Siirry pääsisältöön

Ottessa Moshfegh: Eileen

Ottessa Moshfeghin romaanin 'Eileen' samanniminen päähenkilö on vastenmielinen ihminen. Vaan ei haittaa. Moshfegh tykittää tavalla, joka ei jätä kylmäksi, vaikka Eileenistä ei pitäisikään.

Löysin 'Eileenin' 40 uutta feminististä klassikkoa -listalta, jossa sitä kuvattiin (vapaasti suomennettuna) seuraavasti: 'Eileenissä' naiset tekevät pahoja asioita ilman, että siihen liittyy mitään seksikästä tai että heidän naiseuteensa kiinnitettäisiin sen enempää huomiota, koska feminismi on myös naisten vapautta olla kamalia.*

Moshfeghin romaani on kerrottu jo vanhemman Eileenin näkökulmasta ikään kuin nuoruuden muisteluna. Romaanin varsinaiset tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1964, jolloin Eileen on 24-vuotias. Hän on töissä nuorisovankilassa ja asuu isänsä kanssa, joka on entinen poliisi, uskonnoltaan katolinen ja nykyinen kokopäiväjuoppo, joka on ympäristölleen vaarallinen sekopää. Eileenin äiti on kuollut ja koti rappion vallassa.


"I hated almost everything"

Eileenin kaltainen nainen on kirjallisuudessa harvinainen,, sillä hänessä ei ole oikeastaan yhtään mitään viehättävää. Hän ei pidä kenestäkään, eikä hänellä ole ystäviä. Hän varastelee, juopottelee ja käyttäytyy usein suorastaan ällöttävästi. Työssään vankilassa hän kokee olevansa kalustoon kuuluva huonekalu ja mieltää muutoinkin itsensä lähinnä ovimatoksi, joka turhaan toivoo, että joku huomaisi hänet ja rakastaisi häntä. Jälkimmäiset ovat asioita, joista Eileenillä ei ole kokemusta. Sen enempää Eileenin äiti kuin hänen isänsäkään eivät ole tuhlanneet rakkautta tai kannustuksen sanoja tyttäreensä. Eileen on ollut näkymätön lapsi, josta tuli näkymätön nuori, josta tuli näkymätön 24-vuotias.

All I had to offer were my skills as a doormat, a blank wall, someone desperate enough to do anything - just short of murder, let's say - simply to get someone to like me, let alone love me.

Eileen on niin monella tapaa vastenmielinen, että minä ainakaan en pystynyt millään tavalla samaistumaan häneen henkilönä. Sen sijaan hänen tarpeensa tulla olemassaolevaksi huomatuksi tulemisen kautta on yksi niistä inhimillistä perustarpeista, joka Moshfeghin käsittelyssä luo romaaniin trillerimäisen jännitteen, joka sai minut ahmimaan tätä kirjaa sivun toisensa jälkeen.  Moshfegh myös vihjailee pitkin matkaa, että myöhemmin tulee tapahtumaan jotakin, jonka vuoksi Eileen joutuu lähtemään kotikaupungistaan ja paloin halusta saada tietää, mistä oli kyse. Tein myös arvauksia sen suhteen, miten Eileenin tarina kehittyy, mutta metsään meni.


Rikostoverit

Eileenin elämä saa uuden suunnan, kun vankilaan tulee uusi työntekijä. Rebecca edustaa Eileenille kaikkea sitä, mitä hän itse ei ole. Rebecca on tyylikäs ja kuuma, ja hyvin pian Eileen tajuaa, että liittoutumalla Rebeccan kanssa tämä voi tarjota hänelle matkalipun toisenlaiseen elämään.

Moshfeghin ruumiserittineinen kuvasto tuo paikoin mieleeni Charles Bukowskin Henry Chinaskin. Sen enempää Eileen kuin hänen isänsäkään eivät kuitenkaan harrasta ihmissuhteita. Isän aika kuluu enimmäkseen kännissä tai känniä pois nukkuessa. Eileen taas ei löydä ketään, joka kiinnostuisi hänestä. Alussa lainaamassani kohdassa mainittu ajatus siitä, että 'Eileen' osoittaa kohti feminismiin kuuluvaa naisen vapautta olla myös inhottava ja kamala pitää toki paikkansa, mutta yhtä tärkeä osa tämän romaanin sanomaa liittyy ihmisen tarpeeseen tulla nähdyksi.

Moshfegh tuo esiin, miten vaarallista voi olla, kun se, jota ei aiemmin ole huomattu, yhtäkkiä saa huomiota osakseen. Se voi avata tien täyteen sokeuteen ja hullun epärealistiseen luottamiseen, koska tuntuu niin hyvältä, että joku vihdoinkin pysähtyy rinnalle, näkee ja osoittaa välittävänsä. Eileen "ostaa" Rebeccan sanat ja teot ja hänen kiinnostuksensa tätä kohtaan saa myös alitajuisen romanttisia sävyjä olematta silti luonteeltaan varsinaisesti seksuaalisia. Rebeccalla on kuitenkin omat luurankonsa ja pakkomielteensä ja niiden vuoksi Eileen ajautuu hyvin kummalliseen, romaanin alkuosaan nähden suorastaan absurdiin, jopa epäuskottavaan tilanteeseen. Kun Rebecca toteaa, että hän ja Eileen ovat "partners in crime" ei kyseessä ole pelkkä sananparsi.


Juopa alun ja lopun välillä

'Eileenin' alku- ja loppuosa ovat tyylillisesti hyvin erilaisia. Pohdin missä määrin teoksen loppu palvelee Eileenin tarinaa. Sen voi toki lukea äärimmäisenä kuvauksena siitä, mihin asti Eileen on valmis Rebeccan vuoksi menemään, mutta minulle tällainen lukutapa ei toiminut. Jos absurdia olisi ollut jo teoksen alkupuolella, olisi loppuosa niveltynyt sen kanssa yhteen huomattavasti paremmin. Koska näin ei ollut huomasin joutuneeni tilanteeseen, jossa teoksen loppuosaa oli tavallaan pakko käsitellä absurdina komiikkana, jotta se ei olisi vaikuttanut täysin epäuskottavalta. Niin tehdessäni taas syntyi melkoinen juopa teoksen alku- ja loppuosan välille. Se, mihin Moshfegh teoksen lopulla pyrki jäi minulle arvoitukseksi.

'Eileen' on häiritsevä ja kaihertava romaani. Se sisältää mustanharmaata huumoria, joka naurattaa tai sitten ei ja silloinkin kun se naurattaa on naurussa metallinen sivumaku. Moshfeghin teos on sillä tapaa tinkimätön, että se ei kumartele kellekään eikä millekään. Se ei kosiskele lukijaa tykkäämään itsestään, vaan seisoo lukumaisemassa kuin muistomerkki, joka on tietoinen herättämästään vastenmielisyydestä, siitä kenties ylpeyttäkin tuntien. Eileenin lukeminen herättää epämukavuudentunteita, jotka haastavat käsityksemme sovinnaisuudesta ja naisromaanihenkilöiden kuvaamisen tavoista. Moshfegh kyseenalaistaa hienosti ns. mieskatseen asettamalla sen tilalle naiskatseen ja näyttämällä, että naisten perseitä tuijottava mies ja miesten haaroväliä tuijottava nainen operoivat kummatkin samalla typeryyden kentällä.

'Eileen' on mielenkiintoinen tuttavuus. Ihan joka päivä Eileenin kaltaisia naisia ei tule vastaan. Onneksi.



Ottessa Moshfegh: Eileen
260 sivua
Kustantaja: Vintage

Teos oli vuoden 2016 Man Booker palkinnon lyhytlistalla

Helmet lukuhaasteessa Eileen ottaa paikan numero 35 Kirjan nimessä on erisnimi
Osallistun Eileenillä myös Feministiseen lukuhaasteeseen

*http://lithub.com/40-new-feminist-classics-you-should-read/

Kommentit

  1. Kuvauksesi perusteella Eileen alkoi kiinnostaa. Jos lukisin, en tiedä, kokisinko päähenkilön ensisijaisesti vastenmielisenä vai traagisena. Jos vaikka yrittäisin ymmärtää. Etten vain samaistuisi...

    Vastenmielisiä henkilöistä olen suorastaan pitänyt Rosa Liksomin novelleissa. Usein ne ovat samanaikaisesti sekä ällöjä että koomisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Eileenissä on kyllä useampia aspekteja, joten ehkä sun kannattaa tehdä hänen kanssaan tuttavuutta, niin pääset näkemään, mikä puoli hänessä nousee päällimmäiseksi.

      Sen voin ainakin luvata, että tämän tyyppisiä romaanihenkilöitä ei ihan joka viikko tule vastaan. Voisin kuvitella, että tykkäisit tästä kirjasta, koska tässä on paljon mielikuvitusruokaa ja sulla on mahtava mielikuvitus ja assosiointikyky. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Joo, yllättävän koukuttava kirja, vaikka minusta tosiaan tarkoitushakuisesti eritteillä alleviivaava ja toisteinen. Minussa ei herättänyt epämukavia tunteita, ainoastaan tylsistytti ajoittain. Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit tosi paljon mielessä, kun luin Eileeniä ja kun vielä tiesin, että sinä et tästä oikein innostunut. Vähän hämmästyinkin siitä, että miten koukuttava tämä oli ja varsinkin se loppupuoli, joka ei ollut oikein onnistununut tai ainakin jotenkin eri paria kuin alkuosa. Oli siinä kyllä aika huima siirtymä ja yhdessä kohtaa sanoin oikeesti ääneen "ei voi olla totta".

      Kaikkinensa mielenkiintoinen kokemus ja nyt haaveilen jo lukevani Moshfeghin novelleja, joita niitäkin häneltä löytyy. Kiitos Elegia kommentista!

      Poista
    2. Minulla on Moshfeghin uutukainen (Homesick jne.) lainassa. Luin siitä taannoin mielenkiintoisen arvion lehdestä ja muutenkin kiinnostaa tietää, miten hänen novellinsa mahdollisesti toimivat kun romaanimuodossa en häntä jaksanut. Melko hurjia ideoita hänellä tuntuu olevan.

      Poista
    3. Just tuota Homesickiä .... minäkin halajan. Kirjastossa oli muistaakseni 17 varausta ja kirjoja yksi kappale, joten se tie on aika tukossa. Kenties pitää kaivaa kuvetta.

      Moshfegh on kiinnostava. En tämän yhden kirjan perusteella osaa vielä kovin paljon sanoa, mutta ehdottomasti pitdän häntä silmällä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän