Siirry pääsisältöön

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

Luin aikamme homoromaanin. Niin Garth Greenwellin romaania Kaikki mikä sinulle kuuluu mainostetaan. Lisäksi markkinointilauseiden yhteydessä korostetaan romaanin eroottisuutta. Tämän vuoksi haluan heti tähän alkuun todeta, että Kaikki mikä sinulle kuuluu on hyvä romaani riippumatta siitä, luetaanko sitä eroottisena homoromaanina vai ei. Tämä tarkennus siksi, että joku ei ajattelisi, että tämä kirja olisi hyvä vain omassa kirjallisuuden alagenressään.

Kirjan tapahtumat alkavat bulgarialaisen Kulttuuripalatsin miestenhuoneesta. Likaista. Haisevaa. Kylmiä kaakeleita. En ole käynyt, mutta voin hyvin kuvitella. Siellä kirjan päähenkilö, nimettömäksi jääävä amerikkalainen nuorimies (jatkossa Amerikkalainen), näkee miehen, johon ensisilmäyksellä haluuntuu. Halun kohde, mies nimeltä Mitko, on muiden miesten kanssa rahasta ja tämän vuoksi maksusta hyvin myös Amerikkalaisen saatavilla. Se ei kuitenkaan tee asiasta yksinkertaista.

Amerikkalainen toimii opettajana Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Jostakin syystä joudun vähän väliä muistuttamaan itselleni, että ollaan Bulgariassa, sillä minulla on lukiessa jatkuvasti tunne, että tapahtumat sijoittuvat Romaniaan. Kummallista. Varsinkin, kun Greenwellin kerronnassa Sofia herää elävästi eloon. Ehkä tässä on kyse tiedostamattomasta reaktiosta jonka merkitykseen en pääse käsiksi. Joka tapauksessa lieneekö sattumaa lainkaan, että Amerikkalaisen ja Mitkon suhde on kirjoitettu juuri Sofiaan. Kaupunkiin, joka kantaa nimessään viisautta, mutta jossa miesten väliset suhteet ovat arka aihe.

Kaikki mikä sinulle kuuluu lääppii tuhjaajapoikatarinaa, sillä teoksen toisessa osassa käy ilmi, että Amerikkalaisen isä on kuolemanvakavasti sairas ja haluaa tavata poikaansa, vaikka he eivät ole vuosiin ollut yhteyksissä. Takautuman kauttaa avautuu Amerikkalaisen menneisyys, josta löytyy muuan muassa muuan K. ja isän uskottomuus. Jos Kaikki mikä sinulle kuuluu olisi perinteinen amerikkalaistarina Amerikkalainen pakkaisi isänsä viestin saatuaan matkalaukkunsa kiireen vilkkaa ja rientäisi tekemään sovintoa hänen kanssaan. Isä ja poika syleilisivät ja itkisivät ja ilma olisi sakeana liikutuksesta. Greenwellin romaanista tehtäisiin elokuva (tehdään kyllä varmaan muutenkin), jonka trailerissa juuri tämä kohtaus olisi kuvattu. Niin ei tapahdu. Amerikkalainen ei lähde isänsä luo, sillä Kaikki mikä sinulle kuuluu ei ole tarina, jossa isä saisi tilaisuuden pyytää anteeksi pojalleen tekemiään vääryyksiä.

Amerikkalainen jatkaa elämäänsä tuhlaajapoikana Sofiassa. Se mitä on tapahtunut hänen ja hänen isänsä välillä on jättänyt häneen arpikudosta, joka paranee hitaasti. Aina hän on vähän sivussa itsestään ja elämästä ylipäänsä. Vähän arkana ja epäilevänä, omaa paikkaansa etsivänä ulkopuolisena tarkkailijana. Perhehistorian kuristusote on tiukka. Siitä irti pääseminen tuskallinen prosessi.

Greenwell käyttää taiten yksityiskohtaista kerrontatapaa ja se saa huipentumansa hänen piirtäessään kuvaa Mitkosta, joka on samaan aikaan ihmisenä sekä täysin mysteeri, että kokonaan läpinäkyvä. Miesten välinen suhde, jos sitä nyt tällä sanalla voi kutsua, on sydämeenkäyvän epäsuhtainen. Mitkon edestä tulevaisuuden ovi toisensa jälkeen sulkeutuu. Kun hän tulee Amerikkalaisen luokse likaisissa vaatteissaan, sairaana, riutuneena ja toivo silmistään kuolleena kurkussani on tungosta. On melkein kestämätöntä, kun Mitko on niin innoissaan uusimmista puhelinmalleista, joista hän puhuu englanninkielisen termein, vaikka omalla äidinkielellä hänen kirjoituksensa on haparoivaa. Mitkossa ruumiillistuvat ne unelmat, joita kapitalistinen epidemia meihin tartuttaa.

Amerikkalaisen ja Mitkon välillä tapahtuu kauniita asioita, mutta myös jotain ihan muuta. Miesten välisen suhteen valtatasapaino on vääristynyt ja kommunikaatio kieliongelmien vuoksi vaillinaista. Amerikkalaiselle tuttu elämäntapa sisältää paljon elementtejä, jotka eivät ole Mitkon saavutettavissa. Köyhistä oloista tuleva Mitko herättää Amerikkalaisessa väkisinkin myös säälinsekaista kiintymystä ja Mitko osaa käyttää tätä asiantilaa myös taitavasti hyväkseen. Hän herättää Amerikkalaisessa myös pelkoa ja ajaa aggressiivisella käytöksellään hänet luotaan. Se ei tarkoita, että mikään olisi ohi.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on onnistunut yhdistelmä tarkkaa kerrontaa ja sanomatta jättämistä. Romaanina se on Mitkon kaltainen. Toisaalta hyvin selkeä, mutta samaan aikaan piilotettua kantava. Huomiota kiinnittää myös se, että teoksen päähenkilön tavoin nimettömiksi jäävät myös hänen teiniaikojensa ystävä K. kuin myös hänen aikuisiän rakastettunsa R. Nimeä käytetään vain Mitkosta. Tästä voi halutessaan päätellä jotain.



Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (2017)
216 sivua
Englanninkielinen alkutoes What belongs to you
Suomentanut: Juhani Lindholm
Kustantaja: Nemo


Garth Greenwell on tulossa Suomeen ja hänet voi nähdä livenä

Helsingin kaupunginkirjasto Kympissä torstaina 11.5 klo 16.30-17.30
Helsinki Lit -tapahtumassa Savoy-teatterissa lauantaina 13.5 klo 16.15-16.55

Kommentit

  1. Sattuvasti sanot siitä, miten romaanissa on sekä paljasta että piilotettua. Sitä on monella tapaa. Ja voi että mainioita huomioitasi: Sofia-etymologian myötä loksahtaa minulle kirjasta muutamia paloja paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä mukavaa, että loksahtelee. Kun niin tapahtuu kuuluu aina kiva ääni. :D
      Tämä oli kyllä tosi kiinnostava teos ja se Mitko, voi voi voi, melkein itkin, kun Greenwellin kuvaus oli niin hienoa.

      Poista
  2. Kuulostaa koskettavalta romaanilta ja oikein hyvältä muutenkin. Taidanpa tarttua tähän, kunhan osuu kohdalle.

    Helsinki lit jää taas välistä, vaikka en voisi kuvitella parempaa ajanvietettä kuin kirjakeskustelut. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä. Tämä on tosi kiinnostava. Greenwellin tapa kirjoittaa on kiehtova ja ihmiskuvaus vahvaa.

      Poista
    2. Niin ja ps. Tuleehan Lit telkkarista, joten sitäkin kautta pystyy seuraamaan.

      Poista
  3. Tämä on varauksessa. Pian pitäisi tulla luettavaksi asti. Vaikuttaa aika kiinnostavalta, vaikka uutuuksia yleensä karsastankin ja alan lukea niitä vasta silloin, kun vähintäänkin sellaiset neljä tai viisi vuotta on kulunut. Voi käydä niin (kuten yleensä), että hankin uutuuden, pidän sitä pöydällä ja lukematta palautan kirjastoon.

    Helsinki Lit -tapahtuma vaikuttaa joka vuosi kiinnostavalta, mutta sitten en kuitenkaan koskaan lähde edes katsomaan miltä paikan päällä näyttää. Olen muutenkin jotenkin huono tapahtumissa kävijä. Melkein ihan sama mikä on kyseessä, pieni kiinnostus lähteä löytyy, mutta sitten kuitenkin lopulta viime tingassa jänistän (*tuijottaa sivupalkin runokävelyä, ja toteaa, ettei taatusti uskalla tulla*)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on sitä kuuluisaa jotakin. Viehätti erityisesti myös Bulgarian ja Sofian kuvaus, josta tuli ekstraa muun päälle. Vaikka tämä kirja nyt pinnalla uutuutensa ja Greenwellin Suomen vierailun takia onkin, niin ei tosiaan kannata siksi vierastaa. Kiinnostaa kovasti, mitä sinä tulet tästä olemaan mieltä.

      Lit on ihana tapahtuma ja onneksi sitä voi seurata myös telkkarista, vaikka ei paikan päälle tulisikaan. Mitä tulee Runokävelyyn niin se on maailmanneks ruohonjuurisin tapahtuma, joten mukaan vaan. Jookosta?

      Poista
  4. Olinkin ihan unohtanut televisioinnin. En kyllä ymmärrä puoliakaan, mutta koska viime vuonna en ymmärtänyt sanaakaan, onhan se edistystä. Eikä sitten tarvitse maksaa niistä muutamasta muun kielisestä. Tekstitykset ois kyllä kiva lisä, ainakin ohjelma, jos kääntäjiä ei saada hommaan.

    Kattoo sitten. Ehkä ilmaannun paikalle jonkinlaisilla kokoon kursituilla rohkeuden rippeillä. Saa muuten tulla lähempänä tapahtumaa ahdistelemaan kommenteilla/sähköpostilla/lentolehtisillä.

    /Bloggeriin kirjautumaton Lukumato

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa mahtavaa, jos törmättäisiin Litissä. En kyllä varmaan tunnistaisi sua, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jos tulee jostain ihmisestä fiilis, että tuossapa on Lukumato, niin nykäisen hihasta. :D

      Poista
  5. Kiitos vielä kirjasta. :) Olipa kokemus. Vaikeasti irti päästettävä ja kaihertava, ehkä juuri senkin takia, että paljon jätettiin myös kuvaamatta. Keskityit moniin asioihin joita itse en ainakaan laajemmin pohdiskellut, kuten henkilöiden taloudellinen eriarvoisuus (no, mainitsin kyllä sen), joka määrittelee heidän välisiään valtasuhteita hyvin paljon. Lisäksi hyvä huomio tuo koko nimen käyttäminen vain Mitkosta, sen panin merkille kyllä lukiessa mutta unohdin postauksesta. Kirja on tervetullut tuulahdus HLBTIQ-kirjallisuuden kenttään, ja niin hienosti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Ei nyt kyllä tule mieleen kenelle olisin tämän kirjan mieluummin antanut kuin sinulle. :D

      Tässä mun bloggauksessa tulee hyvin ilmi se, miten jokainen lukee itsensä kautta ja juuri se vaikutti siihen, että mietin tuota taloudellista eriarvoisuutta niin paljon. Samaistuin vahvasti Amerikkalaisen tuntemuksiin Mitkoa kohtaan, koska on noita Mitkoja tässä elämän aikana tullut useampiakin vastaan ja niissä kokemuksissa on jotain niin vahvasti yhteistä sen kanssa, miten Greenwell kuvaa Amerikkalaisen tunteita.

      Mua vähän oikeastaan harmittaa, että tämä on niin yksioikoisesti nimitetty homoromaaniksi, koska se saattaa karkottaa lukijoita, joskin toki taas toisten lukijoiden kohdalla saa panemaan tämän teoksen merkille.

      Kymppiin tänään. Ainakin edes pikaisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä