lauantai 30. syyskuuta 2017

Annika Idström: Isäni, rakkaani - BAR Finland 19

Annika Idströmin (1947-2011) romaani Isäni, rakkaani (1981) alkaa hätkähdyttävästi: "Minulla ei ole isää. Minun isäni on kuollut." Nämä lauseet liittävät sen lukiessani oitis samaan kirjalliseen perheeseen, johon kuuluu ikiklassikko, Albert Camus'n Sivullinen, jonka ensimmäiset sanat kuuluvat: Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Camus'n romaanin tapaan Isäni, rakkaani avautuu alusta alkaen kompleksisena teoksena. Siinä unet, fantasiat ja todellisuus sekoittuvat tavalla, joka tekee mahdottomaksi erottaa niitä toisistaan. Isäni, rakkaani on alitajunnan paikoin varsin mustaksi käyvää liikettä.

1980-luvulla suomalaiseen kirjallisuuteen ilmestyi uudenlainen todellisuuden hahmottamisen tapa, josta alettiin käyttää nimitystä pahan koulukunta. Sen edustajiin kuuluivat Idströmin lisäksi mm. Esa Sariola, Eira Stenberg ja Juha Seppälä. Pahan koulukunnan kirjailijoiden tuotannolle oli yhteistä heidän teostensa ahdistavuus, vastenmielisyys ja lukijaa järkyttävä tematiikka. Riippumatta siitä, onko pahan koulukunta 1980-luvun kirjallisuuden jäsentäjänä oikeutettu nimitys vai ei, sisältää Isäni, rakkaani juuri sen tyyppistä pimeää, jota on pidetty kyseisen koulukunnan tunnuspiirteenä.

Idströmin teos kertoo 30-kymppisestä Laurasta, joka työskentelee Sea Star -nimisessä ravintolassa, jonka paikalle huomaan lukiessani liimaavani Sikalan eli Helsingin Kapteeninkadun Sea Horsen. Tuskin on teoksen alkusanat kuolleesta isästä päässeet ilmoille, kun Lauran isä jo seisoo Sea Starin ovella. Näin Idström tekee lukijalle alusta alkaen selväksi, että se mitä sanotaan ei välttämättä pidä faktisesti paikkaansa, vaan kertoo enemmänkin teoksen päähenkilön tunteista, fantasioista ja mielenliikkeistä.

Isä on hylännyt Lauran tämän ollessa pikkutyttö ja Lauran tunteissa isää kohtaan viha on omistushalusta kipeää rakkautta ja rakkaus mustasukkaista vihaa. Kun Laura tutustuu isän tyttöystävään Irjaan käynnistyy oidipaalinen näytelmä, jossa Laura muuttaa isän ja Irjan luo ja pyrkii ottamaan Irjan paikan.

En aio vielä kuolla. Lähden isän luo. Jos minä kuolen, kuolee hänkin. Minä vihaan häntä. Kalmanhajuinen haaska vieressään hän makaa kostealla petillä ja kuvittelee elämää kauniiksi. Menen hänen luo ja kerron totuuden. Minä olen totuus, hänen tyttärensä Laura.

Idström kirjoittaa ihmismielen synkistä pohjamudista ja seksuaalisessa häkellyttävyydessään hänen romaaninsa omaa yhtymäkohtia samana vuonna ilmestyneen Anja Kaurasen Sonja O:n (klik) kanssa. Laura esimerkiksi harrastaa seksiä Sea Starin portsarin kanssa ja valuttaa spermat ravintolan keittiön pöytäkaakeleille ja hekumoi ajatuksella, että tuolle samalla pinnalle asettavat ravintolan muut työntekijät leipänsä seuraavana päivänä. Ehkä kyse on fantasiasta, ehkä ei. Joka tapauksessa teos sisältää seksuaalisesti hämmentävää kuvastoa, jonka epämukaviin huipentumiin kuuluu Lauran ja hänen isänsä välille kirjoittuva insestinen vivahde.

Sea Starin keittiöstä kasvaa teoksessa Lauran henkisen nälän näyttämö  - psykologisesti monimutkainen ja raaka kudelma, jossa kokki tekee isälle tartar-pihviä ja lihamyllystä "pursuaa suikaloitua lihaa kuin punaisia, paksuja kastematoja." Idströmin kuvaus on raadollista. Hänen sanojensa välistä nousee lihan löyhkä.

Idströmin romaanissa lähimmät ihmissuhteet ovat tummia sävyjä täynnä ja kipukohdat vaikuttavat siirtyvän sukupolvelta toiselle, sillä kuten isä on hylännyt Lauran on myös Laura hylännyt tyttärensä Anun. Teoksen keskellä on Lauran äidin kertoma satu Anusta, jossa äidin ja lapsen välinen suhde on valtataistelua, jossa äiti ei voi pärjätä lapselleen. Äiti on lapsen ruokaa. Lapsen, joka konkreettisesti imee äitinsä tyhjäksi niin että rinnoista tulee pelkät "kuihtuneet ryppyiset nahkapussit," kunnes ne taas kasvavat jättikokoisiksi jättilapsen jättisuuta varten.  Anu suistaa äidin nukkumaan lattialle ja tekee tämän elämästä kaikin tavoin helvettiä.

Isäni, rakkaani on kaiken sen kirjoittamista auki, josta sovinnaisuussääntöjen mukaan kuuluu vaieta.  Se on uhmakasta huohotusta, joka ei päästä lukijaansa helpolla.


Annika Idström: Isäni, rakkaani (1995/1981)
180 sivua
Kustantaja: WSOY (Kotimaiset valiot -sarja)

BAR Finland -postaussarja

Linkki blogini BAR Finland -välilehdelle (klik)




4 kommenttia:

  1. Kiitos Omppu muistutuksesta Idströmin tuotannosta. Tätä en ole lukenut, mutta päädyin lainaamaan Kirjeitä Trinidadiin Ylen sivuilta e-kirjana. Sen olen lukenut nuorena, mutta en muista siitä paljoakaan. Todella vetävää tekstiä. Jostain syystä sekoitan Idströmin aina Leena Landeriin, joka myös kirjoittaa aika rankoista teemoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa tuoda esiin kirjailijoita, joista ei niin paljon puhuta. Sehän oikeastaan on tämän BAR Finlandin ideakin.

      Kuuntelin taannoin Pietari K:n podcastin, jossa hän puhui tuosta Kirjeitä Trinidadiin ja se kuulosti hitsin mielenkiintoiselta. Pitääpä ottaa se jossain vaiheessa lukuun.

      Poista
  2. Tämä Idströmin kirja on lukematta, mutta Kirjeitä Trinidadiin ja Veljeni Sebastian tekivät aikanaan vaikutuksen. Kovin synkkiähän ne olivat molemmat. Ihmisten välillä tuntuu olevan pelkkää itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta, josta kaikki onnettomat elämät syntyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan nämä Idströmin kirjat tosiaan synkänpuoleisia, mutta kuitenkin niin vahvoja ja rehellisen rohkeita. Mietin pitkään valitsenko "baariin" mukaan Sebastianin vai tämän, mutta päädyin sitten tähän kuitenkin osin sillä perusteella, että tämä ei liene yhtä tunnettu kuin Sebastian.

      Poista