Siirry pääsisältöön

Novellihaaste 2: Ottessa Moshfegh: Homesick for another world

Luin alkuvuodesta Ottessa Moshfeghin romaanin Eileen (klik), joka ei ollut ollenkaan hullumpi teos. Tosin teoksen loppuosan absurdius söi sen alkupuolta, mutta yhtä kaikki Eileenin jälkeen syttyi kiinnostus lukea lisää Moshfeghia ja kun kuulin hänen novellikokoelmastaan Homesick for another world siirsin sen mielessäni sille lukulistalle, josta teoksia tulee myös luettua.

Vasta Moshfeghin novelleja lukiessani tajusin, miksi tämä kokoelma oli minua alunperin niin kovin vetänyt puoleensa. Kyse on teoksen nimestä. Homesick for another world kohtasi nimenä alitajuisesti mielessäni Edith Södergranin runon Landet som icke är, joka alkaa sanoilla: "Jag längtar till landet som icke är, / ty allting som är, är jag trött att begära." Kaipausteema ulottuu vielä pidemmällekin, sillä odotin tältä kokoelmalta jotakin, jonka suhteen on vaikea sanoa, löytyikö sitä tästä kokoelmasta vai ei.

Homesick for another world sisältää sinänsä taidokkaita novelleja, mutta niistä on vaikea saada otetta ikään kuin juuri kaipaus löytää jotakin monimutkaistaisi Moshfeghin novellien vastaanoton. Monet novelleista ovat itse asiassa enemmänkin kertomuspaloja kuin varsinaisia novelleja. Ne ovat nopeita tyyliteltyjä leikkauksia henkilöhahmojensa elämästä, joiden yllä leijuu tekstuaalista sumua. Miksi juuri tämä tarina ja miksi juuri tämän ihmisen elämän tästä kohdassa? Mitä Moshfegh haluaa kertomuksellaan sanoa? Koen epätietoisuutta tämän kokoelman kohdalla harvinaisen paljon.

Moshfeghin kertomuspalat ovat rapeita kuin hapankorppu. Kun niitä kerran alkaa "syödä" tekee mieli yhä lisää, enkä lukijana saa rauhaa ennen kuin paketti on tyhjä. Useammassa  novellissa on kyse ihmissuhteista. Äkillisistä ja yllättävistä ihmisten välisistä yhteentulemisista, jotka tapahtuvat ikään kun henkilöhahmojen omasta tahdosta riippumatta. Novellissa A dark and winding road mies, jonka vaimo on viimeisillään raskaana pakenee viikonlopuksi kesämökille, jossa hän yllättäen tapaa luuseriveljensä tyttöystävän, jolle hän valehtelee kaikenlaista, mm. olevansa homo, ja jonka kanssa hän päätyy harrastamaan seksiä.  Novellissa Mr Wu samanniminen päähenkilö ihastuu pakkomielteenomaisesti peliemäntään ja novellissa An honest woman puolestaan jo iäkkäämmän leskimiehen vietit herättää nuorempi naisnaapuri, jonka hän haluaisi pukeutuvan vaimonsa vanhoihin vaatteisiin. Kokoelman päättävä novelli on hieman "ET go home" -teemainen kertoessaan kahdesta sisaruksesta, jotka ovat tulleet maan päälle muualta ja kaipaavat takaisin oikeaan kotiinsa, jonne voi päästä vain kuolemalla tai tappamalla tätä tarkoitusta varten oikean ihmisen.

*

Nipvet-blogin novellihaasteessa yksi suosittelun eli novellin peukuttamisen perusteista on mielenkiintoinen henkilöhahmo.

"Hahmo: Novellia voi suositella, koska siinä esiintyy mielenkiintoinen henkilöhahmo. Tämä voi olla päähenkilö tai joku sivuhahmo. Novelli voi olla mielenkiintoinen siksi, että se häivyttää henkilöhahmon."







Tähän kategoriaan sopii mainiosti Moshfeghin novelli The Locked Room. Olisin tosin voinut valita aivan hyvin jonkun toisenkin novellin ja peukutella erinäisistä syistä, mutta peukku nousee nyt The Locked Roomin Takashille.

The Locked Room kertoo  viulua soittavasta Takashista ja hänen pianistityttöystävästään, jotka vahingossa lukitsevat itsensä musiikkikoulun harjoitushuoneeseen. Novellissa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi Takashin pukeutumistyyliin (mustat resuiset vaatteet, rikkinäiset verkkosukkahousut, isot mustat bootsit, joiden nauhat viistävät lattiaa hänen kävellessään) sekä hänen tapaansa puristella finnejä likaisin sormin. Takashi yrittää peittää ihonsa epäpuhtauksia liian vaalealla meikkivoiteella ja hän käyttää saksia ripsiensä leikkaamiseen sekä piirtää toisinaan itselleen tussilla ranskalaiset viikset. Hänen hiuksensa ovat pitkät ja ne on värjätty sateenkaaren väreillä. Lisäksi hänellä on tapana oksentaa saadakseen aikaan säpinää. Hien- ja tupakanhajuinen Takashi on lisäksi "erittäin älykäs sekä kuolemalle että kärsimykselle omistautunut" tyyppi eli kaiken kaikkiaan epätavanomaisuudessaan varsin kiinnostava hahmo, jota ei ihan ensilukemalta arvelisi viulistiksi.

Kun Takashi ja tyttöystävä eivät yrityksistään huolimatta saa lukittua ovea auki he tekevät harjoitushuoneessa olevista esiintymispuvuista köyden, jonka avulla tyttöystävä alkaa laskeutua alas viidennen kerroksen ikkunasta. Ja se, mitä seuraavaksi tapahtuu on Moshfeghin sanoin "ehdottomasti totta" - väite, joka ainakin minussa herättää heti ajatuksen siitä, että kyse on kaikkea muuta kuin todellisesta tapahtumasta. Joka tapauksessa tyttöystävän laskeutuminen köyttä pitkin keskeytyy, kun paikalle ajaa auto. "It [the car] was copper colored and very shiny. The motor was very loud." Erityisesti Moshfeghin kahdessa peräkkäisessä lauseessa käyttämä "hyvin" (very) herättää epäilyksiä. Onko jotakin erityistä merkitystä sillä, että auto on kuparin värinen ja hyvin kiiltävä sekä että sen moottori on erityisen äänekäs. Kun Takashi vielä samanaikaisesti heittää ikkunasta ulos harmaan peruukin alan aavistella, että nyt tapahtuu jotakin, josta pitäisi päätellä jotain, mutta ainoa asia, joka minulle tulee mieleen on, että Takashin peruukin heitto on  vihje siitä, että hän tuntee autolla paikalla tulleen tyypin. Tosin tämäkin on pelkkä aavistus, eikä mikään tekstissä varsinaisesti tue päätelmääni.

Edellisessä  kappaleessa oleva sitaatti toimii hyvänä esimerkkinä Moshfeghin kirjoitustavasta yleisemminkin. Hänen tarinansa ovat täynnä pieniä, usein enempi vähempi kummallisia ja kiintoisasti häiritseviä yksityiskohtia, jotka tuntuvat vaativan huomiota osakseen. Tyttöystävä puhuu Jumalasta ja tuo esiin näkemyksensä, jonka mukaan asiat tapahtuvat, jos niihin tarpeeksi uskoo. Takashi sen sijaan toteaa tylysti uskovansa kuolemaan. Onko kyseessä kenties Takashin osalta katala temppu? Järjestääkö hän itsensä ja tyttöystävänsä tahallaan lukittuun huoneeseen, jotta tyttöystävä lähtisi vaarallisesti laskeutumaan vaateköyden varassa alas? Takashissa on jotain pimeää ja saavuttamatonta. Hänen ajatuksiaan ei pääse liki. Hänen verkkosukkahousunsa ovat erityisen häiritsevät.

Kun episodi on ohi tyttöystävä ilmoittaa Takashille, että ei enää halua olla hänen tyttöystävänsä ja lähtee kotiinsa, jossa hänen äitinsä toruu häntä sanomalla, että tytön pitäisi yrittää miellyttää häntä enemmän. Tyttö lupaa, mutta kertoja paljastaa, että lupaus ei tule toteutumaan sen enempää tytön äidin kuin muidenkaan ihmisten kohdalla. Novelli päättyy sanoihin: "Now I only try hard to please myself. That is all that matters here. That is the secret thing I found."

*

Paljastaessaankin Moshfeghin novellit peittävät ja pitävät itsepintaisesti salaisuuksistaan kiinni. Ne ovat tunnelmallisesti vahvoja ja sisältävät alitajuisilta tuntuvia kuvia, joiden ominaisluonne on karkaavaa laatua.


Ottessa Moshfegh: Homesick for Another World (2017)
294 sivua
Kustantaja: Jonathan Cape





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän