Siirry pääsisältöön

Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä (Granta 1)

Siitä asti kun luin Taiye Selasin romaanin Ghana ikuisesti (Ghana must go, 2013) olen malttamattomasti odottanut, että saisin lukea lisää Selasia. Ghana ikuisesti oli valtava elämys, sen kieli niin aamukasteen kirkasta, että muistan, miten toisella lukukerralla lakkasin välillä kokonaan lukemasta antaakseni itseni täyttyä äärimmilleen Selasin sanoista. En lue kovin usein kirjoja kahteen kertaan ja kolmeen kertaan vielä harvempaan. Ghana ikuisesti on kuitenkin yksi niistä teoksista, johon tulen taas jonain päivänä tarttumaan.

Selasi-nälkääni tyydyttääkseni päädyin nyt lukemaan hänen debyyttinovellinsa, noin 40-sivuisen tarinan nimeltä Afrikkalaistyttöjen seksielämä (The Sex Life of African Girls, 2011), joka on julkaistu ensimmäisessä suomalaisessa Grantassa (Teemanumero Ruoka, 2013). Englanninkielisen version julkaisu puolestaan näki päivänvalonsa vuoden 2011 brittiläisessä Grantassa.

Novellin nimi on huomiota herättävä ja se herättää monenlaisia odotuksia. Mielessäni  häivähtää nigerialaisen Chika Unigwen romaani On Black Sisters Street (klik) ja mietin, onko tässäkin tarinassa kyse prostituutiosta vaiko kenties ehkä ympärileikkauksiin liittyvästä problematiikasta. Paljastamatta sen enempää voin kertoa, että se kulma, jonka kautta Selasi luo yhteyden novellinsa otsikon ja itse tarinan välille on ironisuudessaan varsin yllättävä.

Afrikkalaistyttöjen seksielämä on kerrosteisesti kuvattu tarina 11-vuotiaasta Edemistä, joka lähetetään asumaan enonsa luokse Accraan. Eno on varakas mies, jolla on useita palvelijoita ja jonka talossa Edem tutustuu myös serkkuunsa Comfortiin, joka on innokas lukija ja jolta kirjoja lainaamalla myös Edem löytää fiktion maailman.

Selasi luo tarinaansa vähitellen ruuvia kiertäen kuin keräten myrskypilviä taivaalle. Vaikka tämä novellli ei kielellisesti yhtä loistava olekaan kuin Ghana ikuisesti on jo tässä nähtävissä, että Selasille kieli on pensseli, jolla hän maalaa taitavasti. Tarina on kerrottu sinä-kertojan kautta ja vaikka usein toisen persoonan kertojan käyttö on lähinnä rasittavaa Selasi onnistuu tämän kerrontaratkaisun myötä vetämään minut tapahtumiin niin, että välillä tuntuu kuin kertoja puhuttelisi suoraan minua.

Naisista ei tässä kertomuksessa puhuta kauniisti. Sana 'huora' toistuu usein ja on itsestäänselvää, että nainen ilman lasta ei ole oikea nainen lainkaan. Patriarkaattinen arvomaailma saa kihisemään ja tekisi mieli antaa litsari useammallekin novellin mieshenkilölle.

Afrikkalaistyttöjen seksielämässä valmistellaan joulua ja Edem osallistuu puuhaan omalta osaltaan hänkin. Lukijana minä teen omaa valmistautumistani ja odotan malttamattomasti ratkaisevaa käännettä, mutta kun se sitten tulee tapahtuu se täysin yllättäen ja erilaisena kuin mitä olen osannut aavistaa. Äkkiä novellin nimen koko ironinen irvokkuus lävähtää kasvoilleni ja minun tekee mieli lukea Selasin novelli heti uudestaan hänen tarjoamansa yllätyksen näkökulman kautta.



Taiye Selasi: Afrikkalaistyttöjen seksielämä
Julkaistu Suomen Grantassa, osa 1 Ruoka
Novellin on suomentanut Marianna Kurtto


Tulen varmasti jatkossakin tuomaan yksittäisiä Granta-sarjassa julkaistuja novelleja blogiini, sillä koen ihanan ylelliseksi keskittyä vain yhteen novelliin kerrallaan

Kommentit

  1. En muista luinko tämän vai Ghanan ikuisesti ensin. Tämä novelli ei lopulta jäänyt kovin hyvin mieleeni, voisin lukea sen uudelleen. Ghana ikuisesti on yksi mieleenpainuvimmista kirjoista, joita viime vuosina olen lukenut. Rakastin sitä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ghana ikuisesti on sitten meidän yhteinen rakkaus. :D Mullakin se on yksi ihan kaikkein parhaita kirjoja, jotka olen viime vuosina lukenut. Ja tosiaan vaikka sen kahdesti olen jo lukenut niin tekisi mieli lukea vielä taas uudestaan. Tosin sitten tietysti hieman pelottaa, että mitä jos sen taika onkin kolmannella lukukerralla hävinnyt. No ei kyllä varmasti ole, mutta kaikkea sitä tulee mieleen.

      Poista
  2. Voi vitsit, enpä tiennyt että Selasi on kirjoittanut tällaisen novellin, mutta täytyy ehdottomasti lukea. Ghana ikuisesti ei ole lempparini, mutta hyvä ehdottomasti!

    Olen itse joskus miettinyt, että pitäisikö kirjoittaa yksittäisistä novelleista novellikokoelmien sijaan. Joskus kun yksi novelli herättää paljon ajatuksia, mutta sitten kokonaisesta novellikokoelmasta kirjoittaessa se katoaa sellaiseen yleisplätinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuli aikanaan yllätyksenä, että Selasin novelli löytyy Grantasta. Itse tosiaan aion jatkossakin kirjoittaa välillä vaan yhdestä novellista ja erityisesti noiden Grantojen novellit/kertomukset on sellasia, että niitä on mukava lukea romaanien välillä. Harmittaa, että en kirjoittanut aiemmin yhdestä Statovcin novellista. Ajattelin silloin vielä, että lukisin kyseisen Grantan kokonaan, mutta en sitten ehtinytkään ennen kuin se piti palauttaa kirjastoon.

      Poista
  3. Tuo Ghana ikuisesti on hyllyssä, ajattelin päästä aloittamaan sen joskus tässä syksyn mittaan, suunnitelmissa on pitää blogissa pienimuotoiset Afrikkaviikot (kauheaa laittaa kokonainen manner 'yhden varjon alle', mutta täällä kaukana pohjolassa kun ollaan niin ehkä moinen anteeksi annetaan... Varsinkin naispuolisten kirjailijoiden teokset kiinnostavat.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, mikä sun blogin nimi on? Seuraisin mieluusti, mitä luet Afrikka-viikolla. Afrikkalainen kirjallisuus on yksi erityisistä kiinnostuksen kohteistani ja olenkin ajatellut, että pitäisi tehdä sille blogiin oma välilehti, mutta en ole vielä saanut aikaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän