keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jaana Torninoja-Latola: Yhä katselen pilviä - Elvi Sinervon elämä

Tänä syksynä ilmestyvistä elämäkerroista 56 kertoo miehistä ja 6 naisista, uutisoi Helsingin sanomat elokuussa 2017. Niin, miesten elämä toki on hurjan paljon kiinnostavampaa kuin naisten. Miehet tekevät mahtitekoja ja kantavat sankarin viittaa ladonoven levyisillä hartioillaan. Miehet jättävät jälkensä yhteiskuntaan ja muuttavat maailmaa.

Höpsistä. Leikittelin vähän. Joka tapauksessa yksi harvoista tänä syksynä ilmestyvistä naiselämäkerroista on Jaana Torninoja-Latolan teos Yhä katselen pilviä, joka kertoo Elvi Sinervon elämäntarinan. Sinervo (1912-1986) oli kirjailija, vasemmistoajattelija, kääntäjä ja kulttuurin puuhanainen. Luettuani hänen elämäkertansa tuntuu suorastaan mahdottomalta uskoa, että kaikki tässä teoksessa kerrottu on mahtunut yhden ihmisen elämään. Suurimpana yllätyksenä minulle tuli se, että Sinervo käänsi yhteensä yli 100 nimikettä suomeksi. Tähän joukkoon mahtuu niin romaaneja, runoja kuin näytelmiäkin ja siihen kuuluu mm. osa Henrik Tikkasen ns. osoitekirjasarjaa sekä yksi minulle nuorena erityisen tärkeä teos eli Marianne Alopaeuksen Pimeyden ydin, jonka olen onnistunut lukemaan jopa kahdesti panematta merkille, että se on Elvi Sinervon suomentama.

Yhä katselen pilviä on kunnianhimoinen, tarkka ja perusteellinen teos niin Sinervon itsensä kuin hänen lähipiirinsä ja aikalaistensakin elämästä. Se on kulttuurihistoriallinen muistiinmerkintä, joka valaisee yhteiskunnallisia virtauksia sellaisina kuin ne Sinervolle näyttäytyivät. Torninoja-Latola lähestyy Sinervon elämää temaattisesti mm. rakkauden, politiikan, kulttuuritoiminnan ja kirjailijuuden kautta. Tämä ratkaisu on rakenteellisesti onnistunut ja se osoittaa havainnollisesti, miten monipuolinen persoona Elvi Sinervo oli.

Elvin ja hänen miehensä Mauri Ryömän rakkaustarina näyttäytyy teoksessa kompleksisena avioliiton ulkopuolisine suhteineen, mutta osoittaa yhtä kaikki, että heidän välisensä rakkaus kesti paljon enemmän kuin siltä kohtuudella saattoi vaatia. Erityisen vaikeaksi heidän tilanteensa tekivät vuodet, jolloin he joutuivat olemaan pitkiä aikoja erossa toisistaan jommankumman tai molempien ollessa vankilassa poliittisten mielipiteidensä ja toimintansa takia.

Yhä katselen pilviä on kommunismin ja vasemmistolaisuuden historiaa, jossa Torninoja-Latola tuo ilmi, miten vaikeassa ahdingossa vasemmistokirjailijat yrittivät saada teoksiaan julkisuuteen. Elvistä itsestään piirtyy kuva periksiantamattomana ja omalle ideologialleen uskollisena kirjailijana, jolle poliittisen korrektiuden vaatimukset olivat kirjailijantyössä ensisijaisia. Elville kirjoittaminen merkitsi työtä luokkataistelun palveluksessa ja lukiessa en voinut olla miettimättä, miten kirjallisesti korkealle Elvi olisikaan saattanut päätyä, jos politiikka ei olisi niin vahvasti määrittänyt hänen kirjoittamisensa raameja.

Elvi Sinervo edusti ns. uuden naisen tyyppiä, joka ei suostunut äidin ja vaimon rooliin kahleisin, vaan vaihtoi puurokauhan kynään, kirjoituskoneeseen ja kontaktien luomiseen maailmalla. Tämä ei luonnollisestikaan tapahtunut ongelmitta ja usein Elvin erinäiset intressit joutuivat keskenään tyrmäyskurssille. Vapaa sana -lehden haastattelussa vuonna 1948 Elvi totesikin:

Tahtoisin, että ympärilläni kasvaisi  monta lasta. Tahtoisin, että ne olisivat terveitä ja punaposkisia. Tahtoisin kirjoittaa monta kirjaa. Tahtoisin osallistua järjestötoimintaan. Tahtoisin opiskella kieliä, joita en osaa, ja lukea asioista, joita en tiedä ja käydä teatterissa ja konserteissa.

Elville vasemmistoideologia ei ollut pelkästään teoriaa, vaan hän eli sen mukaisesti kuin mihin hän uskoi ja pyrki aina auttamaan avun tarpeessa olevia ja tekemään ystävilleen palveluksia. Hänen uskonsa Neuvostoliittoon oli monen muun suomalaisen kommunistin tavoin sokeaa ja suorastaan palvovaa ja pitkään Elvi selitti naapurimaan epäilyksiä  herättävät teot parhain päin ja näki niiden olevan osa kohti pyrkimystä parempaan maailmaan. Torninoja-Latola tuo erityisen ansiokkaasti esiin, miten vaikea ja tuskallinen prosessi Elville oli tunnustaa, että hän oli ollut väärässä uskossaan neuvostoliittolaisen ihanneyhteiskunnan suhteen.

Yhä katselen pilviä on tervetullut lisä suomalaisnaisten elämäkertojen sarjaan. Jaana Torninoja-Latola on lukenut lähdekirjallisuutensa tarkkaan ja tuloksena on syväluotaus Elvi Sinervon elämään. Teoksen sivuilta Elvi kurkottaa kohti tulevaisuutta, kuten hän runossaan "Maammo Runontekijä Viisaan Neidon kaivolla" kirjoitti:

Missä sydämet kapinoivat vääryyttä vastaan,
missä kuvia särjetään,
missä ihminen antaa elämänsä -
ei suojellakseen sitä, mikä on ollut,
vaan sen puolesta, mikä on tuleva -
siellä laulu humisee



Jaana Torninoja-Latola: Yhä katselen pilviä - Elvi Sinervon elämä (2017)
488 sivua
Kustantaja: INTO


Osallistun tällä postauksella Oksan hyllyltä -blogin Naisen tie -lukuhaasteeseen

2 kommenttia:

  1. Tuo vasemmiston sokeus Neuvostoliiton todellisuudelle on niin surullinen jakso sen historiaa. Vuosien varrella olen ajautunut poliittisiin keskusteluihin - joissa vastapuoli säännönmukaisesti ns epäpoliittista eli porvaripuolueiden kannattajia - ja ennemmin tai myöhemmin on aina tullut vastaan tilanne, jossa vastaan on heitetty Neuvostoliitto. Sitä on mukamas kannattanut jos yhtään on vasemmistoa sympatisoinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvostoliittokortti!!! Apua!
      Tässä kirjassa on todella paljon kiinnostavaa ja Jaana Torninoja-Latola kuvaa hienosti myös Sinervon teosten taustoja (unohdin valitettavasti sen puolen tuossa postauksessa mainita). Kulttuurihistoriaa ja poliittista historiaa ja paljon sellaistakin, josta en tätä kirjaa ennen ollut kovin tietoinen.

      Poista