lauantai 28. lokakuuta 2017

Mitä voi julkaista? -Parnasson kirjallisuuskeskustelun jälkilöylyt

Tapanani on Kirjamessuilla käydä seuraamassa Parnasson kirjallisuuskeskustelua ja niin tein tänäkin vuonna. Keskustelun aiheena oli Kirjallisuus nyt! ja messukatalogin mukaan tarkoitus oli tehdä yhteenvetoa tämän vuoden niin koti- kuin ulkomaisestakin kirjallisuudesta.

Paneelin moderaattorina oli tuttuun tapaan Karo Hämäläinen. Keskustelijoina kirjailija Heidi Köngäs, WSOY:n Anna-Riikka Carlson sekä tietokirjailija Ville Hänninen. Hämäläinen tosin joutui jättämään tilaisuuden kesken, mutta syy tähän oli mitä parhain, sillä hänen piti lähteä tilaisuuteen, jossa hänelle myönnettiin tietokirjailijapalkinto. Onnittelu Karolle!

Kirjakeskustelua kuuntelen aina mielelläni, mutta tänä vuonna keskustelu jäi yleissävyltään vähän laimeaksi, eikä oikein pysynyt fokuksessaan. Tilaisuuden aluksi Hämäläinen pyysi kutakin panelistia kertomaan kolme tällä hetkellä pinnalla olevaa kirjallisuustrendiä, joiden he voisivat kuvitella tulevan dokumentoiduiksi, kun aikakaudestamme joskus tulevaisuudessa kirjoitetaan kirjallisuushistoriaa.

Heidi Köngäs mainitsi pinnalla olevan dokumentaarisuuden, jossa fiktio ja dokumentarismi liudentuvat toisiinsa. Esimerkkinä tästä lajista hän mainitsi Svetlana Aleksijevitšin kirjat. Toiseksi hän nosti maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden kirjoittamat teokset ja kolmanneksi omiin juurin ja sukuhistoriaan liittyvät kirjat.

Anna-Riikka Carlsonin listalla olivat lähihistorian käsittelyyn keskittyvät teokset, yhteiskunnallista tematiikkaa esiin ottavat dekkarit sekä psykologista realismia rikkova kokeellinen proosa.

Ville Hänninen puolestaan nosti esiin Suomen historiaa (joko sotavuosia tai sotien välistä aikaa) kuvaavat teokset, tietokirjallisuuden kaunokirjallistumisen sekä tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta poimitut elementit.

*

Yllättäen paneelikeskustelun kiinnostavin anti muodostui keskusteluissa kirjabloggarien kanssa tilaisuuden jälkeen.

Paneelin loppumetreillä mies yleisöstä kysyi, onko onko olemassa mitään sellaista aihetta, jota käsittelevä kirjallisuus ei kustantamossa menisi läpi.

Anna-Riikka Carlson vastasi, että nykypäivänä ei sellaista aihetta ole, josta kirjaa ei voitaisi julkaista.

Haluankin ojentaa virtuaaliruusun Anna-Riikalle, sillä tästä hänen vastauksestaan syntyi bloggarien kesken mitä hedelmälllisimpiä pohdintoja. Samalla haluan todeta, että sen enempää minä kuin kukaan muukaan bloggari ei keskustelussamme ajatellut, että Anna-Riikan vastaus olisi hänen puoleltaan mikään lopullinen totuus, vaan enemmänkin tilanteen nopeassa tuoksinassa annettu vastaus.

Päädyimme kuitenkin pohtimaan ihan tosissamme, onko niin, että nykypäivänä voidaan julkaista kirjoja aiheesta kuin aiheesta. Hyvin  nopeasti rajasimme keskustelusta pois lasten- ja nuortenkirjallisuuden, joissa tietyt aiheet eivät tule kysymykseen. Esimerkkinä mainittakoon vaikka itsemurhaohjeet nuorille.

Entä aikuisille suunnattu fiktio? Löytyykö aiheita, joita käsitteleviä kirjoja ei julkaistaisi olettaen, että käsikirjoitus olisi laadullisesti hyvä.

Miten pitkälle fiktion vapaus yltää? Määrittääkö fiktion vapautta enemmän lainsäädäntö vai yhteiskunnalliset moraalisäännöt ja normit?

Yllä olevien kysymysten pohtiminen osoittautui monitahoiseksi kimpuksi, eikä selviä kyllä tai ei -päätelmiä ollut kovinkaan helppoa tehdä.

Ainoastaan yksi kirjabloggari totesi pitävänsä itseään siinä määrin anarkistina, että hän katsoo, että kaikkea kirjallisuutta voi julkaista. Hän tosin lisäsi, että järkevää se ei välttämättä ole.

Useimmat meistä olivat sitä mieltä, että sekä lait että moraalisäännöt määrittävät sitä, mitä voi julkaista. Olimme yksimielisiä siitä, että esimerkiksi fiktiivistä teosta, jossa päähenkilö antaa yksityiskohtaiset ohjeet naulapommin rakentamiseen ei julkaistaisi.

Toinen esimerkkikeissi oli fiktiivinen häväistyskirjoitus Suomen presidenttiparista. Tätä ajatusta yksi bloggari kommentoi, että se olisi mahdollista, jos presidenttiparin nimet muutettaisiin. Päädyimme kuitenkin siihen näkemykseen, että mikäli presidenttiparista kirjoitettaisiin heidän oikeilla nimillään teos ei läpäisisi kustantajan seulaa, koska sen julkaiseminen aiheuttaisi niin suurta yleistä paheksuntaa.

Moni oli myös sitä mieltä, että voimakasta rasismia tai vihapuhetta sisältäviä tekstejä ainakaan suurin osa kustantajista ei suostuisi julkaisemaan, koska niiden julkaiseminen vahingoittaisi heidän mainettaan.

Käymämme keskustelu oli todella mielenkiintoinen ja osoitti, että tämäntapaisissa asioissa rajojen vetäminen saattaa olla varsin hankalaa. Loppupäätelmäksi tuli, että lainsäädäntöä enemmän julkaisemiseen vaikuttavat moraalisäännöt ja yhteisiksi koetut normit. Itse ainakin nautin eniten asian pohtimisesta ja toivoisinkin, että myös messuilla voitaisiin käydä enemmän keskustelua sen sijaan, että muutama henkilö puhuu ja loput istuvat kuuntelemassa.

Kiitos kaikille kirjabloggareille, jotka tätä kysymystä kanssani pohtivat.



13 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi, Omppu! (Olitpa nopea, vastahan tätä pari tuntia sitten pressitilassa vatvoimme!) Kysymys ei todellakaan ole tyhjentävästi vastattavissa. Lisäisin vielä sen näkökulman, jonka keskustelussamme ohitimme itsestäänselvänä eli kaupallisen kysynnän ja kustantamon maineen. Tarkoitan siis sitä, että vaikka oletettaisiin, että kustantamo saisi käsikirjoituksen, joka olisi riittävän korkeatasoinen julkaistavaksi mutta olisi aiheeltaan sellainen, että sen julkaisemista harkittaisiin poikkeuksellisen paljon, vaikuttaisi varmaan päätökseen tuon moraalin kautta myös se, olisiko todennäköinen myynti niin merkittävää volyymiltaan, että riski kustantamon leimautumisesta kannattaisi ottaa. Huh, onpa tätä nyt vaikea selittää messuaivoilla! Toivottavasti jotain tolkkua saat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin nopeasti tässä boggauksessa muistiin muutamia esiin tulleita ajatuksia. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Maineenmenetyksen pelon tuossa mainitsinkin, mutta jätin tuon taloudellisen puolen pois, koska pidän epätodennäköisena (ehkä olen idealisti), että mikään tunnetumpi kustantamo ottaisi riskiä maineensa tahrautumisesta, vaikka teoksen oletettaisiinkin myyvän hyvin. Varmuuttahan ei kuitenkaan voi myyntiluvuista koskaan etukäteen olla. Asia joka tapauksessa on mielenkiintoinen ja pohdiskelun arvoinen. Kiitos keskustelusta eilen.

      Poista
  2. Tuo kaupallinen kysyntä ja kustantamon maine tosiaan rajoittaa kyllä merkittävästi tilannetta, eikä tarvitsisi tosiaan edes mitään vihapuhetta tms. Joskus tuli pohdittua että menisikö vaikkapa Aito Avioliitto -teemoja (nimenomaan siitä näkökulmasta) käsittelevä kirja läpi miltään isommalta kustantamolta, ja taitaisi aika moni muukin asia, joka on vastoin punavihreän kuplan dogmeja, olla ongelmissa...

    Kun tässä olen myös lueskellut Ruskeita tyttöjä niin mieleen tulee myös että vaikka kovasti puhutaan että kustantajat haluavat niitä Suuria Maahanmuuttajatarinoita niin meneekö oikeasti asia niin vai pitääkö kyseisen tarinan olla sellainen että se sopivasti miellyttää Valkoisuutta.

    Viikolla vilkaisin kirjastossa HS Teemassa ollutta juttua jossa myös listattiin aiheita joista ei kotimaista proosaa kirjoiteta, siinä oli hyvinkin osuvia nostoja (osassa saattoi tietysti olla että niiden pohjalta ei edes tarjota mitään käsikirjoituksia mutta kuitenkin).

    Ai niin, se tunnettu jenkkikustantamo jonka juttelun sivussa mainitsin joka periaatteellisesti harrasti julkaisupolitiikassaan ehdotonta sananvapautta on Loompanics. Näköjään vaan lopettanut toimintansa kymmenen vuotta sitten. https://en.wikipedia.org/wiki/Loompanics

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kaikki kustantamot punavihreässä kuplassa eläviä?

      Itse voisin hyvinkin kuvitella, että julkaistaisiin kirja, jossa on Aito avioiitto -teemoja, jos kässäri on hyvä.

      Tuo esiinottamasi kysymys maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden käsikirjoituksista on kiinnostava. Siihen on vaikea sanoa mitään, kun en tiedä, miten paljon ko. käsikirjoituksia edes tarjotaan ja minkälaisia ne ovat laadultaan. Koko Hubara kertoi eilen Kirjakalliossa, että häneen otti yhteyttä useampi kustantaja, joten se viittaisi siihen, että kiinnostusta kustantajien puolelta löytyy.

      Mainitset HS Teeman. En ole siihen tutustunut, joten voisitko avata, minkälaisia topiikkeja siellä otettiin esiin. Kiinnostaisi kovasti.

      Sananvapaus käsitetään nykyisin niin monesti väärin, että tuntuu, että koko termi on käynyt lähes mahdottomaksi. Lisäksi sitä käytetään aivan liikaa keppihevosena, jolla pyritään oikeuttamaan milloin mitäkin agendoja.

      Kiitos keskustelusta eilen.

      Poista
    2. Kustantaja varmaan löytyy, kun kuten tuli ilmi nykytekniikalla on varsin helppoa ja halpaa perustaa vaikka oma kustantamo, mutta väittäisin kuitenkin että sen verran punavihreys näkyy että moni kustantamo hylkää aiheita viimeistään sillä perusteella että kirjakauppojen ja mediahuomion kanssa tulisi ongelmia (eli "ei kaupallinen aihe").

      Siinä HS Teemassa nostettiin sen tarkemmin analysoimatta just vaikka maahanmuuttajia mutta myös esim suuri osa työelämästä, valtava joukko ammatteja on joiden edustajien elämää ei fiktiossa näy ainakaan työnsä kautta käsiteltynä. Tai uskonto/uskonnot jostain muusta näkökulmasta kuin "ahdistava uskonnollinen yhteisö".
      Joissain näissä saattaa mukana olla ihan vaan se ongelma että koska näyttää siltä että tällaista kirjallisuutta ei ole julkaistu, sitä ei myöskään ikinä tehdä tai ainakaan tarjota.

      Poista
    3. Tosiaan aina on mahdollista perustaa oma kustantamo, joka on sitten oma keissinsä tässä yhteydessä kokonaan. Noista hylkäämisistä ei voi tietää kuin ne, jotka niitä tekee. Me joudumme arvelemaan, missä rajat kulkevat, mutta sepäs onkin kiinnostavaa.

      Jäin miettimään noita ammatteja. En nyt keksi, mikä ammatti voisi olla lähtökohtaisesti sellainen, että sitä kuvaavaa kirjallisuutta ei julkaistasi. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voisi olla.

      Poista
    4. Hämmentävä tuo "uskonnot". Kirjamessuillakin palkitaan vuosittain Vuoden kristillinen kirja...

      Poista
  3. Minä kommentoin todellisista henkilöistä kirjoitettua fiktiota. Viime aikoinahan on kirjoitettu mm. taiteilijoista paljon: Hiidensalo Edelfeltistä, Oranen Acktesta (Edelfeltiä sivuten), Tervo Thesleffistä, Teräs Schjerfbeckistä, Köngäs Kuusisesta. Minua ei ole yksikään näistä liiemmin häirinnyt, mutta joku oli tuohtunut kun Hiidensalo antoi Edelfeltistä niin ruman kuvan. Entä jos edustaisin jonkun jälkipolvia? Miltä tuntuisivat ei niin mairittelevat fiktiot? Missä menee raja? Varmasti esimerkkejä on muitakin, nämä tulivat nyt mieleen.

    Huomenna on kirjamessujen ohjelmassa klo 16.00 aihe Kuinka todellisesta ihmisestä kirjoitetaan? Mukana Tervo, Teräs ja Hiidensalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse suhtaudun hieman epäröivästi fiktiivisiin elämäkertoihin. En toistaiseksi ainakaan ole oikein ymmärtänyt, mikä on niiden pointti ja huomaan usein niitä vierastavani. Olen kyllä lukenut hyviä fiktiivisiä elämänkertoja, joista nyt tulee ensimmäisenä mieleen Helena Sinervon Runoilijan talossa.

      Tuo mainitsemasi kirjamessutilaisuus kiinnostaa minuakin. Siellä varmaan viimeistään tänään tavataan. Kiitos keskustelusta eilen.

      Poista
    2. Ks. HS tänään, Uschanovin kolumni 'Taiteessa totuus on sopimusasia'. Sivuaa mm. Grantaa ja Korhosta. Ok, mutta ei se ole niin yksiselitteistä ole, suuri yleisö ei tiedosta asiaa. Takavuosina mm. politiikka oli tabu, varmaan nytkin osittain. Hurja fiktio vaikka Putinista ei tulisi kyseeseen, en ainakaan usko.

      Poista
    3. Mulle ei tule Hesaria, mutta katson töissä tuon kolumnin myöhemmin.Kiitos tiedosta.

      Putinista sen verran, että esim. Putouksessa on ollut väliin aikamoista ilakointia hänen henkilöhahmostaan. Viihdeohjelmaa ja kirjaa tosin ei voine verrata tässä asiassa.

      Poista
  4. Kiitos tästä ja kiitos keskustelusta. Tabuja on varmasti. Kaikesta ei julkaista kirjoja, vaikka laki sallisi ja myynti kohisisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Oli tosi kiva ja ilahduttavaa, että viimeinkin kohtasimme livenä.

      Mitä tuollaisia tabuaiheita sulle tulee mieleen? Itse voisin kuvitella, että seksuaalisuuden alalta voisi joitakin löytyä.

      Poista