lauantai 14. lokakuuta 2017

Laura Gustafsson: Pohja

Voidakseni kirjoittaa Laura Gustafssonin Pohjasta minä blondaan ja suoristan hiukseni. Sutaisen silmiini mustaa kajalia, joka muuttaa ilmettäni niin, että vastaantulija ajattelee: jaahas, tuo taitaa olla seksin papitar. Vaikutelman tehostamiseksi pukeuden mustaan korsettiin ja punaisiin sukkanauhaliiveihin. Olen syömättä niin monta päivää, että menen laskuissa sekaisin ja heitän äitiyteni vastapäisen talon tiiliseinään.

Tosin ihan turhaa kaikki edellinen, sillä ettehän te minua näe.

*

Laura Gustafsson on kuvannut Pohjan kirjoittamista seuraavasti:

Kirjoitin Pohjan, koska se hävetti, pelotti kiihotti minua niin paljon. Päätin olla niin rehellinen kuin osaan ja näyttää itseni kaunistelemattomassa valossa. Ehkä sitä kautta lukijakin tunnistaa itsensä. Ihmiset kuitenkin ovat aika samanlaisia.

Tämän kuvauksen perusteella odotin Pohjalta jotakin sen suuntaista kuin mitä tarjoilee Chris Krausin yltiörehellinen rakkausanatomia I love Dick (klik) tai Roxane Gayn ihonalainen "ruumistarina" Hunger (klik).  En ollut odotuksineni väärässä, mutta Pohjan luettuani huomaan, että vielä edellellä mainittuja teoksia lähemmäksi Pohja tulee omassa luennassani Sheila Hetin lähtemättömän vaikutuksen tehnyttä fiktiivistä teosta How should a Person be? Jopa niin, että Pohjaa voisi pitää Gustafssonin autobiografisena kommentaarina Hetin teokseen, sillä sekä Heti että Gustafsson kirjoittavat ennen kaikkea siitä monimutkaisesta elämäksi kutsutusta viidakosta, joka tekee ihmisenä olemisesta vaikeaa ja paikoin lähes mahdotonta. Miten hemmetissä tätä elämää oikein pitäisi elää ja kuka on se minä, joka minun elämääni pyrkii elämään?

Gustafssonin teoksessa ruumiillisuudella on keskeinen asema. Ruumis on paikka ja raja. Se tunkeutuu ympäristöönsä ja on kaiken kokemansa objekti. Oikeastaan sanoisin niin, että tekstin minän identiteetti hahmottuu juuri ruumiin ja sen relaatioiden kautta. Ruumiin ulottuvuuksia ovat Pohjassa seksuaalinen ruumis rakastajana ja rakastettuna, ruumis kontrollin välineenä sekä äitiruumis ja sille asetetuiksi koetut normatiiviset vaatimukset.

Saattaisi ajatella, että helpointa on kirjoittaa itsestä. Omien havaintojeni mukaan asia on kuitenkin päinvastoin, sillä samalla hetkellä kun omaa tarinaa ja minää sen subjektina alkaa kirjoittaa kerronta pyrkii fiktiivistymään. Osaksi tämä johtuu varmaan siitä, että useimpien meistä elämä sisältää aineksia, joista kertominen - varsinkin  julkisesti  - herättää häpeäntunteita tai ei muutoin tunnu kovin mukavalta. Omat kokemukset toimivat Gustaffsonin tarinassa materiaalivarastona, mutta ne ovat myös este, jota vasten jokainen sana kamppailee ja näin tehdessään tulee näyttäneeksi toteen, että yksityisin kokemus on myös yleisin. Auts. Iso auts, sillä toiselta puolin tämä tarkoittaa, että kaikki ne kokemukset, joita hellimme nimenomaan juuri meille tyypillisinä yksilöllisinä kokemuksina ovat kaikkea muuta kuin kokemuksellista yksityisomaisuuttamme. Ne ovat osa jaettua tarinaa. Yhteinen nimittäjä yhtälössä, jossa jakoviivan alla on ihminen maailmassa.

*

Pohja on rohkeutta täynnä. Se on kasvukuvaus, jossa toukka "päättää jättää koteloitumisen väliin ja muuttua suoraan perhoseksi." Tämän väliinjättämisen aineksia ovat mm. miehet, seksuaalifantasiat, serotoniinin takaisinestäjät, viiltely, sukupuolitautiepäilyt ja bulimia. Se on pysähtymisestä, luopumisesta ja hyväksymisestä muodostuvaa keskustelua oman minän ja itsen rajojen kanssa.  Se on Gustafssonin henkilökohtainen HHhH, joka toisin kuin Laurent Binet'n romaani (klik) ei viittaa yhdenkään kirjaimensa osalta verbiin, vaan H-kirjainten takaa paljastuu himo, halu, hekuma ja helvetti.

Gustafssonin teos on rehellinen ja häpeämätön. Kaunistavia filttereitä on tästä kirjasta turha etsiä. Koko teoksen riemastuttavimpia osia on jakso, jossa Gustafsson kartoittaa naiskirjailijan asemaa  Charles Bukowskin kautta.

Ottiko Charles Bukowski lapsen mukaan, jos piti esiintyä eikä hoitajaa ollut.
[...]
Tunsiko Charles Bukowski syyllisyyttä siitä, ettei itse keksinyt iltasatuja, vaan kirjoitti mieluiten yksin kahvikupin ääressä kuolemasta.
[...]
Pännikö häntä [Charles Bukowskia] se, ettei häntä sukupuolensa vuoksi pidettäisi suurena taiteilijana, vaan mieskirjailijana tai ihan rehdisti alkoholistina.

Charles Bukowskiin viittaamalla Gustafsson nostaa esiin ne rakenteet ja kulttuuriset valta-asetelmat, jotka määrittävät ei-mieskirjailijaa ja samalla hän osoittaa ei-mieskirjailijan eri roolien päällekkäisyyden ja niiden yhteen sovittamisen haastavuuden. Muita Gustafssonin keskustelukumppaneita edustavat Pohjassa Marilyn Monroe ja Jumala.

*

Pohjassa Gustafsson esittää luettelon asioista, joiden hän sanoo olevan totta. Tämä luonnollisesti herättää kysymyksen siitä, eivätkö muut teoksessa kerrotut asiat sitten olekaan totta. Paikoin todellisuus ja fantasiat kietoutuvat yhteen tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Toisaalta kuitenkin fantasia voi kertoa ihmisestä  yhtä paljon - ja joskus enemmänkin - kuin todellisuudessa tapahtuneista asioista kertominen. Totuudellisuuden pyrkimys on joka tapauksessa Gustafssonin teoksessa vahva ja tämä tulee havainnollisesti esiin mm. kirjeessä, jota hän kirjoittaa terapeutille. Kirje osoittaa, että kommunikaatio muiden ihmisten kanssa merkitsee kommunikoivan subjektin kannalta aina sen huomioimista, että kommunikaation toiseen osapuoleen liitetty odotushorisontti (hänen oletetut tulkinta- ja ymmärrysmallinsa) väkisinkin muokkaavat viestiä jo sen kirjoitusvaiheessa. Kommunikaatio au naturel on siten parhaimmillaankin pelkkää toiveajattelua.

Pohja on upean tinkimätön kuvaus siitä, miten hankalaa on päästä selville itsestään. Se tuo ilmi, että valtasuhteet merkitsevät ruumiin ja ruumis voi samanaikaisesti toimia sekä hengissä pitävänä voimana että itsensä pahimpana vihollisena. Sanoilla voi valehdella, mutta ruumis ei ole huijattavissa. Sen muisti on pitkä ja se kätkee itseensä kaiken kokemansa oli se sitten hyvää tai pahaa.



Laura Gustafsson: Pohja (2017)
141 sivua
Kustantaja: Into


Helmet-haaste, kohta 29: kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluaisin oppia (eli haluaisin kyetä yhtä vahvaan ääneen lausuttuun rehellisyyteen kuin Gustafsson kirjassaan)

14 kommenttia:

  1. Tämän aion ehdottomasti lukea. Pidin kovasti Gustafssonin Huorasadusta ja vielä enemmän Anomaliasta.

    Gusatfssonilla on myös novelli Toisessa Tuntemattomassa, josta kirjoitan kunhan lomailulta ehdin.
    Tämä novellikokoelma on muutoin hyvä, mutta useat kirjoiitajat ovat kirjoittaneet enemmän kuitenkin miehistä kuin naisista ja ikävä kyllä näin ovat tehneet juuri kokoelman naiskirjailijat. Miehet sen sijaan ovat muistaneet, että nyt on kyseessä TOINEN tuntematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pitänyt noista mainitsemistasi + myös Korpisoturista, jossa on ihan mahtava tyylilaji.
      Huomasin joo, että Gustafsson on kirjoittanut tuohon Toiseen tuntemattomaan. En sitä ole vielä ehtinyt lukea, mutta kiinnostaa kyllä. Harmillista kuulla, että siinä sataa miesten laariin, vaikka tarkoitus on alunperin ollut ihan toinen. Toivottavasti huomaan, kun julkaiset juttusi.

      Poista
    2. Korpisoturi on minulla vielä lukematta. Nyt pitää kyllä lukea, kun sinä kehut tyyliä.
      Gustafssonin novelli on hyvä, mutta en päätynyt kuitenkaan kirjoittamaan siitä, vaan muutamasta muusta. Olen siis kirjoittanut, ja suoltanut jo matkajuttuakin sen perään. Ajattelen aina, että matkalla ei ehdi kirjoittaa, mutta silloin vasta ehdinkin, kun olen nykyään matkalla väljällä aikataululla eläkeläistyyliin. ;)

      Poista
    3. Kävinkin jo lukemassa kiinnostavan juttusi. Se oli mennyt minulta ihan ohi, kuten niin moni muukin bloggaus viime aikana, kun elämä on pitänyt kiireisenä ihan muilla rintamilla.

      Poista
  2. Tää oli hurjan säväyttävä, jäi mieleen vimmalla kieppumaan ja pyörimään. Ei täydellinen mutta ihanan täysi ja vahva. Pitää ehdottomasti tutustua muihinkin teoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt kaikesta, mitä olen Gustafssonilta lukenut. Nyt viimeksi ihastuin Korpisoturiin, koska sen tyylilaji on hyvin kiinnostava ja toimiva. Tämä on ihan erityyppinen, mutta oli useita kohtia, joita jäin lukiessa miettimään ja en oikein voinut lukea heti vaan eteenpäin, kun piti selvitellä omia ajatuksia.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta. Tykkäsin aikoinaan todella paljon Huorasadusta, ja olisi jo korkea aika lukea Gustafssonilta jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämä on. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Ihailen Gustafssonin rohkeutta.

      Poista
  4. Vasta nyt tämän postauksen ja kommenttien päivämääriä katsellessa havahduin, että tämähän on ilmestynyt jo monta kuukautta sitten, olin melko pitkään varausjonossa... Hieno ja pitkälle ajateltu postaus (minusta tämä on kyllä varsin tyylipuhdas _kritiikki_, tiedän että laitat nyt kädet korvillesi mutta toistan sen silti: kritiikki) ja mielenkiintoista miten erilaisen käsittelytavan otit kuin minä ja miten kiinnitit huomiota erilaisiin asioihin. Tämä voi olla selitettävissä silläkin, että yksilölliset kokemuksemme (huutomerkki) naisruumiillisuuden teemasta ovat hyvin erilaiset... :D Ehkä siksi mä keskityin lähinnä kirjalliseen tyyliin. Mutta se juuri on kiinnostavaa, erilaiset lukutavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin myös varausjonossa, mutta sitten kävi niin, että en jaksanut odottaa ja marssin kirjakauppaan ostamaan tämän.

      Saan anteeksi, että väitit että tämä on kritiikki, koska sinä käytit sitä sanaa, en minä. En osaa mieltää mitään kirjoittamaani kritiikiksi, en vaan ihan oikeasti todellakaan osaa.

      Naurattaa tuo sun maininta noista naisruumillisuuskokemuksista. Kokemuserot tosiaankin saattavat vaikuttaa ja hyvä niin, koska siten syntyy - kuten mainitset - erilaisia lukutapoja. Olisihan se vallan kamalaa, jos kaikki lukisivat kirjaa samalla tavalla.

      Poista
  5. Vau, mikä teksti tästä kirjasta. Luin Pohjan hiljattain ja olen vaikuttunut. Arvasin kyllä, että Gustafssonin romaani on mieleeni, koska pidin niin paljon Korpisoturistakin, mutta silti hieman pelkäsin kirjan ruumiillisuutta - sitä riittikin, mutta perusteellisesti. Miten joku osaakin kirjoittaa näin: vimmaisesti, rujosti, kauniisti, luettelomaisesti, sadunomaisesti. Kaikkea tuota samalla kertaa, muttei yhtään sillisalaattimaisesti, vaan ehjästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin paljon Korpisoturista. Sen tyylilaaji on monipuolisen upea ja kutkuttava. Tämän Pohjan taas juoksin ostamaan kirjakaupasta, enkä ymmärrä, miten tästä ei ole ollut enemmän juttua (vai enkö vaan ole huomannut). Rohkea teos monella tapaa. Se äitiyteen liittyvä osuus erityisesti. Huh!

      Poista
  6. Öh, olen siis ilmeisesti ainoa, jolle tämä ei avautunut?

    Pohjassa oli hyvin vähän mitään konkreettista, mihin tarttua: ei juonta, ei toimintaa, vaan pohjatonta kelailua ja ahdinkoa. En jaksa tällaista abstraktia kirjallisuutta.

    Hassua on se, että kuvittelin lainanneeni Laura Lindstedtin kirjan. Kumpikin kirjailija on minulle jäänyt etäiseksi, siksi ehkä sekoitan heidät toisiinsa. Samoista teemoista sovinnaisemmin kirjoittava Saara Turunen sopii sovinnaisempaan makuuni paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ei juonta, ei toimintaa" - mun suosikkikirjat on usein just sellasia, joista nuo kaksi edellä mainittua puuttuu. Muistan kyllä nähneeni myös tekstejä (tai joku on asiasta puhunut), joissa Pohjasta ei hirveästi innostuttu, joten en usko että olet ainoa.

      Luinkin juuri äskettäin Turusen Sivuhenkilön ja se oli kyllä vallan mainio teos.

      Erityiskiitos, että tulit ilmaisemaan eriävän mielipiteesi. Se on aina hienoa, että tuo oman näkemyksensä esiin.

      Poista