tiistai 10. lokakuuta 2017

Ossi Nyman: Röyhkeys

Herätyskello soi. Minä painoin sen pois päältä ja nousin ylös. Olin nähnyt pahaa unta ja hikoillut pyjamani märäksi. Tuntui hyvältä asettaa jalat viileälle lattialle ja kävellä keittiöön. Latasin kahvinkeittimen ja jäin odottamaan kahvin valmistumista. Kahvintuoksu täytti vähitellen keittiöni. Päiväohjelmaani ei kuulunut mitään ja sekin tuntui hyvältä. Ikkunasta näin, miten mies avasi autonoven ja kaasutti pois parkkipaikalta. Hän oli varmaankin menossa töihin.

Edellisessä kappaleesa pyrin matkimaan Ossi Nymanin kirjoitustyyliä hänen esikoisromaanissaan Röyhkeys, joka kertoo nimettömäksi jäävästä miehestä, joka on "ammatiltaan" työnvälttelijä. Tarina etenee pitkälti perussuomalaisin (sic!) päälausein ja liittyy näin luontevaksi osaksi kirjallisuutta, jossa hahmotellaan realismin keinoin suomalaismiehen mielenmaisemaa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus Nymanin romaanista, sillä teoksen loppupuolella kerrontaan tulee uusi käänne, jota paremman ilmaisun puutteessa kutsun Julian Barnes -tyyppiseksi yllätysmomentiksi.

Nymanin lähes ylipelkistetyt, naivisminomaiset lauseet tuovat mieleeni äskettäin lukemani Jarkko Jokisen runokokoelman Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa (klik). Sekä Nyman että Jokinen asettavat sanansa tavalla, joka maistuu sekä koululaisen aineelta, että tavoittaa leikkivässä lakonisuudessaan paljon. Röyhkeyden päähenkilö tarkkailee ihmisiä ympärillään ja hänen havainnoistaan muodostuu tarkkoja viiltoja nykyelämänmenon pintaan.

Rakenteellisesti Röyhkeys jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa sijoittuu Turkuun, jossa päähenkilö käy Bruce Springsteenin konsertissa. Toisessa osassa ollaan Tampereella, jossa lukija pääsee seuraamaan TE-toimiston järjestämää uraohjauspäivää, johon myös päähenkilön on karenssin uhalla osallistuttava. Kolmannessa osassa siirrytään ajassa pari vuotta eteenpäin ja päähenkilö on muuttanut Helsinkiin. Hän on alkanut kirjoittaa tosissaan ja hänen tekstinsä ovat saaneet hyvää palautetta.

Pidin erityisesti Turkuun sijoittuvasta osasta, jossa Nymanin tiukka lause pääsee hienosti oikeuksiinsa ja luo kuvaa päähenkilöstä miehenä, joka henkisesti pyytelee jatkuvasti anteeksi olemassaoloaan ja pyörittelee mielessään "Mitäköhän muut ihmiset minusta ajattelevat" -pohdintaketjua. Päähenkilöstä tulee reppanamainen vaikutelma, mutta samanaikaisesti Nymanin tehokeino - liioitellun yksinkertainen kieli - onnistuu luomaan hänestä moniulottoisen henkilön, jonka päivän kulkua ja merkille panemia asioita on kiinnostavaa seurata. Nymanin kuvaustapa hiljentää ympärillä kohisevan maailman ja luo siihen juuri päähenkilön muotoisen rauhaisan keitaan ja huomaan tuntevani suorastaan pienoista kateutta päähenkilön oravanpyörän ulkopuolelle sijoittuvaa elämää kohtaan.

Tampereella järjestettävä uraohjauspäivä, johon päähenkilökin pakon edessä osallistuu, on piikki Suomen nykyistä työvoimapolitiikkaa kohtaan, joka vaatii työttömiä osallistumaan milloin minkäkinlaisiin aktivointipäiviin, joiden tarkoitus on lähinnä kaunistella excel-taulukoita niin että tilastoharhaisesti voidaan osoittaa hallituksen työvoimapolitiikan vähentäneen työttömyyttä.  Tämä on aihepiiri, jota onkin korkea aika sohia kepillä (tai romaanilla), sillä päivittäin lehdistä saa lukea yhä kummallisemmista kiemuroista, joilla työttömiä pyritään auttamaan kuritetaan.

Teoksen kolmanteen osaan suhtauduin aluksi varsin torjuvasti. En jaksanut innostua sen metafiktiivisestä tasosta, jossa kertoja osallistuu kirjoituskurssille ja pudottelee tekstinsä höysteeksi reaalimaailman ihmisten nimiä. Kolmas osa vaikutti sekavalta ja jotenkin lisäkemäiseltä sitä edeltäviin osiin nähden. Laskettuani Röyhkeyden käsistäni huomasin, että kuitenkin juuri tämä teoksen viimeinen osa olikin jäänyt salakavalasti kutkuttamaan uteliaisuuttani ja aloin lukea sitä uudestaan.

Röyhkeys on autofiktiota, joka vielä korostuu, kun Nymanin kasvojen varjokuva on painettu kirjan kanteen. Useassa kohtaa teosta Nymanin ja kertojan eli päähenkilön välille voitaneen kirjoittaa yhtäläisyysmerkit, mutta tilannetta mutkistaa muuan Lahdenmäki, joka ui salakavalasti Röyhkeyden sivuille ja tekee tästä teoksesta kaikkea muuta kuin simppelin.

Lahdenmäki mainitaan ensimmäisen kerran henkilönä, joka asui  Tampereella aiemmin samassa asunnossa kuin päähenkilö, ja jonka nimi on ovessa edelleen, koska huoltomies on ollut liian laiska vaihtamaan nimikylttiä. Toisaalta Lahdenmäestä tulee - ainakin jossakin  määrin  - teoksen loppupuolella myös sen kertoja. Näin syntyy tilanne, jossa Lahdenmäki on Nymanin luomus, mutta paikoin taas Nyman/kertoja/päähenkilö saattaakin olla Lahdenmäen kynästä lähtöisin. Tämä on mielenkiintoinen kuvio, joka tarjoaa monia tulkintavaihtoehtoja ja lisää Röyhkeyteen kierteen, joka erottaa sen perinteisestä suomalaisesta realismista.

Mitä tulee teoksen nimeen Röyhkeys voidaan sitäkin tulkinta useammalla tapaa. Itse koin sen olevan veikeän ironinen silmänisku muutamiin teoksen kolmannessa osassa esitettyihin huomioihin, mutta on parasta, että luet Nymanin romaanin itse ja teet omat tulkintasi.



Ossi Nyman: Röyhkeys
189 sivua
Kustantaja: Teos

11 kommenttia:

  1. Minä vielä sulattelen bloggaustani, mutta tulossa on. Minä pidin aivan erityisen paljon Tampereen osiosta, työttömien aktivointipäivä kuvasti nykyaikaa ja sen absurdiutta just eikä melkein. Pidin siitä, kuinka päähenkilö ei edes halua työllistyä, ja jotenkin huiman hienosti kuvaa sisäisessä äänessään sitä, kuinka kielletty aihe työn välttely on. Kielestä tuli mieleeni freesi Antti Tuuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Tampere-osio oli kyllä totuudellisuudessaan absurdi. Jotenkin vaan niin tykästyin niihin Bruce-pohdiskeluihin. Ja nyt odotan kovasti, mitä tulet kirjoittamaan Röyhkeyden loppupuolesta, josta tosiaan en aluksi ollenkaan pitänyt, mutta josta sitten innostuin eniten.

      Poista
  2. Juuri vasta kuulin kirjasta! Vaikuttaa kiintoisalta. Lukulistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja veikkaan, että tulet tykästymään Nymanin kirjaan. Kiva kuulla, että se meni lukulistallesi.

      Poista
  3. Silmäilin vain kiiiiinnostavan tekstisi, sillä olen lainausjonossa nrolla 100 ja rapiat. Lisäsit silti monta pykälää kiinnostustani, joka heräsi jo silloin, kun kuulin tämännimisen romaanin ilmestymisestä. Mahtava romaaninimi! Kiinnostaa myös päähenkilön Tampere-Turku-Helsinki -reitti, jota olen kulkenut itse samassa järjestyksessä. Nössöillen varmaan Röyhkeyteen verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tähän kirjaan tullut varauksia. Ei ole kovin kauaa siitä, kun sen itse laitoin varaukseen ja sainkin sitten aika nopeasti.

      Tuo Röyhkeys on kyllä mainio nimi ja vielä mainiommalta se tuntuu sen jälkeen, kun kirjan on lukenut.

      Poista
  4. No mutta! Pitääkö tämä nyt varata kun mainitsit tuon Barnesin? Ja Turussakin vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turussa hyvin paljon eli koko alkuosan liikutaan Turussa. Minulle loppu sisälsi paljon yllätystä ja pohdittavaa ja siitä tuli sen vuoksi mieleeni Barnesin Kuin jokin päättyisi, josta meni aivot solmuun ja samoin kävi tämän kohdalla.

      Poista
  5. Tekisi mieli lukea, mutta en halua rojalteja tuolle kaverille penniäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla niitä kirjoja, jotka ovat parhaimmillaan lainattuna.

      Poista