lauantai 28. lokakuuta 2017

Johan Alén: Alukseni, kirkas

Vuonna 1973 perustettu Kulttuurivihkot-lehti on päättänyt laajentaa toiminta-alaansa ja aloittaa myös kustannustoiminnan. Koska mielelläni tuon blogiini myös pienempien kustantamojen kirjoja (vaikka viime aikaisia postauksia katsellessa ei ihan siltä välttämättä näytäkään), päätin tutustua kahteen Kultturivihkojen julkaisemaan runokokoelmaan. Kyseessä ovat Johan Alénin kokoelma Alukseni, kirkas sekä Maria Susannan (Susanna Poikela) teos Tämän maailman pidot. Tässä postauksessa kerron tunnelmiani Alénin kokoelmasta ja Maria Susannan runoihin palaan myöhemmin.

 Alénin kokoelma jakaantuu neljään osaan, jotka ovat keskenään tyylillisesti varsin erilaisia. Yhdessä niistä muodostuu matka pisteestä. avaruuteen ja takaisin meidän jokaisen synnyinseudulle (eli naisen jalkojen väliin). Paikoin tunnelma on kuin istuisi Heurekan planetariossa ja kaiuttimista kuuluisi Ravelin Boleroa ja planeettojen pinnasta heijastuisi Bo Derekin pikkuletit. Näytöksen aiheena olevasta matkasta muodostuu seksuaalissävytteinen metafora, joka toimisi hyvin ilman että se kokoelman lopussa paiskataan lukijan kasvoille.

"Vittu sinä olet vittu" -tyylinen teksti, jota kokoelman loppupuolelta löytyy, edustaa lajia, josta olen ennenkin urputtanut ja josta en edelleenkään jaksa innostua, enkä etsiä sen suurempia humoristisia tai ylipäätään mitään muitakaan kierteisiä merkityksiä. Tämä varmaan johtuu siitä, että minulla on se ihmeellinen vittu.

Sinänsä on varsin harmi, että kokoelman vittuosio vei fiilikset mennessään, sillä kokoelman alkupuolella ja erityisesti sen ensimmäisessä osassa oli paljonkin kiinnostavaa. Alénin minimalistiset ja ikään kuin kesken jäävät lauseet synnyttivät mukavan kyselykauden tyyliin: miks toi on tolleen toi kuin?

Vihaan jokaista sanaasi kuin
En lainkaan.
Pian alkavat linnut.

Tyhjä tila toimii kuin pizzapohja, jolle lukija voi asetella haluamansa täytteet. Joskus runo alkaa keskeltä tilannetta tavalla, jolloin ensimmäinen pienellä kirjaimella kirjoitettu sana muuttuu mielikuvituksen parkkipaikaksi. Alénin kieli estää kieltä ja luo samalla tietoisuutta kielestä. Siinä, missä ei ole mitään, on paljon. Onnistuneimmillaan vaikutelma on hieman becketmäinen. Jotakin on tulollaan, mutta sen tuleminen siirtyy jatkuvasti.

Alukseni, kirkas on paikoin hyvin maskuliinista runoutta, jossa avaruuden matkarakastaja täyttyy loppujen lopuksi parhaimmiten itsestään. Koin tätä kokoelmaa lukiessani sen kaltaista vierautta, joka teki näiden runojen objektiivisen vastaanoton mahdottomaksi.

Olet pelkkää kanaa-nainen mutta hillitset itsesi. Voisin poimia sinut raa'an omenan tapaan, äkkiä, jollei vieressäsi istuisi muita. Oikeastaan en ole kiinnostunut sinusta vaan jalkovälistäsi, jonka tuoksun alan tuntea. Vai oletko se sinä vieressäni joka katselet poispäin uneksuvana? Sinulla on leveä lantio, sinut ottaisin.

Objekti/poimittava - subjekti/poimija -kuvio on niin silmiinpistävä, että haluan uskoa, että siihen kätkeytyy joku suurempi tarkoitus. Jokin jännän ironinen message, joka on kirjoitettu kielellä, jolla en osaa lausua edes tervehdystä.

Mitä enemmän luin tätä kokoelmaa sitä enemmän alkoi vaikuttaa siltä, että suunnilleen kaikki oli jonkinlaista seksuaalisuuden/seksin/rakastelemisen/valloittamisen yms. symbolia ja metaforaa. Yritin äsken kirjoittaa 'meri', mutta sekään ei tuntunut enää viittaavaan suht paljon vettä sisältävään aaltoilevaan kokonaisuuteen, vaan näyttäytyi jonain ihan muuna. Ei liene ihan pieni saavutus, että runoilija saa lukijan tällä tavoin pohtimaan kielen vivahteita ja merkityksiä.



Johan Alén: Ajatukseni, kirkas
49 sivua
Kustantaja: Kulttuurivihkot

6 kommenttia:

  1. Luinkin facesta, että Kulttuurivihkot on aloittanut kustannustoiminnan, ihan mielenkiintoista ja tervetullut lisä muiden pienkustantamojen joukkoon.
    Ihan kamalasti ei tämä arviosi tuosta kokoelmasta vaikuttanut, pitääpä lainata kirjastosta, jos teos sinne tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä kohtia, jotka oli kiinnostavia, mutta sitten oli myös toinen puoli, josta en pystynyt innostumaan. Kuulisin mieluusti, miten sinä itsekin runoilijana tämän koet.

      Poista
    2. Pitääkin varata se Helmetistä, oli jo siellä listoilla, varmaan vasta hankinnassa, koska vielä ei päässyt sitä varaamaan.
      Itsekin käytän v-sanaa silloin tällöin, mutta ilman metaforaa :D

      Poista
    3. Hieno juttu, että on tulossa Helmetiin. Minullakin on käytettävissäni pelkästaan pdf-printti, johon olen tehnyt merkintöjä. Muutoin voisin antaa sulle oman kappaleeni.

      Se myös vaikuttaa, että tuo v-sana ei ole kieltä tuoreimmasta päästä :D

      Poista
  2. Mulla on myös Maria Susannan kokoelma lukemista odottelemassa, eikä tähänkään tutustuminen poissuljettua ole. Ajatus vittutekstistä lähinnä haukotuttaa mutta toisaalta alkuosaa kuvaat kiinnostavasti ja tuosta ensimmäisestä sitaatistakin pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue vaan rohkeasti tämäkin. Törmäsin Alénin kokoelman kanssa omiin rajoituksiini, mutta kuten sanottua myös kiinnostavia ja nautittavia runoja löytyy. Ja jollekin toiselle nuo v-hommat voivat avautua paremmin.

      Poista