Siirry pääsisältöön

Tyttö kuin varoituskolmio - Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Jos tämä kirja ei synnytä lukijassaan mitään reaktioita kannattaa olla huolissaan. Siis todella todella huolissaan.

Kuhina Elizabeth Acevedon säeromaanin Runoilija X ympärillä on käynyt kovana ja se on saanut lisävauhtia kirjallisuuspalkinnoista ja -ehdokkuuksista:

New York Times -bestseller
National Book Award - voittaja 2018
The Boston Globe-Horn Book Award - voittaja 2018
Kirkus Prize - ehdokas 2018

Voitot ja ehdokkuudet eivät tietenkään ole ennuste sille, että romaani iskisi juuri minuun. Acevedon kohdalla voidaan kuitenkin todeta heti alkuunsa, että kaikki tämän romaanin saamat kehut ovat enemmän kuin ansaittuja. Runoilija X vie mukanaan kuin kulman takaa yllättäen esiin astunut rakkaus, jonka jälkeen koko elinpiiri nytkähtää uusiksi.

Runoilija X on Tapaus. Se kertoo teini-ikäisestä Xiomarasta, jonka vanhemmat ovat kirjailijan omien vanhempien tapaan muuttaneet Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Erityisesti perheen äiti on harras uskovainen ja omien arvojensa mukaisesti hän vaatii myös Xiomaraa ja tämän kaksoisveljeä käyttäytymään. Ankarasta kotikurista, kielloista ja rangaistuksista johtuen Xiomara elää jatkuvasti kodin ja muun maailman välisessä ristiaallokossa, jonka lainehdinta on pahimmillaan tukahduttaa hänet kokonaan.

Acevedon romaani onnistuu olemaan samalla kertaa sekä hyvin yleispätevä, että täysin uniikki. Se kuvaa Xiomaran ponnistelua läpi hänelle asetettujen vaatimusten ja maailman huutojen kohti sitä ihmistä, joka hänen sisimmässään on nupulla. Ystävyyssuhteilla on teoksessa tärkeä merkitys, samoin Xiomaran ja hänen kaksoisveljensä välisellä sidoksella sekä Xiomaran ensimmäisellä seurustelusuhteella.

Nimi Xiomara tarkoittaa "sitä joka on sotaan valmis" ja kuvaa hyvin Xiomaran luonnetta, sillä hän on ollut kapinallinen ja taistelija syntymästään lähtien ja kuin tulevaa ennakoiden tuli maailmaankin jalat edellä.

Xiomaran vartalo on haaste. Pikkutytöstä tulee ulkoisesti nainen varhain ja niin Xiomara on altis kohde haukkumasanoille ja poikien seksuaalifantasioille.

Minussa lapsenpyöreys asettui D-kupeiksi ja keinuviksi lanteiksi,
ja pojat jotka nimittelivät valaaksi yläkoulussa

pyytävät nyt lähettämään kuvia stringeissä.

Runoilija X pursuaa vastustamatonta energiaa ja lavakarismaa. Se on biitti, joka hyväilee tärykalvoja. Se saa huokailemaan ihastuksesta, että joku osaakin näin tarkkaan ja läheltä ja terävästi kuvata, minkälaista on olla nuori. Muun hyvän lisäksi teoksesta löytyy myös huumoria, kuten vaikkapa tästä Xiomaran ja hänen ystävänsä Caridadin välisestä dialogista.

X: Mä sanon vaan että alkaa tää nunnameno riittää. Ja mitä mä suutelusta, hitto, mä hiipisin pojan kanssa portaiden taakse ja antaisin sen kopeloida.

C: Hyvä Jumala, muija. Mä en kestä sun juttuja.
Lue tästä Ruutin kirjaa. Opit hyveellisyyttä.


Xiomara on usein ympäristölleen liikaa ja samaan aikaan itselleen liian vähän. Liian iso, liian äänekäs, liian teräväkielinen. Jos hän olisi liikennemerkki, hän olisi varoituskolmio, jonka keltainen saa auringon näyttämään kuluneelta ja likaiselta, ja jonka punaiset reunat hehkuvat kuin menkkaveri.

Runoilija X on vastustamaton ja suuri kiitos teoksen rytmin onnistuneesta välittämisestä suomenkielelle kuuluu teoksen kääntäjälle Leena Ojalatvalle.

Erityisen Acevedon teoksesta tekee se tapa, jolla Xiomara löytää runoudesta väylän, jonka avulla purkaa tunteitaan. Runojen kautta hän tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tapahtumat kuitenkin kärjistyvät kun äiti pääsee selville tyttärensä runoharrastuksesta.

Runoilija X on natisevan raikas ja tuore. Teini-ikäisen elämää ei tässä kirjassa tarkastella sivusta, vaan suoraan sen keskipisteestä. Tapa, jolla Acevedo kuvaa runouden kasvua Xiomaran elämän tärkeimmäksi asiaksi saa kosteutta nousemaan kyynisimmänkin lukijan silmäkulmiin. Runoilija X menee hyvällä tavalla suoraan tunteisiin.




Acevedo Elizabeth: Runoilija X
368 sivua
The Poet X
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto (2019)







Kommentit

  1. Tähän kirjaan pitää kyllä minunkin tutustua! En oo aiemmin säeromaaneja lukenutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erinomainen opas säeromaanien maailmaan. Vahva suositus tutustumiselle!

      Poista
  2. Oi, kuulostaa todella kirjalta, joka pitää lukea! Ja miten totta tuo onkaan, että tällaisissa(kin) teoksissa suomentajan työ on kultaa kalliimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitenkään hirmu vaikeeta ennustaa, että tulet rakastumaan tähän kirjaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä