Siirry pääsisältöön

Rosanna Fellman: Strömsöborna


Nyt mennään. Pidä siis huivista kiinni Tatjana, sillä olisihan se. Olisihan se todella.
Olisihan se tråkigt, jos Hermes-huivi lentelisi omille huivien teilleen.

Strömsö on paikka jossa asuu ihmisiä, joista Rosanna Fellmanin runokokoelma Strömsöborna kertoo.

Ei kuitenkaan kerrota näille tyypeille, että Fellmanin runot kertovat heistä. Ei kerrota, ettei kenellekään tulisi paha mieli sillä ihan aina he eivät pääse näissä runoissa näyttämään sitä parasta puolta itsestään, jota he ovat tottuneet esittelemään.

Keeping UP UP UP the appearances.



Strömsöborna oli yksi tämän vuoden Yleisradion Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaista. Jos se olisi voittanut karhu olisi vetäissyt ihan uuden tanssin - vähän niinku tiputanssi meets ketsuppitytöt ja Gangnamstyle jäisi repeatille.

Strömsöborna on page turner. Runokokoelmat aika harvoin on, mutta Strömsöborna on. Siinä on 326 sivua ja luin sen kahdelta istumalta, koska kun sitä alkaa lukea on toosi vaikea lopettaa kesken. Imua on enemmän kun imurissa ja se on sellasta imua, joka saa mut tuntemaan että olen elossa ja olemaan kiitollinen siitä että näin on.

Fellmanin kokoelma on koostettu niin, että eri Strömsön tyypit on saaneet omat kappaleensa tai osastonsa tai miten niitä kokonaisuuksia nyt haluakaan nimittää. Ääneen ja fokukseen pääsee siis toodellakin hyvin erilaisia tyyppejä.

Tyylillisesti Fellmanin runot lähenevät spoken wordiä, joka on ihan eri asia kuin se word, jota sinä ja minä ja me/te/muut nakutellaan läppäreillämme.




Vähän väliä: suustani pääsee niin hyvä.

Vähän väliä: nauran ääneen

Vähän väliä: tunnen silkkaa onnea näistä runoista



Yhteiskuntakriittiset runot on mun täydellinen porkkanakakku (valitse tähän oma lempikakkusi. Minäkin meinasin laittaa Britan, mutta en tiedä, osaanko leipoa sitä).

Fellman menee ihmisen lähelle. Menee ihmisen sisälle. Menee ajatusten solutasolle. Menee ihmisen pään sisälle kuin löytöretkeilijä.

Voi meitä ihmisiä, kuva meistä ei ole kaunis. En haluaisi uskoa, että emme pysty parempaan, mutta niin se vaan taitaa olla. Silti nauran. Nauran kun osuu napakymppiin niin monta kertaa, että siihen tulee reikä, josta näkyy mitä näkyy. Äkkiä silmät kiinni ja korkeajalkainen lasi kuplivaa käteen.



Strömsöborna on ilveilijä, joka heittelee totuudensiemeniä. Niitä, joita kukaan ei halua kasvattaa, kun niistä tulee hankalia puita, jotka höpisee öisin sanoja, joita en et halua kuulla, kun öisin pitää nukkua, jotta jaksaa pitää fasadia yllä, koska sitä pitää öisin vahvistaa, sillä se sortuu helposti tai siihen tulee kamala murtuma ja iso auts! sitten kaikki näkee ja tajuaa ja kun menettää kasvonsa menettää elämänsä sellaisena kuin sitä on muille esittänyt, eikä menettämäänsä enää saa takaisin edes rahalla.

Ajattele, ei edes rahalla, jolla sentään saa kaikkea, kuten onnea ja veneitä ja monenlaista vaikutusvaltaa.


Vaikka on surullisia asioita Fellman kuvaa niitä usein niin, että pirukaan ei saa selvää, onko se märkä poskillani itkua vai naurua vai silmämeikinpoistoaineen aiheuttama ärsytysreaktio.



Laiva on lastattu (mutta ei ollenkaan näihin rajoittuen):

innostuksella
energialla
citymarketilla
tarkkakatseisuudella
ihmisymmärryksellä
hupparilla

VITTU JAG HAR SÅ JÄVLA MYCKET RÄTT TILL ATT PATRULLERA KROSSA ER MED MIN HUPPARI GE TILLBAKA DEN JAG KOMMER ATT SKÄRA UPP ER KOMMER ATT SÖKA UPP VAR NI BOR OCH KOMMER MED MIN GEMENSKAP MED VÅRA TUSENTALS AXLAR STÅ UTANFÖR ER DÖRR OM NI INTE GER TILLBAKA GER TILLBAKA min huppari

heikomman tukemisella
elämän sisimmällä
tavaralla
kalsareilla, joita on aina liian vähän




Strömsöborna on kokoelma, joka saa verisolut tanssimaan salsaa, eikä ketään lukijaa jätetä ulkopuolelle niin kun kaveria ei jätetä, kun on talvisotameininki. Koska vietän työpäiväni suomenruotsalaisessa ympäristössä saan vielä kaikenlaisia kutkuttavia lisäkicksejä - vähän niinku sivullisena pääsen soutelemaan ankkoja täynnä olevassa lammikossa.

Fellmanin tapa sekoittaa ruotsinkieleen suomenkielisiä ilmaisuja lisää suomenruotsalaista autenttisuutta. Liksom just niin just det.

Ihan yksinkertaisesti haluaisin, että kaikki ihmiset lukisi Strömsöbornan ja innostuisi siitä yhtä paljon kuin minä, vaikka tiedänkin, että jos on kovin rikas ei varmaan pysty innostumaan, kun voi olla optio-, bonus- ja pörssihuoli näinä epävakaina aikoina.

Kun ei liikoja omista ja rikkaushuolet ei paina voi lukea vaikka Fellmanin runoja ja puhtaasti vaan nauttia, eikä se ole vaan, vaan niin toosi paljon enemmän eli suunnilleen kaikki.




Rosanna Fellman: Strömsöborna
326 sivua
Förlaget (2019)




Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä. Yhteiskunnallinen runous kuulostaa hyvältä ja koko tämä teos tietysti myös. Intosi tarttuu, kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah! mä tykkäsin tästä niin niin niin paljon. Luin ja luin (onneksi tässä tosiaan aika paljon sivuja), kun en voinu lopettaa. Luin ja nautin. Fellman on hurjan lahjakas.

      Poista
  2. Täytyy sanoa että allekirjoitan täysin kaiken ylläolevan. En ole vielä lukenut kirjaa kannesta kanteen, mutta Fellmanin runojen voima ja vimma välittyvät kirjan sivuilta hyvinkin kuvailemallasi tavalla. En ehkä kykenisi lukemaan tätä vain kahdelta istumalta �� olen enemmänkin hidas nautiskelija. Otan tästä itselleni pieniä paloja kerrallaan, kuin suklaalevystä jonka ei haluaisi loppuvan koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä luen runoja aika hitaasti, mutta tämän kanssa en malttanut. Sivut vain kääntyivät kuin huomaamatta. Verraton kokoelma!

      Poista
  3. Pitääpä munkin lukea tää. Että runokirja vie mukanaan, ni sen haluaisin kyllä kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä vie. On tosi vetävä tapaus ja muutenkin mahtava.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip