Klassikkohaaste - Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

Astukaamme viettelysten kiemuraisille poluille.

Pitkästä aikaa osallistun kirjasomen klassikkohaasteeseen* ja valitsin lukukohteekseni varsinaisen klassikkojen klassikon Choderlos de Laclosin Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses), joka ilmestyi alun perin vuonna 1782.

de Laclosin teos ei missään vaiheessa ole vaipunut unholaan, sillä siitä on tehty lukemattomia sovituksia niin tv-sarjoiksi, elokuviksi kuin teattereihinkin. Elokuvan saralla tunnetuimpia lienee Stephen Frearsin ohjaama Valheet ja viettelijät, jossa päärooleja esittävät Glenn Glose ja John Malkovich.

Vaarallisia suhteita on muodoltaan kirjeromaani ja sitä on usein pidetty niin tämän lajin malliesimerkkinä kuin myös psykologisen romaanin varhaisena edustajana. Teos on viettelyn, halujen, himojen ja petoksen muodostama verkosto, jossa pahikset juonitteluillaan pyrkivät tuhoamaan hyvikset ja heidän viattoman sydämensä.

Pääpahiksia teoksessa edustavat markiisitar de Merteuil ja varakreivi de Valmont. Edellisten juonien kohteena ovart erityisesti toisiinsa rakastuneet nuori tyttönen Cecilie ja ritari Danceny. Kyseessä on julma valtapeli, jossa markiisitar ja varakreivi eivät kaihda keinoja omien kyseenalaisten päämääriensä toteuttamiseksi.

Viettely ei ole kuitenkaan pelkästään teoksen sisäistä, vaan se ulottaa lonkeronsa myös lukijaan. Erityisesti teoksen ensimmäinen puolisko herättää eettisesti kyseenalaisia eroottisia tunteita, joiden kanssa painiminen tuottaa myös häpeää, sillä onhan nyt vallan kummallista, että lukijana haluan osallistua erityisesti Cecilien viattomuuden tahraamiseen. Saako tällaista sanoa edes ääneen? No, sanoin jo.

Markiisittarelle ja varakreiville muiden kohtaloihin puuttuminen on heitä itseään kiihottavaa leikkiä, johon oman mausteensa tuo heidän keskinäinen suhteensa. de Laclos kuvaa Cecilien kaikin tavoin viattomana ja seksuaalisesti tietämättömänä. Luostarielämää viettänyt Cecilie on kirjaimellisesti neitseellinen maa, johon varakreivi astuu viettelijän ilkein ja raskain saappain Cecilien tuskin ymmärtäessä, mitä hänelle tapahtuu.

Markiisitar ja varakreivi leikittelevät Ceciliellä ja Dancenyllä. He kiihottuvat ja saavat nautintoa siitä, että he pitävät Cecilietä ja Dancenya erossa toisistaan. He lisäävät juonittelullaan uhriensa riutumista rakkaudenkaipuun puristuksissa. He lupaavat järjestää tapaamisia, mutta niiden toteutuminen siirtyy ja siirtyy. 

1700-luvun kirjallisuudessa ei seksistä voitu puhua suoraan, joten teos vilisee erinäisä eufemismeja, kuten "erikoismetodi" ja omistaminen. Lukijalle on kuitenkin selvää, mistä on kyse ja ainakin nykylukijalle se, että asioita ei voida sanoa suoraan pikemminkin lisää teoksen eroottisia kierteitä kuin vähentää niitä.

Markiisittarelle ja varakreiville ei riitä, että he tuhoavat Cecilien viattomuuden, vaan he kääntävät asian vielä Cecilien omaksi syyksi. Asetelma muistuttaa huomattavan paljon nykyajalle tyypillistä uhrin syyllistämistä. Mitäs menit, mitäs uskoit, mitäs sitä ja mitäs tätä.

Mitä tulisi ajatella siitä, että koen Cecilien kaltoin kohtelun paljon voimakkaammin kuin Dancenyhyn kohdistuvan juonittelun? Onko se sitä, että nuoreen naiseen ja hänen neitsyyteensä on ladattu viattomuus par excellence verrattuna nuoren miehen seksuaaliseen kokemattomuuteen? Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä ja kertovat paitsi teoksen henkilökuvauksesta myös sen lukijasta. Ehkä myös lukijan sukupuolesta. Tätä miettiessäni todentuu klassikkojen merkitys. Ne jatkavat antamistaan.

Varakreivi on aikansa säälimätön donjuan, joka voi sitä paremmin mitä enemmän "saavutuksia" hänelle kertyy. Romanttiset tunteet rouva de Tourvelia kohtaan kuitenkin uhkaavat suistaa hänetkin kontrollista ja tartuttaa häneen yhä vahvemmaksi kasvavan pakkomielteisyyden

"Minä saan tämän naisen, ryöstän hänet hänen aviomieheltään, joka pitää häntä arkisena tavarana, uskallan jopa ryöstää hänet Jumalalta, jota hän palvoo. [...] uskokoon hän hyveeseen, kunhan hän vain uhraa sen minulle ..."

Koska Vaarallisia suhteita on kirjeromaani muodostuu kuva sen henkilöistä heidän kirjoittamiensa kirjeiden kautta ja vahvasti muodostuukin. Tosin jonkinasteinen kohtalonomainen hysteria leimaa useimpia romaanin henkilöitä, kun he rakastuvat / luulevat rakastuneensa. 

Vaarallisia suhteita puhuu siitä, mistä sen kirjoittamisen ajankohtana ei voitu ääneen puhua. Se kätkee ja vihjaa, ja niiden tehdessään paljastaa peitellysti. Se sysää lukijan vastuulle syvimpien tarkoitusperiensä ymmärtämisen ja pitää auki porttia, josta kirjailija voisi käydä, mikäli häntä syytettäisiin moraalittomuudesta.

Kuin tekijäänsä syytteiden varalta suojatakseen de Laclosin romaani sisältää myös moraalisen opetuksen, joka nykylukijalle saattaa näyttäytyä jokseenkin teatraaliselta. Että kävi niin kuin kävi. Eikö vähempikin olisi riittänyt?

Vaikka loppupuolella Vaarallisia suhteita olin jo varsin kyllästynyt lukemaan viettelyn, petoksen ja manipulaation kiemuroista on de Leclosin teos edelleen vahvasti päräyttävää luettavaa. Mihin kaikkeen ja minkälaisin juonitteluin - muiden ihmisten tunteista piittaamatta - teoksen pahikset ryhtyvätkään itselleen nautintoa tuottaakseen.

Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita

408 sivua

Les liaisons dangereuses (1782)

Suomentanut Leena Kekomäki

Otava (1989)

* Klassikkohaasteen postaukset löytyvät Ankin kirjablogista