Olga Palo: Aion kertoa nyt kaiken

Olga Palon novellikokoelma Aion kertoa nyt kaiken jättää jälkeensä hyvällä tapaa ristiriitaisen olon. Hyvällä siksi, että minun on lukijana pakko tehdä tiliä itseni kanssa sen suhteen, miksi osa Palon novelleista puhutteli niin kovasti ja miksi taas osa ei tehnyt niin lainkaan.

Novellin ja esseen välinen raja on horjuva ja sitä, mitä yksi kutsuu novelliksi pitää toinen esseenä. Palon kokoelman suhteen minulle oli suuri merkitys sillä, että teos avautuu esseemäisinä novelleina, joiden myötä niissä esiintyvä kertoja siirtyy myös osaksi perinteisesti novellimaisempien tekstien kerrontarakenteita.

Ensimmäisten tekstien ja teoksen päättävän tekstin 'Ehdotus omakuvaksi' kohdalla olen innoissani. Ne herättävät minussa valtavaa tuttuuden tunnetta. Jollakin ihmeellisellä tavalla koen tulevani nähdyksi. 

Näin tapahtuu lukiessani harvoin, mutta nyt niin käy. Jokin kertojan tavassa ajatella ja tarkkailla näkemäänsä tulee lähelle ja toisinaan koen, että olisin itse voinut kirjoittaa samoilla samoilla kuin Palo. En samoista asioista. En samoista havannoista, mutta samalla tapaa (kutsuttaisiinko tätä tyyliksi?) sanoja käyttäen, niiden kanssa epäröiden, niihin sisältyvien monien mahdollisuuksien seurassa huimausta tuntien.

Kun on ollut niin hankalaa lukemisen ja lukemastani kirjoittamisen kanssa lähes koko vuoden 2023 ja sitä ennenkin aina välillä pitkiä aikoja. Kun minun ja kirjallisuuden väliin on noussut seinä, eikä kirjallisuus ole avannut syliään, ei tarjonnut turvapaikkaa. Kun olemassaolo on ollut Palon sanoin ulkokuorista ja kun äkkiä törmää lauseisiin, joihin voi samaistua niin täysin.

"Traumaattinen tapahtuma on saattanut säikyttää itsen pois, ja tällöin ihmisestä on tullut itsetön: masentunut, vailla tunnetta merkityksestä, ilman yhteyttä yhteisöönsä ja itseensä, jonkinlainen ulkokuori."

Touché.

"Minulla on vanha päiväkirja, jota en voi lukea. Monta sellaista. Ensin kirjoitan päiväkirjaa jotten unohtaisi, tai ehkä vain puran sinne jotakin, ja sitten vuosien päästä en voi avata sitä, syynä ovat ylitsevuotavat tunteet, joita päiväkirjan avaaminen synnyttää."

Erittäin touché.

Palon teoksessa on roppakaupalla kiinnostavia sanoihin, kirjoittamiseen ja kirjallisuudenlajeihin sekä tarinallisuuteen liittyviä huomioita. Sanoilla on kaikki mahdollisuudet. Niiden sisuksissa piilee loputtomasti. Silti. Sanat ovat riittämättömiä, niiden avulla voi tavoittaa vain osan. Edellinen lause todentuu myös juuri tässä ja nyt.

Aion kertoa nyt kaiken on hybridi, jossa omakohtaista sekä paljastetaan että piilotetaan fiktioon. Fiktion ja toden rajat kulkevat lauseiden välissä, enkä voi tietää, mikä on mitä. Se voisi olla hermostuttavaa, mutta itse koen tämän epävarmuuden kutkuttavaksi. 

Palo esittelee kirjoittamisen rakennepuita.  Esiin tuodaan kerronnallisia ratkaisuja, joista yleensä näemme vain kirjailijan tekemän valinnan lopputuloksen.

"Etäännyn tarkkailemaan, nainen upposi täyteen elämään, eikä naisella sitä paitsi ollut, minulla ei ollut, ei ole, naisella ei ole, ei ole ollut ei ole aikaa - aikamuodot, kerronnan tavat, etäisyydet sekoittuvat ja tulevat mahdollisiksi yhtaikaa minulle hänelle sinulle, nyt kun hän istuu, istui, istuutui kirjoittamaan ..."

Toisinaan kertoja ja romaanihenkilöt sulautuvat toisiinsa. Välillä Palon teksti kuitenkin yltyy  kuumehoureiseksi ja maistuu liialta yrittämiseltä. Aion kertoa nyt kaiken sisältää runsaasti kirjoittamiseen liittyviä ideoita ja narratiivisilla konventioilla leikittelyä. Tämä on kiinnostavaa ja fressiä, mutta välillä tuloksena on sekametelisoppaa, jonka läsnäolo teoksessa ei vaikuta kovin perustellulta.

Aion kertoa nyt kaiken on feministinen teos ja erityisesti sen äitiyteen liittyvät huomiot lienevät tuttuja monille luovilla aloilla toimiville (ja miksei muillekin).

"Lapsi voi pyyhkiä pois taiteilijuuden, uran, kiinnostavuuden, kulmikkuuden. Ainakin jos on nainen. Äitiys pyyhkii minut yli, maailma pyyhkii äitiydellä minut minusta, äitiys pyyhkii minulla pöytää. Jos puhuu äitinä olemisesta niin siitä tulee kuulijalle koko identiteetti. Miksei äitiys voisi olla tekoja?"

Aion kertoa nyt kaiken on esseetyyppisissä novelleissaan vahvasti metafiktiivinen. Se on teos, joka saa rakastamaan muistikirjoja, tyhjien sivujen tuhansia potentiaalisia mahdollisuuksia. Muistiin kirjoitettujen sanojen tarjoamaa paluun mahdollisuutta. Paikoin Palon teos on sekava, mutta kannattaa pitää mielessä hänen seuraavat sanansa: "JOHDONMUKAISUUS ON PATRIARKAATIN SALAJUONI."

Olga Palo: Aion kertoa nyt kaiken

256 sivua

Otava (2023)