Siirry pääsisältöön

Harry Salmenniemi: Sydänhämärä


Poissa ovat Harry Salmenniemen novellikokoelmille tyypilliset värikkäät kannet. Sydänhämärä jatkaa samalla ulkoisesti harmaalla tiellä, jonka hänen edellinen teoksensa Varjotajunta (2022, Siltala) aloitti. 

En voi välttää ajatusta, että niin kauan kuin kyse on fiktiosta ovat kannetkin värikkäitä, mutta kun siirrytään kuvaamaan Salmenniemen henkilökohtaista elämää teosten kannet muuttuvat harmaiksi. Kutsun tätä havaintoani huumoriksi, lempeäksi sellaiseksi.

Sydänhämärä eroaa Salmenniemen aiemmista teoksista siinä, että nyt läsnä ei ole minkään asteista ironiaa, sarkasmia tai muutakaan moniäänistä tyylilajia. Nyt ollaan kuokkavieraina Salmenniemen perheen sisällä. 

Perheen, jonka elämä joutuu kaaokseen, kun 2,5-vuotias Joel sairastuu diabetekseen samaan aikaan, kun perheen äiti on viimeisillään raskaana. Alkaa sairaalaelämä, verensokerinmittauselämä ja pistoselämä. On opeteltava monenlaista uutta. Siedettävä epävarmuutta ja pelkoa. Kestettävä, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Salmenniemen kertomaan on helppo samaistua jokaisen, joka on lastensa vuoksi viettänyt päiviä ja valvonut öitä sairaalassa. Viettänyt aikaa, josta ei myöhemmin muista oikein mitään epämääräisiä välähdyksiä lukuunottamatta. Aikaa, joka on vaatinut enemmän kuin mihin pystyy. Aikaa, jolloin elämä sairaalan ulkopuolella on lakannut olemasta. Aikaa, jolloin on ollut kömpelö ja peloissaan ja sekaisin huolesta. Aikaa, jolloin ainoa merkityksellinen asia on ollut se, että lapsi paranisi.

Sydänhämärän myötä ajaudun menneisyyteen. Olen äkkiä taas keskellä tapahtumia, joita nykyisin en enää useinkaan ajattele. Lapsi on niin pieni. Hätä on niin suuri. Ja erityisesti se viimeinen askel kohti sairaalan sänkyä varmana siitä, että yhtään useampaa askelta en jaksaisi enää ottaa. Lääkärin sanat, joiden aiheuttama kipu ei poistu. Onneksi kuitenkin myös lääkärit voivat olla väärässä.


Sydänhämärässä kertoja on välillä minä, välillä hän. Minää liukuu häneksi, hän minäksi. Tällä ratkaisulla on varmasti tarkoituksensa, vaikka en sitä täysin hahmotakaan. Ehkä hän pyrkii näkemään minän ulkopuolelta. Ehkä hän lepää minästä, joka juuri sillä hetkellä on kestokykynsä rajoilla. Ehkä hän astuu sivuun minästä, jonka elämä on enimmäkseen muiden kuin minän omaa elämää.

"Elämä on niin täyttä, että siihen täytyy mahduttautua sivuttain. Minun elämäni on muiden elämää. Se on myös omaani, mutta ensisijaisesti se on muiden elämää. Minun tavarani, jopa kirjani, ovat muiden elämää."

Sydänhämärä kuvaa isyyttä, jossa isä on täysin mukana. On lähes yli-inhimillinen olento venyessään vielä tämän ja huomisenkin päivän, valvoessaan yö toisensa perään, leikkiessään yhä uudestaan kurkistusleikkiä. Isä, joka löytää itsestään myös leijonan, joka karjahtaa epäasialliselle kohtelulle sairaalassa.


Vaikka sydänhämärä on pohjavireeltään vakava kirja, paikoin esiin pirskahtaa Salmenniemelle tyypillinen huumori,

"Nyt on tosi kyseessä. Terveyskeskuksessa odotetaan meitä."

[...]

"Kun ihminen saa lapsia, hän sairastuu perhe-elämään."


Salmenniemen lauseet ovat usein lyhyitä ja pelkistettyjä. Tarinallisesta aineksesta ei ole vastuussa kertoja, vaan se, mitä Salmenniemen perheessä tapahtuu. Jos aiemmissa Salmenniemen teoksissa kertojalla on ollut vaatteet, nyt ne on riisuttu kaikki. Osoittaa valtavaa rohkeutta kirjoittaa niin haavoittuvaisuutensa esiin tuoden kuin mitä Salmenniemi tekee.

Kun olen lukenut Sydänhämärän, huomaan ajattelevani Salmenniemen lauseiden rytmissä. Kuin hänen kirjoittamansa olisi muuttanut luokseni asumaan. Ehkä niin onkin. 



Harry Salmenniemi: Sydänhämärä

216 sivua

Siltala (2023)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän