Tämä kirja on varoitus!
Jos Paul Lynchin vuoden 2023 Booker-palkinnon voittanutta romaania pitäisi kuvata yhdellä lauseella, se voisi olla: Prophet Song on kuvaus yhteiskunnan ajautumisesta kaaokseen ja sekasortoon.
Ehkä kymmenen tai viisitoista vuotta sitten olisin kutsunut Prophet Songia dystopiaksi ja toki niin voi tehdä vieläkin, mutta viime vuosien maailmantapahtumat ovat paikoin likistäneet realismin ja dystopian niin toisiinsa kiinni, että ne ovat usein enää huonosti erotettavissa.
Prophet Songissa on perhe. On äiti ja isä ja heidän neljä lastaan. Ollaan Irlannissa ja vaikka tapahtumia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn vuoteen romaanissa kuvattu teknologia osoittaa, että kyse on nykyajasta.
Vallan on ottanut oikeistolainen nationalistipuolue, jota vastustavat ihmiset alkavat kadota jäljettömiin.
Ei meillä ole hätää, eiväthän he voi, ajattelee perheen isä. Uskoo asioiden kääntyvän hyväksi vielä senkin jälkeen, kun hän joutuu salaisen poliisin kuulusteluun. Ja pian onkin jo päivä, jolloin isä katoaa, eikä perhe kuule hänestä enää.
Nationalistipuolue ottaa hallintaansa sosiaalisen median, tiedonvälityksen ja oikeuslaitoksen. Kukaan, joka ei jaa heidän ajatusmaailmaansa, ei ole turvassa.
Perheen äiti, Eilish, yrittää selvitä neljän lapsensa kanssa, joista nuorin on vasta imeväisikäinen, toinen esiteini, kolmas teini ja neljäs melkein jo täysi-ikäinen. Jälkimmäiselle kolahtaa 17-vuotispäivän kynnyksellä vaatimus astua salaisen poliisin armeijan palvelukseen.
Lynch kirjoittaa muutaman sivun pituisia kappaleita ja usein myös pitkähköjä lauseita sekä liittää dialogin osaksi muuta kerrontaa. Tämä kerrontatapa voisi tuntua vaikealukuiselta, mutta Lynch rytmittää tekstinsä niin taiten, että lukeminen on tekstimassasta huolimatta varsin sujuvaa.
Prophet Songin lukeminen tuntuu lähes fyysisenä kipuna.
Prophet Songin lukeminen on ahdistavaa ja silti ahmin sitä joka ikisenä mahdollisena hetkenä.
Prophet Songin lukeminen on pelottavaa, sillä se sisältää niin monia yhteyksiä siihen, mitä ympärillämme tapahtuu.
Prophet Song on vaikuttavaa, vahvaa ja painostavuudessaan loistavaa kirjallisuutta, joka minussa nosti esiin myös monia pelkoja. Paul Lynch muistuttaa meitä siitä, että demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on puolustettava joka ikinen päivä.
Goodreadsistä löysin arvion, jossa Lynchin romaanin yhteydessä siteerataan Lawrence Ferlinghettiä, joka kirjoittaa runossaan Pity the Nation muun muassa:
Pity the nation that knows no other language but its own
and no other culture but its own.
Pity the nation whose breath is money
and sleeps the sleep of the too well fed.
Pity the nation — oh, pity the people who allow their rights to erode
and their freedoms to be washed away.
309 sivua
Oneworld (2023)
Kommentit
Lähetä kommentti