Siirry pääsisältöön

Deborah Levy: August Blue


"[t]hat at any moment, reality could flip."

Heti luettuani Deborah Levyn romaanin August Blue tunnen vetoa, tunnen vastustamatonta vetoa lukea sen uudestaan. Se vetää puoleensa niin kuin vetää se, josta ei ihan tiedä, mutta jonka vangiksi haluaa jäädä.

August Blue kertoo Elsa M. Andersonista, joka on reilu kolmekymppinen maailmankuulu pianisti, joka viimeisessä konsertissaan on epäonnistunut pahoin.

Epäonnistunut me sanomme ja annamme väärän tuomion, sillä esittäessään Rachmaninovin pianokonserttoa Elsa hairahtui kahden minuutin ja kahdentoista sekunnin ajaksi Rachmaninovin ulkopuolelle luomaan omaa musiikkiaan. Niin ei kuulu tehdä. Kuuluu pitäytyä.

"Maybe I am.
Maybe you are what?
Crushed."

Rachmaninov saa teoksessa lempinimen Rach. Niin käy, kun jokin on erityisen rakasta. Kun jokin on elintärkeää. Rachmaninov - tuo melankoliasta kärsivien lohduttaja. Omassakin levysoittimessani niin monia kertoja rahissut.

"It's so abject to express this loneliness within me."

Paitsi jos on Rach, hänen pianokonserttonsa nro 2, c molli.


Levyn kirjoitus kulkee unen polkuja ja rajamaita. Tietoinen ja pinnanalainen aaltoilee toisiinsa, kaivertaa.

August Blue on kertomus identiteetin etsinnästä. Elsa annettiin lapsena sijaisvanhempien huomaan ja kun Arthur Goldstein huomasi hänen musiikillisen neroutensa hän adoptoi Elsan. 

"Maybe I was.
May you were what?
An orphan."


Arthur Goldsteinin nimen kautta teokseen läjähtää hirmuinen määrä musiikkia, sillä se tuo mukanaan Artur Rubinsteinin, jota pidetään yhtenä 1900-luvun kaikkein lahjakkaimmista pianisteista.

Arthur ja Artur, peilaantuminen ja kaksoisolentoisuus, jotka ovat August Bluen keskeisiä teemoja, sillä myös Elsa törmäilee jatkuvasti toiseen, joka on kuin hän. Törmää naiseen, joka romaanin alussa ostaa kreikkalaiselta kauppiaalta kaksi mekaanista hevosta, jotka Elsa haluaisi saada itselleen. Niiden sijaan - kuin korvaukseksi - Elsa omii hevoset ostaneen naisen unohtaman hatun.

"I projected myself into her."

Hevoset ostanut nainen on kauhistuttavasti Elsan kaltainen. Nainen ilmestyy sinne, missä Elsakin on. Hän tumppaa sikarinsa Elsan lasiin pariisilaisessa kahvilassa. Hän heijastuu ikkunaan, jota Elsa katsoo. Hänestä aukeaa tunneli, josta Elsa näkee sinne, mitä kerran oli. 

Näkee hevoset pellolla. Näkee pianon. Symboliikan vahvat kädet halaavat lukijaa.

"Maybe I am.
Maybe you are what?
Standing on the forbidden pasture."


Kuumassa maidossa Levy kirjoitti meduusoista, August Bluessa taas pyydystetään merisiilejä. Kummatkin vedessä eläviä. Lisäksi Levyn teoksissa usein myös uidaan. Vesi on symbolisesti vahvasti ladattu elementti, joka voi edustaa niin elämän lähdettä, äitiyttä, viisautta kuin tuhoakin. August Bluessa Levy kirjoittaa horisontaalisesta ja vertikaalisesta uimisesta. Vesi voi kannatella ja virkistää, mutta yhtä lailla se tarjoaa mahdollisuuden elämän päättämiseen. 


"Maybe I am.
Maybe you are what?
Looking for reasons to live."  


August Blue on nesteinen verkosto, jossa symboliset langat vähitellen toiston kautta vahvistuvat ja tulevat näkyvimmiksi. Alkavat painaa elämän painolla. Alkavat loistaa.

August Blue sisältää valtavasti tutkittavaa. Se on meri, johon haluaa sukeltaa yhä uudestaan. Jonka haluaa tutkia merenpohjan pieniä kiviä myöten.

Kun luen Levyä minusta tuntuu, että hän sanoittaa jotakin minusta itsestäni. Jotakin, johon en pääse kiinni, mutta josta voin hänen tekstiään lukiessani kokea välähdyksiä. Ja hetken tuntuu siltä, että kun katson peiliin siellä on minun sijastani se toinen. 


Deborah Levy: August Blue
246 sivua
Hamish Hamilton (2023)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p