Siirry pääsisältöön

Litsistä lätinää, nyt F-kirjain pomppii iloisesti



Sanon niin kuin se on ja se on niin, että en ikinä koskaan aiemmin ole ollut yhtä iloinen kauno-Finlandian ehdokaslistasta kuin tänä vuonna. 

Huomaan, että olen täynnä lämpimiä läikkyviä tunteita jokaista ehdokasta kohtaan, vaikka olenkin lukenut niistä vain yhden ja toista hieman puraissut. Tämä on siinäkin mielessä historiallinen tilanne, että ehdokkaiden joukosta ei nouse yhtä suosikkia, vaan toivon menestystä ihan jokaiselle listalle valituista. Vertailun vuoksi sanottakoon, että normitilanne ehdokasjulistuksen jälkeen on se, että olen "ai saakeli, mitä ihmettä, taasko tätä tuttua varman päällä astelua." Tänä vuonna on toisin ja se on hurjan iloinen uutinen Suomen koko kirjallisuudelle. 

Nyt liikahtaa. Nyt pölyrätti huiskaisee. Nyt edetään. Nyt ei tunnu siltä, että ehdokasvalinnalla  pyritään ensi sijaisesti kirjamyynnin kasvattamiseen.

Muutama äärimmäisen subjektiivinen sana ehdokkaista:


Hanna Hauru: Jääkansi

Teos ei ole paksuudella poispilattu. Ihmisellä, jonka mielestä paras kirjan pituus on 200 sivua plus miinus 20 sivua läikähtää rinnassa mukavasti, kun lyhytsivuisemmallakin teoksella on mahdollisuus kohota ehdokkaiden joukkoon.


Juha Hurme: Niemi

En ole lukenut Hurmeelta kuin Hullun. Juha Hurme kuitenkin on toivoni maailmassa, mustien hetkien valaisijani, joten totta kai liputan Niemen puolesta.


Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra

Ehdokkaista Yli-Juonikkaalla on kunnia olla ollut lukulistallani pisimpään ilman että olisin saanut aikaiseksi lukea häneltä mitään. Onneksi aina on mahdollista tehdä ryhtiliike.


Tommi Liimatta: Autarktis

Myös Liimatta on minulle tuttu pelkästään nimenä. Hänestä minulle tulee mieleen ensimmäiseksi Jeppiksen kansi. Yksi tämän ehdokaslistan mahtavimpia puolia on, että se suorastaan tyrkyttää lukemaan kirjailijoita, jotka eivät ole entuudestaan tuttuja. 


Miki Liukkonen: O

Olen lukenut O:ta reilut sata sivua ja sen perusteella kaiken uskallukseni keräten tohdin lausua niinkin kyseenalaisen kommentin kuin että: uskon jo tietäväni, mistä tässä romaanissa on kysymys ja sen tähden ei ole välttämätöntä lukea tätä romaania loppuun. Vertailun vuoksi todettakoon, että George Perecin teoksen Elämän käyttöohje kohdalla tulin vastaavaan tulokseen noin sivulla 25. 

Tässä lienen mahdollisesti kenties aikeissa väittää, että aina ei ole pakko lukea kirjaa kokonaan varmistuakseen sen laadusta.


Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Ainoa listalle päässyt, jonka olen lukenut. Valaan ehdokaspaikka ilahduttaa hirmu paljon, joskaan en edes unissani olisi uskonut niin tapahtuvan, koska tämän tyyppiset kirjat eivät yleensä listalle päädy. Mutta nyt on onneksi vuosi 2017 ja tämäkin yllätys oli siksi mahdollinen. Valaasta lisää tässä,


Väkisinkin alan miettiä, miten paljon esiraadin mieltymykset vaikuttavat siihen, mitkä kirjat pääsevät ehdokkaiksi. Tässä tarkoitan nimenomaan sitä, missä määrin raati  - teosten muun hyvyyden lisäksi - ottaa huomioon sen tapaisia asioita kuin teoksen kyky uudistaa kieltä ja kirjallisuutta ja viedä sitä kohti uusia suuntia. Viime vuonna hulluna toivoin ihmettä ja Sinikka Vuolan Replikaa listalle. Turhaan toivoin, enkä nyt voi olla ajattelematta, että mitäpä jos se olisi kirjoitettu vuotta myöhemmin.
.
Kaiken kaikkiaan juuri nyt tuntuu siltä, että kävi miten kävi niin kirjallisuus on tänä vuonna jo voittanut. Kiitos esiraati. Kiitos, että uskalsitte.

Kommentit

  1. Minäkin ilahduin tästä listasta, vaikka en olekaan lukenut kuin Liukkosen O:n. Erityisesti kiinnostavat Sandun, Hurmeen, Yli-Juonikkaan ja Liimatan teokset. Sandu on odotellut lukulaitteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin tykkäsit listasta. Minähän nyt olin kun lapsi jouluna, kun näin, ketä listalla on. Mun suosikit listalle oli Marjo Heiskasen Mustat koskettimet ja Satu Taskin Lapset ja on tietysti kurjaa, että he eivät päässeet, mutta siitä huolimatta listan ennakkoluulottomuus on erittäin positiivinen yllätys.

      Poista
  2. Uskon, että erilaisella raatikokoonpanolla olisi tullut ihan toisenlainen kuusikko. Ehkäpä tämä pitkälti kokeilevaa kirjallisuutta edustava lista oli tämän vuoden raadilta nimenomaan kannanotto? Jos oli, on se minusta hirveän hyvä sellainen! Tai sitten se vain puhtaasi edustaa heidän omia mieltymyksiään, jotka menivät sattumalta sopivasti yhteen. Ihanan virkistäviä valintoja, joista olen lukenut Haurun Jääkannen (siitä vaan, saa voittaa!) ja haluan lukea ainakin Sandun esikoisen (onneksi se on jo valmiiksi lainassa kirjastosta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti on, mutta mulle tämä tämänvuotinen raatikokoonpano sopii erinomaisti, koska on jo todellakin aika ottaa listalle hieman erityylistä ja haastavampaakin kirjallisuutta, mitä aiemmin on ollut.

      Harmittaa, kun mulla oli toi Jääkansi lainassa ja uusinkin sen monta kertaa, mutta vein sitten lukemattomana takaisin kirjastoon. O:n jätin kesken jo joskus keväällä, joten se pitäis aloittaa alusta, jos se aion lukea.

      Sandun kirjasta en ollut edes kuullut, mutta onneksi Otavalla olivat saaneet päähänsä lähettää sen mulle. :D Muutoin se olisi tullut varmaan vastaan ekan kerran vasta nyt ehdokkuuden myötä. Siinä on paljon sellaista josta tykkään. Kieli on hienoa, jotenkin sellasta, että siihen menee ihan kuin sisään lukiessa.

      Poista
  3. Niemi on mulla loppusuoralla ja tuuletin autossa, kun kuulin sen ehdokkuudesta! Se on mojova historiapaketti varustettuna tekijänsä mittaamattomalka innolla ja huumorilla. Sandun ehdin juuri lainata kirjastosta, koska luin Sinun arviosi siitä ja kiinnostuin!

    Messuilla olin kuuntelemassa Liukkosen ja Yli-Juonikkaan haastattelua, enkä olisi ikinä uskonut, että molemmat uutuudet olisivat tällä listalla. Olen täsmälleen samaa mieltä kuin sinä: "Tänä vuonna voittaja on kirjallisuus."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Hurme edustaa niitä, joita tuskin edes uskallan lukea, kun tulee niin paljon ajatuksia. Hipelöin Niemeä messuilla ja nyt kaduttaa, etten ostanut, mutta toisaalta voin pyytää sen sitten joululahjaksi.

      Kiva kuulla, että innostuit Sandusta. Se on kyllä ihan laajemmassakin kaavassa hienoimpia esikoisia, mitä on viime vuosina julkaistu. Kiva sitten kuulla, miten sinä sen koet.

      Hävettää, että en ole lukenut Yli-Juonikasta. On kyllä näin etukäteen osastoa, jota yleensä diggaan.

      Poista
  4. Hurmeen tätä teosta en ole vielä lukenut, mutta paljon muuta kyllä häneltä ja nähnyt hänen näytelmiään. Elina sanoo hyvin, kun puhuu Hurmeen mittamattomasta innosta ja huumorista.

    Jääkansi on niin kaunis, hauras ja voimakas yhtä aikaa.

    Muilta en ole vielä lukenut mitään. Hyvä kimara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin mahtava setti. Olen koko päivän ollu näistä ehdokkaista ihan fiiliksissä. Saiskohan sitä virkavapaata Finlandia-ehdokkaiden lukemiseen? On niin jäätävät kasat odottamassa lukemista, että en osaa kyllä edes itse sanoa, milloin näiden kimppuun pääsen.

      Poista
  5. Onko noilla sivumäärillä O neljä kertaa parempi vai huonompi kuin Elämä:Käyttöohje?
    Sen verran mitä siitä kuitenkin olen kuullut, vaikuttaa tosiaan kirjalta jossa "kokonaan lukeminen" on hyvin suhteellinen käsite, sellaisia tulee kokeilevammassa kerronnassa aika ajoin vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että Perec on vielä toistaiseksi sen verran maineikkaampi tekijä, että hänen kohdallaan uskalsin tehdä päätöksen nopeammin. Toisaalta sitten tällä hetkellä näyttää siltä, että Painovoiman sateenkaaren kohdalla meni 400+ sivua, että siihen nähden Liukkonen on taas vahvoilla.

      Poista
    2. Mun mielestä O:n lukemisen vaikeutta liioitellaan, ja myös kokeellisuutta. Tai muistaakseni vaikkapa Elämä: Käyttöohjeessa oli sellainen upottava fiilis, kun sitä tekstiä ja yksityiskohtaisia tarinoita oli niin paljon. O taas oli vaivaton luettava (tosin välillä paikallaanpolkeva), vaikka siinäkin toki on yksityiskohtaisuutta.

      Poista
    3. Ja Jaakko Yli-Juonikkaalta suosittelen Vanhan merimiehen tarinaa! Se on lyhytkin. :D

      Poista
    4. Joo minunkaan mielestäni O ei ole mitenkään erityisen vaikeaa tai hankalaa luettavaa. Itse asiassa luin sitä kymmeniä sivuja putkeen ja se eteni oikein liukkaasti.

      Mulla on lähtökohtaisesti hieman ongelmaa paksujen teosten kanssa varsinkin jos ne on omia, kun siihen väliin tunkee aina kirjastolainoja, jotka on kiire palauttaa. Jos lukemiseen tulee pitempi tauko niin koen hankalaksi enää jatkaa ja sitten jää kesken. Lisäksi olen yleisestikin mieltynyt lyhyempään formaattiin. Koen sen enemmän omakseni.

      Perecin kirja on varmasti hieno, mutta se olisi vaatinut niin paljon aikaa, että en ollut - noloa, tiedän - siihen valmis. Nyt on kesken Painovoiman sateenkaari ja senkin kanssa on ollut taukoa, mutta haluan kyllä lukea sen loppuun. On se verran mahtava kirja.

      Vanhan merimiehen tarinat on itselläkin ollut mielessä. Niistä voisin hyvin aloittaa matkani Yli-Juonikkaan seurassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post