Siirry pääsisältöön

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

"[n]aisen sukupuolivietti on perimmiltään toive avioliitosta - varsinaisen sukupuolisen tyydytyksen tilalla on äiti-ilon himo. Siihen liittyy halu saada antautua miehisen hallinnan alle ja näin löytää itselleen sovelias ja tyydyttävä paikka yhteiskunnassa."

Jos haluaa jatkaa mukavaa, pikkusievää ja tyhjäpäistä pikkunaisen elämää, voi lopettaa lukemisen tähän ja pysyä kaukana 'Auringon ytimestä.' Siltä varalta, että silmät vilkuilevat vielä tätäkin lausetta, niin voin kertoa, että Sinisalon romaani on kertomus sisaruudesta ja chilin vaarallisuudesta. Se on kuvaus Vannasta ja Mannasta, jotka aikoinaan tunnettiin myös toisilla nimillä. Manna tosin on läsnä romaanissa lähinnä kadonneena ja Vannalla taas on vakaa aikomus löytää hänet.

Nyt siirryn itse asiaan, joten tästä eteen päin lukeminen omalla vastuulla.



Sinisalo esittelee meille eusistokraattisen Suomen, joka on pelottavan paljon meidän maailmamme näköinen. Toki sieltä puuttuvat nettiyhteydet ja älypuhelimet ja alkoholin, kahvin sekä tupakan käyttö on kielletty. Syy, miksi näin, on sekin hurja. Mitä tulee sukupuolirooleihin, naise(ude)n ja mieh(yyd)en määrittelyyn, ei Sinisalon skenaario kuitenkaan ole kovinkaan kaukana siitä, miten ne meidän maailmassamme mielletään. Valitettavasti.

'Auringon ytimessä' yhteiskunta pyörii niin, että naiset jaetaan naisellisiin eloihin (kuten Manna) ja ei niin perinteisesti naisellisiin morlokkeihin (kuten Vanna). Miehiä on heitäkin kahta luokkaa: viriilejä ja yhteiskunnan kannalta tärkeitä maskoja sekä miinusmiehiksi kutsuttuja pariutumismarkkinoiden loosereita. Morlokit ja miinusmiehet ovat roskasakkia, jota yhteiskunta vaivoin sietää ja jotta heidän surkeat geeninsä eivät siirtyisi eteen päin, on katsottu hyväksi ratkaisuksi steriloida heidät jo varhaisessa vaiheessa. Mitä siitä nyt tulisi, jos surkea ihmisaines pääsisi vapaasti lisääntymään.

Olemme oppineet, että pienet tytöt on tehty sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Ei, nyt meni väärin. Niistä on tehty pikkuiset eloiset. Morlokit sen sijaan on rakennettu aineksista, jotka eivät tuoksu eivätkä maistu hunajalta tai mansikkaiselta. Morlokit ovat epänaisia, naisen irvikuvia, väärinkasvaneita kummajaisia.

Kuvaamalla, miten eloiseksi kasvetaan, Sinisalo esittää samalla, miten sosiaalinen sukupuoli rakentuu. Oikein suoritetun eloi-lapsuuden tärkeitä ainesosia ovat eloisuutta pönkittävät lelut, nuket ja muut vastaavat, joiden avulla vahvistetaan eloisten koti- ja hoivaviettiä. Junat, autot, kuutiot ja niiden tapaiset esineet sen sijaan ovat ankarasti kiellettyjä, koska ne voisivat synnyttää pikku-eloin päässä vääränlaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä. Vastaavaan jakoon törmää jatkuvasti leluosastoilla, joissa pinkit keiju-unelmat on tiukasti erotettu autoista ja muoviukkeleista.

Kun eloi on teini-iässä on hänen ajeltava kaikki muut karvansa paitsi hiukset. Muista tämä, kun seuraavan kerran ajat säärikarvoja. Minäkin olen muistanut sen joka kerta sen jälkeen, kun luin 'Auringon ytimen.' Tärkeä osa eloiksi tulemista on oppia sisäistämään se, että meikki tekee eloin. Hanki siis kattava varasto kauneudenhoitotuotteita. Käytä aamusi meikkaamiseen ja iltasi meikin poistoon. Vaikka et onnistuisikaan huiputtamaan maskoasi, tulet edistäneeksi kosmetiikkateollisuutta. Muista myös aina kilpailla kaunistautumisen taidossa muiden eloisten kanssa. Ylipäänsäkin eloisten on hyvä kilpailla keskenään ja olla toisilleen kateellisia, koska sellainen kunnon eloi on luonteeltaan. Eloin pahimman vihollisen kuuluu olla toinen eloi.

Onneksi eloi ei tunne niin monimutkaisia sanoja kuin solidaarisuus, se sekoittaisi hänet olemattomat aivonsa kokonaan. Eloin älykkyys nimittäin rajoittuu sosiaaliseen älykkyyteen, ihmissuhteisiin ja niiden kiemuroihin. Eloin logiikalla maailmaa pyörittävät rakkaus, ihmissuhteet, häät ja tietysti ah! niin ihanat maskot.

Eloisten tehtävä on olla viehättäviä sillä tavalla, että maskojen on mukava katsella heitä. Eloiset eivät juurikaan osaa lukea tai laskea, koska moiset taidot ovat tarpeettomia silloin, kun elämäntehtävänä on olla maskon uskollinen palvelija. Eusistokratiassa eloisten lukutaito olisi vaarallinen juttu, koska silloin he saattaisivat saada tietoa kaikenlaisista asioista ja mitä siitä nyt tulisi, jos eloiset rupeaisivat tietämään. Se ei päättyisi hyvin, kuten ammoinen Eeva ja omena -tapauskin osoittaa. Sen sijaan eloisten on suotavaa tilata Femi-lehteä, jossa on "yksinkertaisin virkkein rakennettuja romanttisia kertomuksia samasta maskosta kilpailevista eloisista, joista toinen voitti aina lopulta maskon omakseen naisellisia avujaan hyödyntäen. Siellä oli kuvia hienoista vihkiäisistä ja ohjeita kauniiseen käyttäytymiseen ja soveliaaseen pukeutumiseen." Jos eloi ei tekstiä niin kovin hyvin ymmärräkään, voi hän katsella kuvia. Ohhhh! miten ihana masko!

Aikuiselle eloille on tunnusomaista pehmeä ja utuinen katse, eteenpäin työntynyt povi, korostunut lantio, leualle hämmentyneenä etsiytyvä käsi ja alahuuli, joka lerpattaa somasti. Katso, tässä minä olen, tule sinä komea masko ja ota minut. Minä teen mitä vaan, sinä sanot. Hi-hii. Mitä vaan. Näytänks mä hyvältä? Olenks mä seksikäs? Räps räps!
*
Sinisalon esittämä heteronormatiivisen naiseuden kritiikki lävistää koko sosiaalisen sukupuolen käsitteen. Hän kirjoittaa uusiksi sadun Punahilkasta ja osoittaa, miten naisen tärkein tehtävä on suostua kosintaan. Hän luo joulurauhan julistuksesta tutuin ilmaisuin lain sukupuolipetoksesta. Parodian kohteeksi joutuvat niin romanttiset rakkaustarinat kuin hajuvesimainoksetkin. Hän puhkaisee lasikaton ja nauraa ison naurun häävalmisteluille. Hän kuvaa eloisten seksuaalinotkeusoppaita ja antaa huutia naisten seksuaalisen nautinnon teeskentelylle. Oma suosikkini on kappale "Eloisten koulimisesta", joka muistuttaa erehdyttävästi koirankasvatusopasta.

Ihmistä voi määrätä, kontrolloida ja asettaa hänen ulkomuodolleen ja tekemisilleen vaatimuksia. Mielen kontrollointi on vaikeampaa ja vielä vaikeammaksi sen tekevät tajuntaa laajentavat nautintoaineet. 'Auringon ytimessä' terveysvirasto haluaakin tuhota chilin, koska se mahdollistaa älyllisen terrorismin: ruumiista irtaantumisen ja toisissa tietoisuuksissa vierailun. Mitä siitä nyt tulisi jos eloi pääsisi tutkimaan, mitä maskon päässä oikeasti liikkuu.

'Auringon ydin' on vimmaromaani. Yhdistämällä ironiaa, parodiaa ja erinäisiä teokseen liitettyjä kirjoituksia ja pamfletteja Sinisalo työntää tulitikut silmiimme ja pakottaa meidät katsomaan ja näkemään. Kertomalla Mannan ja Vannan tarinan hän järjestää riemukkaat sukupuolen haastavat bileet.


Kommentit

  1. Sinisalon esittämä naiseuden (ja mieheyden) kuva oli tosiaan pelottavan todellisuutta mukaileva, vaikkei onneksi näin vahvana ainakaan meidän kulttuuripiirissämme näy. Se on kuvattu erittäin hienosti myös minun mielestäni ja tekstin väleissä olevat Femi-katkelmat ja muut valottivat yhteiskuntaa kiinnostavasti. Itse tarinaan olisin kuitenkin, kuten omassa tekstissäni sanoin, kaivannut lisää lihaa luiden ympärille. Olisin mielelläni lukenut enemmän, laajemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi sanoa, että tarina oli sukupuolen palveluksessa. Minua se ei haitannut, koska sukupuolen käsittely oli niin reippaan riemukasta, jopa karnevalistista - tosin ylösalaisin kääntämisen sijasta naurettavaksi tekemistä liioittelun kautta, johon liittyi jatkuva kosketus lähes-todellisen kanssa

      Poista
    2. Me teemme sen itse.

      Poista
  2. Piti varata heti tää kirjastosta. En oo Sinisalon kirjoja lukenutkaan aiemmin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän