Erik Axl Sund: Kråkflickan (Varistyttö)

Kannen tuunaus by Omppu

Päivänä eräänä veivät askeleeni kirjakauppaan ja pysähdyin ruotsalaisten dekkareiden hyllyn eteen. Siinähän sitten kävi niin, että mukaan tarttui Kråkflickan eli Varistyttö. Itse asiassa meinasin ostaa jatko-osatkin samoin tein, mutta puhuin itselleni järkeä, että jospa nyt ensin lukisin teossarjan ensimmäisen osan ja miettisin seuraavien osien ostamista vasta sen jälkeen.

Ensimmäisen lukemani bloggaus Varistytöstä oli Leena Lumin kirjoitus. Silloin kommentoin, että en taida lukea Varistyttöä, koska aihe on niin rankka. Kun Anni lopetti bloggauksensa sanoihin: "ihan vitun hyvä," tein lopullisen päätöksen tutustua Varistyttöön. Ei siitä mihinkään pääse, etteikö Varistyttö sisällä vastenmielisiä kuvauksia moninaisista tavoista, joilla lapsia kohtaan tehdään niin seksuaalista kuin muuta väkivaltaakin. Lapsipornoa, pedofiliaa, lapsisotilaita. Nyt teoksen luettuani sanoisin kuitenkin, että väkivallanteot eivät Varistytössä ole pääosassa, vaan enempi on kysymys ihmisen mielen käsittämättömistä poluista ja toimintatavoista. Jotta ihmisen pään sisällä tapahtuvia asioita voitaisiin selvitellä niin mielenkiintoisesti kuin mitä Varistytössä tehdään, ovat väkivaltakuvaukset välttämättömiä. Varistytössä ei kuitenkaan mässäillä väkivallalla, vaan kaikki paha on itse tarinasta käsin perusteltua.

Kaksikko Erik Axl Sund tuo oman lisänsä niihin fiktiivisiin poliiseihin, jotka elävät työn ja henkilökohtaisen elämän välisessä puristuksessa. Rikospoliisi Jeanette Kihlberg on keski-ikäinen nainen ja poliisi kolmannessa sukupolvessa. Hänen miehensä Åke on viimeiset parikymmentä vuotta elätellyt haavetta kuvataiteellisesta läpimurrosta. Leivän pöytään tuo Jeanette ja silloin kun talous ajautuu solmuun, otetaan avuksi Jeanetten vanhempien rahavarat. Lisätuskaa Jeanettelle aiheuttaa, että roistojen jahtaaminen vie hänen aikansa siinä määrin, että hänellä ei tahdo riittää aikaa perheen 13-vuotiaalle pojalle. Huono omatunto on jatkuva seuralainen.

Jeanetten lisäksi toinen hyvin mielenkiintoinen henkilö on Sofia Zetterlund, psykoterapeutti, jonka erityisalaan kuuluvat niin lasten kuin aikuistenkin traumaattiset kokemukset. Sofiallakaan ei mene kovin hyvin. Ihmissuhteet ovat pettymyksiä ja häntä vaivaa jatkuva väsymys. Menneisyyden rankat kokemukset vaikuttavat hänen työhönsä, eikä helpotus pilleripurkistakaan ole hänelle vierasta. Ihmisiä on helppo rikkoa, mutta hidasta ja vaivalloista korjata. Nykytietämys ihmisen psyykestä antaa monia välineitä vaurioituneen mielen korjaamiseen ja ajatus siitä, että on asioita, joista ei vaan yksinkertaisesti voi selvitä, on loputtoman surullinen ja lohduton.

Rakenteellisesti tämä psykopatologian anatomia etenee kahdella eri aikatasolla. Useimmiten liikutaan nykyhetkessä, mutta välillä käydään myös menneisyydessä. Kun luemme lehdestä erinäisistä rikoksista ja niiden tekijöistä, on kuvaus pakostakin pintapuolista. Yksi Varistytön ansioista on, että siinä mennään pintaa syvemmälle ja avataan niitä moninaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että ihmisestä tulee paha, suorastaan hirviö. Varistyttö ottaa kädestämme sen kuuluisan ensimmäisen kiven ennen kuin sen heittämistä ehtii edes miettiä. 

Minulle Varistyttö oli ns. välipalakirja, koska viime aikoina olen lukenut niin huimaa kirjallisuutta, että halusin välillä vähän hengähtää. Valintani ei ollut huono ollenkaan, vaikkakin kävi niin, että arvasin kaikki ratkaisevat juonenkäänteet jo hyvissä ajoin. Tämä ei minua suuremmin haitannut, koska enhän kuitenkaan voinut olla varma mistään ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Lisäksi ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustajaeukko, jos väittää, että Varistyttö on vasta alkusoittoa. Houkuttaisi mennä ostamaan seuraava osa hetimmiten, mutta koska olen juuri sitouttanut itseni Kesä ilman miehiä -projektiin tulen näillä näkymin käymään jatko-osan kimppuun 1. päivänä syyskuuta.