Ryhmäteatterin
Suomenlinnassa pidettävistä kesäteatteriesityksistä on tullut perheemme
jokakesäinen traditio. Jo alkuvuodesta alamme aina jännittää, mikäköhän
esitys on kesällä vuorossa. Viime vuonna haltioiduimme Robin Hoodista
ja pystyn hyvin vieläkin tavoittamaan ne tunnelmat, joita tuo esitys
herätti. Näytelmän sanoma erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä meni
suoraan sydämeen ja välillä tuli se kuuluisa tippakin linssiin. Robin
Hood puhutteli ja kosketti. Se teki hyvää sielulle ja loi uskoa ihmiseen.
Kokemuksena tämän
vuoden näytelmä Liisa ihmemaassa - tyttö joka aikaan putosi ei herättänyt yhtä
vahvoja tuntemuksia, vaikka riemukas revittely olikin. Löyhähkösti Lewis Carrollin romaaniin perustuva Liisa ihmemaassa on ohjaaja Juha
Kukkosen jo aiemmista Ryhmäteatterin kesäesityksistä tuttua käsialaa.
Erityisen hienoa esityksessä oli sen kieli. Kukkonen on muokannut
esitykseen ihan omanlaisensa, riemastuttavasti kiemurtelevalla
sanastollaan ilkamoivan puhetavan. Erityismaininnan ansaitsevat Ruskean
rusakon runoriimit.
Henkilöhahmojen osalta näytelmä noudattaa pitkälti
alkuperäistarinaa ja esittelee meille Liisan, Hassun hatuntekijän,
Herttakuningattaren ja -jätkän, Irvikissan, Tittelityyn ja Tittelitomin sekä monet muut. Tämän lisäksi näytelmään on sekoitettu myös muita
satuhahmoja, kuten Peter Panista tuttuja henkilöitä. Esitys
on visuaalisesti komea. Lavasteet ja rekvisiitta on toteutettu
Ryhmäteatterille tuttuun tapaan luovasti ja kekseliäästi, paikoittain
jopa häikäisevän upeasti. Se vie katsojansa aikamatkalle ja niin voi
ihmekin tapahtua ja Suomi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden.
Eniten
minua esityksessä häiritsi se, että sen varsinainen teema –
ympäristönsuojelu ja ekologisuus – jäivät näytelmän loppua lukuun
ottamatta aika lailla esittämisen jalkoihin. Kun otetaan huomioon, että
esitys on periaatteessa lapsikatsojapainotteinen, niin epäilenpä, että
kovinkaan moni alakoululainen sai esityksestä paljoakaan irti sen
tematiikan tasolla.
Irvikissan
ja Ruskean rusakon väliset sanailut olivat mainioita, mutta osittain
myös paikallaan junnaavia ja usein ne pikemminkin pysähdyttivät
esityksen kuin veivät sitä eteenpäin. Kielellinen iloittelu sai kuitenkaan aikaan monia naurunpyrskähdyksiä.
Ruskea rusakko:
Sydän ratkes kun muinoin yhteys johonkuhun tärkeään katkes. Sydän vain haihtui ja vieteriksi vaihtui.
Irvikissa:
No se hyvä puoli siinä piileskelee että jos sydämen tilalla on vieteri, niin ei voi olla sydänvikaa. Kani, onko sinulla aivot?
Ruskea rusakko:
On kai, joskaan, en ole tarkistanut koskaan.
Irvikissa:
Minulla on konehuone huollossa. Piuhat ei lyö kipinää.
Jonkinlainen
staattisuus vaivasi esitystä laajemminkin, mutta onneksi taitavat
näyttelijät pelastivat paljon. Anna-Riikka Rajasen sympaattinen Liisa vetää täyttä
höyryä läpi esityksen. Aarni Kivinen useampine rooleineen on mainio.
Hänen mörmökkinsä on myös yksi näytelmän mieleenpainuvimpia hahmoja ja
siinä määrin pelottavakin, että näytelmän 7 vuoden ikäraja kannattaisi
ottaa vakavasti. Herttakuningatar on juuri niin ällöttävän ilkeä
millaiseksi hänet on Carrollin kirjan pohjalta kuvitellutkin. Sirja Sauros Hertta Kuningattaren ”pää
poikki” -ongelmanratkaisutapoineen huokuu kimaltelevan pöyhkeää ylimielisyyttä. Hänen
hahmostaan olisi tosin saanut irti vielä paljon enemmänkin ja
Herttakuningattaren muutos teoksen lopussa oli aika lailla epäuskottava. Omaksi suosikiksemme nousi kuitenkin Eino Heiskasen esittämä Herttajätkä, jossa oli
vakuuttavaa pahuutta ja visuaalista voimaa. Hänen läsnäolonsa sähköisti
näyttämön.
Liisa ihmemaassa sisältää silmänlumetta ja taitavia temppuja. Liisakin onnistuu
muuttamaan kokoaan varsin nerokkaasti. Taistelukohtaukset on toteutettu
veikeästi ja kekseliäästi. Näytelmää rytmittävät myös laulut, joiden
suhteen jäin kuitenkin hieman kylmäksi, koska niiden yhteys itse
esitykseen jäi aika ohueksi. Esitys onnistuu kuitenkin
vakuuttamaan katsojansa siitä, että on tärkeää uskoa niin itseensä kuin myös
mahdottomaan.
Kotimatkalla
esitys sai meidät pohtimaan muistamista. Miksi se onkaan niin, että ihminen voi muistaa
vaan taaksepäin? Olisihan kovin mielenkiintoista muistaa myös sellaista,
mitä ei vielä ole tapahtunut.
Tekstinäyte ja kuva esityksen käsiohjelmasta
Kurkkaahan myös Kujerruksia-blogiin
Joka kesä ajattelen, että haluaisin mennä Suomenlinnaan katsomaan Ryhmäteatterin kesänäytelmää. Yhden kerran olen saanut mennyksi. Lukemieni arvioiden perusteella tämä tämänvuotinen ei nyt edes vaikuta niin mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaKyllä tässäkin esityksensä on puolensa ja oikein komeatkin puolensa, mutta en mahda mitään sille, että tämä ei puhutellut yhtä lailla kuin aiemmat esitykset. No tietystikään ei joka vuosi voi olla huippuesitystä. Vähän tunnelmaa latisti sekin, että oli ihan käsittämättömän kylmä, vaikka olimme pukeutuneet melkein talvivaatteisiin. Oma vikamme tietysti, että emme laittaneet lämpöhaalareita.
VastaaPoistaMainio kesätraditio, voisipa itsekin ottaa tavaksi. Nyt alkaa esikoinen olla vihdoin sen ikäinen, että jaksaa tällaisia pitempiäkin esityksiä katsoa.
VastaaPoistaMinustakin tämä on mainio traditio. Tuo 7 v:n ikäraja kannattaa tosiaan huomioida, koska esityksissä on usein myös vähän jännempiä kohtia. Tälläkin kertaa vieressä istui arviolta 5 v. tyttö, joka moneen kertaan sanoi äidilleen, että häntä pelottaa.
PoistaKävin itse myös katsomassa tämän, ja olen monessa asiassa kanssasi ihan samaa mieltä. Näytelmä ei ollut niin räjäyttävä kuin viime vuosina, mutta juuri tuo kielellä leikittely sai kyllä suun virneeseen:DD
VastaaPoistaAivan. Ehkä sitten ensi kesänä taas "räjähtää."
Poista