Emma Donoghue: Frog Music

Se on nyt niin, että 'Frog Musicilla' Emma Donoghue ottaa paikan lempikirjailijoideni joukossa. Donoghuen kyky luoda kirjallisia maailmoja on poikkeuksellisen syvä, uudistava ja koskettava. Tuntuu kuin hän loisi nahkansa uudelleen jokaisen teoksensa kirjoittamisen yhteydessä. Vaikka Emma Donoghue kirjoittaisi purkinavaajasta, tekisi hän varmasti senkin tavalla, joka saisi lukijan lumoutumaan.

Irlantilaissyntyinen Emma Donoghue (s. 1969) on tuottelias kirjailija. Hän on kirjoittanut niin romaaneja, novelleja, näytelmiä kuin ei-fiktiivisiä teoksiakin. Olen aiemmin lukenut häneltä kaksi romaania. Ensimmäinen näistä oli suurta suosiota maailmallakin saavuttanut 'Room' (2010, suom. Huone), joka kaikessa nerokkuudessaan on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen luettuani halusin lukea lisää Donoghueta ja luin teoksen nimeltä 'The Sealed Letter' (2008), jota ihmissuhdekiemuroineen ja epämääräisine vaatetahroineen on kutsuttu 1800-luvun Clinton-tapaukseksi.

Kaikki kolme lukemaani Emma Donoghuen romaania pohjautuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin. 'Room' sai alkunsa itävaltalaisesta insestiskandaalista, ns. Josef Fritzl -tapauksesta. 'The Sealed Letter' -teoksen pohjalla on Englantia 1860-luvulla ravistellut skandaalinkäryinen avioerotapaus ja 'Frog Music' taas perustuu kaikkien päähenkilöidensä osalta, heidän nimiään myöten, todellisiin elämänkohtaloihin 1880-luvun San Fransciscossa.

'Frog Music' kertoo kolmesta entisestä sirkustaiteilijasta, jotka ovat jättäneet taakseen Pariisin ja lähteneet etsimään onneaan San Franciscosta. Teoksen päähenkilö Blanche on tanssiva strippari ja prostituoitu, joka elättää kolmikon miespuolisia jäseniä Arthuria ja Ernestiä, joiden suhde rahaan rajoittuu sen tuhlaamiseen. Kolmikon välit ovat hyvin tiiviit ja miehet jakavat Blanchen kaikin mahdollisin tavoin.

Heti teoksen alussa Blanche tutustuu sattuman kautta Jennyyn, kun tämä törmää häneen high wheeler -pyörällään. Pian tämän jälkeen Jenny saa surmansa tuntemattoman ampujan luodeista. Rakenteellisesti Frog music liikkuu välillä teoksen nykyajassa, välillä ampumiskohtausta edeltävissä tapahtumissa. Tämä synnyttää teokseen omanlaisensa jännitteen, kun lukija pääsee seuraamaan tapahtumia, jotka johtivat Jennyn kuolemaan. Lisämaustetta tulee siitä, että Blanche epäilee, että hän itse oli ampujan varsinainen kohde.

Donoghuen ajankuvaus on pikkuasioita myöten tarkkaa ja uskottavaa. Lisäksi teokseen on sisällytetty 1800-luvun lopulle tyypillisiä lauluja, jotka edelleen lisäävät autenttisuuden tuntua. Rakenne taas on nerokas siinäkin mielessä, että se antaa mahdollisuuden tutustua Jennyyn, romaanin kiinnostavimpaan henkilöön, vaikka hän kuoleekin heti romaanin alussa. Jenny on ristiinpukeutuja, joka työkseen kerää sammakoita toimitettavaksi san franciscolaisiin ravintoloihin. Hän on eksentrinen, yksinäinen ja epäluotettava. Hän haastaa yhteiskunnalliset normit ja uhmaa niitä käyttäytymisellään. Samalla Jennyn normeista ja säännöksistä piittaamaton käytös paljastaa naisiin kohdistettuja odotuksia. Hän kantaa mukanaan Colt-pistoolia ja toteaakin kuvaavasti, että "God made men and women, but Sam Colt made them equal."

Jennyn tulo Blanchen elämään rikkoo Blanchen, Arthurin ja Ernestin välisen kolmiyhteyden. Koska Jenny ei ole miesten kontrolloitavissa, on hän Arthurin ja Ernestin näkökulmasta vaarallinen henkilö, joka saattaa saada Blanchen näkemään asioista sen puolen, jota miehet eivät haluaisi hänen näkevän. Pian Jennyyn tutustuttuaan Blanche muistaakin muiden hoiviin hylkäämänsä pikkupoikansa P'tin ja hakee hänet luokseen asumaan pois karmivista ja epäinhimillisistä olosuhteista.

Blanchen kautta Donoghue tutkii naisen asemaa erilaisten roolien ristipuristuksessa. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 1880-luvulle, ovat naisia kohtaan asetetut vaatimukset ja odotukset pohjimmiltaan pitkälti samoja kuin nykyaikanakin. Blanchen kohdalla työn ja äitiyden yhdistäminen on mahdotonta. Toisaalta taas äitiys saa Arthurin mielenkiinnon Blanchea kohtaan lopahtamaan. Arthurin elämäntyyliin ei sovi itkevä pikkulapsi, joka vaatii paljon huomiota. Blanchen on oltava Arthurin käytettävissä 24/7. Hänelle Blanche on ennen muuta seksuaaliobjekti, huoraksi syntynyt nainen, jota hän yhdessä Ernestin kanssa kokee oikeudekseen kohdella kuin kauppatavaraa. Blanchessa kolmikon väliset seksisessiot herättävät sekä himoa että ällötystä.

"The rhythmic friction between desire and disgust [...] Right now she's panting and aching, her jaw crammed to bursting with Arhur's hot girth, her wrists taking her weight as Ernest speeds up the terrible pressure deep inside her, but she knows there is in fact no limit to what she can take. Blanche is the conduit, the river, the rope, the electrical current."

Seksuaalisuus edustaa Blanchelle itselleen kuitenkin myös ensisijaista keinoa olla oman elämänsä subjekti. Descartesin kuuluisa ajatus voisi Blanchen sanomana saada muodon: olen seksuaalinen, olen siis olemassa. Donoghuen suorasukaiset seksuaalisuuden kuvaukset 1880-luvun kontekstissä ovat huomiota herättäviä. Seksuaalisuudesta tulee Blanchelle kanava, jonka kautta hänen identiteettinsä määrittyy. 'Frog Musicissa' Donoghue nostaa esiin seksuaalisuuden eri puolia. Missä määrin seksuaalisuus on Blanchelle opittu selviytymiskeino, jonka kautta hänen on mahdollista nähdä itsensä miesten halua kontrolloivana subjektina ja missä määrin taas on kyse monimutkaisista, toisiinsa kietoutuvista valta- ja alistussuhteista? Blanche on ehkä uhri, mutta usein hän on sitä omasta tahdostaan, joka taas johtuu siitä, että hän ei osaa muuta haluta. Uhrius antaa hänelle myös voimaa. Blanche itsekin tiedostaa ristiriitaisen suhtaumisensa omaan seksuaalisuuteensa ja häpeää tuntien hän allekirjoittaa Ernestin kuvauksen itsestään. "How did Ernest put it? That Blanche was obsessed with cock, lived and breathed it? It's awful, but there's a grain of truth to it. Men are tools Blanche uses for her satisfaction."

Jennyn kautta Blanche oppii, että naisille asetetut roolit ovat paitsi keinotekoisia, myös murrettavissa. Ilman rangaistuksi tulemista se ei kuitenkaan ole mahdollista ja Jenny itse on joutunut jopa vankilaan sen takia, että hän pukeutuu miesten vaatteisiin, eikä suostu käyttäytymään niin kun naisten kuuluu käyttäytyä. Jennyn myötä Donoghue osoittaa, että sukupuoli ei ole jotakin automaattisesti olemassa olevaa, vaan se on tuotettava kerta kerralta uudestaan esimerkiksi juuri sukupuolen kannalta oikeanlaisena pidetyn pukeutumisen kautta. Sukupuolien on pysyttävä ruoduissaan, eikä niitä tule sekoittaa. Hyvä esimerkki tästä ajattelusta on viime aikoina sukupuolikonservatiivisia piirejä kuohuttanut Itävallan euroviisuvoittaja Conchita Wurst. Mies, jolla on parta ja naisen vaatteet on herättänyt vihaa ja ällötystä, koska tämän yhdistelmän on väitetty olevan luonnoton.

Vaikka en ole erityisen kiinnostunut historiallisista romaaneista, Donoghue osaa hommansa tavalla, joka tuo historian lähelle ja osoittaa samalla, että kautta aikojen naiset ovat taistelleet pohjimmiltaan hyvin samanlaisten asioiden kanssa. Aina on ollut myös niitä Jennyjä ja Conchitoita, jotka ovat kyseenalaistaneet sukupuoleen liitetyt käsitteet ja rajoitteet. Kippis heille!