Siirry pääsisältöön

Maggie O'Farrell: Instructions for a heatwave (Varoitus tukalasta helteestä)


Jälkimaku täyteläinen, viipyilevä, sydäntä lepatuttava, myötätuntoinen. Maggie O'Farrellin romaani 'Instructions for a Heatwave' (2013, jäljempänä 'Helleaalto') (Suom. Varoitus tukalasta helteestä, 2014) on kerrostunut hyvän viinin tavoin. Esimaku, keskimaku, jälkimaku, täyttäkää lasini uudestaan.

O'Farrellin teksti kulkee kuin tuuli kuvaamiensa henkilöhahmojen läpi. Hän tuo heidät eteemme joka puolelta; kolmiulotteisina, ihastuttavina ja vihastuttavina. Niin eläväisinä, että henkilöhahmot eivät meinaa pysyä romaanin sivuilla. Tiedän 'Helleaallon' ihmisistä enemmän kuin monista pintapuolisemmista tuttavistani. O'Farrell tuo mieleeni toisen armoitetun kertojan, Alice McDermottin, jonka romaanista 'Someone' kirjoittaessani totesin, että se "on tarina, josta on riisuttu kirjalliset kuorrutukset, shokkiefektit ja romaaniseksikkyys." McDermottin tavoin O'Farrellin henkilökuvaus on huikaisevan tarkkaa. Hänen tekstinsä toimii kuin kamera, joka zoomaa yhä lähemmäs. Joka lähestyy romaanihenkilöitä kuvakulmista, jotka paljastavat asioita, joita ihmiset syvimmin varjelevat. O'Farrell ei käytä filttereitä, hän ei sävytä, eikä photoshoppaa. Hän luottaa sanojen voimaan, tekstin riemulliseen kykyyn jättää jälkensä lukijan mieleen.

'Helleallon' tapahtumapaikkana on 1970-luvun Lontoo, jolloin kaupunkia koetteli ennennäkemätön helleaalto ja siitä johtuva vedenkäytön säännöstely. Se on kertomus sukujuuriltaan irlantilaisesta Riordanien perheestä: Robertista ja Grettasta sekä heidän kolmesta jo täysikasvuisesta lapsestaan Monicasta, Michael Francisista ja Aoifesta. Teoksen aluksi O'Farrell esittelee meille Grettan, joka koko yli 30-vuotisen avioliittonsa ajan on aina aamuisin leiponut sodaleipää sekä Robertin, joka on toimissaan yhtä kellontarkka kuin Henrik Ibsen konsanaan. Grettan ja Robertin avioliitto on onnellinen, kunnes käy ilmi, että pinnan alla kuohuu kuin Irlannin rannikolla.

Michael Francis elää kylmenneessä avioliitossa, Monica yrittää sopeutua uusperhe-elämään ja Aoife kokeilee elämää New Yorkissa. Jokaisella perheenjäsenellä on omat salaisuutensa, jotka kasvattavat eristäviä seiniä heidän välilleen. Kun Robert yhtenä päivänä vain ottaa ja lähtee ilman selityksiä, käynnistyy tapahtumaketju, joka ravistelee koko perhettä. Robertin yllättävä katoaminen kerää Gretan lapsineen yhteen miettimään, mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Vanhat kaunat ja perheenjäsenten väliset tulehtuneet suhteet ovat tukahduttavia kuin Lontoota vaivaava helleaalto. Ei armoa, ei kiertoteitä, ei helpotusta tuovia sadepisaroita. Jokaisen perheenjäsenen on kohdattava menneisyytensä ja omat valheensa sekä psykologiset puolustusmekanisminsa teki se sitten kuinka kipeää tahansa.

 O'Farrell kuvaa, miten ihmisten väliset suhteet kasvavat täyteen paiseita. Miten suuttumuksessa sanotut sanat kohoavat ensin ihmisten välisiksi seiniksi, vuosien kuluessa muureiksi. Miten hellimme povellamme vihaa ja närkästystä toisiamme kohtaan kykenemättä näkemään muuta kuin oman näkökulmamme. Miten meidän käsityksemme kaikkein läheisimmistäkin ihmisistämme saattavat olla vääriä. Miten meidän ajautumisemme eroon toisistamme, hapertaa meidät irti itsestämme. Miten vanhempamme ja esi-isämme ja -äitimme elävät meissä, halusimmepa sitä tai emme. Miten se, mitä nimitämme toisen ihmisen eteen tehdyksi hyväksi, onkin vain omien itsekkäiden halujemme toteutumaa, johon liittyvän todellisuuden haluamme itseltämme peittää. Miten salaisuudet ja niiden paljastuminen asettavat koko ihmisten välisen dynamiikaan liikkeeseen, joka on kuin tulva, joka vie mennessään kaiken kohdalleen osuvan.

'Helleaalto' on irlantilaisuutta täynnä. Ei  siis ihme, että tarvitaan matka Irlannin maaperälle, nousuveden saartamaksi, jotta liikahduksia voisi tapahtua. Komeaa Maggie O'Farrell, erittäin erittäin komeaa.

'Helleaallon' parissa on viihtynyt myös Katja, Maija taas piti teoksesta, mutta ei tarpeeksi.


Kommentit

  1. Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että O'Farrellia pitäisi lukea englanniksi.
    Taidokashan tämäkin kirja oli, mutta jäi ihan turhan etäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmasti kokeilla englanniksi, eipä siinä ainakaan mitään menetäkään. Jännää, kun sun mielestä tämä oli etäinen ja minusta taas erittäinen lähelle tuleva. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa hienolta kirjalta, mutta tällaiset perhetarinat ovat usein aika ahdistavia. Onkohan tämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kokenut tätä ahdistavana, mutta voi tietysti olla, että joku toinen kokisi. En uskalla lähteä veikkailemaan.

      Poista
  3. Kuulostaapa kiehtovan moniaineksiselta teokselta! Tätä taidettiin lehdessäkin kiitellä. Apua, miten ikinä ennättää lukea kaikki maailman kiinnostavat kirjat?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtova ja vangitseva, kyllä vaan. Tunnen erään ihmisen, jonka on aina hirveän vaikea löytää luettavaa. Hän suorastaan tuskailee asian kanssa. Tuollainen tilanne hämmästyttää mua suuresti.

      Poista
  4. Tämä on kyllä hieno ja herkkävireinen kirja. Minä ostin romaanin viime kesänä Lontoosta ja ehkä siksi kirjan alku on minulle voimakkain, mutta lopun irlantilaistunnelmat ovat hienoja - ja komeaa vastapainoa alun helleaallolle.

    Pitäisi lukea muitakin O'Farrellin kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan tietoisuuteeni O'Farrell tuli teoksella The hand that first held mine. Sekin on kaikinpuolin komea ja myös siinä on kyse perhesuhteista. Ehkä se on aluetta, joka tätä kirjailijaa erityisesti kiinnostaa. Näitä kahta ennen hän on (googletin) julkaissut neljä romaania, joihin kyllä myös tekisi mieli tutustua.

      Poista
  5. Onnistuin näkemään kirjailijan hänen Suomen-vierailullaan ja sain kirjan mukaan. Muuten varmaan jäisi lukematta, mutta nyt kyllä varmaan luen. Samoin piti lukea hänen aiempi suomennettu teos, mutta jotenkin on vieläkin jäänyt. Kirjoista olen nähnyt myönteistä palautetta, joten varmaan pitää tutustua kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Millonkas O'Farrell on käynyt Suomessa?

      Olen tosiaan häneltä pari teosta lukenut ja kummastakin pitänyt. Aion lukea lisääkin, kunhan kerkiän.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post