Tässä kirjoituksessa otan esiin jotakin sellaista Neljäntienristeyksestä, johon aiemmin ei ole kiinnitetty huomiota. Tai niin ainakin uskoisin. Tosin olen aiempia bloggauksia tästä kirjasta vain puolella silmällä vilkuillut, joten varma en tietenkään voi olla, vaikka oikeastaan olen. Vinkki: eräs loistava suomalainen naisnäyttelijä.
*
Siitä asti, kun varasin Neljäntienristeyksen kirjastosta, olen psyykannyt itseäni lähestymään Kinnusen teosta ikään kuin en siitä ennalta tietäisi yhtään mitään. En silti pystynyt pääsemään eroon niistä lukuisista hehkutusfiiliksistä, joiden alkuunpanijana oli Antti Majanderin ylistävä kritiikki Helsingin Sanomissa. En tosin ole sitä lukenut, mutta sen kaiut ovat kuuluneet kauas.
Neljäntienristeys on hieno romaani, mutta luulen, että ilman vuorenkorkuisia ennakko-odotuksia se olisi ollut vielä hienompi. Jotenkin tähän kirjaan törmääminen liian usein, jopa TV-mainoksissa, sai aikaan tuntemuksia ja ennakko-odotuksia, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta itse teoksen vastaanottoon. Harmi, sillä tämä teos olisi todellakin ansainnut neitseellisen lukukokemuksen. Nyt päädyin miettimään mm. sitä, että suorastaan aggressiivinen markkinointi voi kyllä saada ihmiset ostamaan kirjan, mutta samanaikaisesti se voi saada aikaan sen, että lukija menettää osan lukunautinnostaan. Kuka hyötyy tällaisesta tilanteesta? No markkinaihminen tietenkin, eipä häntä kiinnosta muu kuin myyntiluvut ja niiden mukanaan tuomat kassavirrat. Ikävä juttu, joka saa tuntemaan harmistusta loistavan romaanin ja sen tekijän puolesta.
*
Neljäntienristeyksessä on teoksen nimen mukaisesti neljä tietä: Marian, hänen tyttärensä Lahjan, Lahjan miniän Kaarinan ja Lahjan miehen Onnin. Itse romaani on se risteys, jossa nämä tiet kohtaavat. Romaanihenkilöt vannovat kukin oman valansa: Maria kätilönvalan, Lahja Lotta-valan, Kaarina avioliittovalan ja Onni sotilasvalan. He ovat valoilla ja lupauksilla sidottuja - niin omaan kuin toistensakin kohtaloon. Siinä missä muiden elämänkaaret ovat risteykseen johtavia teitä, on Lahjan tie samanikaisesti myös itse risteys. Lahja on henkilöhahmoista se, jonka kautta ja johon suhteessa muiden kuvattavien elämät määrittyvät, jonka sanomisia ja sanomatta jättämisiä he varovat, jonka äksyilyjen kohteeksi he joutuvat, jonka katseen (konkreettisen tai kuvitellun) alla he elävät.
Kinnusen kerronnan ehdottomia vahvuuksia on vihjaaminen ja asioiden osittainen auki jättäminen. Arvostan korkealle sen, että kirjailija luottaa lukijoiden kykyyn yhdistellä asioita. On nautinnollista, kun lukiessa omasta päänupista kuuluu loksahduksia, kun yhteensopivat palat löytävät toisensa. Neljäntienristeys on pakotonta, varmaa, juoksevaa ja ajankuvan tuntevaa kerrontaa. Se on kuin kiviportaat, jotka ovat ajan saatossa kauniiksi hioutuneet.
Neljäntienristeys alkaa vuodesta 1895, jolloin Maria on nuori, vastavalmistunut kätilö ja ulottuu vuoteen 1996, jolloin Lahja on jo vanha, avuton ja sairas nainen. Näiden vuosien väliin mahtuu paljon. Suurta ja pientä. Kuvatuksi tulee niin sota kuin 70-luvun muoviset vaippaliinatkin.
Kinnusen romaani käynnistyy komeasti kuvauksella Marian työstä kätilönä. Synnytyskuvauksia enemmän kiinnitin kuitenkin itse huomiota siihen, miten usein Marian korsetti kiristi ja hankaloitti hänen työtään. Maria on vahva nainen, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Vaikka sanotaan, että kukaan ihminen ei ole saari, nuori Maria on kyllä hyvin lähellä sitä. Hän on itsellinen, itsenäinen ja sukupuolten väliseen tasa-arvoeroon huomiota kiinnittävä. Muiden mielipiteille ja yleisille normeille hän ei korvaansa kallista. Mariassa on niskavuorelaista peräänantamattomuutta, eikä hän kavahda koviakaan tekoja, kun niiden aika on. Evakkomatkalle lähdettäessä juuri Maria "ratkaisee" kissaongelman.
"Maria silitti vielä kerran sylissään olevaa kissaa, nappasi sitä kiinni kaulasta ja nousi sitten. Miiru yritti hypätä alas, mutta hän ei päästänyt siitä irti. Hän tarttui kissaa takajaloista, kääntyi taloa kohti ja löi sen lujaa verannan seinään. Ikkunoiden lasit helähtivät, eikä eläin ehtinyt päästää ääntäkään. Maria irrotti otteensa ja kissa tipahti velttona maahan. Isku oli ollut sen verran napakka, että henki oli lähtenyt hetkessä."
Vaikka Lahja ei vyörykään lukijan eteen samalla voimalla kuin Maria, kasvaa hänestä romaanin kuluessa hahmo, jonka läsnäolo tuntuu kaikkialla. Samalla Lahja on teoksen henkilöistä se, jota muut vähiten ymmärtävät. Lukija kuitenkin pääsee tirkistämään Lahjan yksinäisyyteen, hänen kipeästi miehensä kosketusta kaipaavaan vartaloon ja vaatteiden pois päältä repimistä odottavaan himoon. Omankin perheensä keskellä itsensä ulkopuoliseksi kokeva Lahja on kuin tehty herättämään lukijassa sympatiaa, mutta omalla kohdallani niin ei kuitenkaan käynyt, vaan päällimmäiseksi nousi Lahjan halu kontrolloida muiden ihmisten elämää ja hänen tyranniansa ja kostonsa aviomiestään Onnia kohtaan.
Kaarinan tarina jää Neljäntienristeyksessä Marian, Lahjan ja Onnin tarinoiden varjoon. Vaikuttaa melkeinpä siltä, että hänen tarinansa on kirjoitettu pääasiassa siksi, että se mahdollistaa Lahjan kuvaamisen miniän näkökulmasta. Kaarinan tarinaan tosin sijoittuu ehkä koko teoksen hienoin kohtaus, johon jo tämän blogikirjoituksen alkukappaleessa viittasin. Kyse on kohtauksesta, jossa Kaarina kylvettää Lahjaa sisätiloissa lasten muovisessa uima-altaassa. Kinnusen tapa kuvata kylvetettävää Lahjaa tuo mieleeni näyttelijä Soli Labbartin (1922-2013) Matti Ijäksen ohjaamassa elokuvassa Painija (1985), joka kaikessa huutavassa visuaalisuudessaan on jäänyt unohtumattomasti mieleeni. Luultavasti, kun vuosia kuluu, juuri tämä kylvettämisepisodi on se, jonka Neljäntienristeyksestä parhaiten muistan.
Henkilökohtaisesti liikutuin eniten Onnin tarinasta. Juuri kun olin saanut Neljäntienristeyksen luetuksi törmäsin Helsingin Sanomien bloggarin, terapeutti Maaret Kallion tekstiin, jossa hän toteaa, että "piilotettu häpeä ja rikkovat salaisuudet ovat myrkkyä, jotka eristävät ja imevät elämänvoimaa." Kallion lause sopii erinomaisesti kuvaamaan Onnia, jonka elämä on peittelyä ja salaamista, huonoa omaa tuntoa ja häpeää, homoseksuaalista halua ja pyrkimystä sen tukahduttamiseen, oman itsensä kieltämisestä johtuvaa toivottomuutta ja masennusta. Vielä kirvelemmäksi Onnin kohtalon tekee se, että monet jakavat sen hänen kanssaan vielä tänäkin päivänä. Onni olisi kyllä ansainnut ihan kokonaisen romaaninkin, jonka subjekti hän olisi saanut olla alusta loppuun.
Maria jätti omaa jälkeään maailmaan remontoimalla kotiaan yhä suuremmaksi. Myös Onni löytää lohtua rakentamisesta. Ensin on vuorossa kotitalo ja sen jälkeen mökki ja sauna. Kun ihminen on heikosti maailmassa kiinni, ovat rakennukset häntä pysyvämpinä turvan tuojia elämänkipuun. Merkkejä siitä, että olemme täällä kerran olleet ja eläneet. Ei ole liioiteltua sanoa, että myös Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on rakennus.
Upea arvio upeasta kirjasta, Omppu! Neljäntienristeyksessä on paljon aineksia ja mietittävää. Ehdottomasti se on vuoden kirjatapauksia. Taitavasti kirjoitettu ja koskettava monessa kohtaa.
VastaaPoistaKiitos Elina kommentistasi. Kirjoitin eilen bloggaukseni heti kun sain teoksen luettua. Nyt yön yli nukuttuani vaikutelma on se, että talojen rakentaminen yms. olisi ansainnut paljon enemmän tutkimista kuin mihin kiinnitin huomiota. Siellähän oli muun muassa myös se ulkohuusin purkamisprojekti.
PoistaHieno analyysi, minustakaan ylikehutut kirjat eivät ole kaikkien kehujensa arvoisia. Toisaalta se ei ole kirjailijoiden vika. Olen varannut tämän kirjastosta, mutta olen edelleen varausnumerolla 300 ja risat.
VastaaPoistaTämä tosiaan on vuoden varatuin kirja kirjastoissa. Katsoin eilen, niin Helsingissä oli vieläkin reippaasti yli tuhat varausta.
PoistaHarmittaa, että en malttanut lykätä tämän lukemista ja antaa kaiken kohun tämän ympärillä ensin laantua. Mielenkiinnolla odottelen, mitä mieltä sinä tästä tulet olemaan.
Todella hieno ja syvällinen kirjoitus! Luin Neljäntienristeyksen joskus alkuvuodesta, ja muistan kuinka se kaiken hehkutuksen jälkeen tuntuikin "vain" hyvältä kirjalta, joka ei sittenkään avannut taivasta. Hehkutukset ovat kirjalle tietenkin sinänsä mukavia, mutta toisaalta ne ovat myös haitaksi ja häiriöksi, koska saavat epäreilusti odottamaan kirjalta aivan liikaa ja rikkovat myös lukukokemuksen "puhtauden". Ja tuo vimmainen markkinointi on tietysti ihan oma lukunsa: onhan hyvä, että kirjat pääsevät esille, mutta toisaalta... Tässä on tosiaan monta muttaa. Mutkikas (kirja)maailma!
VastaaPoistaMinäkin pidin tässä erityisesti Kinnusen tavasta jättää asioita auki, ja Onnin hahmo oli minustakin koskettavin. Mieleeni on jäänyt myös Marian vahva ensikokemus kätilönä, ja kirjan aloitus kaikkiaan oli minusta hyvin rakennettu. Oli todella antoisaa lukea tämä kirjoituksesi! Käsittelet kirjaa todella taidokkaasti!
Kiitos mukavasta kommentistasi Katja.
PoistaKuvittelen mielessäni, miten alan lukea Neljäntienristeystä tietämättä siitä mitään ennakolta. Teos avautuu vähitellen, pala palalta ihmisten väliset suhteet kirkastuvat ja saavat muotonsa. Koska minulla ei ole kirjasta ennakkokäsitystä, saan hurmioitua kaikessa rauhassa.
Kinnusen romaanin myötä tuli nyt todettua, että näin hehkutettua kirjaa on tosi vaikea lukea. Tuntuu kuin tuo hehkuttaminen veisi hapen lukemisesta ja joutuu ihan erityisesti ponnistelemaan, että pystyisi lukiessa suhtautumaan kirjaan edes jotenkin ilman liiallisia ennakko-odotuksia.
Kirjoitit komeasti! Soli Labbartia arvostan suuresti, mutta en ole nähnyt Painijaa. Voisin kyllä kuvitella, että kohtauksissa voisi olla paljonkin samaa. (Siis mielikuvissani.)
VastaaPoistaPidin kovasti Kinnusen kirjasta, mutta kuten Kirjojen Kamarin kaiman mielestä, minustakin romaani oli "vain" hyvä, todella hyvä, muttei ainakaan oman kirjavuoteni paras kotimainen esikoinen. Kinnunen kirjoittaa vaivattomasti ja kirjasta jää kaunis ja kiitollinen olo.
Kiitos Katja kommentistasi. Katso ihmeessä joskus Painija. Se on kyllä aika hurja.
PoistaHuomaan, että yön yli nukuttuani Neljäntienristeys on noussut mielessäni. Se herättää kysymyksiä ja mietityttää. Mikä kertoo siitä, että kyseessä on hieno romaani. Tästä huolimatta, se ei ole ns. minun romaanini, mutta monin tavoin ansiokas kyllä. Itse asiassa Kinnusen romaani olisi oiva tutkimuskohde, jota taas aivan liian läheiset romaanit eivät ole. Uskon, että tiheällä seulalla Neljäntienristeyksestä löytyisi paljon lisää juttuja. Erityisesti jäi askarruttamaan remontit, rakentaminen ja teoksen ensimmäinen ja viimeinen kappale, jotka nekin muodostavat suhteessa itse teokseen ikään kuin jonkinlaiset seinät. Talometaforat ja -symbolit ovat mulle hyvin rakkaita kiitos Lorcan ja niiden kautta huomaan nyt tätä kirjoittaessani innostuvani uudelleen Neljäntienristeyksestä.
Neljäntienristeys odottaa lukuvuoroaan, joten kovin tarkkaan lukenut tätäkään postausta, silmäilin vain... palajan! :)
VastaaPoistaNyt toivottelen hyvää ja ihanaa heinäkuuta! <3
Kiitos Kaisa Reetta ja samoin sinulle. Jään mielenkiinnolla odottamaan postaustasi Kinnusen romaanista.
PoistaTuo Katjan sanonta "kirjoittaa vaivattomasti" oli hyvin todettu. Helposti luettavissa myös, oiskohan se ollut niin, että olisin itse toivonut jotain "erottuvampaa" hehkutuksen vuoksi, mutta kirja on "hyvä". Kiitettävä arvosanoin, kokemukselta haaleampi minulle. Itse asiassa en edes muista juonta enää täysin!
VastaaPoistaTotta. Mulla kävi mielessäni välillä sekin, että jotenkin jopa liiankin vaivattomasti ja jotkut ajankuvaan liittyvät merkit tuntui välillä merkein päälleliimatuilta. Tästä seurasi, että aloin ihan erikseen panna merkille, oliko tällaiset tiettyyn aikaan liittyvät jutut oikein. Jossain kohdassa matkustettiin Helsingissä seiskan ratikalla ja luulen, että se sijoittuu aikaan, jolloin seiska ei vielä kulkenut. En ruvennut kuitenkaan asiaa tarkemmin selvittämään.
PoistaMinä aion antaa ajan hieman kulua ennen kuin luen tämän. Jo se Antti Majanderin kritiikki oli yliannostus minulle.;) Ja sen jälkeen tästä vasta onkin saanut kuulla. Luulen, että pitäisin tästä, vähän tai paljon. Mutta kuitenkin enemmän sitten kun "pöly on laskeutunut". Toista vuoden kohistua kirjailijaa, Joël Dickeriä ja hänen Harry Quebertiaan, en edes ajattellut lukevani. Tästäkin sain yliannostuksen pelkästä HS:n kritiikistä&haastattelusta. Myöhemmin lukemani jutut ovat vain vahvistaneet lukemattomuuspäätöstäni. Mutta sinun kirjoituksesi The Autobiography of an Ex-Coloured Manistä ja Valontuojista herätti kiinnostukseni.:)
VastaaPoistaSanna, varmasti viisas ratkaisu odotella jonkin aikaa lukemisen kanssa. Minunkin olisi kannattanut tehdä niin, mutta en sitten malttanut,kun tästä kirjasta tuntuu puhuvan suunnilleen kaikki.
PoistaHarry Quebertistä olen lukenut muutaman bloggauksen, jotka on vakuuttaneet mut siitä, että hänen tapauksensa saa jäädä väliin. Sinänsä pidän ihan kummana tilannetta, että paria kirjaa mainostetaan joka paikassa nja muita ei sitten ollenkaan.
Valontuojat on kiintoisa pastissi viktoriaanisesta romaanista,vaikkakin paikoin aika puuduttava. The Autobiography of an Ex-Coloured Man on aivan täydellisen hehkuttamaton ja hypettämätön teos. Klassikko lajissaan. Kiitän, että mainitsit sen kommentissasi.
Hieno arvio.
VastaaPoistaMinä luin tämän juuri sen verran ajoissa, että suurin hehkutus iski vasta sen jälkeen. Toki jo lukuhetkelläni tiesin kirjan yhtäkkiä herättäneen kohun, ja kirjastojonojen pituudet sekä loppuun myydyt painokset, mutta itse kirjasta en tiennyt paljonkaan. Tiesin ihmisten olevan innoissaan, mutten tiennyt että mistä ja miksi. Onneksi, koska korkeat odotukset voivat pahimmillaan pilata lukukokemuksen - kuten sanoit.
Mutta hyvä kirja oli. Ja on. Kehunsa ansainnut, vaikka itselleni ei kuitenkaan täydellinen kirja.
Kiitos Katri.
PoistaKommenttisi luettuani aloin miettiä sellaistakin, että onko sitten Neljäntienristeyksen ns. helppous (vaivattomasti soljuva teksti, jota lukee ilman suurempia ponnisteluja) sittenkin toiselta puolin ansa? Tekstissä taitaakin olla paljon enemmän merkityksiä ja juttuja, jotka tulevat esiin vasta teosta pohtimalla (eivät vielä niinkään lukiessa).
Ei tämä ollut mulle mikään page turner, enkä kulje ympäriinsä hehkuttamassa, mutta hieno tämä on ja teoksen "jälkimaku" vaikuttaa olevan pitkä ja täyteläinen.
Minäkin varasin tämän heti kun sain tiedon, ja sainkin jo mutta palautin lukematta. Kaikki se hehkutus ja historian ajankohta, maalaismiljöö, alkoi tuntua siltä ettei tämä sittenkään olisi minun kirjani. Mutta nyt kun kerrot tuosta kertomisen tavasta, siitä kuinka asioita jätetään auki ja muusta, alan taas ajatella, että sittenkin voisin kiinnostua. Mutta antaa ajan kulua, tämä ei varmaan vanhene ihan heti.
VastaaPoistaKyllä tämä kannattaa lukea, mutta en ehkä pitäisi asialla suurempaa kiirettä. Kinnusen tarinankuljetustapa on kyllä tutustumisenarvoinen.
PoistaHieno kirja. Itse nostin kirjan vahvaksi teemaksi uskon, joka kyseisellä seudulla on aina vahvasti vaikuttanut kaikkeen. Tietysi vahva teema oli myös rakentaminen. Samalla kun kirjassa rakennettiin, rakennuksiin piilotettiin ja salattiin salaisuuksia, joita Kaarina etsi ja löysi ja halusi selvittää niitä ja puhua. Kaarinalla oli muuten ilkeä anoppi. Ilkeys ja riitely olivat kirjassa vahvasti esillä.
VastaaPoistaOlipa hyvä Mai, että mainitsit tuon uskonnon. Itse en siihen suuremmin kiinnittänyt huomiota, vaikka lukiessani sitä erityisesti Lahjan kohdalla mietinkin. Tärkeä konteksti tässä kirjassa se joka tapauksessa on.
PoistaRakentaminen tosiaan oli keskeisessä roolissa sekin ja varmasti lukiessani meni paljon rakennusjuttuja ohikin. Se vaatisi toisen lukukerran niin, että pitäisi tämän rakentamisteeman mielessä.
Koin, että kirja on erittäin hyvä, hyvin kirjoitettu. Pidin siitä paljon, hyvin paljon. Silti minusta tuntuu, että kirja jää hyväksi kirjaksi yleisellä tasolla, eikä niinkään minun kirjana. Tuntuu, että luin sen kirjastonhoitajan silmin, tätä pitää ottaa, pitää esillä jne. Minulle aihe ja ajankohta jäivät vieraaksi tai liian kalutuksi.
VastaaPoistaTotta Ulla, jotakin tuontapaista itsekin ajattelen. On ehkä vähän hullua sanoa, mutta onko Neljäntienristeys jo liian sujuva ja täydellinen? Olen tänä vuonna lukenut paljon vähemmän täydellisiä suomalaisia romaaneja ja ne ovat tulleet paljon läheisimmiksi. Toisaalta sitten taas esim. Westö kirjoittaa minusta hyvinkin täydellisesti, mutta siitä ei tule sellaista tunnetta, että olisi liian täydellistä.
PoistaOnpa mielenkiintoinen juttu. :)
Omppu, olipa hyvä, että törmäsin tähän. Minä tksin olisin pysytnyt tätä blogihehkutusten jälkeen lukemaan. Oli puhdas sattuma, että en ollut lukenut Majanderin tekstiä ennen kuin kirjoitin omani kirjasta ulos ja ennen kaikkea, että en ollut lukenut tästä muiden blogojuttuja. Neitseellinen ihastuminen. Jota jaksan vieläkin ihmetellä, sillä aihepiirihän tässä on niin aika tavanomainen eli enemmänkin koin kuin ihmeeksi sen, MITEN Kinnunen kirjoittaa. Luin kirjan aika hurmiossa enkä tiannut löytää mitään moitittavaa.
VastaaPoistaHienoa, että sinä huomasit nuo valat. He kaikki vannoivat jonkun valan. Ja sitten oli tietty se, että sekä Maria että Onni kuvastivat jotain rakentamisellaan.
Onnin tarina on surullisin. Marian on korsetteineen päivineen verevin. Hänestä pidin eniten, vaikka Lahja osoittautuikin ehkä kuitenkin kiinnostavimmaksi.
Sinulle jäi vahvana mieleen kyvletyskohtaus, minulle vieläkin vahvempana vanhan. lihanvan ja sairaan Marian lettujen ahmiminen.
Olin sairaan onnellinen, että kun hypetys tästä alkoi, olin jo kuin sen ulkopuolella. Koen itse kovasti mainostetun kirjan melkein esteelliseksi lukea joten onnittelut tästä hienosta uudelta kantilta nähdystä arviosta.
Jos homoseksuaalisuus kiinnostaa, niin Minervalta on julkaistu jokin aika sitten mielestäni rohkein suomalainen romaani aiheesta eli Reunalla. Löydät sen googlaamalla.
Pyörryn ihmetyksestä ellei tämä romaani ole Finlandia-ehdokkaiden listalla.
Kuvasi on huikea ja kirjan henkeen!
♥
Kiitos Leena. Muistan, että sinun bloggauksesi Kinnusen kirjasta luin, silloinhan tosiaan se ei vielä ollut kuoliaaksi hypetetty teos. Sitten alkoikin blogikirjoituksia tulla tiuhaaan tahtiin ja tätä mainostettiin jopa telkkarissa.
PoistaOlisi mielenkiintoista, jos voisi luoda sellaisen tilanteen, että pystyisi tämän lukemaan ensi kertaa tietämättä yhtään mitää ennakolta. Kun mietin Neljäntienristeystä nyt, kun on jo vähän enemmän kulunut aikaa sen lukemisesta, niin jokin siinä häiritsee. Ehkä se, että ajankuvia on luotu vähän liiankin täydellisen (melkeinpä osoittelevan) tuntuisesti. Toisaalta sitten teoksessa on mm. tuo rakentamisteema, jota olisi mielenkiintoista tutkia lisää, jos olisi enemmän aikaa käytettävissä.
Summa summarum: hieno teos, mutta omassa suhteessani tähän huomaan vähän jonkinasteista kivi kengässä -ilmiötä. En kyllä kauheasti hämmästyisi, vaikka tämä voittaisi Finlandian. Oma ykkösehdokkaani tämä ei kuitenkaan taida olla.
Kuvan "pohja" on meidän tämän kesän Mallorcan matkalta, hotellin aulasta. MIetin jo kuvaa ottaessa, että se tulee blogiin, vaikka en tietysti silloin tiennytkään, että kuva saisi seurakseen Neljäntienristeyksen.
No, jos nyt ihan muistinvarassa tässä heittelen, niin vaikutuin siitä kohtauksesta kun Maria ajoi pyörällä ja tajusi odottavansa lasta ja repi sitä korsettiaan irti, siinä oli jotain sellaista, jota joka mies ei noin vain kirjoita, osaa kirjoittaa naisen kannalta. Sitte tietty se lettukohtaus, kun Maria oli lihava ja vanha sekä kylpykohtaus.
PoistaRakentamisteema tuo kirjaan suorastaan syvyyspsykologiaa!
Omppu, minä hämmästelen itse eniten, että veikkaan tästä myös jopa Finladia-voittajaa, sillä minusta jotenin tällainen aihe on loppuun kaluttu, mutta kun Kinnunen kuvasi sen toisin. Normaalisti tämän aihepiirin kirja jäisi minulta jo lukematta. Olen näitä ihan riittävästi elämässäni kokenut/lukenut/elänyt eli vähän kuin perisuomalaiset kesäteatterifarssit, mistä tämä kirja kuitenkin oli kaukana, vaikka teatteriin sopisikin. Katsoisin tämän kuitenkin elokuvana. Kätilöstä tiedän jo, että pakko katsoa se kotona että pääsen välillä pakoon: Luen mitä vain, mutta en voi katsoa mitä vain.
Minä tajuan itse sisälläni tuon, mitä merkitsi Marian rakentaminen, se pitkä rakennus ja ne lisähuoneet pötkönä perään, kuten ennen tehtiin ja ehkä eniten juuri noin minun kotimaakunnassani eli Satakunnassa. Mutta oli hienoa, että Kinnunen oli osannut tuoda Onnin rakentamistarpeen YLÖSPÄIN, johon erityisesti mieheni kiinnitti huomiota. Sehän on ihan symbolista...
Olen aina eri mieltä Finlandia-raadin kanssa. Paitsi kerran elämässä toisin: Kiitos Riikka Pelon ja Asko Sahlbergin!
Jos puhutaan tästä vuodesta, niin Neljäntienristeys on itsellä varmaan vahvin kotimainen ja sitten ainakin eräs naiskirjailija, mutta täytyy tsekta, että teos on tältä eikä viime vuodelta...Kotimaani on kuitenkin maailmankirjallisuus ja silloin piskuinen Suomi on samalla viivalla muiden maiden kanssa omalla listallani.
Se on niin upea, että ihme, että Neljäntienristeyksen kustantaja ei ole sitä sinulta jo halunnut ostaa!
Arvaas mikä minua lievästi huvittaa. Kinnunen on toistanut haastatteluissa, että 'ei tämä niin iso juttu' ja 'perhe on tärkein' ja 'en tätä niin ajattele'. Nämä muistinvaralla eri lehdistä;) Hän ei siis mielestäni itse hypetä eikä rieku kirjan tiimoilta, vaan me muut, lukeva yleisö ja tietysti kustantaja.
En kyllä minäkään ole missään törmännyt siihen, että Kinnunen itse olisi hypeä edistänyt. Pikemminkin on vaikuttanut siltä, että hän on ollut tästä kaikesta myllytyksestä ihmeissään. Mietin kyllä sitäkin, että kova tinki on ryhtyä kirjoittamaan seuraavaa kirjaa.
PoistaOn tämä varmasti Finlandia-listalla, mutta sen verran olen anarkisti, että toivon, että voittaja tulisi vähän puskista. Minulle kävisi vaikka Katja Kaukosen 'Kohina', joka omassa päässäni on jollakin tavoin vaan jatkanut kasvamista lukemisen jälkeen. No, mahtaneeko päästä edes ehdolle.
Kinnunen kuvaa isoa pätkää suomalaista yhteiskuntaa, joten eiköhän hän ole hyvin vahvoilla. Se, mitä kirjoitit hänen tavastaan osata kirjoittaa ns. naisen näkökulmasta on juuri niitä asioita, jotka itse koin sillä tavoin toisin, että minusta kuitenkin hän lähestyy näitä naisjuttuja vähän tarkoitushakuisesti. En tietenkään tiedä, onko niin, se on vaan se minulle välittynyt näkemys asiasta.
Tuo huomio Onnin rakentamisesta ylöspäin on tosi hyvä. Sitä en tullut ollenkaan ajatelleeksi. Jep jep, siitä nousee (!) taas ihan uudenlaista kerrosta kiitos sinun havaintojesi.
PS. Tosiaankin, selvisin hypetykseltä, sillä luin tämän kirjan jo maaliskuussa, jolloin myös julkaisin juttuni. Olen myöntänyt ja myönnän, että jo viisi fanitusta vie minulta halun lukea uutuuskirja, jota sitten vielä markkinoidaan kovasti. Heikkous on minun.
VastaaPoistaMinäkin aion jatkossa olla viisaampi tässä asiassa. :)
PoistaHyvä: Oma olo helpottuu!
PoistaMinä olin poissa Suomesta silloin kun tätä kirjaa hypetettiin. Toki olin jollain tasolla tietoinen, että kyseessä on kehuttu kirja, mutta edes teemoista en ollut selvillä. Minä pääsisin siis lukemaan tämän aivan neitseelliseltä pohjalta!
VastaaPoistaMinua ärsytti kirjan alkupuolella ylenpalttinen ahdinko ja kurjuus. Myös minä tunsin kirjan alkupuolen teemat hieman liian kalutuiksi. Eikö mistään muista kuin kätilöistä jakseta kirjoittaa?
Vasta puolivälissä kirjaa aloin innostua. Se, miten Kinnunen kuvasi eri sukupolvien suhdetta saman katon alla, oli minusta hienosti kuvattu. Vaikemisen, syyllisyyden ja väärinymmäretyksi tulemisen tunteita. Mutta lopulta Onnin tarina oli kuitenkin se vahvin ja pysäyttävin. Jälkikäteen tuntuikin hieman oudolta, että kirjaa on tiettävästi markkinoitu lähinnä naiskirjana tai sodasta historiasta rimpuilevan Suomen tarinana, kun sen vahvin tarina on kuitenkin homoseksuaalisuuden stigma menneinä vuosikymmeninä.
Kirjoitit: "Vielä kirvelemmäksi Onnin kohtalon tekee se, että monet jakavat sen hänen kanssaan vielä tänäkin päivänä."
Tämä totuus kirveli myös minua kirjaa lukiessani. Tuntuu oudolta, että tänä päivänä, kun kaikki on sallittua, virallistettua ja tavallista, monelle homoseksuaalisten tunteiden kohtaaminen on niin vaikea. Enää ei ole mitään syytä hävetä, mutta silti hävetään, pelätään ja kielletään. Oman työni kautta tämä teema on niin surullisella tapaa tuttu.
Voi sinua onnen possua, kun pääsit lukemaan ilman ennakko-odotuksia. Minua jäi harmittamaan, että en päässyt selville, mitä olisin pitänyt Neljäntien risteyksestä ilman sitä kaikkea hypetystä. Jouduin todella ponnistelemaan pystyäksen työntämään syrjään etukäteisodotukset, mutta eihän se koskaan täysin onnistu.
PoistaHavaintosi kirjan markkinoinnista on mielenkiintoinen. Ehkä on pelätty, että Kinnunen leimataan ns. homokirjailijaksi. En kyllä muista, että mitään muuta kirjaa olisi vuosiin mainostettu niin paljon kuin tätä. Jopa tv:ssä lauantai-illan parhaaseen katseluaikaan, jolloin mainosaika tietysti on kallista.
Kun näin jälkikäteen mietin, niin vähän on sellaista oloa, että tämä teos on rakennettu liian täydelliseksi. Vaikka ne 70-luvun muoviset vaippaliinat. Silloinhan niitä oli, minulla on valokuva, jossa serkullani on juuri tuollainen muovinen vaippaliina. En sitten tiedä, mistä se tulee se rakennellun tuntu, kun joskus taas tulkinta on, että onpa aitoa ajankuvaa. Tämän kohdalla kuitenkin meni niin, että mietin: jaahas Kinnunen on keksinyt laittaa tähän tuollaisen muovisen vaippaliinankin korostaakseen 70-lukua.
Homovihaa (tai muutakaan järjetöntä vihaa, jota viime aikoina on taas ollut ikävän paljon) on vaikea ymmärtää, eikä sitä kai tarvitsekaan ymmärtää, vaikka ihmisellä on tarve tietää, mistä joku asia johtuu. Olen seurannut läheltä useampia homoseksuaalien tarinoita ja kyllä niistä aika hurjia juttuja löytyy vielä viime vuosiltakin. Eläkäämme ja antakaamme elää.
Kiitos hienosta kommentistasi.