lauantai 13. syyskuuta 2014

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha


Nyt minua hellitään. Kesän alussa luin Nura Farahin loistavan ja yhä mielessä kasvavan romaanin Aavikon tyttäret, joka sijoittui pääosin Somalian vuonna 1960 tapahtunutta itsenäistymistä edeltäviin vuosiin. Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarhaa voisikin pitää leikillisesti Farahin romaanin jatko-osana. Sen mukana matkustin uudelleen Somaliaan, tällä kertaa 1980-luvun loppupuolelle. Kirjallinen matkustus onkin ainoa turvallinen tapa käydä Somaliassa. Ulkoministeriön viime kuussa päivitetyssä matkustustiedotteessa todetaan: "Maasta tulee poistua välittömästi eikä maahan pidä matkustaa. Turvallisuustilanne on vaarallinen. Konsulisuojelua ei voida antaa maahan jääville."

Kadotettujen hedelmätarha kävi mielessäni mielenkiintoista vuoropuhelua myös Maaza Mengisten Somalian naapurimaahan, Etiopiaan sijoittuvan romaanin Beneath the lion's gaze kanssa. Sekä Mohamed että Mengiste kuvaavat yhteiskunnallisen sekasorron aikaa, diktatuurin ja kapinallisten välisiä yhteenottoja, joiden keskellä yhden ihmisen osa on hyvin pieni ja usein lohduton. Vaikka todellisuus näissä kummassakin romaanissa on julma ja väkivaltainen kasvaa niistä voimakas kannanotto ihmisten välisen solidaarisuuden puolesta.

Nadifa Mohamed syntyi Somalian Hargeisassa vuonna 1981 ja muutti 5-vuotiaana perheensä kanssa Lontooseen. Alunperin väliaikaiseksi ajateltu oleskelu Britanniassa muuttui pysyväksi Somaliassa puhjenneen sisällissodan vuoksi. Vasta vuonna 2008 Mohamed vieraili ensimmäistä kertaa vanhassa kotimaassaan. Omasta kirjahyllystäni löytyy myös hänen esikoisteoksena Black Mamba Boy (2009), joka perustuu osittain kirjailijan isän elämään Yemenissä 1930- ja 1940-luvuilla. 

***

"Vallankumous tarvitsee naisia näyttääkseen inhimilliseltä," kirjoittaa Mohamed. Kadotettujen hedelmätarhassa naiset pääsevät ääneen kolmen hyvin erilaisen naisen kautta. Deqo on 9-vuotias pakolaisleirillä asuva orpotyttö, joka osallistuessaan diktaattorin kunniaksi järjestettyihin juhlallisuuksin huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää karata. Kawsan puolestaan on kuusikymppinen leski, joka ei ole päässyt yli tyttärensä kuolemasta. Kolmas naisista on mogadishulainen nuori sotilas, Filsan.

Tapahtumien kuvaaminen kolmeen eri sukupuolveen kuuluvan naisen kautta on Mohamedin romaanin ehdottomia vahvuuksia. Naisten tarinat kulkevat sekä erillisinä, että toisiinsa yhdistyvinä. Diktaattori Mohamed Siad Barren Guddi-joukkojen ja diktatuuria vastaan taistelevan kansallisen vapautusliikkeen välisten yhteenottojen repimä Somalia näyttäytyy Kadotettujen hedelmätarhassa kaikessa kolkkoudessaan ja toivottomuudessaan. Naispoliiseista on tullut kiduttajia, opettajista vakoojia ja lapsista aseistautuneita kapinallisia.

Deqon myötä Mohamed piirtää riipaisevan kuvan lapsista, jotka yrittävät tulla toimeen omin avuin. Päättäväisen Deqon "elinkeino" on hedelmien varastaminen. Niitä hän myy torilla selvitäkseen yhdestä päivästä seuraavaan. Deqon elämää leimaavat nälkä, epävarmuus ja väkivallan pelko. Ihmisiä pidätetään arvaamattomin perustein ja tämä koskee myös lapsia. Vahva elämänhalu vie häntä kuitenkin eteen päin ja onnekkaitakin sattumia tapahtuu. Deqo löytää hetkeksi turvapaikan prostituoitujen luota, mutta sinnekään ei voi jäädä, koska tyttöjä uhkaavat erityiset vaarat.

Kawsanin kohtalo on Kadotettujen hedelmätarhan naisten kohtaloista eniten iholle tuleva. Hän on elämänsä aikana kokenut sekä Somalian toivon vuodet, että niiden romahtamisen. Kawsan on aineellisessa mielessä köyhä, mutta hän ei ole surkea. Hän ei kaipaa meidän ulkokultaisen hyväntahtoista länsimaista sääliämme. Kawsan on kokenut menetyksistä raskaimman. Tästä huolimatta hän haluaa ja jaksaa puolustaa toista ihmistä. Hinta tästä toiminnasta on kuitenkin kova. Poliisi hakkaa Kawsanin, eikä hän toivu ruumiinsa kokemista vammoista. Kaiken kokemansaö jälkeen hän on muuttunut "pelkäksi täytettäväksi vatsaksi ja pyyhittäväksi takapuoleksi" - ihmiseksi, joka makaa vuoteessaan päivästä toiseen ja kuulostelee taisteluja enteilevää kumua ja pelkää, milloin pommi läjähtää katosta läpi.

Kadotettujen hedelmätarhan henkilöistä henkilökohtainen suosikkini oli Filsan kaikessa ristiriitaisuudessaan. Hän on sotilas, joka kaipaa syliä ja rakastetuksi tulemista. Miestä, joka veisi hänet mukanaan ennen kuin hän on liian vanha. Sotilas, joka oppii silmää räpäyttämättä ampumaan toisen ihmisen. Sotilas, joka kerran oli tyttö, jonka hänen isänsä halusi kasvattaa niin, että hän pystyisi samaan kuin pojatkin. Omalla tavallaan Filsan edustaakin uudenlaista somalinaista, mutta sen kääntöpuoli on väkivaltainen, yksinäinen ja eristäytynyt. Filsanin kautta Mohamed näyttää todellisuuden, jossa vahvuus ja heikkous ovat näkökulmakysymyksiä. Jossa voitto ja häviäminen ovat yhtä veristä massaa ja kaduille unohtuneita ruumiita. Luodit ja ammukset peittävät alleen kaiken. Poliisilaitos on korruption tyyssija. Tärkeintä on saada jotakin itselleen. 

Mohamedin kieli on tuskallisistakin asioista kerrottaessa kaunista, runon kaltaista. "Sotilaat palauttavat kadun autiomaahan, pimentävät tähdet, ampuvat koirat ja sammuttavat auringon kaivossa." Teos sisältää paikoin lähes sietokyvyn ylittäviä kuvauksia, mutta Mohamed ei syyllisty tahalliseen lukijan kauhistuttamiseen. Hän kertoo asioista dokumentaarisen oloisesti sellaisina kuin ne ovat.  Kadotettujen hedelmätarhan kaltaisia kirjoja tarvitaan, koska ne lisäävät ymmärrystämme maailmasta tavalla, johon uutisklipit eivät pysty. 


Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha (2014)
Englanninkielinen alkuteos: The Orchad of Lost Souls (2013)
Suomentanut Heli Naski
Atena


Kadotettujen hedelmätarhan taustoista voit lukea Sylvistä

16 kommenttia:

  1. Silmäilin tätä kun kaunis kansi herätti kirjakaupassa huomioni, täytynee oikein lukeakin joskus! Juuri tuo uutisten taakse katsominen ja sen tarjoama ymmärrys houkuttelevat tällaisten kirjojen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Satu. Tosiaankin kirjallisuus voi antaa meille taustatietoa, johon uutisvälitys usein ei pysty keskittyessään lukija- ja katsojamäärien lisäämiseen kurjuusefektejä hyväkseen käyttäen.

      Poista
  2. Minunkin mielessäni tämä kytkeytyi Aavikon tyttäriin, mutta tästä pidin enemmän - ei Farahin romaanillaan toki huono ole. Mohamed luo ihmisistään hienolla tavalla niin moniulotteisia, että ketään ei voi pitää yksinomaan pahana. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Sylvin artikkelista käy ilmi, että Mohamed ja Farah tuntevat toisensa. Itse koen niin, että Farahin kirjan lukeminen oli erinomainen esipuhe Mohamediin teokseen. Itse asiassa olisin kokenut Kadotettujen hedelmätarhan aika eri lailla, jos en sitä ennen olisi lukenut Aavikon tyttäriä. Jälkimmäisessä käy selkeästi ilmi, että Somalian historiassa on ollut hetki(ä), jolloin kehitys olisi voinut jatkua huomattavasti vähemmän sotaisaan suuntaan. Niin ei valitettavasti käynyt.

      Kirjallisina teoksina en osaa näitä kahta verrata. Pidin hurjasti Farahin romaanista. Sen väreistä ja suuresta lempeydestä ja vaikeiden asioiden hienosta esiin tuomisesta. Minusta nämä kaksi teosta täydentävät hienosti toisiaan.

      Lähden Jonna etsimään kirjoitustasi Kadotettujen hedelmätarhasta. Se on mennyt minulta ihan ohi, eikä googlekaan tuonut sitä esiin.

      Poista
    2. Malta hetki: kirjoitukseni tulee eetteriin ihan kohta, kunhan saan sen viimeisteltyä. :)
      Hienosti muotoilet tuon, että Aavikon tyttäret toimi sinulla ikään kuin Kadotettujen hedelmätarhan esipuheena. En huomannut noin ajatella, mutta hienosti kirjat tosiaan toisiaan täydentävät.

      Poista
    3. Kas kun olin vaan niin innoissani odottamassa kirjoitustasi. Teen uuden tutkimusretken blogiisi.

      Poista
  3. Oi ihanaa! Kumpikin lukematta ja pääsevät heti kirjastotutkani alle.
    Ja kaunis kansi todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kahden teoksen avulla saakin jo paljon tietoa somalialaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Suosittelen tutustumaan.

      Poista
  4. Taas ahdistava kirja Afrikasta! Melkein hengitykseni salpautui, kun luin tekstiäsi. Itse romaania en viitsi edes yrittää, ainakaan juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan väkivaltainen on usean Afrikan maan todellisuus. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni ollut ns. kurjuuskuvaus. Enemmänkin silkkaa realismia, jossa toki pohjasävy on synkkä, mutta kyllä tässä kirjassa kaunistakin oli.

      Poista
  5. Ajattelin itsekin lukea tämän jossakin vaiheessa Aavikon tytärten jatkoksi. Mielenkiintoiselta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Aavikon tyttäret ja Kadotettujen Hedelmätarha jotenkin täydentävät toisiaan. Oli helpompi päästä tähän käsiksi, kun oli oli tuoreessa muistissa vielä Farahin kirja.

      Poista
  6. Kiinnostava kirja, mutta koin sen niin surullisena, että tuskin jaksoin loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä lukiessa tuli mieleen, että olispa taikasauva, jolla sodat voisi lopettaa. Minusta tässä teoksessa tuli hyvin ilmi, että sodassa häviävät kaikki - jokainen omalla tavallaan.

      Poista
  7. Olet kuvannut hienosti tätä kirjaa, nyökytän täällä päätäni. Minäkin pidin eniten juuri Filsanista, vaikka hän todellakin oli ristiriitainen henkilö. Kawsania aloin ymmärtää hänen menneisyytensä myötä ja sitä kautta myös tiedostaa hänen katkeruutensa juuria. Hänkään ei ollut mitenkään yksiselitteisen pidettävä henkilö äksyilyineen. Mohamed on tosiaan osannut rakentaa moniulotteiset persoonat henkilöilleen. Enkuksi kielikin toimi vissiin paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia. Minua kyllä jäi jollakin tavoin tämä kirja häiritsemään tai siis jotain sellaista, että oli vielä asioita, joita en tavoittanut. Ehkä olisi auttanut, jos olisi lukenut englanniksi. Tämä vaan sattui tulemaan vastaan kirjastossa suomeksi, niin kaappasin mukaani. Black Mamba Boy mulla on englanniksi, saapi nähdä, miten sen kanssa käy, kunhan se joskus lukuun tulee. Kiitos kommentistasi.

      Poista