Siirry pääsisältöön

Niccolò Ammaniti: Me and you

Löysin Niccolò Ammanitin kuutisen vuotta sitten. Luettuani hänen romaaninsa Taivaan ja maan väliltä (Come Dio comanda, 2006) olin niin vaikuttunut, että halusin saman tien lukea kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Ei kulunut pitkääkään aikaa, kun tartuin teokseen I'm not scared (Io non ho paura, suom. Minä en pelkää) ja tätä lukukokemusta seurasi hillittömyydessään huikea Juhla alkakoon (Che la festa cominci, 2009).

Kun nyt aloin tarkastella wikipediasta Ammanitin tuotantoa, huomaan, että minulta on jäänyt lukematta Ti prendo et ti porto via (1999), joka on käännetty englanniksi nimellä Steal you away, mutta jota ei tietääkseni ole suomennettu. Tieto lukematta olevasta Ammanitin teoksesta ilahduttaa minua suuresti, sillä juuri lukemani nuortenkirja Me and You (Io e te, 2010) jätti minuun palon lukea lisää Ammanitia. Mieluummin heti tai ainakin mahdollisimman pian.

Me and You kertoo teini-ikäisestä Lorenzosta, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa ikäistensä porukassa. Hän oppii toimimaan ikään kuin olisi yksi muista, mutta se on ulkoista, opeteltua samankaltaisuuden esittämistä. Sisimmässään hän tietää, että hänen ja muiden välillä on ylittämätön juopa. Koulunkäynti on Lorenzolle vastenmielistä ja hänen on vaikea löytää siitä mielekkyyttä.

Why did I have to go to school? Why did the world work like this? You are born, you go to school, you work and you die. Who had decided that that was the right way? Couldn't we live differently? [...] Why didn't they just leave me alone? Why did I have to be just like the others? Couldn't I live by myself in a forest in Canada?

Lorenzon esittämät kysymykset ovat tyypillisiä teini-iän kysymyksiä. Miten tässä maailmassa tulisi olla? Mistä löytyisi paikka, joka tarjoaisi mahdollisuuden kasvattaa juuret ja siivet? Miten olla minä? Miten olla minä suhteessa muihin?

Lorenzon ja hänen äitinsä välillä vallitsee vahva, tukehduttava suhde. Poika haluaa äitinsä olevan onnellinen ja koska hän tietää, että äiti kärsii siitä, että hänellä ei ole ystäviä, hän keksii oivan ajatuksen ja valehtelee äidilleen, että koulukaverit ovat pyytäneet hänet mukaan hiihtoretkelle Cortinaan. Paljon liikkuu Lorenzon mielessä, kun hänen osallistumisensa hiihtoretkelle saa äidin itkemään onnesta.

Pian Lorenzo viettää hiihtoretkeä piilottelemalla kotitalonsa kellarissa ja on pääsemättömissä äidilleen esittämänsä valheen kanssa. Kun paikalle yllättäen saapuu hänen sisarpuolensa Olivia tapahtumat saavat käänteen, jonkalaista Lorenzo ei olisi osannut aavistaa. Teoksen loppu liikuttelee lukijan kurkussa olevaa palaa puolelta ja toiselle.

Me and You on kerrottu Ammanitin vahvalla, tiheätunnelmaisella kertojanäänellä. Se osoittaa, että portti, josta kuljetaan aikuisuuteen on ahdas, eikä päästä kulkijaa helpolla. Jotta siitä pääsisi läpi, on jotain jätettävä sen toiselle puolelle. On uskallettava luopua, jotta uutta voisi kasvaa tilalle.



Niccolò Ammaniti: Me and You
155 sivua
Italiankielinen alkuteos: Io e te
Englanninkielinen käännös: Kylee Doust
Kustantaja: Canongate


Kommentit

  1. Olen lukenut Ammanitilta pari kirjaa, jotka molemmat ovat minut vakuuttaneet. Kiitos, kun muistutit kirjailijasta - pitää palata hänen tuotantonsa pariin jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammaniti on ihan lemppareitani. Hänen teoksissaan on sitä jotain.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Minä olen lukenut Ammanitilta vain tuon Minä en pelkää, Juhla alkakoon odottelee hyllyssä. Kiva kuulla, että se on huikea, minä ihastuin siinä kannen virtahepoon. :) Ammaniti oli kyllä kiinnostavan oloinen kertoja ja tämäkin teos vaikuttaa oivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhla alkakoon on aivan hulvaton. Luulen, että tulet ihastumaan siihen. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Esittelysi sai minut tilaamaan tämän kirjan. Pidin kovasti romaanista Minä en pelkää, ja kuulostaa siltä, että tämä on yhtä vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Toivottavasti pidät tästä teoksesta. Tämä on pieni kirjanen, mutta taattua Ammanitia joka tapauksessa. Tosin minä nyt en osaa sanoa puolueettomasti mitään, kun olen niin ihastunut hänen teoksiinsa. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Huh helpotus. Ihan pelotti, kun kerroit tämän ostavasi, jos et sitten pitäisikään. Onneksi pelkoni oli näemmä turha. :)

      Poista
  4. Löysin Ammanitin viime vuonna ja kyllä iskikin lujaa! Luin nuo kaikki suomennetut teokset. Kiva tietää, että luettavaa löytyy vielä niidenkin jälkeen. Harmi vaan, ettei suomeksi. Ammaniti oli viime vuoden krijailijalöytöni - enkä olisi ilman Italian-matkaa varmaan koskenut hänen kirjoihinsa - matkailu avartaa onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinä kuulut Ammaniti-hurahtaneisiin :) Toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisää. En ole ainakaan löytänyt mistään tietoa, että häneltä olisi ihan viime vuosina tullut mitään uutta. Ehkä se tarkoittaa, että joku jättiteos tekee tuloaan. Toivon niin.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Oi, hyvä tietää että Ammanitilta löytyy suomentamatontakin kirjallisuutta! :)
    Tai no, parasta olisi jos kaikki käännettäisiin... Minäkin olen lukenut suomennetut ja tykännyt valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduttaa, että on muitakin Ammanitiin ihastuneita. Hänen kirjoituksensa ovat hurjan vahvoja ja mieleenpainuvia. Lisää odotellessa.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Tulipa tästä kirjasta sympaattinen vaikutelma! Pistänpä tämänkin kirjailijanimen muistiin, kiitokset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vahva ennakkoaavistus, että tulet pitämään Ammanitista. Hän on saanut valitettavan vähän huomiota Suomessa tai sitten minulla on mennyt ohi, mitä hänestä on puhuttu ja kirjoitettu.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Onkohan Ammanitilla joku fiksaatio suljettuihin paikkoihin, kun Minä en pelkää-romaanissa poika oli kuopassa ja tässä kellarissa :)? Hieno kirjailija, kiitos taustoituksesta. Tunnetko myös Paolo Giardanon - hänellä oli myös hieno ongelmanuoriteema teoksessa Alkulukujen yksinäisyys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, tuosta mulla ei kyllä ole tietoa. Juhla alkakoon -romaanissa ei kyllä muistaakseni ollut mitään suljettuja paikkoja. Taivaan ja maan väliltä olen häneltä myös lukenut, mutta siitä on niin paljon aikaa, että en muista, oliko siinä suljettuja paikkoja. Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi joka tapauksessa. :)

      Alkulukujen yksinäisyys oli minusta huikea. Ihmisruumiis ei tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta, johon taas varmaan vaikutti se, että olin kirjamessuilla kuuntelemassa Giordanoa ja hänen puheidensa perusteella odotin ihan toisentyyppistä teosta.

      Italialaisista nykykirjailijoista hyvin lupaava on myös Silvi Avallone, jolta tosin on julkaistu vasta Teräs.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  8. "...Why did the world work like this? You are born, you go to school, you work and you die. Who had decided that that was the right way? Couldn't we live differently? [...] Why didn't they just leave me alone? Why did I have to be just like the others? Couldn't I live by myself in a forest in Canada?" - Mä olen niin teini, että edelleen ajattelen näin - vaikka voisin jo eläköityä :D. Mutta vaarana on tuo kaipuu metsiin, erakoituminen... Kiitos. Tämä(KIN) on sitten luettava, kunhan sen löydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammanilta on suomennettu useampikin teos (jotka kaikki on minusta olleet tosi kovia), mutta tätä kyseistä ei tietääkseni ole. Olen odottanut häneltä uutta kirjaa, mutta en tiedä, onko nyt ihan viime aikoina tullut mitään. Tosiaan kaikkea hänen kirjoittamaansa suosittelen. Minuun ainakin ne osuvat ja uppoavat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän