Nyt uskallan sanoa, että olen 99 %:n varmuudella lukenut vuoden 2015 parhaan käännösromaanin. Laurent Binet'n HHhH on ollut lukulistallani siitä saakka, kun teos ilmestyi englanniksi pari vuotta sitten, mutta lukeminen on syystä jos toisestakin lykkääntynyt ja niinpä teos ehti ilmestyä suomeksi ennen kuin siihen pääsin tarttumaan.
Binet'n romaanin nimi HHhH tulee sanoista Himmlers hirn heisst Heydrich eli suomeksi Himmlerin aivojen nimi on Heydrich. Himmler on tietysti Heinrich Himmler, SS:n ja Gestapon päällikkö, joka oli vastuussa natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleirien organisoinnista. Himmlerin alaisena toiminut Reinhard Heydrich puolestaan tunnetaan mm. nimillä Prahan teurastaja ja valkoinen peto ja häntä pidetään yleisesti natsi-ajan kylmimpänä, kammottavimpana ja tunteettomimpana miehenä. Hän toimi Prahan protektoraatin käskyhaltijana ja kylvi kauhua, missä liikkuikin.
HHhH:ssa Binet'n kertomuksen ydin muodostuu kuvauksesta, miten slovakki Jozef Gabčík ja tsekki Jan Kubiš päätyivät vastarinta-agenteiksi, jotka ryhtyivät tehtävään, jonka tarkoituksena oli tappaa Reinhard Heydrich. Miesten nimet olivat minulle vieraita, joten heti heistä luettua googletin, pitääkö Binet'n kertoma paikkaansa. Samalla sain ensimmäisen oppitunnin binet'läisestä tottelemattomuuskoulusta (moi Jani Leinonen). Älä usko sokeasti mitään, älä edes historiankirjoittajaa, äläkä nyt ainakaan romaanikirjoittajaa. Voin nyt tosin paljastaa, jos joku on laillani tietämätön, että Gabčík ja Kubiš ovat todellisia historian henkilöitä.
Vaikka Binet'n teos kertoo natsi-Saksan aikaisista hirmuteoista, on teoksen varsinainen aihe historian kirjoittaminen ja siihen liittyvät kysymykset ja juuri tämä tekee tästä teoksesta erityisen. Binet on loistava kertoja ja hänen tapansa kertoa siitä, mitä ongelmia historian kirjoittamiseen liittyy on sekä älykäs että hauska. Luit oikein. Huolimatta siitä, että kyse on maailmanhistorian kammottavimmista tapahtumista, onnistuu Binet ujuttamaan teokseensa myös huumoria.
*
Binet positioi itsensä kirjailijana osaksi kirjoittamaansa teosta eli hän on teoksessaan läsnä avoimen henkilökohtaisesti. HHhH:ssa hän on paitsi kirjailija myös teoksen sisäinen lukija, joka panee merkille milloin kirjoituksen teennäisyyden, milloin huomauttaa, että kyse on virheellisestä tiedosta. Hän on myös valmis myöntämään omat epävarmuutensa ja mokansa, jotka todetessaan hän osoittaa kohti historioitsijoita ja heidän vastaavia tekojaan, jotka tosin useimmiten jäävät joko tunnustamatta tai tiedostamatta ainakin heiltä itseltään.
TAI ei sittenkään. Ei se niin mene.
[...]
Tämä kohtaus ei ole kovin hyödyllinen, sitä paitsi keksin käytännössä koko jutun päästäni. En usko, että jätän tätä kirjaan.
[...]
Lisäksi unohdin kertoa, ettei hän [Gabčík] suinkaan lähtenyt virastaan tekemättä minkäänlaista sabotaasia: hän oli kaatanut happoa sinappikaasuun, mikä oli ilmeisesti aiheuttanut vahinkoa Saksan armeijalle - minkälaista, siitä minulla ei ole mitään käsitystä. Paha unohdus! Ensinnäkin riistin Gabčíkilta hänen ensimmäisen tekonsa vastarintamiehenä, toki vähäisen, mutta rohkean yhtä kaikki. Lisäksi jätin poisi tärkeän lenkin hänen kohtaloaan ohjaavasta syiden ja seurausten ketjusta ...
Aivan aluksi Binet haastaa sellaisen historiankirjoituksen tavan , jossa historiallisista henkilöistä kirjoitetaan ikään kuin tunnettaisiin heidän sielunelämänsä sen syvimpiä sopukoita myöten. Tosiasiahan on, että tiedämme varsin vähän siitä, mitä joku henkilö todellisuudesssa ajatteli tai miten hän reagoi, mutta historiankirjoittajilla on usein tapana täydentää kuvaamiensa henkilöiden ajatusmaailmaa. Nämä täydennykset kenties osuvat kohdalleen, kenties eivät. Se, miten paljon totuus poikkeaa kerrotusta voi olla detalji (henkilö punastui tai kalpeni; auto, kuten Heydrichin mersu oli musta tai tummanvihreä), mutta toisissa tapauksissa taas tuloksena voi olla varsin huomattavia vääristymiä. Jos hyvin käy seuraava historiankirjoittaja onnistuu kumoamaan edellisen virheet, mutta usein käy myös niin, että väärä tulkinta tai tieto voi jatkaa voittokulkuaan pitkäänkin.
Binet nostaa myös esiin niitä kiusauksia, joita historioitsija kokee. Jonkin asian väittäminen todeksi voi tuntua vastustamattomalta, koska se ikään kuin sopii niin hyvin osaksi kerrottua, antaa sille väriä ja ylevöittää tai alevoittaa tilanteesta riippuen. Keksityn rinnalla totuus voi vaikuttaa tylsältä ja värittömältä. Erityisen haastavia ovat Binet'n mukaan historiallisten henkilöiden lapsuuskuvaukset, koska niiden suhteen kirjoittaja voi helposti liukua epämääräiselle harmaalle alueelle, jossa lapsuuskuvaukset muokkautuvat tai ne halutaan tulkita henkilön myöhempien tekojen selittäjiksi. Monesti historiankirjoituksen oikeellisuuteen voivat vaikuttaa Binet'n mukaan myös varsin yksinkertaiset seikat, kuten esimerkiksi se, saako kirjoittaja käsiinsä jonkin oleellisen teoksen vai ei.
Binet nostaa teoksellaan esiin kysymyksen, onko historiallisesta henkilöstä kirjoittaminen ilman oletuksia ylipäätään mahdollista? Tärkeämpää kuin vastaus on tiedostaa tämä kysymys. Historiankirjoittaja kuvaa kirjoittamaansa aina jostakin näkökulmasta, joka sekin vaikuttaa siihen, minkälaiseksi hänen kirjoittamansa teoksen totuus muokkautuu. Fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa ainakin jossain määrin helposti silloinkin, kun ne nimenomaan yritetään pitää erillään. Historiankirjoittaja joutuu myös aina tekemään valintoja ja niiden seurauksena korostuvat yhdet asiat toisten jäädessä vähemmälle. Tietyn historiallisen tapahtuman tai henkilön kuvaus näyttäisi toisenlaiselta jos yhdet ja toiset asiat vaihtaisivat paikkaa.
Binet'n kommentit omasta kirjoittamisestaan ovat usein riemastuttavia.
Seuraavien sankareidemme henkilökuvien todenperäisyyttä minun ei juuri tarvitse epäillä, sillä olen yksinkertaisesti kääntänyt Ison-Britannin armeijan laatimat kirjalliset arvio heistä.
Näinköhän on?
Olen jo hävinnyt taisteluni. En voi kertoa tätä tarinaa niin kuin pitäisi. [...] Hakkaan lakkaamatta päätäni historian muuriin ja näen, miten syiden ja seurausten lannistava köynnös kiemurtelee, kasvaa ja levittäytyy sitä pitkin eikä herkeä hetkeksikään. Se kurottaa yhä ylemmäksi, tihenee entisestään.
On siis olemassa jokin taso, miten tarina pitäisi kertoa, mutta tämä taso ei ole aina toteutettavissa. Rajaamisen ongelma aiheuttaa päänvaivaa. Missä on piste, johon pysähtyä? Entä jos kulman takaa ilmestyisi vielä asioita ja tekijöitä, jotka olisivat oleellisia?
Kuolleet eivät pysty vaatimaan, että heidän oikeuksiansa kunnioitettaisiin. Binet tuo esiin, että vaikka historioitsija kirjoittaa siitä, mitä on joskus ollut ja niistä, jotka ovat joskus eläneet, hän tekee sen elossa olevien tähden.
Kuolleet ovat kuolleita, ja heille on aivan saman tehdäänkö heille kunniaa. Meille eläville sillä on kuitenkin on merkitystä. Muistamisesta ei ole mitään iloa sille, jota sillä kunnioitetaan, mutta se helpottaa meidän oloamme. Muistamalla rakennamme ja lohdutamme itseämme.
*
HHhH:n mainioin piirre on, että samalla kun Binet kiinnittää lukijan huomion historiankirjoituksen subjektiivisuuteen ja siihen liittyviin lukemattomiin totuuden vääristymisen mahdollisuuksiin, hän leikkii kritiikkinsä kohteena olevilla asioilla. Binet'tä lukiessa on pakko olla koko ajan tuntosarvet maksimilla. Hän kietoo lukijan niin hienovaraisesti omalle puolelleen, että lukijan olisi varsin helppoa uskoa, että juuri Binet'n kertomus on tosin.
Binet'n teos osoittaa, että ihmisellä on suuri tarve totuuteen, mutta useimpien asioiden totuusarvo käy sitä mutkkaammaksi, mitä lähempää niitä tarkastellaan. Enimmäkseen uskomme johonkin, jolle olemme totuusarvon antaneet.
Laurent Binet: HHhH - Heydrichin salamurhan jäljillä (2015)
344 sivua
Ranskankielinen alkuteos: HHhH (2010)
Suomentanut Taina Helkamo
Kustantaja: Gummerus
Kiehtovaa! En ehkä lue itse kirjaa, mutta nämä kysymykset historiankirjoituksen ongelmakohdista ja samalla todella ja kuvitellulla leikittelemisen mahdollisuuksista kutkuttelevat aina mieltäni. Eipä ei, ei sinne toisen sielunelämään pääse.
VastaaPoistaTämän on aivan harvinaisen eläväinen ja tyyliltään huikea esitys historiankirjoituksen ongelmista ja samalla tietysti tämä myös itse on historiankirjoitusta. Pidin todella paljon Binet'n tyylistä ja maailmalla tämä teos onkin saanut varsin hyvän vastaanoton. Yritin katsoa, mutta en löytänyt yhtään suomalaista arviota tästä teoksesta. Ehkä jotain vielä tulee.
PoistaKiitos paljon Katja kommentistasi. Mietin sitäkin, vaikka en tuossa kirjoituksessa maininnut, että nuo samat asiat tietysti ovat läsnä kaikessa kerronnassa, myös ihan mikrotasolla. Tästä avautuu melko loputtomasti mieittävää.
Vau, tämän perusteella olen valmis etsimään kyseisen kirjan heti kirjastosta, hienosti blogattu! Luen aika paljon historiallista fiktiota ja se on herättänyt juuri niitä kysymyksiä, joihin Binet nähtävästi tarttuu. Historiaa voi kirjoittaa monella tavalla, haluan ehdottomasti tutustua tähän.
VastaaPoistaIhana kuulla Kirjavaras (mahtava bloginimi sinulla), että kiinnostuit tästä kirjasta. Olen odottanut, että tästä tulisi lehtiarvio, vaan eipä ole näkynyt. Taisi olla vuosi 2012, kun kirjoitin Binet'n nimen ylös ja vähän aikaa sitten ilahduin, kun huomasin, että tämä on suomenettu. En bloggauksessa puuttunut ollenkaan itse historiallisiin tapahtumiin, joista niistäkin Binet toi minulle ainakin varsin paljon uutta tietoa.
PoistaHHhH on tyyliltään mahtava. Oman lisänsä tietysti vielä toi, että minulle tsekit ovat hyvin rakkaita ja ollessani Prahassa en tunne olevani ulkomailla, vaan jonkinlainen kotoisuuden tunne on jatkuvasti läsnä. Historiallisen fiktion ystäville tämä on suorastaan täsmäteos.
Olipa mukavaa, kun löysit blogiini. Lähdenkin tästä nyt etsimään tunnustuksiasi. :) Kiitos paljon kommentista.
Omppu, kiitos vinkistä! Ehdottomasti kiinnostava kirja. Tämän haluan käsiini. Mikä asetelma kirjaan onkaan viritetty. Kertojan näkyväksi tekeminen ja kirjan aihe kutkuttavat mieltä. Innostava arvio, kuten aina! :)
VastaaPoistaKyllä vaan Elina, tämä on ehdottomasti hyvin kiinnostava teos. Ihmettelen, että tästä ei lehdissä ole julkaistu arviota. Kenties sellainen ei vielä ole tulossa. Maailmalla tämä sai ilmestyessään varsin myönteisen vastaanoton. HHhH:n tyylilajia on vaikea kuvata, huomaat sen kyllä nopeasti, kun alat lukea, että miksi tämä on aika erityinen teos, Kiitos Gummeruksen olemme saaneet tämän suomeksi. Kiitos kommentista.
PoistaOnpa kiinnostava kirja. Varmasti hyvin hyödyllinen aihe tutustua! Olen vasta törmännyt aiheeseen, miten historiasta kirjoitetaan ja opetetaan miten tilanteeseen sopii. Suomen kouluissa on jätetty kertomatta asioita, mistä täällä Ruotsissa puhutaan vapaammin. Kuuntelin keväällä vähän samaa aihetta käsittelevän kirjan, se ei ollut kaikin puolin oikein hyvin toteutettu, tämä vaikuttaa paremmalta.
VastaaPoistaSerentis, sitä tämä todellakin on, hyvin hyvin kiinnostava. Lisäksi sain tästä paljon tietoa, mitä tapahtui Prahassa juutalaisvainojen aikaan. Luulen, että tästa puolesta ei Suomessa historian tunneilla juurikaan puhuta. Ruotsissa voi olla toisin. Toivottavasti saat tämän käsiisi, sillä lukisin mieluusti, mitä ajatuksia HHhH sinussa herätti. Kiitos kommentista.
PoistaNäin tämän olevan "tuotannossa" suomeksi Celia-kirjastossa, mutta hoksasin nyt tarkistaa ja on jo olemassa äänikirjana ruotsiksi. Voin siis kuunnella vaikka heti, kun saan sen ladattua puhelimeeni. Taidan silti kuunnella loppuun Camilla Läckbergin Enkelintekijän. Sen ja Katja Katun Yöperhosen (jonka kuuntelin eilen loppuun) jatkoksi tuo taitaaki sopia hyvin.
PoistaOn onnekasta, että pystyt kuuntelemaan ruotsiksi. Ruotsikin kun käännetään huomattavan paljon enemmän kuin suomeksi. Luin itsekin juuri yhden teoksen ruotsinkielisenä käännöksenä, kun suomenkielistä ei ole saatavilla ja mahtaako olla edes tulossa. Luulen, että HHhH:n kohdalla on tosi isossa roolissa lukijan ääni. Hyvä lukija tuo varmasti mainion panoksen tähän teokseen.
PoistaTotta se on kyllä hyvä, niin valikoima on suurempi. Erityisesti äänikirjoina kaikkia ei ole ruotsiksi ja toisia taas ei suomeksi.
PoistaTässä on ruotsiksi aika huono lukija, taidan sittenkin joutua odottamaan suomalaista versiota.
Voi tylsä. Tuleekohan tätä edes suomenkielisenä äänikirjana. Jotenkin kuvittelisin, että Binet'n tietty leikkisyys vaatii erityistä panostusta lukijalta tullakseen ilmi.
PoistaTulee tulee. On Celiassa jo tuotannossa. Jos ei olisi varmaan sinnittelisinkin nyt tän ruuotsinkielisen kanssa.
PoistaErinomaista, että on tulossa suomenkielisenä äänikirjana. Olen nyt melkein joka päivä googlannut, että olisiko HHhH:sta juttua lehdissä, vaan ei ole vielä löytynyt. Tämä on juuri sellainen kirja, josta muinoin olisi ollut iso juttu Hesarissa. Nykyisin vaan HS:n kulttuurisivuilla kirja-arvosteluja on todella vähän. Onneksi lopetin HS:n tilaamisen jo vuosia sitten.
PoistaHesarista puheen ollen, ei liity kirjoihin. Sen taso on tosiaan ihan kamala nykyään. Näin siinä viikolla sellaisen artikkelin, että en voi käsittää, miten muka laatulehteen pääsee läpi jonku muka asiantuntijan muka totuuksia, joilla lietsotaan vihaa.
PoistaNiinpä. Surullista ja vaarallistakin, koska monet kuitenkin luottavat Hesarin tasoon.
PoistaHmm.. Vuoden paras käännösromaani. Harmi, että kammoan kolmannen valtakunnan julmuuksista kertovia kirjoja, ne osuvat jostain syystä melkein kuin...
VastaaPoistaKiitos hienosta tekstistäsi. Luulen kuitenkin jättäväni tämän kirjan lukematta - tai niin: koskaanhan ei tiedä
Ymmärrän ratkaisusi ja samasta syystä luulen, että minulla meni kolme vuotta ennen kuin tähän tartuin. Tässä teoksessa on esillä natsien toiminta Prahassa - kuitenkin niin, että etusijalla ovat historian kirjoittamiseen liittyvät asiat. Tämä ei siis ole ollenkaan pääasiallisesti kauheuksien kuvausta, vaikka aiheesta johtuen ei sitäkään puolta voi kokonaan välttää. Binet'n tyyli on niin kerrassaan hieno, että kyllä luulen, että äänestän tätä teosta parhaan käännösromaanin sarjassa. Tosin minulla on tässä sarjassa luettuna monia hyvin ehdokkaita, kuten nyt ainakin 2666, Neidonhius, Stoner, Joulukuun kymmenes, joten väkivaltaa joutuu käyttämään, kun vaan kolme ehdokasta voi valita. Tietysti myös mahdollista, että nyt loppuvuonna tulee joku kandidaatti vielä lisää.
PoistaKiitos kommentista.
Äänikirja ilmestyikin sitten samantien suomeksikin! Kuuntelin heti, kun tuli Celia-kirjastoon. Satuin vaan olemaan juuri blogilakossa, joten en ole asiasta päässyt mainitsemaan kenellekään.
VastaaPoistaTykkäsin kirjasta kovasti, mutta en osaa sanoa siitä paljon mitään. Oli mielenkiintoista seurata, miten kirjoittaja kirjoitti tarinaa, ajatuksia ja pohdintoja tarinan takaa. Oli myös silmiä avaavaa, kun Binet kuvaili täysin keksittyjä kohtauksia, miten niitä on monissa muka totuudessa pysyvissä kirjoissa ja miten hän oli ne noukkinut stetsonista. Olin ihan valmis uskomaan totuutena, mitä tahansa kerrottua, kunnes hän kertoi, että eihän näitä kukaan voi tietää, ei ainakaan varmasti.
Ilahduttaa kuulla, että sinäkin pidit Binet'n teoksesta. En voi käsittää, miten tästä teoksesta ei puhuta enempää. Minusta tämä on todellakin Tapaussarjaa. Kuten kirjoitat, niin tätä lukiessa huomaa havainnollisesti, miten helposti sitä saattaa uskoa kaikenlaista - varsinkin, jos kyseessä on faktateos. Luulen, että tämän jälkeen en enää edes pysty lukemaan historiasta kertovia kirjoja samalla tavoin kuin aiemmin. Binet on kylvänyt terveellisiä epäilyksen siemeniä.
VastaaPoistaMinä kuuntelen nyt Kun Suomi oli Ruotsi -teosta. Siinä on muutamia saman tyyppisiä kohtia; kerrotaan historia, niinkuin se meille aina on opetettu ja opetetaan, sitten sanotaan, että ei ole mitään takeita onko asiat ollut näin.
PoistaKirjan alussa sanotaan, että Ruotsissa ei opeteta mitään Suomenhistoriasta siltä(kään) ajalta, kun Suomi oli Ruotsin Itämaa. Kuunnellessani tajusin, että voi hyvänen aika, ei meille Suomessakaan (olen kasvanut ja käynyt kouluni Suomessa). Puhuttiin vain Ruotsista, jotakin ehkä mainittiin Suomestakin, mutta en muista paljoa puhutun. Ja minulla on hyvä muisti.
Minulla on huono muisti, mutta jotensakin muistelisin, että koulussa historianopetus oli aika kritiikitöntä. Opetettiin jotain sillä asenteella, että näin se meni. Minä itse "opetan" jatkuvasti tytärtäni kyseenalaistamaan lukemaansa ja tietoa - myös sitä, jota koulussa opetetaan. Nykyisin kun kirjojen suhteen on rankat säästökampanjat, niin useamman kerran on tullut vastaan, että kirjassa on vanhentunutta tietoa. On sitten paljon opettajasta kiinni, puututaanko asiaan vai ei. Sinänsä jännää, että koulussa historia ei ollut ollenkaan lempiaineitani, mutta viime aikoina se on ruvennut kiinnostamaan melkoisessa määrin.
PoistaOlet oikeassa kririikitöntä se oli. Mainitsin asiasta, kun kirjoitin Tuntemattomasta sotilaasta. Meille jätettiin koulussa kokonaan mainitsematta asioita Jatkosodasta, joista kuulin vasta täällä Ruotsissa.
VastaaPoistaMinä olen tainnut opettaa lapsistani opettajien kauhuja, kun he oikovat fysiikantunneilla, että ei voi sanoa materialla olevan 4 olomuotoa, vaan, että niitä tällähetkellä tunnetaan sen vaan, ja sekin luku on sitä paitsi jo 5.
Sama juttu minullakin historian kanssa.
Ihanaa Serentis. Voi että, miten mainiota, että opetat lapsiasi kyseenalaistamaan. Toivon, että koulukin tässä asiassa ohjaisi, mutta sen varaan ei kyllä voi laskea. Naurattaa kun lapsi oli puhunut open kanssa, että 3. luokalla oli kokeessa vesilinnut (tai mitkä lie, jotkut linnut kumminkin) ja hän opetteli ne ulkoa, mutta on jo ne unohtanut. Tämä siis keskustelussa, jossa puhuttiin siitä, miten oppii parhaiten ja lapsi perusteli opettajalle, että ulkoa opettelu ei ole kovin tehokas oppimiskeino. :)
PoistaYritin täällä jo eilen käydä, mutta mulle tuli jotain tietokoneongelmia. Tänään mun keskittymistä häiritsee norppalive.:) Nyt hämärtää jo niin, ettei sitä norppaa näe kunnolla.
VastaaPoistaMä olen vähän pettynyt itseeni. Koska mä olin vähän pettynyt tähän kirjaan. Mulla oli aivan valtaisat odotukset tälle kirjalle. Ja sitten tän lukeminen venyi. Ei aina ihan otollista kirjalle. Kaiken lisäksi mun odotukset oli osin vääriä. Aluksi mä hitusen petyin, että tämä oli näitä minäminä-kirjoja. (Siis 'minä' innostuu jostain aiheesta, 'minä' tutkii aihetta, 'minä' kertoo tutkimuksen iloista ja ongelmista, 'minä' kertoo siinä ohessa jotain itsestään ja elämästään jne. jne.) Mutta ei se mitään, olen mä joistain minäminä-kirjoista ollut tosi innostunutkin.
Toiseksi mä luulin, että tämä kertoo historiankirjoitusten tulkinnasta ja ongelmista, mutta tämä kertoikin enemmän historiaan pohjautuvan fiktion ongelmista. Joo, kiinnostavaa sekin. Ja ehkäpä erityisen tärkeää kun kyseessä on toinen maailmansota mistä on kirjoitettu hirveästi kirjoja ja tehty hirveästi leffoja. Kuinka paljon me omaksutaan näistä leffoista ja kirjoista silkkaa fiktiota faktoina, kuinka suuressa mittakaavassa ne jää elämään ns. totuutena, jopa kenties virallisemmissa yhteyksissä?
Sitten mä odotin, että tämä olisi mulle silmiä avaava lukukokemus. No ei ollut. (Oikeasti mä en tiennyt kovinkaan paljon Heydrichin salamurhasta, mutta mä halusin lukea tämän kirjan juuri tuon historia-totuus-fakta-fiktio homman takia ja sen perusteella tätä pitkälti pohdinkin.)
Mä olisin halunnut, että multa vedetään matto jalkojen alta. Mutta se nyt on aivan kohtuuton yksittäisen lukijan vaatimus kirjailijalle.
"Hän kietoo lukijan niin hienovaraisesti omalle puolelleen, että lukijan olisi varsin helppoa uskoa, että juuri Binet'n kertomus on tosin." Mulle ei käynyt näinkään. Mä olin koko ajan pikkuisen ärtynyt. Toisaalta se on oikein hyvä, sillä se sai mut ajattelemaan koko ajan enemmän. Mulle tuli tästä (kirjan henkilö) Binet'n matkasta vähän itsetyytyväien olo: mä voin Binet'n kanssa ihailla vastarintaa (ja siinä samassa Prahaa) ja inhota natseja ja mä voin luottaa Binet'in koska hän tietää aiheesta "suunnillen kaiken", mä voin yhtyä kritiikkiin aiheesta tehtyihin fiktioon, mä voin pohdiskella faktan ja fiktion ja totuuden problemattiikka ja väliin mä olen itsekriittinen ja sitten mä voinkin olla yhdessä Binet'n kanssa melko tyytyväinen itseeni. Mä olisin tarvinnut jonkun kierteen lisää, jotain kritiikkiä lisää, jotain lisää, jotta tätä ikävää tunnetta ei olisi tullut. Tai voihan olla, kun mä toivoin sitä matton alta vetämistä, niin tää lukiessa nyökyttely (ja väliin toivominen, että ei jäätäs vaan näihin autojen väreihin ja repliikkien keksimisiin) ei riittänyt mulle. Eri ennakko-odotuksilla olisi voinut riittää.
Mutta kyllä mä tästä myös pidin. Aiheet oli tarkeitä ja mielenkiintoisia. Tykkäsin myös tästä "repaleisesta" rakenteesta, toisin kuin Jukka Petäjä http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1450153036199
Mulle tämä rakenne piti erityisen hyvin mielessä sen, että tässä ei ole kyse vain tarinasta, vaan myös historiasta. Ja vielä enemmän sen, ettei kyse ole vain historiasta vaan myös tarinasta. Jotkut lukujen väliset "leikkaukset" oli kerrassaan loistavia. Ja jotkut oivallukset kielestä ja kirjoittamisesta todella hienoja.
Ja jotta tämä minäminä-kommenttini ei vahingossakaan jäisi liian lyhyeksi, palaan vielä vähän tuohon Petäjän kritiikkiin. Sä olet useamminkin tainnut kertoa (jotensakin näin), että voit pitää kirjaa hyvänä, vaikket siitä välttämättä tykkäisi. Musta se on hienoa ja ihailtavaa. En usko, että aina siihen itse kykenen. Enkä oleta että kaikki lukijat lukisivat näin. Mutta kriitikoilta, siis sellaisilta jotka saavat siitä rahaa ja joita saatetaan pitään jonkinlaisina asiantuntijoina, odotan kyllä kirjan ja kirjallisuuden näkemistä yli omien mieltymysten.
EI VOI OLLA TOTTA! Olin kirjoittanut pitkän vastauksen ja se katosi. En kestä!!! En nyt saa sitä enää uudestaan samaan muotoon, kun olin niin innoissani sun kommentista ja ihan fiiliksissä kirjoitin ja sitten se katosi. Nyt saa kirota: PERKELE.
PoistaVoihyvätavaton, kuinka pitkä tosta mun kommentista tulikaan!! Kirja selvästi askarrutti mua paljon. Enkä kestä mäkään, kun sun kommentti katosi! Mä olisin niin halunnut lukea sen!!
VastaaPoista(Eikä norppakaan kölli kivellä.)