perjantai 4. syyskuuta 2015

George Saunders: Joulukuun kymmenes

Nyt osuu. uppoaa, tärähtää ja värähtää!

Viime aikoina olen lukenut kosolti hyvää kirjallisuutta ja sitten tulee vielä heppu nimeltä George Saunders, jonka Joulukuun kymmenes vaatii suureen ääneen paikkaansa hyvän kirjallisuuteni pinossa. Eikä siinä mitään, ihan aiheesta vaatii ja pirun kovalla äänellä vaatiikin. Suorastaan huutaa. Okei. Huudan takaisin. Huudamme kilpaa.

En ollut George Saundersista koskaan kuullutkaan ennen kuin törmäsin Helsingin Sanomissa Jukka Petäjän kirjoitukseen Joulukuun kymmenennestä. Sen luettuani minut valtasi malttamattomuuden kuume ja olisin heti halunnut päästä lukemaan Saundersia. Jonotin kuitenkin kiltisti tätä teosta kirjastosta ja varausjono se mateli niin hiljakseen, että tuskin edes liikkui. Onnekseni kävi niin, että Joulukuun kymmenes löytyi eräänä päivänä pikalainaosastosta. Ensimmäisiä sivuja lukiessani olin yhtä suuren hartauden vallassa kuin lapsena avatessani joululahjoja. Vihdoin. Vihdoin oli tullut hetki luopua Saunders-neitsyydestäni.

Rakkaus on koira helvetistä -blogin kirjoittaja totesi Joulukuun kymmenennestä, että hän jätti lukemisen kesken, koska ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa suomennettua lukematonta Saundersia ei olisi enää jäljellä. Ymmärrän tämän ratkaisun täysin. Itsekin luin kitsaasti vain yhden  novellin päivässä, jotta saisin kokoelman kestämään edes hieman pitempään. Saundersin teos nimittäin on. On on. Kyllä se on

tapaus.

Ihmetyttääkin kovasti, että tämä teos ei ole saanut jalansijaa blogistaniassa.

*

Teoksen liepeissä todetaan mm., että Saunders "on muuttanut amerikkalaisen fiktion suuntaa." Tykkään vertailla mainospuheita omaan lukukokemukseeni ja Joulukuun kymmenennen kohdalla on todettava, että edellä mainittu kehulause sisältää kyllä totuuden omenansiemeniä. Saunders ei tyydy pelkästään kulkemaan kirjallisilla poluilla, joita ei ole ennen kuljettu. Hän kulkee vielä kulkemattomienkin polkujen vieressä. Näkökulmien autiomaassa, jossa ihmisen hajua ei ennen ole haistettu.  Hänen tapansa tarkastella elämää ja sen ilmiöitä on erinomaisen tuore ja omintakeinen. Saundersia lukiessa tuntuu kuin kerronta ja kieli olisivat kaupunkeja, jotka Saunders ensimmmäisenä löytää. Saundersin kerronta möyrii kielen, rakentelee omiaan, sekoittaa uuttaa ja vanhaa, järjestää, kutsuu rock'n rolliin kielen sisäiset lait. Tuttu ja outo muodostavat omia liittojaan. Etukäteen on usein mahdotonta tietää, mitä seuraavaksi on tulossa.

Saundersin ote on kauttaaltaan satiirinen ja hänen Amerikkaa viiltävä fileerausveitsensä on täydessä terässään. Novellissa Pentu kohtaavat järjestyksen ja kaaoksen maailmat. Alla olevan katkelma tarjoaa myös erinomaisen esimerkin yhdestä saundersilaisesta kerrontarekisteristä:

No just, tästäpä tulikin hieno retki lapsille, Marie mietti, hah, (törkyä, homeenhajua, tietosanakirja tyhjässä akvaariossa, kirjahyllyssä pastakattila, josta pilkotti jostakin kumman syystä puhallettava karamellitanko) ja vaikka jotakuta olisi saattanut inhottaa (esimerkiksi auton vararengas keskellä ruokapöytää, tai se miten pahantuulinen emokoira, oletettu matollekakkaaja, hinkkasi nurkassa peräpäätään vaatekasaan istuallaan, jalat levällään ja idioottimaisen tyytyväinen ilme naamalla), Marie tajusi (samalla kun hillitsi halunsa mennä tiskialtaalle pesemään kädet osin siksi, että tiskialtaassa oli koripallo), että oikeasti tämä oli todella surullista. (kursivoinnit Saundersin)

Saundersia lukiessa hämmennys, huikaistuminen, hengenpidätys, itku ja nauru käyvät hippaa keskenään. Novellissa Pako hämähäkin sydämestä käsitellään tunteiden, puheen ja halun kemiallista stimulointia. Paimenkirje puolestaan irvailee työpaikan positiivisuusvaatimuksille ja Al Roosten -niminen novelli sohii hyväntekeväisyyskampanjoita. Semplica-päiväkirjoissa kritiikin kohteena on lasten yhä kalliimmiksi ja mielikuvituksellisemmiksi yltyvät syntympäpäiväjuhlat puihin ripustettuine siirtolaisineen. 

Ihmiset näyttäytyvät Saundersin novelleissa paitsi omituisena lajikkeena, myös paljaina, rujoina ja väliin suorastaan naurettavina, joskin väliin samanaikaisesti myös suurta myötätuntoa herättävinä. Saundersin novelleissa vallitsee riemukas moniäänisyys ja karnevalismi. Omat suosikkini olivat teoksen ensimmäinen ja viimeinen novelli, joten en malta olla sanomatta niistä muutamaa sanasta.

Kokoelman avaa novelli nimeltä Kunniakierros. Olen monesti marmattanut näkökulminen käytöstä ja siitä, miten niitä käytetään ikään kuin monipuolistamaan tarinaa, vaikka käytännössä niiden käytön seurauksena on liian usein pelkästään teoksen repaloituminen ja jännitteen löystyminen. Jokaisen näkökulmista kiinnostuneen pitäisi lukea Kunniakierros, joka kertoo kolmea päivää vaille 15-vuotiaan Alison Popen kidnappausyrityksestä. Tässä novellissa kerronta kulkee niin Alisonin itsensä, sääntöviidakossa elävän naapurinpoika Kylien kuin kidnappaajankin näkökulmien kautta. Kunniakierros myös tavallaan pohjustaa, mitä on tuleman myöhemmissä novelleissa. Kielellinen suvereniteetti ja ketteryys kulkevat metafiktion kautta.

Sanotaan vaikka että portaikko oli marmoria. Sanotaan vaikka että päät kääntyivät Alisonin laskeutuessa portaita. Missä [mielitietty]? No siinä, kumarsi keveästi ja sanoi: Miten voi olla noin paljon kauneutta tuollaisessa pikku paketissa`Oho. Sanoiko se tosiaan pikku paketissa? Ja jäi siihen seisomaan? Leveä prinssinnaama tiukasti peruslukemilla? Voi raasua! Ei, ei sittenkään, se meni alakertaan, ei se ollutkaan [mielitietty]. (kursivointi Saundersin)

Kokoelman päättää niminovelli Joulukuun kymmenes, jossa syöpää sairastava mies päättää tehdä itsemurhan, mutta päätyykin pelastamaan hukkumaisillaan olevan pelastustehtävistä haaveilevan Robin-nimisen pikkupojan,  joka etsii omistajaa löytämälleen takille, joka kuuluu miehelle, joka aikoi tehdä itsemurhan.

Joulukuun kymmens on kokoelman novelleista vakavin. Saunders kuvaa toisaalta Robinin rikasta mielikuvitusmaailmaa ja toisaalta sairaan miehen tuskaisia ajatuksia. Mies haluaisi säästää läheisensä niiltä tuskilta, joita hänen sairastamisensa ja lähestyvä kuolemansa herättävät. Hän ei haluaisi olla taakaksi muille, ei joutua elämään muiden avun varansa. Kaiken lisäksi hänen sairautensa on edennyt pisteeseen, jossa kommunikaatio on käynyt vaikeaksi, koska sanat tulevat hänen suustaan ulos kummallisesti vääristyneinä.

Joulukuun kymmenes kasvaa kannanotoksi elämän - erityisesti hyvin lähellä päättymistään olevan elämän - arvokkuudesta. Sen se tekee paljaasti ja ilman korulauseita.

Miksi hän ei saisi tehdä tai puhua hulluja tai näyttää omituiselta tai inhottavalta? Miksei paska saisi valua pitkin kinttuja? Miksi hänen rakkaimpansa eivät saisi nostella ja käännellä ja ruokkia ja pyyhkiä häntä, sillä hän tekisi ilomielin samoin heille?


George Saunders: Joulukuun kymmenes (2015)
230 sivua
Suomentanut: Markku Päkkilä
Englanninkielinen alkuteos: Tenth of December (2013)
Kustantaja: Siltala

Erityiskiitos suomentaja Markku Päkkilälle, joka on saanut Saundersin kielen soimaan hienosti suomeksi. Tehtävä ei varmasti ole ollut helppo.




20 kommenttia:

  1. Ooh, tämä on se josta blogissani vinkkasit! Ja sait kyllä tekstilläsi kiinnostumaan. Panin Saundersin merkille Siltalan esitteestä, mutta jotenkin silti ohitin kirjan (mikä on aika tavallista, kun lukee kirjaesitteitä useamman kerrallaan). Nyt painan tämän mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Katja, olet ihan oikeassa. Tämä on juuri se teos. Tämän teoksen kannessa voisi olla varoitus: sisältää huimaa kirjallista taituruutta. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kevään kirjojen tärppilistalla, mutta sitten unohdin koko kirjan! Nyt täytyy laittaa muistiin. Kirjaston kappaleisiin näyttää olevan parikymmentä ihmistä jonossa, mutta hyvää kannattaa odottaa, kiitos taas vinkistä (ja muistuksesta)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä tosiaankin kannattaa odottaa. Itse aloitin jonottamisen jostain 400+ sijalta ja viikkojen kuluessa päädyin 200 sijaa ylemmäs. Sitten kävi tuuri ja tämä oli pikalainahyllyssä. Saunders on todella taitava, kirjallisuuden uudisraivaaja. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä vaan tämä kokoelma on aikamoinen paketti. On aika tyrmäävää, että joku osaa kirjoittaa niin hienosti kuin Saunders. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Minulla on tämä lukemista odottamassa. Pakko tarttua pian, pakko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ihmetyttää kovasti, että tätä ei olla blogeissa luettu.Toivottavasti lukijat löytävät tämän teoksen, sillä ihan joka päivä ei näin suureen kirjalliseen taituruuteen törmää. Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Iiiik! Mä oon yhä kiltisti jonossa, näköjään sijalla 193... Mäkin kiinnostuin kirjasta nimenomaan HS:n jutun jälkeen. Kirjailijan nimi oli ennestään tuttu, mutta en muista lukeneeni häneltä mitään. Nyt tämän sinun hehkutuksesi jälkeen olen ihan tulisilla hiilillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun hiilet on siirtyneet sulle. :) Sain tämän Rikusta pikalainaksi ja olin tosiaan ihan täpinöissäni. Käyn aina välillä lounastunnilla Rikussa ja juuri tuolloin oli vahva etiäinen, että pikalainahyllyssä olisi jotain herkkua ja en ollut uskoa silmiäni, kun näin Saundersin siellä kököttävän. Tuo jono liikkuu tosi hitaasti, kun tästä ei ole niin kovin monia kappaleita. Tsemppiä odotukseen, Saunders palkitsee kyllä odotuksen moninkertaisesti. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Minulla on tämä luettavana alkukielellä. Vieläkään en ole aloittanut kirjaa, mutta pian, pian! Palajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Toivon, että mahdollisimman moni lukisi tämän, koska tämä yksinkertaisesti on vaan ihan hemmetin hieno teos.

      Poista
  7. Minäkin luin tämän viime keväänä, ja pidin kovasti! Mukava huomata, että on muitakin, joihin Saundersin tyyli on purrut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Heidi. Minulla näemmä on mennyt sinun postauksesi ihan ohi. Yritänpä löytää sen nyt. Kiitos kommentista.

      Poista
  8. Pakkohan tämä on saada käsiinsä! Kiitos mainiosta arviosta, Omppu! Sytytit palon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina miten ilahduttaa, että Saunders herättää kiinnostusta. Tässä on ollut muutamia erittäin hienoja teoksia, joita olen lukenut (esim. Sapienza: Elämän ilo, Bolano: 2666), jotka eivät ole saaneet ollenkaan ansaitsemaansa huomiota. Ehkä tässä on myös se, että niitä ei ole kovinkaan paljoa markkinoitu. Kiitos kommentista.

      Poista
  9. Mahtavaa, että joku löytää sanat, jotka itselläni ainakin loppuivat kesken yrittäessäni ylistää Saundersia :) Ja arvaa mitä (ehkä tunnetkin jo, mutta hehkutanpa kuitenkin), lainasin Jonathan Franzenin Muutoksia, ja ensimmäisen parin sadan sivun jälkeen se vaikuttaa jopa paremmalta kuin Saunders!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En tiedä, onnistuinko tekemään oikeutta Saundersille, mutta otin mukaan useampia tekstinäytteitä, jotta Saundersin tyylistä saisi käsitystä.

      Franzen. Apua!!! Vai on noin hyvä, huh. En ole lukenut Franzenia ollenkaan. Hän on mielessäni lokerossa "hehkutetut, mutta ei hehkutuksen arvoiset." Pakko myöntää, että en osaa tarkalleen sanoa, mistä tuon käsityksen olen muodostanut. Kyllä kai sitä pitää nyt sitten häneenkin tutustua. On melkoinen merittii Franzenille, jos päihittää jopa Saundersin. Jostain yhteydesä luin, että Joulukuun 10. ei olisi edes parasta Saundersia, joten varmaan pitää häneltä lukea myös jotain muuta. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Samassa lokerossa minullakin oli Franzen, mutta riisuikin täysin aseista, kun lopulta suostuin tutustumaan hänen tuotantoonsa :)

      Poista
    3. Naurattaa tuo, että suostuit tutustumaan hänen tuotantoonsa. Kyllä minunkin nyt varmaan täytyy suostua. Luulenpa, että aloitan myös juuri tuosta Muutoksista. Kiitos jatkokommentista.

      Poista