torstai 31. joulukuuta 2015

Patti Smith: M Train


Tässä se nyt on. Lukuvuoden 2015 pohjimmainen sokeri, jolla matkustan uuteen vuoteen.

It's not so easy writing about nothing.

En oikeastaan haluaisi kirjoittaa yhtään mitään Patti Smithin teoksesta M Train, sillä tämän teoksen vaikutukset sijoittuvat niin henkilökohtaiselle alueelle, että haluaisin pitää ne tykkänään itselläni.

Toisaalta haluaisin kirjoittaa tästä teoksesta sivun toisensa jälkeen. Ihan hulluja suunnitelmia kulkee päässäni. Se on vähän sitä samaa, kun nuorena oli johonkuhun rakastanut ja hänen nimensä oli ihan pakko kaivertaa pulpettiin.

Se on sitä, mitä se on ja se on siinä parasta.

Teen nyt sitten niin, että kirjoitan muutaman fragmentinpalan. Ihan vaan siksi, että tämä teos on lukuvuoteni huipentuma. Lukekaa sanojen taustoja ja niiden välejä. Lukekaa sanojen varjoja ja puuttuvia adjektiiveja.

*

I offer my world on a platter filled with allusions.

Sinä annat minulle ihmisesi. Sinä annat minulle sinut. Minä annan toiselle sinulle ihmiseni. Minä annan toiselle sinulle minut.

Anna Ahmatova*Roberto Bolaño*Sylvia Plath*Albert Camus*Haruki Murakami*Pier Paolo Pasolini*Maria Callas*Medeia*Frida Kahlo*Antonin Artaud*Marcel Duchamp*William Blake*Jean Genet*Yukio Mishima*Osamu Dazai*Akira Kurosawa*Toshiro Mifune*Samule Beckett*John Keats*Arthur Rimbaud*Virginia Woolf

Minä annan nyt tämän osan sinun antamistasi. Minä annan menneisyyteni ja nykyisyyteni. Ottakaa ja syökää. Kohdelkaa Toshiro Mifunea hellin käsin, sillä hän on antamistasi/ni se, jota en pitkään aikaan ollut muistellut, mutta jonka M Train toi minulle takaisin. Those were the days ...

Jo hyvin alussa Smith ottaa esiin Bolañon ja kietoo minut piiriin, josta en halua pois päästä. Myöhemmin hän alkaa lukea Murakamin romaania The Wind-Up Bird Chronicle, joka on minulle Murakamin rakkain teos. Ollaan Pattin kanssa Murakamin kaivossa. Kyllä vaan, kyllä vaan, sydänelin langalla kaivon reunaan kiinni sidottu. Että juuri tämä teos ja tämä kaivo. Että juuri tämä Miyagin prefektuuri.

Maailmat liukuvat toistensa lävitse. Ihmiset tulevat ja menevät. Kulkevat huoneesta toiseen. Se keskustelu ja se ja se, miten istuin Mannerheimintien baarissa koko päivän juomassa teetä, johon salaa lisäsimme viinaa. 

Ihmistä ei tarvitse tuntea henkilökohtaisesti, jotta hän voisi olla läheinen.

Ihminen on kirjoitusta.

Ollaan Pattin kanssa hautausmailla. Sytytetään kynttilöitä rakkaille kuolleille.  Muistelemme kumpikin yhteisiä ja omiamme. Ostetaan talo sen perusteella, miltä se näyttää. Katsotaan rikossarjoja putkeen.

M Train on autenttinen läsnäolo.

Puhdas lumous.

Cafe Ino.
Nurkkapöytä.
Musta kahvi.

M Train on epifania. Kiitos.


Patty Smith: M Train (2015)
253 sivua
Kustantaja: Bloombury

Teos on julkaistu myös suomeksi Antti Nylénin käännöksenä nimellä: M Train - elämäni tiekartta (2015). Kustantaja: Siltala




13 kommenttia:

  1. Ostin suomennoksen joululahjaksi eräälle läheiselleni, pyynnöstä. Tuskin koskettaisi minua, mutta koskettanee häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaankin häntä koskettaa, kun kirjaa pyysi. Minulle tämä oli elämää suurempi. En pysty edes kertomaan, mitä tämä teos mulle merkitsee.

      Poista
  2. Ymmärrän. Hyvin ymmärrän. Patti Smith merktisee minullekin, mutta varmaan ihan vähän vähemmän kuin sinulle. Ymmrrän. Ja sitten kun kohta sieluihmisen, vaikka häntä ei ole tavannutkaan, tuntuu, kuin olisi kuitenkin tavannut. Jossain elämässä. Tai unessa. Ehkä molemmissa. Missä koin tämän. Se oli joku Paul Austerin kirja. Sitten Siri, hänen vaimnsa kirjoitti jotain minua kskevaa vai kosekttavaa. Nyt me ollaan sitten toiseudessa R:n kanssa Sir ja Paul. Tällaista tapahtuu.

    Pat eli tavallaan sen elämän, jonka olin varannut itselleni. Mutta en päässyt lähtemään. Isät ja heidän tyttärensä. Elin silti. Musiikin kautta. Ja kuvitelmien.

    Outo suhteeni Bolañoon vaatisi tutkimusta...Plat ja Woolf ovat ilmaani, Ahmatova on elämäni.

    Katson teitä täältä kaukaa. Te ette näe minua. Näytät onnelliselta. Pat kumartuu erään haudan äärelle, Robertin. Kuulen laulun. Pyydän Annaakin kuuntelemaan: Ilmassa soi How Can We Hang On To A Dream. Pattin ja Robertin rakakuden tunnari. Sinä halaat Pattia. Kaunista...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plat= Plath!

      rakakuden=rakkauden!

      ...ja mulla oli aina äikkä 10!

      Poista
    2. Tässä tulee vuoden 2016 ensimmäinen kommenttivastaus. Juhlavaa kirjoittaa Leena sitä juuri sinulle.

      Tiedätkö, en ole koskaan ollut mikään erityinen Patti Smithin musiikin fani, mutta sen sijaan olen itsensä Patti Smithin fani. Tämä kirja ei myöskään millään tapaa edellytä hänen musiikkinsa tuntemusta ja Robertista tässä ei puhuta sanaakaan, ei edes mainita.

      Juono on sinänsä yksinkertainen. Patti Smith matkustelee, lukee ja juo kahvia. Se, mikä tästä tekee niin suuren on Patti Smithin läsnäolo, hänen tapansa olla ja elää maailmassa. Tuo Toshiro Mifune (näyttelijä monissa Kurosawan elokuvissa) oli jo sellaista täsmäosuntaa, että pisti huohottamaan.

      Tällä kirjalla on mahdottoman voimaannuttava vaikutus minulle. Jotakin hieman samaa kuin aikanaan koin suhteessa Kirstiin, mutta Patti Smithin kanssa vielä vahvemmin, koska yhteinen pitämispohja (kirjailijat, taiteilijat) on niin laaja.

      Ostin muuten nyt vuodenvaihteessa Anna Ahmatovan 'Olen äänennen. Kootut runot 1904-1966'. Sitä lueskelen sieltä täältä. Ja kuinka ollakaan, luen parhaillaan Woolfin esikoista klassikkohaasteeseen. Ja sillä tavoinhan tässä rakkaat ihmiset kietoutuvat yhteen, että Kirsti on kääntänyt mm. Plathin Arielin ekä Woolfin Oma huoneen ja Orlandon.

      Tuli tuosta rakakudesta (joka kuullostaa hieman virolta :) ) mieleen: rakakude # raaka kudos = rakkaus.

      Maagista uutta vuotta!

      Poista
    3. Vuoden ensimmäinen kommenttivastausksesi on taidetta ja niin sinua<3

      Ihmettelen, että ei mitään Robertista...Tosin he erosivat, mutta ystävinä ja syystä, mutta ajattelin aina, että Patti ei ikinä tavallaan pääse Robertista...Hän on niin usein muistellut Robertia: Ehkä minun pitäisikin lukea Just Kids.

      Minä fanitan Pattin tyyliä ja aika paljon kyllä musiikkiaankin.

      Kirsti...niin, pidin hänestä jo kun kuulin äänensä. Hän on lumoava ja kirjoittaa kuin velho: Joudun aina ekstaasiin, kun luen häntä.

      Ihanaa, että luet nyt Ahmatovaa...

      Woolfin esikoinen taisi olla Menomatka. Siinä hän oli vasta nupullaan, saattoi aavistaa mitä on tulemassa. Hänen viimeisensä on Vuodet ja se on minulle koksettavin ja se on helppo lukea myös hyvästeinä: Kaikki on jo koettu, kaikki toistuu, sanat arvaa jo ennen kuin ne on lausuttu...varjokin kaartuu kuin tuhat kertaa ennen...

      Voit olla varma, että minusta on tulossa rakakude eli raaka kudos, niin paljon teen nykyään näppisvirheitä. Kammottavaa lukea sitten omia kommenntejaan, kun niistä saa tuskin selvää.

      Kiitos samoin sinulle uniikki Omppu <3 Maagista parempaa ei minulle voikaan toivottaa;)

      t. rakakude

      Poista
    4. Olen Leena itsekin varsinainen rakakude. En jaksaa enää välittää, koska vaikka miten yritän niin tulee silti läjä virheitä. Väliäkö tuolla, ihmisen aivot ovat niin ovelat, että ne korjaavat lukiessa kirjoitusvirheet.

      Niin ajattelin, että Patti halusi pitää Robertin tämän kirjan ulkopuolella. Just Kids oli Robert-kirja ja show on jatkunut Robertin jälkeen ja jatkuu vieläkin. Tuosta show:sta sitten taas alkaakin soimaan päässä Queen ja se kysymyksistä koskettavin: Does anybody know what were are living for?

      En tuota Ahmatovaa varsinaisesti lue. Silittelen ohi mennessäni ja vilkaisen sieltä täältä ja muistan sinua joka kerta. Se on mahdottoman komea teos jo ulkoisestikin, lueskelen sitä pikku hiljaa varmaan lopun ikääni. Ihanaa, että saatiin nyt suomeksi tällainen kokoomateos. Melkoinen kulttuuriteko.

      Jatketaan kurittomuuksia. Kiitos.

      Poista
  3. ooh, mä niin ymmärrän tunteen, kun haluaa pitää jotain ihan ikiomanaan, yksityisenä, itsellään ja samalla puhua, kirjoittaa, huutaa siitä kaikille jotka haluavat kuunnella ja niillekin jotka eivät halua.

    Mä en ole vielä lukenut tätä, mutta nostit odotukseni kyllä korkealle. Patti Smithin se Just Kids/Ihan kakaroita oli mulle jollakin tasolla pieni pettymys. Se oli hyvä, mutta ehkä odotin siltä jotain muuta, enemmän. Tai samanlaista "suurta elämystä" mitä "kaikki muut" vaikutti saaneen. (Sen sijaan se leffa Dream of Life!!! En ole laskenut kuinka monta kertaa sen/sitä olen katsonut.)

    Voisin muuten sanoa samaa; Patti Smithin kohdalla fanitan pikemminkin henkilöä kuin musiikkia. Tykkään kyllä monista biiseistäkin ja Huvilateltan keikka (minne sain lipun sattumalta) oli yksi upeimmista.

    "Ihmistä ei tarvitse tuntea henkilökohtaisesti, jotta hän voisi olla läheinen." Laittaisin tämän lauseesi perään tuhat sydäntä, mutta minä en osaa tehdä niitä tietokoneella.

    Upeaa uutta vuotta sinulle!!




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä missä Just kids oli tietyn aikakauden kirja, niin M Train taas porasi suoraan elämääni. Smith nostaa esiin röykkiöittäin henkilöitä, jotka minullekin ovat olleet koordinaatteja erinäisissä elämänvaiheissa. Lukiessa mieleen tulee niin monia ihmisiä ja keskusteluja, että sitä alkaa suorastaan tulvia. Tähän liitettynä Smithin läsnäolo tekstissään, joka on niin huikeaa, että sen voi tekstiä koskettamalla tuntea sormenpäissään. Jos nyt joku kysyisi sen kysymyksen, että minkä kirjan ottaisin mukaan autiolle saarelle, niin vastaus olisi helppo. Niin suuresti M Train minuun vaikutti. Se elää päässä kuvina ja sanoina, ihan parhaana mylläkkänä.

      Kiitos Sanna toivotuksesta ja mahtia vuotta 2016 sinulle! Törmäillään!

      Poista
  4. Yritän kasata ajatukseni, mutta kirjoittaminen tuntuu hankalalle. Joisin mieluumin kahvia Pattin kanssa ja ruokkisin Cairon kuin kirjoittaisin ajatukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lluettuani kuljin jokaisen kahvilan ohi "sillä silmällä". Tämä oli myös ensimmäinen blogiaikana lukemani teos, jonka luomia kokemuksia, ajatuksia mm. mm. en halunnut blogissani jakaa. En valitettavasti omista tätä teosta, mutta aion kyllä hankkia. Jos vertaa Ihan kakaroihin niin tämä on hurjan paljon kovempi juttu. Melkein sanoisin, että jos ihminen tähän teokseen suunnattomasti ja sanattomasti ihastuu, on hyvin mahdollista, että hän on ns. minun ihmiseni.

      Poista
  5. Tulin tänne huikkaamaan (enempään en pysty) M Trainin luettuani: ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tuo Patti Smithin läsnolon intensiteetti on jotain, joka jää lukijaan ikuisesti. Kiitos kun huikkasit.

      Poista