torstai 17. joulukuuta 2015

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa

Mainitsen nyt heti aluksi (ja tämä käyköön myös varoituksesta), että esitän tämän bloggauksen lopussa tulkinnan Ljudmijla Ulitskajan romaanista Medeia ja hänen lapsensa. Tulkinnan, jonka tunkeutuminen  mieleeni herätti minussa melkoisen tunnemyrskyn ja joka saattaa olla liian kaukaa haettu, mutta joka on aivan liian kutkuttava, jotta voisin olla sitä esittämättä.

*

Rakas Ljudmila,

En laittanut rakasta nimesi eteen korusanaksi, sillä kyllä sinä olet rakas. Muistat varmaan, miten kävi kun luin teoksesi Vihreän teltan alla. Teki mieli lähteä kadulle huutamaan ja tuulettamaan sen loistokkuutta.

Vuonna 1996 julkaistu romaanisi Medeia ja hänen lapsensa ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Yritin teleportata itseni Venäjälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin. Siitä huolimatta 'Medeia' oli minulle vaikea kirja ja on pelkkää itsensä tehostamista lähettää sinulle tämä kirje. Varsinkin, kun tiedän, että saat lukuisia ihailijakirjeitä ja monissa niistä tästäkin teoksesta on kirjoitettu huomattavasti asiantuntevammin.

Minusta tuntui siltä, että 'Medeia' on venäläisyys pienoiskoossa. Ihailen sitä tapaa, jolla olet piilottanut monet asiat tekstisi sekaan. Toiselta puolelta se tarkoittaa, että ei ole kovin helppoa saada kiinni siitä, mitä haluat sanoa. Samanaikaisesti on todettava, että helppous ei tietenkään ole hyvän kirjallisuuden määre tai mitta, vaan useimminkin päinvastoin.Tosin sille, että langanpätkät ovat levällään, lienee tämän teoksen tapauksessa erityisen painavat syyt, joita en nyt lähde tässä erittelemään luottaen siihen, että olen kanssasi samojen ääneenlausumattomuuksien äärellä ikäänkuin sinun asiantuntemuksestasi rakentuvan sateenvarjon alla.

Henkilöitä 'Medeiassa' on niin paljon, että luovuin yrityksestä pysyä selvillä, mitkä ovat heidän välisensä sukulaisuussuhteet. Kirjoittamanasi korostuu ihmisen pienuus ja seisoskelu tuulisilla toreilla. Ja ne tuulet, niiden suuntia käännetään kahvoista, mutta kahvojen kääntäjiä emme mainitse nimeltä. Koska.

Krimiläinen leski Medeia Mendes on kohtauspaikka. Paikallisille hän on osa maisemaa, "hän seisoo kuin kallio meren keskellä." Hänen lävitseen kulkevat niin punaiset, valkoiset, fasistit, kommunistit, juutalaiset, vallankumoukselliset kuin monet etniset ryhmätkin. He kulkevat "raskain saappain, multa-anturoin."* Polveilevan maiseman kuvaus löytää vastineensa henkilögalleriasta. Vainoaja vainoo, sotilas sotii, pakenija pakenee, alistettu alistuu, juoppo juo, Medeia on ja on. On puu. On tammi. On vuosirenkaita täynnä, kasvaa taivaasta läpi.

*

Jos haluaisin kertoa kaiken, mitä mieleeni lukiessani tuli, tämä kirje ei päättyisi koskaan. PS. PS. PS aina siihen asti kun. Tiedät kyllä. Siksi rajoitan itseni rakkauteen, jonka vaatekappaleissa seksuaalisuus roikkuu ja jolle kieli näyttää itseään. Tästä huolimatta en malta olla mainitsematta, että ironiset kuvaukset neuvostoliittolaisesta ruumiinkulttuurista (erityisesti Valeri Butonovin läheneminen idealistista neuvostojulistekuvaa), byrokratiakritiikki sekä kuivan juustoviipaleen ja "puolimetrisellä leikkelelajitelmavadilla" killuvan yksinäisen makkarapalan kautta esiin nostettu ruoka-ainepula mätkähtivät silmille raa'asti kuin äkillinen spottivalo.

Vaan takaisin rakkauteen. Medeian mies Samuil Jakovlevits oli hermoheikko hammaslääkäri, naisten kehuja ja ammattivallankumouksellinen, jolla oli plakkarissa kolme poliittista karkoitustuomiota. Tämä pitää sanoa, koska sen voi sanoa näin. Monia muita asioita taas ei voi sanoa suoraan. Siksi esimerkiksi Medeian nuorempi sisar "sukelsi helmiään mistä tahansa vesistä ja keräili hunajaa kaikista kukkasista," kun toisaalla taas muurahaiset ottavat poliittisen roolin ja kääntävät selkokielelle ajattelun, jossa rasismin nähdään kytkeytyvän bilogiaan.

Moniäänisyys on romaanissasi täydessä tällingissä. Se mitä sanotaan kiertyy joksikin muuksi, tarvittaessa myös itsensä vastakohdaksi. Peilistä heijastuu se, jonka peilin edessä seisoja haluaa nähdä. Usein kuvia on useampi päällekkäin. Annat kielen soida riemukkaasti ja tahallisen väärin. Nautin erityisesti sen tapaisista kuvauksista kuin tilanne, jossa kerrot henkilön loikanneen eli hypänneen parvekkeelta tai kun kirjoitat "löperön porvarillisesta maasta," joka viittaa samanaikaisesti sekä neuvostoideologiaan, että purkaa sitä.

No nyt se rakkaus taas jäi kielen väliin. Otetaanpa uudestaan. Seksuaalisuuden piilokieli kasvaa sanojesi välistä sinnikkäiden rikkaruohojen voimalla. Noin muutoin rakkaus lepattelee milloin mihinkin suuntaan ja samasta äijästä taistelee kaksikin naista. Halut vievät hapen ja puuskuttavat huoneen huuruun. Vaietut salaisuudet saavat salin tapetit irvistämään. "Ilma on täynnä keskinäistä vetovoimaa" ja feromonit tanssivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Kuningattaren tuoliin istuutuu myös Aleksandra, lastentekoa harrastava sotaleski, joka on "luonnostaan kevytmielinen nainen." Niin suorastaan epäkelpo, että hän ei kelvannut edes yhteiskunnan "suureen rakennustyöhön." Sinä näytät, että naisen seksuaalisuus ei välitä luonnon eikä tuomioistuinten laeista, eikä se piittaa kunnon kansalaisten mielipiteistä.

*

Medeia on syntynyt vuonna 1900. Hän on henkisesti samaa sukua kuin Goliarda Sapienzan romaanin Elämän ilo päähenkilö Modesta. Medeia on äiti-Venäjä. Eikä pelkästään äiti, vaan myös isä. Eli näin: Medeia on äiti-isä-Venäjä. Sitkeä maa, joka nielee kyyneleet, jotta ruoho voisi kasvaa.  Toinen Medeia on antiikin henkilö, joka tappoi lapsensa. Sinun Medeiasi äiti-isä -Venäjänä ottaa antiikin Medeian paikan. Jään suremaan kanssasi Venäjän lapsia.



Ljudmjila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa (2012)
359 sivua
Venäjänkielinen alkuteos: Medeja i jeje deti (1996)
Suomentanut: Arja Pikkupeura
Kustantaja: Siltala



*"raskain saappain, multa-anturoin" on lainaus Aale Tynnin runosta Kaarisilta

20 kommenttia:

  1. Oi, ihana sinä, taas kirjoitit niin mielenkiintoisesti, että tiedän tarttuvani Ulitskajaan pian! Kiitos tästä! <3

    Sinulle on blogissani pieni haaste: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2015/12/kolme-tarkeaa-kysymysta-haasteen.html. Ei kiirusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu! Tartu! Tartu! - Ulitskaja on kova juttu.

      Kiitos haasteesta. Voi kamala sentään, mulla on useita haasteita tekemättä ja nyt tajusin, että sain juuri tämän kolmen kysymyksen haasteen myös rva Lumelta, mutta olin täysin unohtanut. Anteeksi.

      Poista
  2. Mikä ilo lukea leimuava tekstiä - se on täydessä tällingissä! Ja, sanojasi lainaten, niin on myös Ulitskajan teksti. Olen lukenut vasta kaksi Ulitskaja-suomennosta ja kovin vaikuttunut terävänäköisyydestä ja tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lukenut nyt kolme Ulitskajaa viimeisen vuoden aikana. Voitko kuvitella, että en lukenut tätä teosta riemurinnoin, mutta kun olin saanut luettua, niin tajusin ja olin että huh. Ulitskajalla on minuun sellainen vaikutus, että jutskat tulee vasta luettua. Sanovat sitä jälkimauksi. Kiitos Tuija.

      Poista
  3. Mua nauratti, kun kirjoitit, että henkilömäärän runsaudesta johtuen luovuit yrityksestä pysyä kärryillä heidän sukulaissuhteistaan. No, minä taas valitin ja protestoin, kun suomentaja oli päätynyt ratkaisuun jättää isännimet ja lempinimet pois suomennoksesta.;D

    Kamalan kepeä ja pinnallinen kommentti hienoon kirjoitukseesi, ja varsinkin kun tiedän fanituksesi kirjailijaan ja kirjaan. Sori siitä.

    Pieni tsemppi loppuun, heh heh. Onko Medeia sekä äiti että isä-Venäjä? Eikö Venäjällä miehet ole poissaolevia? Sodissa kuolleita, sodissa vaurioituneita, juoppoja, perheensä jättäneitä, kadonneita... (Muistaakseni Ulitskaja on puhunut juuri tästä miesten poissaolosta venäläisessa arjen historiassa.)Ehkä jään tätä miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jos löytyy tilaisuus kuitata jotain sanoilla "sori siitä" ei tilaisuutta saa jättää käyttämättä. Tämä kuuluu ns. kansallisvelvollisuuksin. On myös hyvä, jos kertoo siitä, miten hyvin nukkui ja miten hyvä päivä on ja mitä kaikkea muuta hyvää on tehnytkään, jotta osalla porukasta ei olisi hyvää ollenkaan.

      Mitäs nyt tuossa edellä kirjoitinkaan. Sori siitä. :) :) :)

      Poista
  4. Mietin pari sekuntia.;) Tietenkin Medeia voi olla/on äiti-isä-Venäjä. Isä joka on poissa, isä joka on sotii, isä joka juo. Isä joka pitää kädestä, isä joka kastelee ruohoa, isä joka auttaa kasvuun. Äiti joka hoivaa, äiti joka tappaa. (Siis metafora, kirja, ei henkilö...lukemisesta on sen verran aikaa, joten hiljenen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sellaista ilmausta yleisesti käytetä kuin äiti-Venäjä? Miksi äiti, miksei isä? Venäläinen voi sanoa: isänmaani äiti-Venäjä. Siinä on sitten molemmat sukupuolet läsnä, ei puutu kuin kolmas sukupuoli. Myös poissaoleva voi olla tuhoisa, suorastaan tuhoisampi. Tuhoava poissaolo kumoaa läsnäolon ja siksi isä piti ottaa mukaan ja myös sen tähden, että venäläisten äitien kontolle ei voi vastuuta ulkoistaa. Sinänsähän kai olisi suorempaa sanoaa, että (metaforisella tasolla) systeemi on Medeia.

      Kiitos Sanna kommenteista, inspiroit minua paljon.

      Poista
  5. Oi Omppu, sinähän olet ihan tulessa! Huimaa verbaalista ilotulitusta, jota oli ilo lukea, vaikka olenkin kyvytön jakamaan rakakutesi Ulitskajaan. Yritin häntä niin rakastaa, mutta ei se onnistunut, aina tuli joku muu väliin. Mutta hyvä, että sinä olet hänelle ja kirjoitat kuin rakkauden tulta ja kaikkien aistien juhlien vaalimista. Hyvä sinä! Pakko oli valvoa ja odottaa, että mikä se sinun 'salattu' kirjasi on;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se rakkaus Leena vielä tulee. Tuolla ylempänä kirjoitinkin, että Ulitskajan kohdalla minulle yleensä käy niin, että teos avautuu vasta kun olen saanut sen luettua. En tätäkään lukenut missään huippufiiliksissä ollenkaan, vaan kun aloin kirjoittaa, jotakin tapahtui.

      Tämä ei kuitenkaan ole SE kirja. Taidan postata siitä uudenvuodenaattona, joka on minulle aina merkityksellinen päivä ja sopii siten hyvin tuosta kirjasta postaamisen päiväksi.

      Kiitos paljon, kiitos ja kumarrus. Loistoa ja valoa!

      Poista
    2. Ai, luulin, että tämä on SE kirja. Nyt laitan post it-lapulle, että 'uudenvuodenaattona muista Omppua!'

      Tiedätkö luin U,.itskajalta sen Iloiset hautajaiset. Se vielä jotenkin mnei, mutta se telttakirja ihan tappoi. Ilmoitin kustantajallekin, että minulta puuttuu Ulitskaja-geeni. Vähän samanlainen juttu kuin Alice Munron ja parin muun kanssa...eli ei voi mitään. Nauitn silti siitä, kun joku muu löytää näin paljon hehkua.

      Nyt meni minulta joulun rauha. Mietin, mikä voi mennä ohi Stonerin ja ohi Oneironin? Huomaathan siis, että mielipiteelläsi on merkitystä;)

      Kuin myös kakkea kiitos samoin! <3

      Poista
    3. Leena, SE kirja on henkilökohtaisempi valinta tai sanotaanko niin, että sen merkitys on hyvin henkilökohtainen, joten en vielä edes tiedä, miten siitä tulen kirjoittamaan. Joitain ajatuksia on. Toinen tämänvuoden ehdoton teos on ollut Jhumpa Lahirin Med andra ord. Sekä se, että tämä yllärikirja eivät ole kirjallisesti niin kovia kuin Oneiron, mutta sydänpuolella ne ovat täysosumia ja koska olen nainen, niin tietysti ajattelen ensisijassa tunteilla enkä järjellä. Ironiaa ja silleen!

      Poista
  6. <3 <3 <3 fiiliksissä tämän postaukse luettuani! Kirjakin kai pitäisi? Ulitskaja on minulle uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhea rikos, että et ole lukenut Ulitskajaa. :) Kyllä sinun pitää. Tai ei tietenkään pidä, mutta kannatan kyllä hänen kirjoihinsa tutustumista. Toisille iskee, toisille ei. Minulla on tämä kummallinen suhteeni Ulitskajaan - siis tämä, että en lukiessa välttämättä ole sfääreissä (tosin Vihreän teltan kanssa olin, Medeian kanssa en niinkään), vaan kun alan miettiä, mitä sanoisin jostain Ulitskajan kirjasta, niin sitten huomaankin, että jokin lukiessa piilossa ollut taso alkaa työntyä esiin. Kiitos paljon!

      Poista
  7. Onpas mielenkiintoien postaus, Omppu!
    En ole lukenut vielä mitään Ulitskajalta, mutta olen lukenut monia artikkeleita hänestä.

    Tuo mitä vastaat sannabananalle on tuttua minulle. Kirjoitus sattaa tuoda esiin sellaista, mitä ei lukiessa pitänyt minään. Olen monesti kirjasta kirjoitettuani lukenut sen suureksi osaksi uudestaan, uusin silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö. Olisin jotenkin ajatellut juuri sinun lukeneen Ulitskajaa. No, asiahan on helppo korjata. :)

      Jostakin syystä tosiaan juuri Ulitskajan kanssa on näin, että omat ajatukset luetusta tulee viiveellä. Tämänkin teoksen kohdalla ns. johtomotiivi hahmottui vasta, kun olin jo lukenut kirjan. Tietysti koko teos olisi ollut erilainen, jos tuo Venäjä/romaanihenkilö Medeia/antiikin Medeia -yhteys olisi selvinnyt mulle aiemmin. Olin nimittäin jossain välissä jo aika pitkästynytkin tähän teokseen.

      Kiitos paljon Marjatta. Hieno uusi avatar muuten sinulla!

      Poista
    2. Kiitos! Kyllästyin rouvamaiseen kuvaani ja laitoin selfien, jonka nappasin auton penkillä saatuani uuden puhelimen. Minusta tuntuu, että olen enemmän tällainen kuin sen vanhan kuvan tyyppi.

      Poista
    3. Minusta tuntuu ihan samalta, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan. Tämä kuva vastaa enemmän sitä kuvaa, joka välittyy kirjoituksistasi. Hyvää viikonloppua!

      Poista
    4. Piti ihan googlata Ulitskajasta. Hitsi, olenhan minä lukenut Naisten valheet -novellikokoelman. Silloin en kirjoittanut kirjoista, joten ei niitä niin muistakaan, enkä osannut sitoa kirjaa mihinkään, kun en tiennyt mitään kirjailijasta.
      Iloiset hautajaiset tuntuu myös tutulta, sitä olen varmaan pidellyt kädessäni.:)

      Poista
    5. No katoppas vaan. Ilahduttaa kovasti, että Siltala alkoi julkaista Ulitskaja-suomennoksia. Seuraava on tulossa tulevana keväänä. Ei sitä aina muista, onko lukenut vai ei ja varsinkaan, jos kyse on kirjasta, josta ei ole blogannut. Hyvää sunnuntaita Marjatta!

      Poista