perjantai 4. joulukuuta 2015

Imre Kertész: Tappio

Imre Kertészin lukeminen tuntuu vähän samalta kuin olisi sukellusveneessä. Ei voi olla ajattelematta, että vettä on nyt aika paljon joka puolella ja jos tulee jokin tekninen ongelma, ei pinnanalainen matka pääty välttämättä ollenkaan hyvin. Tunnelma on arvaamaton ja osin ahdistavakin. Tosin voi olla, että sukellusveneen toi mieleeni aiemmin lukemani Philipp Kerrin Liekit Berliinissä, jossa piilottelevia juutalaisia kutsutaan kadonneiksi sukellusveneiksi ja Kertész puolestaan koki omakohtaisesti keskitysleirien piinan. Nämä kokemukset ja niiden vaiktuus Kertészin myöhemmälle elämälle ovat lanka, joka kulkee läpi hänen tuotantonsa.

Imre Kertész on vuonna 1929 syntynyt unkarilainen kirjailija, jolle myönnettiin vuonna 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinto. Juutalaisnuorukaisena hän joutui mm. Buchenwaldin ja Auschwitzin keskitysleireille. Kertészin piina ei kuitenkaan päättynyt keskitysleiriltä vapautumiseen, sillä kotimaassaan Unkarissa hän joutui elämään kommunistisessa diktatuurissa. Kertész muuttikin myöhemmin Berliinin ja alkoi kutsua itseään berliiniläiseksi, joka herätti melkoista närää Unkarissa.

Tappio (Otava 2005, A Kudarc 1988) on keskimmäinen osa romaanisarjaa, johon kuuluvat sen lisäksi teokset Kohtalottomuus (Otava 2003, Sorstalanság 1975) ja Kaddish syntymättömälle lapselle (Otava 2004, Kaddis a meg nem született gyermekért 1990). Teossarjan on suomentanut Outi Hassi. Tosin minulle se, että Tappio on trilogian osa selvisi vasta lukemisen jälkeen. En tosin näe mitään estettä lukea Tappiota itsenäisenä teoksena, mutta toki tulkinnallisesti olisi varmasti rikastuttavaa tarkastella sitä osana teossarjaa.

Tappio on hyvin hämmentävä romaani. Se toi mieleeni seuraavan iänikuisen vuoropuhelun:

- Minne menet?
- Elokuviin
- Mikä siellä menee?
- Quo vadis
- Mitä se tarkoittaa?
- Minne menet?
- Elokuviin
- Mikä siellä menee?
jne. jne.

Tappio kiertyy itsensä ympäri yhä uudestaan ja tätä korostaa varsinkin teoksen alkupuolella vielä se, että samat lauseet toistuvat useaan kertaan ja niitä täsmennetään sulkeilla ja uusilla sulkeilla. Kertészin kerrontatekniikka yhdistetynä uhkaan, pelkoon ja käsisttämättömyyteen aikaansaa kafkamaisen vaikutelman tämän sanan ns. puhtaassa merkityksessä. Varmaa ei ole mikään muu kuin epävarma, joskaan varma ja epävarmakaan eivät selkeästi eroa toisistaan, vaan kytkeytyvät eksistenssiä huojuttavaksi kudelmaksi. Itse tarina yhdistettynä Kertészin käyttämään kerrontatekniikkaan tuo hyvin lähelle kokemuksen siitä, minkälaista on elää totalitarismissa, jossa "joukkomurhaajat vannovat yhteisen hyvän nimiin."

Luulen, että en ole koskaan todella uskonut omaan olemassaolooni.

Teoksen alussa on Ukko, ammatiltaan kirjailija, joka tekee käännöstöitä ja yrittää päästää kirjoittamisen alkuun sen jälkeen, kun hän on saanut kielteisen julkaisupäätöksen keskitysleiriä käsittelevästä kirjastaan. Ukko käyttää päivänsä joko ajattelemalla tai olemalla ajattelematta. Kummin tahansa, hänen ulkoisesta olemuksestaan eroa ei huomaa. Asunnon pienuus (28 neliötä) korostaa Ukon tukalaa tilaa. Ukon side ulkomaailmaan on hänen vaimonsa, joka toimii tarjoilijana.

Kertészin kuvaama ihminen on heikosti olemassaoleva ja  häntä määrittävät jatkuvasti asiat, joille hän itse ei voi mitään. Ihminen on maailmaan heitetty, räpiköivä ja itsestäänkin vieraantunut. Ukon mukaan on mahdotonta kirjoittaa siitä, mitä on kokenut, koska tuloksena ei voi olla se sama kokemus, jonka kokija on aikanaan käynyt läpi. Ukko toteaa, että tosiasioiden "intohimoton, viileä ja asiallinen kertominen ei vie meitä lähemmäs aiheitamme." Tematiikaltaan Kertészin romaani kertookin juuri kuvaamisen ja kokemusten välittämisen mahdottomuudesta. Ihminen on tuomittu omien kokemustensa yksinäisyyteen jopa siinä määrin, että edes hänellä itsellään ei enää myöhemmin ole autenttista pääsyä aiemmin tapahtuneeseen kokemustodellisuuteen. Kertészin ironinen irvokkuus on paikoin  mustaakin mustempaa, kuten esimerkiksi vaikkapa silloin, kun Ukko toteaa, että hänen kirjaansa ei haluta julkaista, koska holokausti on mennyt pois muodista.

Teoksen toisessa osassa päähenkilönä on Kertésziä itseään melko lailla muistuttava Köves, joka saapuu nimeltä mainitsemattoon maahan, jossa hänen elämänsä saa kummallisia käänteitä. Kövesille osoitetaan asunto paikallisen naisen ja tämän pojan luota ja hänet irtisanotaan työpaikasta, jossa hän ei ole koskaan töissä ollutkaan. Myöhemmin Kövesistä tulee koneistaja, mutta juuri kun hän on tottumassa työhönsä, hänestä tehdäänkin lehden toimittaja. Elämä on absurdia, eikä se mitä tapahtuu ole selitettävissä. Kertészin vuokraemäntä toteaakin osuvasti: "Joskus minusta tuntuu siltä, että en ymmärrä enää yhtään mitään."

Kertész paljastaa, miten elämämme rakentuu tietynlaisten tapojen ja olettamusten pohjalta ja miten ne ovat mielekkyyden kokemisen edellytys. Tappiossa vallitsee siinä mielessä anarkia, että mikä tahansa voi merkitä mitä vaan tai olla merkitsemättä. Elämän tukirakenteista on tullut se kauhunsekainen huuto, jota Edvard Munch kuvaa samannimisessä taideteoksessaan.


Imre Kertész: Tappio
432 sivua
Unkarinkielinen alkuteos: A Kudarc
Suomentanut Outi Hassi
Kustantaja: Otava. Loistopokkarit




7 kommenttia:

  1. Olen lukenut yhden Kerteszin kirjan ja selvityksiä hänen muuttamisestaan Saksaan,

    Ymmärrykseni mukaan kommunistinen järjestelmä ollut syynä muuttoon vaan tiettyjen syrjinnän muotojen uudelleen herääminen muurin murtumisen jälkeen. Muuta tietoa kuin lehtijutut minulla asiasta ei tosin ole, mutta luultavasti Hesarin artikkeli on sangen luotettava, se on päivätty 24.2.2014, julkaisen linkin siihen, kun julkaisen Kertesz-blogauksenii 6.3.2016

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ensimmäinen lause oikein: Ymmärrykseni mukaan kommunistinen järjestelmä EI ollut syynä muuttoon vaan ....

      Poista
    2. Hyvä tarkennus Jokke. Kun kirjoitin ensin kommunismista ja seuraavassa lauseessa Kertészin muutosta Saksaan, niin sen varmaan ymmärtää juuri niin, että muutti Saksaan kommunismin takia. Muuton syy oli kuitenkin tietääkseni se, että Kertész kimpaantui/kyllästyi siihen, että hänen teoksiaan ei oikein ymmärretty Unkarissa ja ne eivät saavuttaneet siellä suosiota. Tuossa Hesarin artikkelissa ehkä on tarkempaa tietoa asiasta.

      Poista
    3. On tarkempaa, mutta en saa sitä enää auki, sillä ei ole HS:n digioikeuksia, joka tapauksessa muuttovuosi lienee ollut 2002.

      Tutkiskelin trilogia-asiaa, koska luin viimeisen osan eli Lopetuksen, ja se oli luultavasti itsenäinen romaaninsa, kuten luultavasti tämäkin.

      Poista
    4. Ok. Trilogiaa sanana käytetään myös väljemmin. Voidaan tarkoittaa joko kolmen teoksen kokonaisuutta, jotka ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa tai sitten temaattisesti. Kertészin kohdalla on kyse jälkimmäisestä. Olennaisempaa nyt kuitenkin on Kertészin teokset.

      Poista