Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Kylläpäs Pauliina Vanhatalon 'Korvaamaton' on sieluun menevä teos. Minulle suorastaan täsmäteos, koska olen silleen niinku vähän heikkona oikeusfilosofisiin kysymyksiin ja 'Korvaamattomassa' on kyse muun muassa juuri siitä, miten epäsuhdassa keskenään ovat oikeustuomiot ja inhimillinen kärsimys.  

Henkistä kärsimystä joutuu hyvittämään, mikäli uhkaa toista pahoinpitelyllä, mutta siitä ei tarvitse maksaa, jos toteuttaa pahoinpitelynsä uhkaamatta; loukattua kunniaa voidellaan tuhansilla euroilla, mutta ruhjotusta ruumiista saa muutaman sadan euron kipurahat; kolmivuotiaalle lapselle korvataan surmattu isä mutta puolivuotiaalle ei, eikä kukaan tiedä mitä kaksivuotiaiden suhteen tehdään ennen kuin korkein oikeus kertoo, missä iässä ihminen osaa kärsiä.

Sitaatin loppuosa edustaa senluokan reipasta kantaaottavuutta, että muutama yläfemma Pauliina Vanhtalon kanssa on enemmän kun paikallaan. 'Korvaamattomassa' oikeuslaitos paljastuu spektaakkelin kaltaiseksi instanssiksi, joka jakaa omaa prosessioikeuttaan ilman että tuomion perusteet ovat oikeutettavissa muutoin kuin oikeudenkäyntijärjestelmän sisäisin periaattein, joiden kyseenalaisuuden jokainen asiaan perehtyvä voi helposti havaita. Pahinta on, että tämä ei ole oikeudenkäyntilaitoksen syy, koska vastakkain asetettavat asiat - teko ja laki - ovat hankalimmissa tapauksissa täysin yhteismitattomia. Miten rahalla voisi korvata vammat, menetykset, kivun ja säryn? 

Teoksen päähenkilö tuomari Aamu Mikkola on kokenut raskaan menetyksen, jota pakoon hän lähteen vieraalle paikkakunnalle mielessään kenties jokin sen tapainen ajatus kuin "kipu katoaa kun elämää seuraa riittävän kaukaa." Aukko Aamun elämässä ei ole pelkästään hänen menetyksensä kokoinen, vaan tapahtuma on muuttanut koko hänen elämänsä perustavalla tavalla. Aamun minuudesta on tullut vuotava haava, jota vasten lakipykälien sahalaitaiset reunat hankaavat. Kotipaikkakunnalla odottaa uusperhe ja mies, joka ei jaksaisi odottaa. Vanhatalo rinnastaa upeasti Aamun henkilökohtaiset tarpeet, hänen oikeutensa suruun ja hyväksymisen hitaaseen prosessiin sekä oman työn mielekkyyden ja oikeuslaitoksen puutteet. 

Vanhatalon kieli on täynnä niin hienovaraisia havaintoja, että hänen esitystapansa lähestyy onnistuneimmillaan Alice Munroa. Suuristakaan asioista ei pidetä meteliä, vaan niiden paino ujuttautuu lukijaan salakavalasti. Äkkiä on kurkussa pala ja silmäkulmassa kosteaa, tekee mieli halata Aamua. Lukiessa huomasin unohtavani, että 'Korvaamaton' on kirjallisuutta, koska teos maistui niin elämältä itseltään. Aamun ja minun välillä ei enää ollut rajaa ja tämän vuoksi oli välillä ihan pakko laskea kirja käsistä, jotta muistaisin lukevani fiktiota. Jotta muistaisin hengittää. Jotta näkisin, että ikkunan takana on pimeää ja muutama valo.

Vanhatalo kuvaa, miten Aamu ja hänen miesystävänsä Harri istuvat pihalla autossa. Tunnelma on käsinkosketeltavan tiheä. On hiljaisuus ja auton huurtuvat ikkunat, on molemminpuolinen halu ymmärtää toista ja ihmetys ja pelko sen suhteen, onko se enää mahdollista. On umpikuja ja epävarmuus. On kaksi ihmistä hirvittävän paljaina. On Harrin kysymys aikarajasta, jolloin Aamu olisi surrut tarpeeksi voidakseen palata kotiin. Tätä vasten asettautuu Aamun kollegan Eevan sanaton ymmärrys. 

"Eevan myötätunto ei paina, se ei holhoa, eikä yritä lohduttaa."

Eevan ja Aamun välillä tapahtuu harvinainen kohtaaminen, joka on riisuttu kaikesta yrityksestä ja hälystä. Voiko olla mitään hienompaa kuin se, että tulee hyväksytyksi ja nähdyksi ihan vaan sellaisenaan?

Tavassa, jolla Vanhatalo kuljettaa Aamun läpi menetyksen takaisin elämän syrjään kiinni, loistaa sentimentaalisuuden poissaolo. Teoksessa on lukemattomia kohtia, joissa tarina voisi kallistua liiaksi milloin mihinkin suuntaan, mutta Vanhatalo pitää kurssin tiukasti käsissään. Aamun tarina on romaaninpituinen metafora, joka jättää minuun soimaan lauseen: 

Onni painaa minussa surun tavoin, ne ovat kietoutuneet yhteen eikä niitä erota toisistaan.

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (2012)

203 sivua

Kustantaja: Tammi


Muualla blogeissa: Täysien sivujen nautinto, Sinisen  linnan kirjasto (jossa lisää linkkejä bloggauksiin)