Putinin Väkeä ei ole kirja Putinista, vaan siitä valtavasta ihmisjoukosta, joka arkielämässään kannattaa Putinia tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Mikä on Putinin suosion salaisuus? Tähän kysymykseen Kalle Kniivilä etsii kirjassaan vastauksia.
Kniivilän aineistona ovat hänen tavallisten venäläisten kanssa käymänsä keskustelut, jotka osoittavat että Putin merkitsee Venäjälle ennen muuta vakautta. Se on sana, joka toistuu lähes jokaisessa Kniivilän tekemässä haastattelussa. Putinia edeltävä Jeltsinin aika oli varsin kaoottista ja sekavaa. Palkkoja alennettiin usein jopa puoleen ja monesti niitä ei edes maksettu. Tätä taustaa vasten Putin näyttäytyy ennen muuta vahvana hallitsijana, joka on omistautunut venäläisten hyvinvoinnin edistämiseen, oman kansansa puolustamiseen ja islamisaation estämiseen. Lisäksi Putin toisin kuin edeltäjänsä on vielä suht nuori ja hyväkuntoinen, eikä hän törttöile kännipäissään. Putinin aikana venäläisten elintaso on lisäksi noussut nopeammin kuin kertaakaan aiemmin.
Monet haastatelluista toteavat, että heitä ei kiinnosta politiikka, vaan he haluavat keskittyä omaan elämäänsä ja rajata itsensä poliittisen keskustelun ulkopuolelle. Useimmat äänestävät Putinia sen vuoksi, että hänet ainakin tunnetaan, kun taas jostain uudeta poliitikosta ei voida tietää, mitä hänen valitsemisestaan seuraisi, jos niin epätodennäköisesti kävisi, että oppositiota edustava henkilö ylipäänsä valittaisiin. Useimmat myös kokevat, että Putinille ei yksinkertaisesti ole olemassa vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Haastateltujen joukosta löytyi myös niitä, jotka katsoivat äänestämisen turhaksi, koska heidän mukaansa vaalitulos tiedetään jo etukäteen.
Kniivilä tiivistää venäläisen poliittisen ajattelun kulmakiveksi näkemyksen, että mihinkään ei voi luottaa ja että kaikki on muuta kuin miltä se näyttää. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa homopropagandalaki, jonka varsinaisena kohteena teoksessa ei nähdä olevan ensisijaisesti seksuaalivähemmistöjen oikeudet, vaan näitä oikeuksia ajavien liberaalien mustamaalaaminen. Tällöin toteamus siitä, että Putinilla ei ole sinänsä mitään homoseksuaaleja vastaan, on paradoksaalisesti validi.
Kniivilä käy teoksessaan läpi tiedonvälitykseen ja kansalaisoikeuksiin liittyvä problematiikkaa ja teos tekee varsin selväksi sen, että suurta enemmistöä nämä asiat eivät kiinnosta, vaan he uskovat siihen, mitä esimerkiksi televisiossa sanotaan. Myös näkemyksiä lännen salaliitoista Venäjää vastaan useimmat haastatellut pitävät uskottavina ja tästä johtuen he pitävät Venäjän sotilaallista varustautumista tärkeänä. Suhteellisen yleistä haastateltujen keskuudessa oli myös Neuvostoliiton muistelu yhteiskunnallisena kultakautena. Yksi avainkysymyksiä onkin, miten ihmisten yhteiskunnalliseen mielipiteeseen vaikuttaa se, että on kasvamassa yhä uusia sukupolvia, joilla ei ole kokemusta Neuvostoliitosta.
Kniivilä analysoi myös niitä tekijöitä, jotka mahdollistivat Putinin valtaannousun. Hänen mukaansa Jeltsiniä äänestettiin ensisijaisesti siksi, että haluttiin äänestää kommunisteja vastaan. Putinin kohdalla taas valtaan haluttiin nimenomaan Putin. Samaan aikaan osui Putinin kannalta sopivasti talouden elpyminen öljyn maailmanmarkkinahinnan kehityksen vuoksi, joka antoi Putinin hallituskaudelle hyvän alkusysäyksen.
Teoksessaan Kniivilä tuo esiin myös venäläisen tiedonvälityksen propagandistia puolia ja niitä prosesseja, joilla jollekin ikävälle venäläiselle tapahtumalle kaivetaan länsimaalainen vastine asiayhteyksiä vääristämällä, jotta voidaan osoittaa, että samanlaisia asioita tapahtuu muuallakin. Näin osoitetaan, että demokratia ei toimi yhtään sen paremmin missään muualla kuin Venäjälläkään. Selkeä esimerkki tämäntapaisesta toiminnasta on esimerkiksi venäläisten Greenpeace-aktivisteja kohtaan tekemien pidästysten "selittäminen" sillä, että 1980-luvulla Ranskan turvallisuuspalvelu räjäytti Greenpeace-aluksen . Venäläisille jätetään kertomatta, että kyseisen tapahtuman seurauksena Ranskan puolutusministeri joutui eroamaan virastaan.
Kaiken kaikkiaan Putinin väkeä on erittäin informatiivinen ja helposti lähestyttävä teos, jota suosittelen kaikille, joita kiinnostaa tutustua tavallisten venäläisten ajattelutapaan. Teos havainollistaa myös, miten propaganda kohdistetaan nimenomaan juuri ns. tavallisiin, kouluttamattomiin ihmisiin, joilla ei katsota olevan kykyä ja taitoa nähdä propagandan lävitse. He ovat enemmistö ja heidän mielipiteensä on Putinin politiikan kannalta huomattavasti olennaisempi kuin äänekkään, mutta pienen epäkohtia julkituovan vähemmistön.
Kalle Kniivilä: Putinin väkeä. Venäjän hiljainen enemmistö
240 sivua
Kustantaja: Into
Tämä kirja on luettavieni listalla, mutta enpä ole vielä saanut aikaiseksi. Hyvän alkupalapöydän tästä tarjosit.;)
VastaaPoistaMä olen miettinyt tuota venäläisten Neuvostoliiton kaipuuta. Hekin on tavarapaljouteen tottuneet, niin kaipaavatko he todellakin jonoja ja puutetta? (Asia mikä koski kaikkia ns. tavallisia venäläisiä, poliittisesta kiinnostuksesta riippumatta.) Kyse on varmaan enemmän siitä että aika kultaa muistot (ja jos ei kultaa, niin joku siellä "kultaa" puolesta.). Kyllähän meilläkin on ihmisiä, jotka kaipaavat aikoja, jotka ei voi tulla takaisin ja aikoja joita ei koskaan ole ollutkaan. Enkä tiedä, kuinka paljon venäläisiä voi "syyttää" siitä, että heitä ei kiinnosta politiikka vaan ihan se oma elämä ja sen sujuvuus. Niinhän meillä ja muuallakin paljolti on. Meillä (ja muualla) on paljon ihmisiä, joiden äänestyspäätökset on, sanotaanko nyt, melko huteralla pohjalla ja politiikan tuntemus heikohkoa. Poliittiset prosessit onkin osin melko mutkikkaita, mutta onhan näitä tutkimuksia, ettei hämmästyttävän iso osa aikuisista tunne ministereitä tai tiedä edes hallituspuolueita. Ja onhan meilläkin ollut näitä kansansuosiopiikkejä Tarja Halosella ja sen jälkeen tuli Sauli Niinistön suosion huima nousu ja Pekka Haavisto-ilmiö. Ne on kaikki olleet melko lyhytaikaisia ja jollain lailla lutusia, mutta kyllähän ihmisiä lähtee tuollaisiin mukaan sen suuremmin niitä pohtimatta. Aina on joukossa niitä, jotka kannattavat jotain vaikka siksi, että se on niin ihana! Meidän onni on, että meidän yhteiskunnallinen ja poliittinen rakenne on jotain ihan muuta kuin Venäjällä. Sitten kun ajattelee Venäjän polittiikkaa, yhteiskuntaa, historiaa, niin onko se toisaalta mikään ihme, ettei ihmisiä juurikaan kiinnosta kansalaisyhteiskunta, sananvapaus, politiikka, vaan elämän sujuvuus ja ennen kaikkea vakaus? Surullistahan se tietenkin on ja jotenkin loputtoman toivotonta.
Minustakin oli aika yllättävää tuo kaipuu neuvostoaikoihin. Ehkä siinä on jotain nostalgiaa, eikä niinkään kaipuuta siihen todelliseen neuvostoelämään. Kenties myös jotakin sellaista, että tuolloin asia olivat enemmän mustavalkoisia kuin nykisin, joten yhteiskunnallinen suunnistaminen oli tavallaan ehkä helpompaa.
PoistaLähdin lukemaan tätä kirjaa pitkälti juuri siksi, että halusin päästä näkemään tavallisten venäläisten mielipiteitä ja käsityksiä, joita tämä teos mainiosti valaisee. On sinällään minusta, kuten sinäkin mainitset, aika hölmöä lähteä tuomitsemaan, miksi venäläiset tukevat Putinia. Kniivilän teoksen luettua on helppo ymmärtää, miksi niin on. Tässä tulee minusta hyvin esiin se, että on täysin eri asia tarkastella Venäjää suomesta käsin vs. venäläisestä kontekstista. Erinomaista, että tällainen teos on kirjoitettu. Ruotsissahan tämä on valittu viime vuosien parhaaksi Putin-kirjaksi.
Jää paljon kysymyksiä ja ihmetystäkin, mutta Kniivilä tarjoaa myös vastauksia, joskaan ei ratkaisuja (mitä ne sitten voisivat ollakin). Lukiessa tuli hyvin ymmärrettäväksi se, että monet haluavat keskittyä omaan elämäänsä, joka on parempaa kuin aikaisempina vuosina. Ulkopuolelta on helppo kritisoida, mutta tekisimmekö itsekään toisin vastaavassa tilanteessa. Suosittelen tätä teosta lämpimästi. Kiitos erinomaisesta kommentistasi.
Luin tämän kirjan viime vuonna. Putinin väkeä on minusta erinomainen kirja. Hallitsijan vahva asema tuntui sellaiselle, että sitä ei kyseenalaisteta.
VastaaPoistaKirjoitin tänään blogitekstin Svetlana Aleksijevitšin kirjasta Tšernobylistä nousee rukous. Tapahtui, mitä tapahtui, mutta parempi silloisen hallitsijan aikana, eikä häntä ennen tai hänen jälkeensä.
Samaa mieltä. Erittäin informatiivinen teos ja helposti lähestyttävä ja antaa kyllä valaisua siihen, miksi venäläiset toimivat kuin toimivat.
PoistaAleksijevitšin ostan varmaan itselleni joululahjaksi. Kirjaston jono ei liiku mihinkään.
Oletko lukenut Christa Wolfin Häiriötapaus Erään päivän uutisia sama aihe sekä veljen aivoleikkaus. Kustantaja Naisten Kulttuuriyhdistys r.y. Kirjan ilmestymisvuosi on 1988. Sivuja 73.
PoistaEn ole ihan varma, mutta luulisin, että en ole lukenut. Jotain Christa Wolfilta kyllä olen lukenut, mutta se taisi olla joku muu teos.
PoistaTässäpä taas yksi opus jonka voisi lisätä lukulistalle, kiitos vinkistä. Kuten Sanna tuolla ylempänä sanoo, niin kyllä sitä aika huteralta pohjalta tunnutaan usein äänestettävän siellä sun täällä. Ihmisten ajattelutavat ja esim. tuo kysymys demokratian todellisesta toimivuudesta ovat aika mielenkiintoisia pyöriteltäviä.
VastaaPoistaTätä teosta kyllä suosittelen, jos tavallisten venäläisten ajatustapa kiinnostaa. Kirja on helppolukuinen, mutta antaa samanaikaisesti paljon tietoa ja mietittävää. Kiitos Katja.
Poista