Siirry pääsisältöön

Muriel Spark: The Prime of Miss Jean Brodie

The Prime of Miss Jean Brodie (1961) on ensimmäinen teos, jonka valitsin luettavakseni David Bowien suosikkikirjojen listalta. Kun jo edellisen kirjoittaminen tekee tiukkaa surun tunkiessa kirjainten väliin, niin ei varmaan ole kovin vaikea arvata, että tämän tekstin kirjoittaminen on yhtä helvettiä.

Antti Nylén ehti jo vakuuttamaan, että David Bowien kuolemaa ei voi surra ja perusti ajatuksensa näkemykseen Bowien identiteetittömyydestä. Minulle taas identiteetti käsitteenä on pitkälti mysteeri ja sen määrittely varsin haastavaa ja olenkin muuttanut mieltäni useasti sen suhteen, miten identiteetin ymmärrän. Bowien kuoleman aiheuttama suru on minulle joka tapauksessa hyvin konkreettista. Tuntuu siltä kuin olisin menettänyt jonkun lähipiiristäni. Elintärkeän palan itsestäni. Hämmentävää.

Aloin lukea Sparkin romaania samana päivänä, kun tieto Bowien kuolemasta tuli. Sitä ennen olin jo sekavassa olotilassa lanseraannut haasteen, jossa luetaan Bowien suosikkikirjoja. En oikeastaan edes ajatellut mitä tein, mutta jostakin selkärangasta tuli viesti, että ainoa tapa, jolla voisin käsitellä Bowien kuolemaa hänen musiikkinsa lisäksi olisi lukea kirjoja, joita hän luki. Sillä tiellä ollaan nyt.

Yllättävää kyllä ja toisin kuin pelkäsin lukeminen lähti käyntiin varsin hyvin ja luin Sparkin teosta noin puoliväliin jonkinnäköisessä keskittyneen sekavuuden tilassa. Sen jälkeen meni vaikeaksi, en tajunnut mitä luin ja silloinkin kun tajusin en muistanut siitä hetken päästä enää mitään. Olin autio ranta,  jolta lomalaiset olivat lähteneet koteihinsa. Ajatuksissani oli jatkuvasti, mitäköhän Bowie on ajatellut tätä teosta lukiessaan. Mitä hän ajatteli tästä ja tästä ja tästä? Jossakin vaiheessa huomasin jo suunnittelevani musiikkivideota lukemani pohjalta. Että joo. Jätän tämän nyt tähän ja sanon vaan, että vaikka näyttää siltä, että lauseiden välissä on pisteitä, ei ne mitään pisteitä ole, vaan mustia tähtiä.

*

The Prime of Miss Jean Brodie on tarina Marcia Bleinen tyttökoulun Jean Brodie -nimisestä opettajasta ja hänen suosikkitytöistään, joista Jean Brodie käyttää ilmaisua crème de la crème. Tytöt ovat keskenään hyvin erilaisia, eikä heitä yhdistä varsinaisesti mikään muu kuin se, että he ovat Jean Brodien valittuja.

Jean Brodien opetuksellinen filosofia on kovin erilainen kuin muilla koulun opettajilla ja niinpä hänet yritetään kerran jos toisenkin kammeta pois opettajakunnasta. Häntä voisi kutsua omavaltaiseksi despootiksi, joka opetuksessaan tekee juuri niin kuin parhaaksi katsoo. Hänelle oppilaat ovat tyhjiä astioita, jotka hän täyttää haluamallaan tavalla. Jean Brodien on valta ja voima. Spark haastaa fiktion lainalaisuudet antamalla hänelle kaikkivaltiaan auktoriteetin ja niinpä Jean Brodie kertoilee jo etukäteen, miten tyttöjen elämä tulee aikuisena menemään.

Toisaalta taas Jean Brodie voidaan nähdä ihmisenä, joka ensisijaisesti pitää kiinni omista toimintatavoistaan vakuuttuneena siitä, että hänen opetuksensa on oppilaille hyödyllisempää kuin perinteinen kouluopetus. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että Jean Brodie opettaa historiaa kertomalla poikaystävänsä kohtalosta sodassa. Hänen kantavana ajatuksenaan on, että siellä missä on tahto, on myös tie. Päättäessään alkaa opiskella kreikankieltä Jean Brodie toteaa:

John Stuart Mill used to rise at dawn to learn Greek at the age of five, and what John Stuart Mill could do as an infant at dawn, I too can do on a Saturday afternoon in my prime.

Opetusfilosofisessa mielessä Jean Brodie toi mieleeni lukioaikaisen ranskanopettajani, jonka tunneilla kuuntelimme paljon Edith Piafia ja jolla oli tapana tarinoida omista letkeistä sunnuntaiaamuistaan, jolloin hän joi maitokahvia sängyssä ja luki Francoise Sagania. Opin ranskantunneilla ranskaa, mutta vielä enemmän opin rakkaudesta, kaipuusta, kestämisestä, innostuksesta. Opin jotakin sellaista, jota missään koulukirjoissa ei opeteta. Sama koskee Jean Brodien tyttöjä. Opettajan tarinat jatkavat kulkuaan tyttöjen mielikuvituksessa ja synnyttävät uusia kertomuksia.

The Prime of Miss Jean Brodie on kielelliseltä ilmaisultaan hersyvän hauska kirja, jossa yhtyvät alakouluikäisten kiinnostus seksuaalisuutta kohtaan sekä heidän arvelunsa Miss Brodien ja muiden opettajien seksielämästä ja muista tekemisistä. Kun Jean Brodie lukee tytöille Kotiopettajattaren romaania, hyppää Rochester esiin ja ottaa paikkansa Sandy-tytön päiväunelmissa. Raja todellisen ja kuvitellun välillä on ihastuttavan keinuva, vähän pinkki ja aikuisen näkökulmasta katsottuna viattomuudessaan kipeää tekevä.

Läpi teoksen korostuu Jean Brodien kukoistus.* Hän opettaa, että ihmisen on olennaisen tärkeää tunnistaa kukoistuksen aikansa ja käyttää se hyväkseen. Hän on ihminen täynnä kulttuuria, varsinainen "kulttuurifestivaali", joten ei olekaan yllättävää, että yksi hänen viisauksistaan kuuluu: "Art is greater than science." Minustakin tuntuu usein ihan samalta.

Jean Brodien läsnäolo teoksessa on massiivista laatua, mutta lukija ei kuitenkaan saa tietää hänestä mitään henkilökohtaista. Jean Brodie ihmisenä jää mysteeriksi, josta haluaisi palavasti tietää lisää.



Muriel Spark: The Prime of Miss Jean Brodie (2012/1961)
128 sivua
Kustantaja: Penguin Essentials

* Ettei vaan Esa Saarinenkin olisi lukenut Muriel Sparkia


Muissa blogeissa: Nipvet, Hyönteisdokumentti

Kommentit

  1. hieno filmi myös, nuori Maggie Smith (Downton Abbey)

    VastaaPoista
  2. (mutta poliittisesti ei korrekti, tämä kirja herättää ja uutta joka lukemisen jälkeen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (yksi tytöistähän lähti Espanjan sisällissotaan... Miss Brodien innoittamana joka piti Mussolinia esikuvana)

      Poista
    2. P.S.
      melkein joka Bowien konsertissa käynyt Göteborgissa, paljon tanssinut hänen musiikkiin.

      Poista
    3. Tässä kirjassa on paljon puolia. Jean Brodie on erittäin kiinnostava henkilö. Kirjoitin nyt tässä vaan hyvin yleisellä tasolla (esim. Brodien fasistisympatiat jäi ulkopuolelle), kun tämän kirjoittaminen ylipäätään oli niin helvetillistä. Sparkin teos avautuakseen ansaitsisi paljon suurempaa viipalointia ja analyysiä, mutta en nyt kykene siihen. Kiitos Hannele ja ilahduttaa kuulla, että sinullekin Bowie on tärkeä.

      Tänään on YleTeemalla Bowie-ilta. Mitenköhän siitä selviää?

      Poista
  3. KAikista näistä vähän ajan kuolemista kyllä Bowien poismeno tuntuu pahimmalta, koska olen mieltänyt Bowien sellaiseksi, joka on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan, kunhan vain uusiutuu jollain tavalla. Melkein odotan, että vielä tulee jotain musiikkia kuitenkin.... vaikka se onkin mahdotonta. Ehkä katsastan BOwien kirjalistaa, kun vähän aikaa kuluu. Katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika lailla hulluutta lähteä heti lukemaan jotain listalta. Tosin Miss Jean Brodie on ollut omalla listallani jostain 90-luvulta asti. Tein nyt niin, että kirjoitin tästä kuitenkin, vaikka paljon meni ohi, koska tosiaan tuli niin paljon kaikkea kirjan ulkopuolista mieleen ja Bowien läsnäolo lukiessa oli niin vahva ja hän tuli uniini asti. Olkoon tämä nyt täällä blogissa omanalaisenaan tekstinä.

      Sen perusteella mitä olen Bowien listalta lukenut muodostuu jo tietynlaista tematiikkaa. Sitä rakkainta sellaista. Kiitos Mari.

      Poista
  4. P.S.
    mistä Bowien kirjalista löytyy? (tykkäsin siitä mitä kirjoitit tästä klassikosta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä linkki julkaisemaani haasteeseen: http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2016/01/david-bowien-suosikkikirjat-haaste.html

      Haastebloggaukseen pääsee myös tuosta sivupalkista olevasta Bowien kuvasta.
      Lisäksi blogissani on välilehti DavidBowieFaveLit, jossa lista on myös ja jonne olen listannut, mitä näistä kirjoista olen lukenut ja laitan linkkejä sitä mukaa kuin tuon kirjoja blogiini. Tämä on ns. lifetime challenge eli varsinaista haasteaikaa ei ole. Postaukset sitä mukaa kuin kirjoja lukee. Hashtag somessa: DavidBowieFaveLit

      Poista
  5. Kiitos! Monta uutta kirjaa, kiva kurkistaa toisten kirjahyllyyn. Laitan linkin kirjablogiini, ja kurkistan twitteriin (selailen nyt iPadin kans vähän ja kirjottelen keskisormel - eikä iPad oikein osaa suomee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Jotenkin hurjan intiimiä tutkia toisen ihmisen kirjahyllyä.
      Kiva jos sinäkin luet DB:n listalta jotain. Se, mikä oli minussa todella hämmästyttävää tuossa listassa henk.koht. kannalta oli se, että kaikki ne kirjat, jotka olen listalta lukenut on sellaisia, joista olen ajatellut, että haluan lukea uudelleen.

      PS. Voit hyvin kommentoida myös ruotsiksi.

      Poista
    2. Klassikot on sellasii et niitä voi lukea moneen kertaan.

      (niin, rättstavning är på svenska - så jag måste rätta hela tiden :)

      Poista
    3. Tota, muuten ne tuskin klassikkoja olisivatkaan. Tosin itse olen sitä mieltä, että monet Bowien listalla olevista kirjoista ei ole varsinaisia klassikkoja tai ainakaan siinä mielessä klassikkoja kuin vaikka Madame Bovary (joka sekin listalta löytyy) tai sitten voi olla niinkin, että uudemmat - sanotaan nyt vaikka 1950-luvun jälkeen - kirjoitetut teokset on eri tavalla klassikkoja kuin ne aikaisemmat. Käyttäisin ilmaisua: notkeampia klassikkoja.

      Minä olen luovuttanut oikeinkirjoituksen suhteen, virheitä tulee aina, kun ajatukset kulkevat nopeammin kuin kirjoitus. Niin kauan kuin viesti on ymmärrettävä, asialla ei ole niin suurta väliä. :)

      Poista
  6. Kiintoisaa että suhtauduit neiti Brodieen näin positiivisesti, kun itse päädyin symppaamaan toista henkilöä ja neiti Brodie näyttäytyi minusta lopulta enemmän kielteisenä hahmona...

    Leffa on myös näkemisen arvoinen, Maggie Smith loistaa nimiroolissa (ja jossain tuli naureskeltua sitä että päätyi sittemmin opettajaksi Harry Potter -elokuviin, ja se antaa kiinnostavan tvistin myös jälkimmäisiin, mitä kertoo Tylypahkasta että siellä on Miss Jean Brodie...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen suhtautuminen on paljosta kiitoksen velkaa ranskanopettajalleni. Mahdollisuudet hyviin ja pahoihin seurauksiin ovat läsnä yhtäaikaisesti ja koska omat kokemukseni olivat niin positiivisia niin näin Jean Brodienkin sitä kautta. Tai ehkä rehellisemmin: halusin nähdä hänet nyt etupäässä positiivisesti, joka on vaan yksi näkemistapa, eikä siihen liity ajatusta, että se olisi millään tapaa oikea. Koko kirjoituksen voisi yhtä hyvin rakentaa niin, että Brodie on varsinainen pahis, sillä kyllä vaan hän on sitäkin.

      Miten se nyt menikään se lause, jotain tyyliin: antakaa minulle tyttö ja teen hänestä ikuisesti omani tms. Vallankäyttöä puhtaassa muodossaan.

      En tunne Pottereita, joten mielenkiintoista kuulla, että JB on löytänyt tiensä sinnekin. Mistäköhän tuon elokuvan saisi käsiinsä? Kiitos hdcanis.

      Poista
    2. DVD-julkaisu on ja kirjastosta itse lainasin.
      Ja eipä se JB suoraan Pottereissa löydy muuten kuin että Maggie Smith esittää opettajaa elokuvissa, mutta sitten alkaa pohtia näkyykö Tylypahkassa kuinka paljon manipulointia, piilofasismia, oppilaiden varsin mielivaltaista erottelua creme de la cremeen ja niihin muihin...

      Poista
    3. Pitääpä tutkiskella asiaa. Kiitos infosta.

      Kiitos myös kun selvensit tätä Potter-asiaa. Käsitin ensin, että JB on siellä ihan sen nimisenä. Vaikka ei mitään räikeämpää piilo-opetussuunnitelmaa olisikaan, niin eikös kuitenkin kouluopetuksessa aina ole mukana jonkinlainen "normikansalaiseksi kasvattaminen", joka tietysti ei ole pelkästään huono asia, mutta perustaltaan melko latistavaa kuitenkin, joka selittänee sen, että monet tyypit, joista on ns. tullut jotakin eivät ole viihtyneet kovin hyvin koulussa. Asiaa vielä pahentaa, että kouluiässä useimmat ovat helposti muokattavaa maastoa, kuten Sparkin romaanikin osoittaa. Suositteen kaikille Jani Leinosen tottelemattomuuskoulua.

      Poista
  7. Siihen nähden että kirjoittaminen oli sinulle niin helvetillistä, tämän lukeminen oli kaikkea muuta, oikein maittavaa :-) Mutta ehkä se on juuri se klassinen tuskan kokemus mitä vaaditaan että kirjoituksesta tulee koskettavaa. Näin on sanonut moni kirjailija, muistan ainakin Claes Anderssonin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, mainitsit Claes Anderssonin. Siinä taas yksi ihminen, jonka merkitys on minulle valtava. Kerran oli radiossa joku äänestys suomalaisista suosikkihenkilöistä tms., en nyt muista tarkempaan ja voitko kuvitella, että minä, joka en koskaan soita radiolähetyksiin soitin suoraan lähetykseen äänestääkseni Claes Anderssonia. Hänessä tiivistyy monia asioita, joita ihailen.

      Tästä kirjoituksesta olisi tullut parempi, jos olisin antanut ajan kulua, mutta tein nyt näin, koska halusin mukaan tietyn raakileisuuden, jonka tiedän jo nyt olevan tärkeää, kun joskus myöhemmin luen, mitä tästä romaanista kirjoitin. Kiitos Leena.

      Poista
  8. No joo.Saankohan itsestäni edes enempää ulos. Luin tuon linkin tai paremminkin silmäilin. Voi, voi ja oi, oi. Identiteettiä olen vääntänyt opinnoissani suuntaan, jos toiseen. Kyllä tuon ihmisen kuolema tuntuu. Sattuu, vaikka ei tuntenut ihmistä.
    Minulla oli toinenkin ajatus, mutta se lensi taivaan tuuliin ärsyyntyessäni, vaikka toisen nimi ei sano minulle edes mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Identiteetti on ihan hirveän kiinnostava käsite. Oikeastaan mietin sitä enempi vähempi jatkuvasti, koska se on niin tärkeä ihmisen osa. Jos Nylén tarkoittaa identiteetittömyydellä kameleonttimaisuutta, niin sitten olen jyrkästi eri mieltä. En näe, että se, että ihmisellä on useampia ja keskenään ristiriitaisiakin rooleja tekisi hänestä sinällään mitenkään identiteetitöntä.

      Bowien jutuissa - siltä osin kuin niistä tiedän ja niitä tunnen - on minusta ihan selkeä johtomotiivi, joka ei taas sitten tietenkään tarkoita, että hän olisi yhtä kuin johtomotiivinsa.

      Vaikea on juuri se, että en usko identiteetin pysyvyyteen, mutta toisaalta jotta ko. käsite on mahdollinen, on siinä oltava jotakin, joka voidaan tunnistaa eri aikoina. Tässä on sellainen ristiriita, joka kiehtoo minua ihan loputtomasti.

      Kiitos Ulla. Kerro toinen ajatuksesi, kun saat siitä kiinni.

      Poista
  9. Kiinnostavaa, mä sain tästä sun kirjoituksesta Jean Brodiesta sekä positiivisen käsityksen (esim. tuo missä viittasit ranskanopeesi) ja toisaalta negatiivisen käsityksen, mistä hdacnis kirjoittaa.
    Jonkun ripauksen JB:tä ja (ilmeisesti isomman annoksen) ranskanopeasi koulumaailma tarvitsee. (Mä olen ollut koulussa töissä ja jotenkin se sai mut tajuamaan selvemmin, mikä siinä omassa koulunkäynnissä tökki. Ja mitä siinä koulussa pitäisi olla toisin.) Karran muisteltiin ala-astetta. Yksi päällimmäisistä muistoista oli kevätjuhlat, mun oma henkinen kiemurtelu Lippulaulun kanssa ja se se ilo, että jokavuotisista muistutuksista ja kielloista huolimatta, joku/jotkut kuudesluokkalaisista lauloi väliin: "tättärää". Niin ja mä olin melko kiltti ja melko hyvä oppilas, ja tämä oli mun muisto koulusta. Kukaan ei muistanut/muistellut mitä varsinaisesti opetettiin, kaikki liity johonkin ihan muuhun. Että ehkä se opejen toitotus, ettei tässä opiskella koetta vaan elämää varten onkin ihan totta, vähän vinksahtaneella tavalla tosin.;) Siksi(kin) pitäisi olla enemmän opeja, jotka opettavat "rakkaudesta, kaipuusta, kestämisestä, innostuksesta". Olipas pitkä ja päämäräätön jaarittelu, punaisesta langasta ei tietokaan...

    David Bowiesta en oikeastaan pysty sanomaan mitään. Sen, että oli lohdullista lukea hänen kirjalistaansa. (Niin paljon niin mielenkiintoisia kirjoja!) Ja sen lauseen, mitä en muista tarkkaan, sen mikä oli kirjoituksessasi M-Trainistä, sen vieraista ihmisistä ja niiden tuntemisesta. (Tosin David Bowien kohdalla jotain vähän muuta, erilaista... Päätöntä jorinaa multa tämä loppupuolikin, huokaus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Sanna! Ehdottomasti Jean Brodiea voi lukea sekä positiivisena että negatiivisena (tähän viittasi mainintani despootista). Jo tämä tekee henkilöhahmosta varsin kiinnostavan, kun voi uskottavasti perustella hänen olevan jompaa kumpaa tai molempia samanaikaisesti.

      Samoin kuin sinä minäkin olin sellainen kiltti tyttö koulussa. Tein suunnilleen aina kaikki läksyt ja en edes lintsannut. Mun radikaalein saavutus on varmaan se, kun lukiossa äidinkielen tunnilla pidin esitelmää Ranskan romantiikan kaudesta. Oli valtavat muistiinpanot, joita luin luokan edessä kynttilän valossa. Hui, miten kohtalokasta! Esitelmä jäi kesken ensimmäisen tunnin jälkeen ja sitten pidin sitä vielä seuraavallakin tunnilla ja jäi vieläkin kesken, jolloin ope sanoi, että riittää jo ko. aiheesta. :)

      Kyllä siis nimenomaan juuri tuo mainitsemasi, että opiskellaan elämää varten. Se ei vaan kovin nuorelle vielä edes hahmotu, mitä se tarkoittaa. Hirveän paljon on tietysti sitten opettajista kiinni, miten "elämää varten" toteutuu.

      Mulla meni eilinen ilta YleTeeman Bowie-iltaa katsoessa. Olipa kokemus. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olennaisinta ei ole se, tunteeko ihmisen henkilökohtaisesti vai ei. Tästä tietenkin päästään siihen, että mitä se tunteminen yleensä on ja voiko edes läheisimpiä ihmisiään tuntea. Tätä tulen varmasti mietiskelemään, aloitin nimittäin Bowien listalta seuraavan kirjan, Christa Wolfin teoksen Erään naisen elämä, jossa on kyse juuri näistä asioista.

      Kiitos Sanna ja mukavaa sunnuntaita!

      Poista
    2. Mä heti kuvittelin sut pitämään esitelmääsi kynttilän valossa mun lukion äikäntunnille ja pystyin kuvittelemaan ne silmienpyöritykset ja hiljaiset tuhahtelut, ja mun oman ihastelun.:) Nyt täytyy sitten vuodattaa oma radikaali hetkeni: Meidän piti tehdä "tutkielma" jostakin suomalaisesta kirjailijasta&tuotannosta lukion viimeisillä äikän kursseilla. Mä valitsin Rosa Liksomin novellit. Open käskystä tutkielmassa oli myös toinen suomalainen postmoderni novellisti, mies. Olen tyystin unhoittanut kuka se mahtoi ollakaan. Sen tutkielmanani esitelmöinti kesti sitten kokonaisen oppitunnin ja muistan, että käytin siinä sanaa masturboida. Se liittyi naisiin, eikä suinkaan suoraan näihin teoksiin, vaan siihen mun tulkintaan. Se oli mulle, ja siihen maailman aikaankin, ihan iso juttu. Luokan pojat inhosivat sitä esitelmää. Tytöt sen sijaan tulivat kiittämään jälkikäteen. Se jäi mieleen, sillä ei meillä sellainen ollut tapana ja kaikki ei edes olleet mitenkään mun kavereita. Kai siinä jotain tärkeää oli, tytöille.

      (Herttaista, että eilen päättömänä ja hännättömänä olen yrittänyt ankkuroitua edes johonkin tuntemaani, johonkin raiteilla (vaikkei aikataulussa) pysyvään ja kirjoittanut Patti Smithin kirjan nimen kuin se olisi joku T-juna tai I-juna.;))

      Niin, mitä on jonkun tunteminen. Onko kyse tuntemisen tasoista? Ja todellakin, voiko ketään tuntea, kokonaan tai edes hyvin? Mutta ei, ei se ole olellista tunteeko ihmisen henkilökohtasesti vai ei.

      Kiitos tästä aina niin terävästä ja ajatuksia herättävästä blogistasi! Ja mielekästä alkavaa viikkoa!

      Poista
    3. No sä olit kyllä vallan hurja. Kenties olit novellien vaikutuksen alaisena :) Minä olisin tuossa tilanteessa varmaan ollut punajuurtakin punaisempi, mutta ajattele, asia oli tärkeä, kun tytöt tuli vielä kiittämäänkin. Ehkä ne ei muuta äikäntunneilta enää muistakin kun sun masturbaatio-sanan käytön. :) Hauskaa tuokin, että herra kirjailija on päässyt unohtumaan, mutta olipa seurakin kova. Lisäksi tästä sun ja mun esimerkistä eli yhteensä valtavasta aineistosta voitaneen päätellä, että äidinkieli on elämän kannalta tärkeimpiä aineita ja erityisesti kirjallisuusesitelmät.

      Joskus meillä oli M juna. Muistan, kun asuin Kannelmäessä, niin käytin aina sitä. Nyt on nämä I:t ja P:t, joista on hankala muistaa, miten päin ne nyt kulkikaan. Saas taas huomenna nähdä, kun tuli lunta, että mitenkä VR selviää. Varaudun musiikilla ja kirjalla, josta on paras olla vielä aika paljon lukematta (kaiken varalta). Mukavaa viikon aloitusta ja kiitos kun käyt kommentoimassa. On nautinto lukea kommenttejasi!

      Poista
  10. Oi, rohkenit jo hypätä haasteeseen <3 Tämäpä pieni teos kuulostaa hirveän kiinnostavalta, ja niin hieno on tämä kohta: "Hän opettaa, että ihmisen on olennaisen tärkeää tunnistaa kukoistuksen aikansa ja käyttää se hyväkseen." Ja entäpä ranskanopettajasi sitten, huh! Onneksi tuollaisia opettajia on.

    Minulla on muuten Saganitkin vielä lukematta; Tervetuloa ikävä lepää huokaillen yöpöydällä parhaillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jotenkin ihan pakko aloittaa DB:n listalta jotain, vaikka lukemisesta ei niin kauheasti mitään tullutkaan. Kaikenlaisia hyvin monenlaisia muita asioita tuli kuitenkin lukiessa ja ne ovat paljon tärkeämpiä kuin mitä pystyin tästä kirjasta kirjoittamaan. Ainahan voi lukea uudelleen. Tosin tämä teos tulee olemaan erityinen lopun ikääni, koska se oli ensimmäinen listalta valittu ja siihen tulee aina liittymään raaka suru. Kiitos Maisku!

      Poista
  11. Minulle tuli kirjan tunnelmasta mieleen leffa Kuolleiden runoilijoiden seura. Jotakin samaa tuossa opettaan ja oppilaiden (ja sitten toisaalta myös ympäristön) välisissä suhteissa... Pistänpä nimen taas meleen, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Kaisa Reetta, jos ajattelemme Jean Brodien myönteisiä vaikutuksia. Hänessä on kuitenkin myös toinen puoli, joka varmasti toisella lukukerralla tulisi vahvemmin esiin. Tässä kirjoituksessa ranskan opettajani vaikutus oli suuri. Kiitos!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä