Siirry pääsisältöön

Elena Ferrante: Those who leave and those who stay

Elena Ferranten Napoli-sarjan toinen osa on tulossa suomeksi maalikuussa nimellä Uuden nimen tarina (WSOY). Malttamattomana ihmisenä luin sen englanniksi jo viime vuonna ja jos Loistava ystäväni ei vielä sytyttänytkään polttavaa Ferrante-kuumetta, niin tämä toinen osa sen totta tosiaan teki. Kaiken lisäksi kakkososan lopetus oli sitä lajia, että olin typertyneen aah! huh! iik! -tunneverkoston vallassa.

Maltoin kuitenkin mieleni ja säästin kolmososan Those who leave and those who stay (TWLTWS) lukemisen jouluksi, jotta pystyisin lukemaan sen mahdollisimman intensiivisesti. Oikea käsi suklaarasiassa ja vasemmassa Ferranten romaani. En nyt keksi montaakaan parempaa yhdistelmää.

Ferranten romaanisarjan aiemmista osista tutut teemat, erityisesti yhteiskuntaluokan ja kielen merkitys sekä naisena elämiseen liittyvät haasteet, saavat tässä kolmannessa osassa entistä syvemmän käsittelyn. Itse asiassa tuntuu siltä, että vasta nyt Ferrante on todella vauhdissa ja hänen projektiinsa kuuluva feminismi ei enää soi taustalla, vaan hakkaa patarumpua ylpeänä omasta soinnistaan. Se, mikä erottaa TWLTWS:n edeltävistä osista selvimmin on tämän osan varsin poliittinen luonne. Ajallisesti romaani kattaa vuodet 1960-luvun lopusta noin 1970-luvun puoliväliin eli vuodet, jotka olivat Italiassa yhteiskunnallisen ja poliittisen kuohunnan aikaa. Sarratoren perheen mafia-kytkennät näyttävät yhä ilmeisimmiltä.  Lilan asema tehdatyöläisenä taas antaa Ferrantelle oivat mahdollisuuden laajentaa kuvaa poliisin, mielenosoittajien, uusfasistien sekä Punaisen prikaatin välisistä yhteydenotoista.

Ferrante purkaa romaanissaan yhä lisää kielen merkitystä ihmisen aseman ja luokan määrittäjänä. Siinä missä kieli junttasi nuoren Elenan osaksi Napolin työväenluokkaa, hän romaanisarjan toisessa osassa teki kieltä ja uutta puhetapaa hyväksi käyttäen sosiaalisen nousun, jonka hedelmistä hän nyt pääsee nauttimaan, mutta josta seuraa myös uusia haasteita. Ferranten kuvaus kielen merkityksestä osuu ja uppoaa, sillä olen itsekin käynyt läpi samantapaisen kehityskulun. Sitä minää, joka puhui niin kuin puhuin lapsena ja nuorena aikuisena ei enää ole. Sanojen tilalle on tullut uusia sanoja ja termejä, joilla voin havainnollistaa ajatuksiani. Samanaikaisesti tähän kehityskulkuun liittyy tietty viattomuuden menetys, josta ei ole paluuta aiempaan.

Lilan taloudellisesti loistokas avioliitto on TWLTWS:ssä historiaa ja hän on pudonnut takaisin työväenluokkaan. Tallella on hänen fanatisminsa, peräänantamattomuutensa ja väliin suorastaan yltiöpäinen rohkeutensa. Jos Lila koskaan uskoi, että hänen on mahdollista irrota lapsuuden kasvuolosuhteistaan, joutuu hän nyt huomaamaan, että ne roikkuvat hänessä kiinni kuin kymmenen takiaista. Voisi sanoa, että menneisyys on Lilan tulevaisuus. Ferrante näyttää, miten Lilalla loppujen lopuksi ei ole asettaa maailman väärinkäytöksiä vastaan muuta kuin hullunvahva tahtonsa, jonka toteuttaminen saa hänet yhä tukalampaan tilanteeseen. TWLTWS herättikin minussa suurta myötätuntoa Lilaa kohtaan. Jos olisi mahdollista pelastaa romaanihenkilö omalta elämältään, en olisi tässä, vaan Napolissa.

TWLTWS:ssä rakkauden mutkikkaat langat kiristyvät ja löystyvät vuoroperään ja aiemmista osista tutut vetovoiman lait käyvät yhä intensiivisemmiksi. Elena joutuu kokemaan, miten vaikeaa on olla samanaikaisesti äiti, vaimo ja kirjailija. Elämä on muualla, jossakin Elenan kodin seinien ulkopuolella. Kaikki kiinnostava, josta vähäisimpiä ei ole Italiassa tuolloin tapahtunut naisten feministinen herääminen, on osa maailmaa, johon Elena ei pääse heittäytymään mukaan perhe-elämän kahlitessa hänet talouden- ja lastenhoitoon. Hän alkaakin kokea itsensä yhä enemmän toistensa kanssa yhteensopimattomien roolien kantajaksi. Elena on mm. köyhä tyttö, opiskelija, kirjailija, vaimo, äiti, vallankumouksellinen, rakastettu, rakastaja. Hän kysyy retorisesti: How many me's were there by now? Elenan identiteettiin liittyvien kysymysten käydessä yhä painavimmiksi hänen on pakko alkaa selvittää myös vaikeaa suhdetta äitiinsä. Elenan äitisuhteesta paljastuukin tässä sarjan kolmannessa osassa huomattavasti aiempia osia yksityiskohtaisempaa tietoa.

Napoli-sarjan kolmannessa osassa Elena ja Lila eivät juurikaan ole suoraan tekemisissä keskenään. Vuodet vievät heitä eri suuntiin ja välillä ystävyys on kokonaan katkolla. Tarve ja tietoisuus toisen olemassaolosta ei kuitenkaan häviä. Elenan maailma on pitkälti vaurauden maailma, jossa suunnilleen mikä tahansa onnistuu suhteilla. Lila taas elää elämää, jossa tehdään ruohonjuuritason työtä yhteiskunnan muuttamiseksi tasa-arvoisemmaksi. TWLTWS käsittelee jäämisen ja lähtemisen problematiikkaa. Lähteminen ei välttämättä tarkoita vapautumista, vaan se voi olla synonyymi uudenlaiselle vankilalle. Jääminen taas voi olla paikallaan pysymistä konkreettisella tasolla, mutta edustaa siitä huolimatta liikehdintää.

Kerronnallisesti TWLTWS on yhtä metronomisen tarkkaa kuin aiemmatkin osat. Elenaa ja Lilaa tarkastellaan niin läheltä, että mitään heistä ei jää piiloon. Tarinan imua on mahdoton vastustaa, joten ei kannata rääkätä itseään tarttumalla tähän kirjaan silloin, kun lukuaika on kortilla. Ferranten Napoli-sarjasta on sanottu, että mitään sen kaltaista ei ole aiemmin kirjoitettu. Edellinen lause ei ole pelkkää markkinointia, joten en näe mielekkääksi asettaa sitä kyseenalaiseksi, ellei joku esittele minulle teossarjaa, jossa naisten välistä ystävyyttä on kuvattu Ferrantea tarkemmin.

Ferrante on huumetta. Haluan lisää.


Elena Ferrante: Those Who Leave and Those Who Stay (2015)
418 sivua
Italiankielinen alkuteos: Storia di chi fugge e di chi resta (2013)
Englanniksi kääntänyt Ann Goldstein
Kustantaja: Europa Editions


Those Who Leave and Those Who Stay sopii seuraaviin haasteisiin:

Helmet lukuhaaste: kohta 7 Salanimellä tai taitelilijanimellä kirjoitettu kirja
Feministinen lukuhaaste



Kommentit

  1. mahtava loppu tuossa, pakko jatkaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Minä säästelen vielä hieman nelososan lukemista, kun en vielä haluaisi luopua Napoli-sarjasta. Kiitos.

      Poista
  2. Minulla nämä Ferrantet ovat sulautuneet yhdeksi pysäyttäväksi vyyhdeksi, luin jo viimeisenkin. Huikeaa ja terävää kerrontaa. Tässä taisi olla mieletöntä Elenan avioliiton ja tuon rakastumisen kuvausta. Plus tuo yhteiskunnallinen liikehdintä! Loistavaa. 1. osa jätti niin kylmäksi, mutta paljon olisin menettänyt jos en olisi lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin Riitta, että olit postannut nelososasta, mutta en ole lukenut tekstiäsi, vaikka usein kyllä luen kirjoituksia niistäkin kirjoista, jotka on mulla vasta tulossa lukuun. Ferrante on siinä suhteessa poikkeus, että en halua tietää yhtään mitään etukätee siitä, mitä on tulossa.

      Mulla oli tuon ykkösosan kanssa sama juttu. Alku veti, mutta sitten meni pettymyksen puolelle.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Aika paljon neutraalimpi tuo englanninkielinen nimi, kun alkuperäinen on Ne jotka pakenevat ja ne jotka jäävät. Tai siis tarina heistä jotka...
    Minulla koko sarja vielä lukematta, vasta Hylkäämisen päivät Ferrantelta luettuna. Sitä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko olla kyse vaan siitä, että leave sopii tuohon otsikkoon paljon paremmin kuin esim. escape, joka kuulostaisi tökeröltä.

      Oi, sitten sulla on paljon - toivottavasti hienoa - luettavaa edessä päin. En tiedä kovin montaa, joka ei olisi Ferrantesta innostunut häntä luettuaan, mutta toki heitäkin on. Ensimmäinen osa oli lähinnä johdantoa, joten sen perusteella en vielä tekisi johtopäätöksiä. Kiitos Leena.

      Poista
  4. En ole enää itse niin varma, että nämä pitäisi lukea suomennettuina. O-ou. Saatan sortuaaaaaa.... Ihana sarja. TYkkään. Ja mahtavaa, että nämä jatkot ovat vieneet sinutkin, joten voin melko luottavaisesti tarttua niihinkin.

    (Tilasin kasan Levyä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole varma enää siitäkään, että oliko järkevää lukea sitä ekaa osaa suomeksi. Mietityttää, että oliko se tosiana niin erilainen kuin nämä kaksi seuraavaa ja mikä on kielen merkitys asiassa. Jos onkin niin, että englanniksi saan näistä enemmän irti. En siis epäile, etteikö ekan osan käännös olisi taidokas.

      Hah-haa, Levyn kanssa voi käydä just noin, että haluaa lukea vaan lisää. Mulla on nyt Levylle kova kilpailija, Rachel Cusk, jolta olen nyt lukenut kaksi teosta. Cuskiin liitan kyllä varoituksen sanan, sillä luulen, että joko hänen teoksistaan tykkään ihan hirveän paljon tai sitten ei ollenkaan.
      Kiitos bleue!

      Poista
  5. Luin juttusi vain kursorisesti, sillä olen lukenut vasta ensimmäisen osan. Minutkin Ferrante vei mukanaan, Loistavan ystävän lukeminen oli todella mieleenpainuva ja pakahduttava kokemus. Odotan siis kakkososan suomennosta innolla! Luulen, että yritän säästellä sen lukemista kesälomaan asti, koska arvatenkaan lukemista ei voi lopettaa kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on kyllä hyvä ennuste, jos jo ensimmäinen osa vei sinut mukanaan. :D Samaa mieltä tuostakin, että kannattaa lukea hetkenä, jolloin pystyy lukemaan suht nopeasti koko teoksen, koska niin "taika" toimii parhaiten. Kiitos Nanna.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä