Käyn toisinaan lounastauolla Rikhardinkadun kirjastossa, koska kesken hektisen työpäivän on nautinnollista piipahtaa ihan erilaisessa ympäristössä imemässä kirjavoimaa. Pari viikkoa sitten löysin tällaisella "imukäynnilläni" prideviikkoteemaisen kirja-asettelun, josta poimin mukaani tämän Alison Bechdelin sarjakuvakirjan Lepakkoelämää II (Dykes to watch out for). Jos tarjolla olisi ollut Lepakkoelämää I, olisin lainannut sen, mutta en usko että suurta haittaa oli siitä, että aloitin tähän mainioon lesbokaartiin tutustumisen tästä kakkososasta. Suomeksi on julkaistu myös osat Lepakkoelämää III ja IV.
Amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä Alice Bechdel (s. 1960) on monelle tuttu ns. Bechdelin testistä, jota on käytetty paitsi elokuvien myös videopelien ja sarjakuvien luokitteluun. Testi pohjautuu yhteen Lepakkoelämään strippiin, joka ei valitettavasti löydy tästä lukemastani kokoelmasta, joten kopioin wikipediasta alla olevan kuvan.
 |
| Dykes to Watch Out For by Alison Bechdel describes the criteria that have come to be known as the Bechdel test |
Elokuva täyttää Bechdelin testin ehdot, jos siinä on kuvattu vähintään kahta naista, jotka puhuvat keskenään jostakin muusta kuin miehistä. Myöhemmin testin vaatimukseksi lisättiin, että naisilla pitää olla myös nimi. Äkkiseltään saattaa kuulostaa siltä, että Bechdelin testi on helppo läpäistä, mutta kun sitä alkaa soveltaa käytäntöön käy nopeasti ilmi, että näin ei ole.
*
Lepakkoelämää on suorastaan kulttimainetta nauttiva lesbosarjakuva, jota julkaistiin sanomalehdissä vuodesta 1983 aina vuoteen 2008. Siinä Bechdel kuvaa lesbojen arkielämää ja elämässä vastaan tulevia sattumuksia. Se on poliittisesti hyvin tietoista sarjakuvaa, joka peilaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja sen poliittisia kiemuroita. Protestimarsseja ja yhteiskunnallista vaikuttamista tuodaan usein esiin paitsi henkilöiden puheiden, myös kuvissa esiintyvien sanomalehtien ja ilmoitusten kautta.
Lepakkoelämää voisi pitää Suomessakin esitetyn L-koodi -tv-sarjan sarjakuvamuotoisena edeltäjänä (The L World, 2004-2009). Siinä keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat Moninaisen kirjakauppa sekä naisten asuinkommuuni. Bechdelin henkilöhahmot ovat riemastuttavia ja erityisesti Mo kaikessa poliittisessa korrektiudessaan ja pyrkimyksessään elää eettisesti ja kaikin mahdollisin tavoin oikein lohkaisi palan sydäntäni ja kutkutti nauruhermoja. Lukiessa mieleni teki useampaan kertaan tokaista hänelle: Mo, relaa jo vähän. Tätä samaa tosin sanoivat hänelle myös Lepakkoelämän muut henkilöhahmot.
Bechdelin kokoelmaa lukiessa on hyvä muistaa, että sitä alettiin julkaista jo 1980-luvulla, jolloin lesboihin liittyi vielä nykyistä paljon enemmän ennakkoluuloja, mikä puolestaan korosti voimaannuttavan lesbokirjallisuuden merkitystä. Lukemani osa II keskittyy vuosina 1993-1998 julkaistuihin sarjakuviin. Bechdel kuvaa raikkaan realistisesti erinäisiä tilanteita, joita hänen henkilöhahmonsa Mo, Lois, Ginger, Sparrow, Toni, Jezanna ja kumppanit kohtaavat. Otetaanpa tähän asiaa selventävä ruutu kokoelman ensimmäiseltä sivulta:
Lepakkoelämässä tuodaan esiin ihmissuhteiden vaikeutta ja koukeroisuutta. Yksi kokoelman keskeisiä teemoja on Tonin kaapistatulemattomuus vanhemmilleen, sillä Toni ei ole uskaltanut kertoa heille lesboudestaan ja pelkää heidän vievän häneltä ja hänen kumppaniltaan Claricelta yllä olevassa kuvassa syntyvän poikansa Raffin, joten turvatakseen Raffin aseman hän ryhtyy Claricen kanssa järjestämään perheensisäistä adoptiota.
Jos joku miettii, että puhutaanko tässä kokoelmassa seksistä, niin voin paljastaa, että kyllä vaan. Jopa siinä määrin, että ensimmäinen sana, jonka Raffi oppii lausumaan on naida-sanan konditionaali. Viitekehyksenä tosin on Bill Clintonin naimiset.
Lepakkoelämän sivuilla saatat törmätä myös alastomaan naiseen, mutta sitä todennäköisempää on, että törmäät kulttuuriseen viittaukseen tai poliittisesti hilpeään kannanottoon. Vaikka presidenttikritiikki kohdistuu tässä kokoelmassa Clintoniin, sopii se pääpiirteissään monin paikoin myös USA:n nykypresidenttiin, vaikka Trumprin peniksen harharetket ovatkin eri tyyliä kuin Bill Clintonilla.
Lopuksi on ihan pakko päästää vielä ääneen Mo ja hänen melankolinen seksin jälkeinen pohdintansa.
Ihmissuhteet on.
Hankalia.
Ja ihania.
Alison Bechdel: Lepakkoelämää II (2010)
Englanninkielinen alkuteos: The Essential Dykes to Watch Out For (2008)
Suomentanut Tarja Sahlstén
Kustantaja: LIKE
Lepakkoelämää on suorastaan kulttimainetta nauttiva lesbosarjakuva, jota julkaistiin sanomalehdissä vuodesta 1983 aina vuoteen 2008. Siinä Bechdel kuvaa lesbojen arkielämää ja elämässä vastaan tulevia sattumuksia. Se on poliittisesti hyvin tietoista sarjakuvaa, joka peilaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja sen poliittisia kiemuroita. Protestimarsseja ja yhteiskunnallista vaikuttamista tuodaan usein esiin paitsi henkilöiden puheiden, myös kuvissa esiintyvien sanomalehtien ja ilmoitusten kautta.
Lepakkoelämää voisi pitää Suomessakin esitetyn L-koodi -tv-sarjan sarjakuvamuotoisena edeltäjänä (The L World, 2004-2009). Siinä keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat Moninaisen kirjakauppa sekä naisten asuinkommuuni. Bechdelin henkilöhahmot ovat riemastuttavia ja erityisesti Mo kaikessa poliittisessa korrektiudessaan ja pyrkimyksessään elää eettisesti ja kaikin mahdollisin tavoin oikein lohkaisi palan sydäntäni ja kutkutti nauruhermoja. Lukiessa mieleni teki useampaan kertaan tokaista hänelle: Mo, relaa jo vähän. Tätä samaa tosin sanoivat hänelle myös Lepakkoelämän muut henkilöhahmot.
Bechdelin kokoelmaa lukiessa on hyvä muistaa, että sitä alettiin julkaista jo 1980-luvulla, jolloin lesboihin liittyi vielä nykyistä paljon enemmän ennakkoluuloja, mikä puolestaan korosti voimaannuttavan lesbokirjallisuuden merkitystä. Lukemani osa II keskittyy vuosina 1993-1998 julkaistuihin sarjakuviin. Bechdel kuvaa raikkaan realistisesti erinäisiä tilanteita, joita hänen henkilöhahmonsa Mo, Lois, Ginger, Sparrow, Toni, Jezanna ja kumppanit kohtaavat. Otetaanpa tähän asiaa selventävä ruutu kokoelman ensimmäiseltä sivulta:
Lepakkoelämässä tuodaan esiin ihmissuhteiden vaikeutta ja koukeroisuutta. Yksi kokoelman keskeisiä teemoja on Tonin kaapistatulemattomuus vanhemmilleen, sillä Toni ei ole uskaltanut kertoa heille lesboudestaan ja pelkää heidän vievän häneltä ja hänen kumppaniltaan Claricelta yllä olevassa kuvassa syntyvän poikansa Raffin, joten turvatakseen Raffin aseman hän ryhtyy Claricen kanssa järjestämään perheensisäistä adoptiota.
Jos joku miettii, että puhutaanko tässä kokoelmassa seksistä, niin voin paljastaa, että kyllä vaan. Jopa siinä määrin, että ensimmäinen sana, jonka Raffi oppii lausumaan on naida-sanan konditionaali. Viitekehyksenä tosin on Bill Clintonin naimiset.
Lepakkoelämän sivuilla saatat törmätä myös alastomaan naiseen, mutta sitä todennäköisempää on, että törmäät kulttuuriseen viittaukseen tai poliittisesti hilpeään kannanottoon. Vaikka presidenttikritiikki kohdistuu tässä kokoelmassa Clintoniin, sopii se pääpiirteissään monin paikoin myös USA:n nykypresidenttiin, vaikka Trumprin peniksen harharetket ovatkin eri tyyliä kuin Bill Clintonilla.
Lopuksi on ihan pakko päästää vielä ääneen Mo ja hänen melankolinen seksin jälkeinen pohdintansa.
Ihmissuhteet on.
Hankalia.
Ja ihania.
Alison Bechdel: Lepakkoelämää II (2010)
Englanninkielinen alkuteos: The Essential Dykes to Watch Out For (2008)
Suomentanut Tarja Sahlstén
Kustantaja: LIKE
DTWOF on kyllä mainio sarja, näitä suomennoksia en ole lukenut (ymmärtääkseni jonkin verran valikointia on harrastettu, eli varmaan joitain strippejä jotka ovat puhdasta ajankohtaista poliittista kommentointia on jätetty pois).
VastaaPoistaMutta ihmissuhdeväännöissäkin on viehättävää moniulotteisuutta ja sävyjä, ja Mo on tietysti symppis.