Joka tapauksessa kyseinen lause sai minut odottamaan Ryan Gattisin Vihan katujen kaltaista superintensiivistä romaania ja niinpä otin Edvardssonin romaanin mukaan lähtiessäni juhannuksen viettoon. Ajattelin, että se sopisi oikein hyvin luettavaksi bussimatkoilla ja tässä suhteessa olinkin oikeassa. Menomatkalla luin romaanista puolet ja paluumatkalla loput ja matka taittui nopsaan Melkein toden tarinan parissa. Tästä huolimatta lukukokemus jäi kauaksi edellä mainitun Gattisin romaanin tarjoamasta sähköisen vahvasta tunnelmasta.
Melkein tosi tarina on ihan ok romaani, joka sopii hyvin luettavaksi silloin, kun haluaa relata kirjallisuuden parissa. Tarina kertoo Zackistä, joka saa päähänsä kirjoittaa kirjan opiskeluaikojensa tapahtumista. Kirjan nykyhetki sijoitttuu vuoteen 2008 ja kirjan sisällä kuvatun Zackin käsikirjoituksen tapahtumat vuosiin 1996-7.
1990-luvun puolivälissä Jack osallistui luovan kirjoittamisen kurssille, jossa hän tutustui kurssilaisiin, joihin hän tutustuu uudestaan kirjaprojektinsa myötä. Paikoin olin aistivinani tuulahduksia Donna Tarttin romaanista Jumalat juhlivat öisin, mutta tämän romaanin lukemisesta on jo niin kauan, että en pysty tarkempaa vertailua näiden kahden välillä tekemään.
Melkein tosi tarina on myös kirja kirjoittamisesta. Voisi olla mielenkiintoista vertailla, miten romaanin nykyhetken myötä paljastuvat uudet tapahtumakäänteet vaikuttavat Zackin käsikirjoitukseen, mutta tässä suhteessa romaani ei lunasta odotuksiani, joskin sen ei ehkä ole tarkoituskaan niin tehdä. Edvardsson luo romaaninsa tunnelman pitkälti henkilöhahmojen kautta. Heistä salaperäisin ja kutkuttavin on kirjailija Leo Stark, jonka katoaminen tulkitaan murhaksi, johon syypääksi poliisi onnistuu nakittamaan Zackin kurssikaverin Adrianin. Ruotsalainen poliisin, aivan. Niinpä. En menisi luottamaan heidän tutkimustuloksiinsa.
Edvardssonin tarina rullaa mukavasti ja paikoin suht koukuttavastikin. Kustannusmaailmakin saa romaanin kuluessa muutaman tölväisyn, jotka saattaisivat olla hyvinkin kiinnostavia, mutta jäävät vähän puolivillaisiksi. Mikään elämää suurempi lukukokemus tämä romaani ei ole, mutta ihan kelpoa käyttökirjallisuutta, joka täyttää hyvin paikkansa juuri vaikkapa matkalukemisena, jolloin keskittyminen ei usein ole parasta mahdollista.
Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (2017)
413 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: En nästan sann historia (2016)
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Kustantaja: Like (arvostelukappale)
Minä luen nuo mainoslauseet vasta lopuksi. Hankala silloin, jos niitä on ympätty kanteen.
VastaaPoistaIhan samoilla ajatuksilla olin. Mukavan viihteellinen kirja, johon koukutuin vähän liiankin nopsasti. Mutta kirja on mukavaa lomalukemista näin kesäaikaan.
Minäkin yleensä välttelen sekä takakantta että kirjanlievetekstejä, mutta kun mietin, että mitä otan juhannusmatkalle mukaan, niin tuli noita sitten luettua. Ihan ok laiturikirjallisuutta, mutta taitaa riittää mulle tätä lajia vähäksi aikaa.
PoistaOmppu, samoja aatoksia minullakin tästä kirjasta ja Tarttia olin myös aistivinani, tosin tämä kalpenee kyllä Tarttin rinnalla. Ihan sujuvaa ja koukuttavaa luettavaa, mutta haihtuu mielestä saman tien.
VastaaPoistaJumalat juhlivat öisin oli mulle nuorena elämää suurempi eli oikeastaan oli vaan huono asia, että tämä kirja herätti tuon mielleyhtymän, koska Tarttin kirjan rinnalla kalpenee aika moni muukin teos kuin tämä.
PoistaAika samanmoisesti koin kirjan. Eniten huvitti satiirishenkinen kaustannus- ja kirjoittamisbisneksen kuvaus. Ja oli kertojakin melko vempula. Ihan kiva viihdykejännäri se.
VastaaPoistaViihdyke - just sitä. Vähän niinkun viihde+korvike :D
PoistaMulla on niin ristiriitaiset fiilikset tästä, tavallaan en pitänyt yhtään, ja silti hotkin sellaista vauhtia, ettei ihan heti muista vastaavia kirjakoukuttajia mieleen tule. Ja kyllähän tämä viihdytti, oli mainiota lukemista omaan hetkeensä, mutta tavallaan siitä jäi vähän sama olo kuin olisi katsonut putkeen 10 jaksoa tv-sarjaa: sellainen pöhnäinen ja tylsänturta, ei virittynyt ja virikkeellinen niin kuin kirjojen kanssa yleensä. :D
VastaaPoistaTuopa onkin kiinnostava tilanne, että et pitänyt kirjasta, mutta silti se hotkitutti. En taida muistaa omalla kohdallani vastaavaa tapahtuneen, vaan pitäminen ja hotkiminen kulkee yleensä käsikynkkää.
PoistaTämä ei tosiaan erityisemmin jää mieleen kummittelemaan, mutta täytti hyvin paikkansa matkalukemisena.
No minäkin luin tämän, vaikka en kauheasti tykännytkään.
VastaaPoistaNe oli niin hölmöjä ne kirjailijuuden ja LUOVAN kirjoittamisen ylistyspuheet, samoin kuin henkilökuvien typistäminen kahteen tyyppin: olet joko ruma ja tyhmä tai fiksu ja kaunis. Tämä oli varmaan just sitä samaa, mitä Tuija sanoi satiiriksi, mutta minua tosikkomaisesti vaan ärsytti.
Mutta juoni koukutti, halusin tietää kuka on murhaaja :D
Tämä kirja taitaa olla pienimuotoinen hitti sarjassa "luin nopeasti, vaikka en niin kovin tykännytkään" :D Voi tosiaan olla, että on kyse satiirista, mutta en myöskään oikein osannut tulkita noita kirjallisuuspuheita niin, koska kokonaisuus ei tukenut ko. tulkintaa
Poista