perjantai 31. elokuuta 2018

Miksi Jatta juo? - Eva Illoinen: Iltapäivällä tuli levottomuus * BAR Finland, 30.


Iltapäivällä tuli levottomuus on yksi hienoimpia suomalaisia kirjannimiä. Tosin se sopisi paremmin jonkin muun romaanin kuin tämän Eva Illoisen teoksen nimeksi, sillä se vihjaa nimensä kautta lyyriseen kirjoitustapaan ja korkeintaan seitinohueen ranskalaiseen iltapäivähumalaan. Kummastakaan ei tässä romaanissa ole tietoakaan, sillä Illoisen teksti on vankasti perusrealistista ja seitinohuen sijasta päähenkilö Jatta on useimmiten tolkuttomassa kaatokännissä.

Kirjastossa työskentelevä Jatta turvautuu pulloon aluksi silloin tällöin, mutta alkoholistikertomusten juonen mukaisesti viina vie naisesta voiton vähitellen yhä pahemmin.

Jatan juomista yrittää rajoittaa hänen miehensä Pauli - laihoin tuloksin. Apua pyydetään myös tuttavapiiriin kuuluvalta psykiatrilta, mutta hänenkään neuvonsa eivät onnistu lopettamaan Jatan juomista kuin väliaikaisesti.

Kirjassa etsitään syytä Jatan juomiselle. Psykiatri haluaa penkoa Jatan nuoruutta ja lapsuutta, kuinkas muutenkaan, mutta Jatta ei suostu puhumaan, eikä missään vaiheessa kirjaa tule esiin mitään yksittäistä tapahtumaa, joka hänen juomisensa voisi selittää. Syykandidaatteja kyllä on, mutta tässä paino on yhdyssanan jälkimmäisellä osalla.

Kertoja vihjaa, että juomisen syy saattaisi olla nuoruuden rakkaussuhteessa koettu pettymys, kesken jääneet yliopisto-opinnot tai epämuodostuneena syntynyt ja pian syntymänsä jälkeen kuollut ensimmäinen lapsi. Syyn etsiminen Jatan juomiselle siinä määrin painokkaasti kuin romaanissa sitä etsitään kertoo kahdesta asiasta.

Ensimmäinen näistä on se, että naisen alkoholismi on erityisen häpeällinen asia. Tässä yhteydessä on hyvä ottaa huomioon, että Iltapäivällä tuli levottomuus on julkaistu vuonna 1980, jolloin naisen ja äidin juominen oli vielä paljon häpeällisempää kuin nykyisin. Toiseksi jos nainen juo, on sille edes oltava jokin erityinen syy, joka voidaan nostaa päivänvaloon ja jonka avulla juominen voidaan selittää ikään kuin poikkeustapaukseksi.

Illoisen romaanin nerokkuus onkin juuri siinä, että se ei tarjoa konkreettisia syitä Jatan juomiselle. Jos tätä romaania kuitenkin lukee tarkasti huomaa, että syitä on kyllä löydettävissä, mutta ne ovat laatua, jota sen enempää Jatan mies Pauli kuin psykiatrikaan eivät osaa tulla ajatelleeksi. Erityisen valaiseva on seuraava katkelma, jossa kuvataan Jatan tuntemuksia tilanteessa, jossa tytär Jaana on juuri aloittanut koulunkäynnin.

Pahinta oli kuitenkin, kun ei tapahtunut mitään. Tyhjät tunnit. Kun eivät enää kirjatkaan viihdyttäneet. Jaana menossa kouluun ensimmäisenä koulupäivänä. Leveät kasvot vakavina, käsi lujasti laukunkahvassa. Eikä Jatalla enää mitään tekemistä. Siivousta ja maitokauppaa. Ruokaa kerran päivässä. Ikävä. Asuisi edes Turussa. Tai ei Turussa. Tapahtuisi jotakin. Kun olisi oikeita ihmisiä tulossa ja menossa koko ajan. Ikävä.

Jatan tilannetta pahentaa pikkukaupungin tukahduttavuus, jatkuva ihmisten katseiden alla oleminen. Säännöt sen suhteen, mikä on naisella soveliasta ja mikä ei, ovat kuin kuristava kaulapanta. Niitä on helppo uhmata, sillä siihen riittää vaikkapa se, että Jatta menee käymään Alkossa. Niin ei naisen kuulu tehdä ja niin pikkukaupungin muut naiset eivät tee. Jatasta tulee merkitty.

Elämä "tarkkojen muodollisuuksien kaupungissa" ei anna tilaa erilaiselle. Illanvietot on kirjoitettu jo etukäteen tarkan kaavan mukaan ja käsikirjoitukseen kuuluu myös se, että kun viinaa tarjotaan, sitä kuuluu juoda, mutta humalaan ei saa tulla. On puhuttava niitä näitä, oltava iloinen, hymyiltävä paljon. On vedettävä läpi naisen rooli poikkeamatta siitä kertaakaan.

Pikkukaupungissa ihmiset ovat hyeenoja, jotka saavat suurimman nautintonsa päästessään juoruamaan muille tapahtuneista ikävistä asioista. Niin piiri pyörii ja mukana pyöriessä voi korottaa itsensä muille tapahtuneiden ikävien asioiden kautta.

Jatta elää kuin näyteikkunassa. Katse ei jätä häntä rauhaa ja kuiskutus kiirii pitkin katuja. Romaanin loppupuolella Jatta ei enää poistukaan kodistaan, vaan haahuilee aamutakissa ja haluaa vain nukkua nukkua nukkua. Siihen tarvitaan viinaa ja pillereitä jatkuvasti yhä enemmän, kunnes päivä ja yö lakkaavat olemasta ja jäljelle jää vain eriasteisten humalatilojen sarja.

Illoinen kuvaa, miten alkoholismi ei koskaan ole pelkästään siitä kärsivän ihmisen sairaus, vaan myrkyttää koko perheen ilmapiirin. Paulin rakkaus on sitkeää laatua ja hän tekee parhaansa, mutta se ei riitä mihinkään. Kun Jatta on muutaman kuukauden raittiina on kodin ilmapiiri niin painostava, että Paulin tekisi mieli laukaista tilanne ostamalla vaimolleen viiniä.

Murheellinen on myös teini-ikäisen Jaanan tilanne. Hän sulkeutuu omaan huoneeseena ja laittaa sormet korviinsa. Hän jää perheessä näkymättömäksi, eikä hänellä ole kavereita. Jatta ei huomaa Jaanaa omilta ongelmiltaan ja Pauli taas ei osaa keskustella tyttärensä kanssa. Huomiotta jäämisen hinta saakin Jaanan kohdalla kohtalokkaita seurauksia.

Niin raadollisen kaunistelematonta naisen alkoholismin kuvausta olen harvoin lukenut kuin mitä Iltapäivällä tuli levottomuus on. Lähimpinä esimerkkeinä viime vuosilta voisi mainita Susanna Alakosken Sikalat (Svinalängorna, 2006) sekä Alex Schulmanin Unohda minut (Glöm mig, 2016). Kummassakin niissä tapahtumia tarkastellaan lapsen näkökulmasta, kun taas Illoinen käyttää kolmannen persoonan kertojaa. Luukijan ei anneta juurikaan kurkistaa Jatan tai Paulin pään sisälle muutamia menneisyyteen sijoittuvia muisteluja lukuunottamatta. Jaanasta taas ei saada sitäkään vähää tietoa. Mitä miettii tyttö, jonka äidin elämää hallitsee viina ja joka on juomisensa vuoksi pikkukaupunkilaisten puheenaihe?

Rivien välistä kuuluu Jatan ääni, joka haluaa enemmän ja jotain muuta. Avioliitto ja äitiys ovat tehneet hänestä vangin, sosiaaliset normit sinetöineet hänen kohtalonsa. Jatta on muovattu eri savesta kuin muut naiset ja tämä tulee kipeästi ilmi hänen tarkkaillessaan heitä kutsuilla.

Jatta katsoi kahta mustapukuista ja valkoisin helmin koristettua naista. Niin se oli. Ne puhuivat hänestäkin, ne puhuivat aina. Eivät koskaan kirjasta jonka olivat lukeneet tai Afganistanin tilanteesta tai kaataako MTK hallituksen, vaan aina ihmisistä. Niistä jotka olivat läsnä ja niistä jotka eivät olleet. Kiihkeästi odottaen, että jollekulle kävisi huonosti. Konkurssi. Perheriita. Itsemurha.

Muiden naisten seurassa Jatta on kummajainen ja jotta hän voisi sopeutua joukkoon hänen pitäisi muuttaa itsensä normien mukaiseksi. "Oikeaa" naiseutta ylläpitävät tiukat rajat eivät suostu venymään. Kenen syy on, että Jatta juo.


Eva Illoinen: Iltapäivällä tuli levottomuus (1980)
223 sivua
Kustantaja: Tammi

BAR Finland, osa 30
Aiempiin BAR-Finland -postauksiin pääset tutustumaan tästä

6 kommenttia:

  1. Tämä pitäisi varmaan ottaa uusintalukuun. Luin sen aikoinaan, kun se ilmestyi, teki vaikutuksen ja mitä kirjoittamastasi voi päätellä, kirjan ote ei ole herpaantunut vuosien saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta tämä on erittäin luettava edelleen, eikä teemansa puolesta ole ollenkaan vanhentunut. Aikanaan varmaan oli suht radikaalikin.

      Poista
  2. Tuo loppukysymyksesi on sellainen, että jos sen ratkaisisi, niin saisi Nobelin palkinnon. Paljon on etsitty biologisia syitä ja sitäkin enemmän psyykkisiä ja ympäristön aiheuttamia. Alkoholismi on kuin flunssa, ratkaisematon.

    Tunnen alkoholistinaisen, jonka uskon tunteneen ja edelleen tuntevan ainakin tyhjyyttä, mitä tämän kirjan Jattakin tuntee. Sitäkin voi tuntea, vaikka elämässä olisi kaikkea sellaista, minkä luulisi tuovan sisältöä. Juopa elinympäristön ihmisten kiinnostusten ja omien kiinnostusten välillä tekee yksinäiseksi, mutta ei sekään pakota juomaan, vaan esim. - no, lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmoja vastauksia juomisen ongelmaan ei tosiaan taida olla kellään. Luulen, että kysymys on monen eri tekijän summasta. Tässä kirjassa juominen vaikuttaisi olevan pakoa elämästä ja sinällään on hyvin ymmärrettävää, että kunderalainen olemisen sietämätön keveys saa tarttumaan pulloon, kun muita keinoja asian käsittelyyn ei tunnu olevan.

      Poista
  3. Tämä menee alkoholismia käsittelevän kirjallisuuden lukulistalleni. Jostain syystä aiheen käsittely kaunokirjallisuudessa kiinnostaa kovasti, vaikka mitään kokemusta asiasta ei omakohtaisesti eikä läheisimpien ihmisten osaltakaan ole, työmaalta ja kaukaisempien sukulaisten osalta kylläkin. Ja ehkä herkässä iässä yläasteella luin Tikkasten ja Kihlmanin kirjoja ja jäivät mieleen.

    Tyhjyys on asia jonka sieto ja käsittely on varmasti vaikeinta niille jotka sen joutuu tekemään syystä tai toisesta yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sittemin selvinnyt, että kirja perustuu pitkälti kirjoittajan omiin kokemuksiin, vaikka ei sillä nyt ole väliä sinänsä. Tuo vaan kävi lukiessa mielessä, että onkohan jotain omaa kokemusta taustalla, kun nuo kuvaukset oli jotenkin niin sisältäpäin kirjoitetun tuntuisia.

      Poista