Siirry pääsisältöön

Mitä tapahtui oikeasti? * Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Vietän helteistä kesäpäivää kahden ystäväni kanssa lahtelaisen omakotitalon puutarhassa. Muistelemme opiskeluaikojamme 1990-luvulla. Yksi muistaa yhden tapahtuman, toinen toisen ja kolmas palasia edellisistä. Äkkiä joku meistä sanoo ääneen nimen ja tuon nimen kautta me alamme keriä auki muistoja, jotka jo luulimme unohtaneemme.

Kirjoitan tämän kesäisen päivän muistiin, sillä jos en niin tekisi, ehkä kukaan meistä ei tätä päivää enää vuosia myöhemmin muistaisi.

*

Kun Patrick Modiano voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014 hänen teoksistaan kertovia kirjoituksia ilmestyi blogistaniassa tiuhaan. Nyt näyttää siltä, että Modiano-huuma on mennyt ohi ja hänen romaaneistaan kirjoitettuihin bloggauksiin törmää enää harvakseltaan.

Innostuin lukemaan Modianoa vasta Nobel-palkinnon myötä ja tämä nyt lukemani Jotta et eksyisi näillä kulmilla on kolmas Modianoni. Kehäbulevardeista olen kirjoittanut tässä ja Villa Tristestä tässä. Näiden kolmen teoksen myötä olen vakuuttunut, että Modiano on "minun kirjailijani" ja Jotta et eksyisi oli teoksena sitä vielä enemmän kuin kaksi aiemmin lukemaani.

Tyypilliseen tapaansa Modiano liikkuu Jotta et eksyisi näillä kulmilla  -romaanissaan menneisyydessä. Tapahtumissa ja ihmisissä, jotka ovat jo unohtuneet, mutta jotka äkillisesti palaavat mieleen ja saavat epäilemään, mitä oikeastaan tapahtui ja mikä on muistin pursottamaa kuorrutetta.

Teoksen päähenkilön, kirjailija Jean Darangen rauhallinen elämä häiriintyy, kun hän saa puhelinsoiton Gilles Ottolinilta, joka on löytänyt Darangen osoitekirjan. Käy ilmi, että osoitekirjassa on sellaisten ihmisten nimiä, joista Darange ei enää muista, keitä he ovat. Darangen osoitekirjan löytänyt Ottolini sekä hänen naisystävänsä Chantal Grippay tuovat romaaniin sekä epätodellisen että jännityksentäyteisen tunnelman. Jotakin pelottavaa tuntuu olevan ihan kulman takana vai menneisyyskö se siellä ojentelee suonikkaita sormiaan?

Modiano kutoo tarinansa nautittavan taitavasti ja Jean Darangen menneisyys piirtyy esiin vähitellen ja yllättävien käänteiden kautta. Yllättävää kyllä lukiessani mieleeni palasi vahvasti parikymmentä vuotta sitten lukemani Paul Austerin New York -trilogia. Sinänsä Modianon ja Austerin välillä ei ole sen kummempia yhteyksiä, mutta luulen, että juuri Jotta et eksyisi -romaanin salamyhkäisyys ja tarinan suostumattomuus avautumaan selkeäksi tapahtumaketjuksi ja kirjailijan matkan varrelle ripottelemat käänteet muistuttivat New York -trilogian lukemisesta.

Ehkä Modianon romaanissa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kyse menneisyyden elvyttämisestä. Teos nimittäin ei ole kovin uskottava kuvatessaan, miten aluksi jo kokonaan unohtunut henkilö kokonaisine elämänvaiheineen nousee Derangen mieleen. Varsinkaan, kun tähän henkilöön, Annie Astrandiin, liittyvät muistot ovat senlaatuisia, että niiden unohtaminen tuntuu kovin kummalliselta. Tämän vuoksi väitänkin, että yhtä paljon kuin on kyse Jean Darangen katsomisesta menneisyyteen on kyse myös hänen tavoistaan luoda menneisyyttä jälkikäteen. Kuka voi erottaa toisistaan muistot sinänsä ja muistot, jotka muistamme, koska niistä on niin usein puhuttu ja muistot, joita muistelemalla me lisäämme niihin nyansseja ja tapahtumia itse sitä merkille panematta.

Jean Darange saa takaisin jo unohtuneita palasia menneisyydestään, mutta ehkä kyse tosiaan on tarinoista, joita hän itse oman henkilöhistoriansa tapahtumien motivoimana - ellei suorastaan pakottomana - kertoo ja tekee niistä sitä myötä muistoja. Modianon romaani liikkuu useammalla aikatasolla ja aina ei ole kovin selvää, mitä vuosia Darangen elämästä milloinkin tarkastellaan. Kaiken lisäksi tarinaan "sekaantuu" vielä Darangen esikoisromaani ja erityisesti sen ensimmäisen luvun luonnos, jonka olinpaikkaa Darange ei enää tunne.

Jotta et eksyisi näillä kulmille kasvaa teoksena juuri sellaiseksi muistin hataraksi, osin tosilla, osin tosiksi luulluilla sepitelmillä täytetyksi kuvaukseksi, jollaisena menneet tapahtumat oikeassakin elämässä usein näyttäytyvät. Vahvasti esteettinen, pinnaltaan hämäävän kevyt romaani, joka rakentuu sille, jota kerran oli tai jonka muistimme on rakentanut olemaan.

Jotta et eksyisi näille kulmille sai minut vetelemään oman menneisyyteni lankoja ja löysin muun muassa kuuman kesäisen päivän, jolloin keltaiset ballerina-kenkäni uhkasivat sulaa osaksi asfalttia ja vieressäni kulki hän, jota luulin rakastavani aina ja ikuisesti.




Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla (2015)
136 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier (2014)
Suomentanut: Lotta Toivanen
Kustantaja: WSOY








Kommentit

  1. Minun bloggauksni Modianon teoksista loppui suomennosten loppumiseen. Luin vielä yhden ruotsiksi. Herra on minusta Nobelin-stipendinsä ansainnut. Hyvä bloggaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisen vähän Modianon laajasta tuotannosta on suomennettu. Olen lukenut säästellen, jotta luettavaa riittäisi pidempään. Kiitos Jokke!

      Poista
  2. Eihän tästä ole monta vuotta kun Modiano on saanut Nobelin. Enkä edes muista tällaista voittajaa! Enkä siis ole lukenut yhtään hänen kirjojaankaan. Kirjoitit tästä kirjasta mielenkiintoisesti, eli ehkäpä tämä pääsee lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan Nobel-palkinnon myötä Modiano nousi laajemmin esiin Suomessakin, mutta nyt tuntuu, että hän on painumassa takaisin unohduksiin. Niin ei kyllä pitäisi käydä. Toivon, että pidät, jos jotain häneltä päädyt lukemaan.

      Poista
  3. Hämärien puotien kujan luin heinäkuussa, ja minustakin tuli Modianosti ☺. Kirja veti hiljaiseksi. Lukulistalle siis lisää Modianoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulistalle kaikki Modianot. Suomennettuja on jotain 6 kappaletta ja kun ne ovat sivumäärällisesti alle 200 sivua, niin eipä tuosta lukulista liiaksi rasitu 😂

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip