Siirry pääsisältöön

"Aurinko kun päätti retken ..." - Salla Simukka: Sammuta valot!/Sytytä valot!


Nyt on niin hienoa, että tekee mieli tanssahdella.

Erityisesti muutamien Salla Simukan novellien loput jättävät minut haukkomaan henkeäni ja huomaan toistelevani yhtä ja samaa sanaa kerran toisensa jälkeen. Nerokasta.

Löysin Salla Simukan uutuusteoksen Sammuta valot!/Sytytä valot! vähän kiemuraista reittiä. Tämä on samalla hyvä todiste siitä, että vaikka kuinka seuraa, mitä kirjallisuutta maassamme julkaistaan hyviä teoksia saattaa silti mennä ohi ja on usein kyse lähinnä sattumasta ja tähtien asennosta, mitkä teokset löytävät reittinsä luokseni.

Simukan uutuuden löysin podcastien kautta. Kuuntelin Omahuone-podcastia, jossa puhuttiin bloggaamisesta ja siitä, pitäisikö kirjabloggareille maksaa. Sivulauseessa tuli esiin, että Baba Lybeck tekee nykyisin podcasteja ja niinpä päätin tutkia, mistä kirjoista hänen podcasteissaan on puhuttu. Valitsin kuunneltavakseni jakson, jossa hän keskustelee Salla Simukan kanssa kirjoittamisesta ja nuorista Sammuta valot!/Sytytä valot! -teoksen kontekstissä. Tämä oli mainio keskustelu, jonka kuuntelemista voin lämpimästi suositella.

Keskustelun välissä luettiin Simukan kirjaa ja näitä lukunäytteitä kuunnellessani tunsin, miten pieni vaativa ääni alkoi voimistua ja antaa jaloilleni käskyjä käydä kirjakaupassa. Lopulta huuto yltyi niin kovaksi, että ainoa tapa saada se lakkaamaan oli marssia kirjaostoksille sillä siunaaman hetkellä ja ostaa Simukan uutuus omaksi.

Sen jälkeen tapahtui jotakin ihmeellistä.

Sammuta valot!/Sytytä valot! -kirjasta ei tullut teosta, jonka olisin laittanut kirjahyllyyn kaivaakseni sen esiin muutamaa vuotta myöhemmin hyllynlämmittäjähaastetta varten. Kävin nimittäin sen kimppuun heti kotiin päästyäni.

*

Sammuta valot!/Sytytä valot! on ns. kääntökirja, jota voi lukea kahdesta eri suunnasta. Kumpikin osa sisältää 10 novellia/kertomusta. Minä luin tätä kirjaa niin, että luin aina ensin yhden novellin Sytytä valot! -puolelta ja sen jälkeen yhden novellin Sammuta valot! -puolelta. Tämä lukutaktiikka osoittautui aivan erinomaiseksi, koska sen avulla oli helppo tarkastella novellien välisiä yhteyksiä, jotka toisinaan olivat ilmeisiä, toisinaan taas hiuksenhienoja.

Kummaltakin puolelta vuorotellen lukeminen oli syventävää ja avartavaa. Tekstit pääsivät näin käymään toistensa luona kylässä ja heittämään toistensa maailmoihin valonsa ja varjonsa. Näin tästä teoksesta muodostui omanlaisensa päivänsäteen ja menninkäisen välinen vuoropuhelu, jossa valo syö pimeyden ja pimeys nielee valon.

Novellit kertovat nuorista ja heidän ihastumisistaan ja rakastumisistaan, perhesuhteista ja muista nuorille läheisistä asioista. Aikuisen lienee mahdotonta lukea tätä kirjaa ilman että välillä tulisi muisteltua myös omia teini-iän kohelluksia. Omien muistelmieni intensiteettiä lisäsi vielä se, että Simukan kirjan sivuilta löytyi sitaatti, jonka suurella hartaudella joskus 15-vuotiaana itsekin kopioin ruutuvihkoon. Kyseessä ovat sanat Shakespearen Myrskystä: "Sama kude meissä kuin unelmissa on / ja unta vain on lyhyt elämämme."

Sytytä valot! -osiossa liikutaan reaalimaailmassa ja sen sisältämät novellit ovat enimmäkseen valoisia ja toiveikkaita. Sammuta valot! -puolella taas ollaan elämän yöpuolella. Dystopian, kirousten, selittämättömän ja kauhun maastossa. Teos tarjoaa myös osuvaa yhteiskuntakritiikkiä kuvatessaan, minkälaisia seuraukset voivat olla, jos nuori ei tule nähdyksi.

Luin tätä teosta hitaasti ja huolella, sillä pinnalta helpon oloiset lauseet kätkevät sisälleen paljon. Ne värisevät ja kantavat mukanaan latauksia, jotka nopeasti lukemalla saattaisivat jäädä huomaamatta.

Yksi tämän kirjan mahtavimpia puolia on Simukan tapa kuvata sukupuolta ja seksuaalisuutta siihen liittyen. Baba Lybeckin podcastissa Simukka kertoi, että hän on halunnut kuvata niitä niin, että ne eivät ole mikään Juttu, vaan asioita, kuten mitkä asiat tahansa. Kun homoseksuaalit alkoivat päästä tv-sarjoissa esiin, käytettiin heistä usein ilmaisua kiintiöhomo.  Mainitsin edellisen asian siksi, että Simukan kuvaustapa on kiintiöajattelun täydellinen vastakohta. Se, että rakkaus on tyttöjen tai poikien välistä on tässä kirjassa niin luontevasti kuvattu, että lukijana - ja omasta sukupuolesta riippumatta - kirjan hahmoihin samaistuminen on helppoa. Teoksessa myös problematisoidaan sukupuolta siinä mielessä, että kaikki novelleissa kuvatut henkilöt eivät koe omaa sukupuoltaan oikeaksi/kokevat olevansa sukupuolijärjestelmän ulkopuolella.

Ja nyt minä huudan: OPETTAJAT HALOOTA! Sammuta valot!/Sytytä valot! suorastaan vaatii päästä luettavaksi koululuokissa. Simukan teos tarjoaa runsaasti aiheita keskustelun pohjaksi niin aiheidensa puolesta kuin myös siksi, että kirjan novelleja voi tulkita useammilla tavoilla. Sitä paitsi muutaman sivun pituisen novellin tai kaksi jaksaa varmasti lukea myös nuori, jolle lukeminen muutoin on vierasta.



Salla Simukka: Sammuta valot!/Sytytä valot! (2018)
Kustantaja: Tammi


Kommentit

  1. Kiitos Omppu tästä mielenkiintoisesta esittelystä. Uskon, että kirja on todella niin hyvä kuin sinä kuvaat. Täytyy sanoa että minulta on jäänyt huomaamatta tämän kirjan ilmestyminen, mutta hyvä kun tuli nyt esille. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tietoisuuteeni tämä kirja tosiaan tuli vähän mutkan kautta. Onneksi kuitenkin tuli. Kiitos kun kävit kommentoimassa ja mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Kiitos! Postauksesi herätti lukuhalun ja tiedän jo kollegan jolle aion kirjaa mainostaa. Luulin ensin, että Simukka on julkaissut kaksi sisarteosta samaan aikaan mutta kyseessä onkin yksi ja sama kirja. Jännä rakenteellinen ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes! Hieno homma, että aiot mainostaa tätä kirjaa. Tässä on tosiaan vähän erikoisempi rakenteellinen ratkaisu, mutta se toimii vallan loistavasti.

      Poista
  3. Simukka on vielä lukemattomien kirjailijoiden joukossa, mutta toivottavasti ei kauaa. Tapahtumissa puhuessaan olen kyllä Simukkaan vähän ihastunut, niin ihana tyyppi ja tärkeää sanottavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka nyt ei olisi Simukkaan ihastunut? :D
      Tuossa podcastissakin hän puhuu tosi viisaita ja jotenkin sellaisella tyylillä, että häntä kuuntelisi vaikka kuinka ja kauan. Mahtavaa, että meillä on hänen laisensa kirjailija.
      En ole itsekään ennen tätä lukenut Simukalta mitään, mutta tämä ei tosiaankaan tulee jäämään viimeiseksi kirjaksi hänen tuotannossaan.

      Poista
  4. Minä kuuntelin tuon podcastin ja tykkäsin siitä, mitä Simukka puhui näkymättömyydestä ja sen ilmaisusta. Kuinka on tärkeää tuoda sitä esiin nuorille ja millä tavalla. Novellistä, josta siinä luettiin pätkä, hän mielestäni onnistuu tässä.

    Pätkät joita teksteistä luettiin kuulostivat hyviltä, tosin mietin ovatko ne kaikki rakkauspakkaustelut siirappisuudessaan potentiaalisesti kyllästyttäviä minulle, toisaalta nuorenahan rakkaus on siirappista. Täytyy varmaan katsoa kirjastossa, jos lukisi pidemmän pätkän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simukalla on hyvä ns. ulosanti. Puhuu selkeää ja tärkeää asiaa.

      Mulla tuli noista joistakin "rakkauspakkasteluista" vahvasti oma nuoruus mieleen. Kokoelmassa on kyllä ihan muunkin tyylisiä tarinoita, ei pelkästään näitä rakkausjuttuja, jotka oli minusta välillä niin hellyyttäviä. Sellaista se silloin joskus taisi olla :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän