torstai 4. heinäkuuta 2019

Poikaystävän housut - Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

"Ei ole sinun kirjasi", sanoi minulle yksi jos toinenkin luettuaan Sisko Savonlahden esikoisteoksen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Kerron heti tähän alkuun salaisuuden. En nimittäin kovinkaan paljoa luota muiden arvioihin siitä, mistä kirjasta mahdollisesti saattaisin innostua, mutta varmasti Savonlahden romaaniin tutustumista lykkäsi kuitenkin ainakin jossain määrin se, että lähipiirini lukijoiden kesken vaikutti vallitsevan konsensus sen suhteen, että voisin hyvällä omalla tunnolla jättää tämän kirjan väliin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Kun otin uudestaan käyttööni äänikirjapalvelun päätin kuunnella ETKKM:n. Vähän varovaisesti ja ikään kuin itseltänikin hieman salaa. Sain kyllä kirjasta ennakkokappaleen kustantajalta juuri ennen sen ilmestymistä, mutta jostakin syystä kirjan kuunteleminen houkutti lukemista enemmän.

Nyt kirjan kuunneltuani minulla on vahva tunne, että kuunneltuna ETKKM oli minulle parempi ja intiimimpi kokemus kuin mitä se olisi ollut luettuna ja haluankin ihan erikseen kiittää myös kirjan lukijaa, Pirjo Heikkilää.

ETKKM on kiinnostava kirja jo senkin vuoksi, että se on jakanut vahvasti mielipiteitä. On niitä, joiden mielestä se on loistava ja toisaalta niitä, joiden mielestä se on pelkkää valitusta ja sipsin syöntiä.

ETKKM kertoo nuoren naisen elämästä. Hänen ihmissuhteistaan ja työnhaustaan, Tinder-treffeistä, baari-illoista, kaupassa käymisestä ja päiväunelmoinnista. Se sisältää periaatteessa juuri niitä elementtejä, joita on monissa niistä teoksista, joista kriitiikeissä käytetään ilmausta sukupolvikokemus. Savonlahden romaani ei kuitenkaan voi olla sukupolvikokemus, koska tämä ilmaus on ovelasti - ilman että asiaa suoraan mainitaan - varattu miesten kokemuksille. Tosin usein silloinkin sen käyttäminen lähinnä typistää itse kirjaa, kuten on tapahtunut esimerkiksi Johannes Ekholmin Rakkaus niinku -romaanin kohdalla.

Sukupolvikokemuksen sijaan haluan puhua ajan säilömisestä. Yhtä lailla kuin äskettäin lukemani Eila Pennasen romaani Ennen sotaa oli nuoruus säilöö 1930-lukua, tallentaa Savonlahti kolmekymppisen naisen elämää ja sitä määrittäviä tekijöitä sekä yhteiskunnassa 2010-luvulla liikkeellä olevia ilmiöitä ja virtauksia. Vaikka Savonlahden romaanin päähenkilö on vanhempi kuin keskeiset henkilöt Sally Rooneyn romaanissa Keskusteluja ystävien kesken - jonka niinikään kuuntelin äänikirjana - on niistä löydettävissä jaettua maastoa.

Vaikka kukaan ei minulta kysy vastaan silti, että romaanina Savonlahden teos on huomattavasti Rooneyn teosta kiinnostavampi. Kummassakin näistä teoksista korostuu ystävyyden merkitys eräänlaisena vastavoimana sille maailmalle, josta omaa paikkaa on vaikea löytää. Sekä Rooney että Savonlahti kirjoittavat konstailematonta kieltä, jonka avulla romaanihenkilöitä ja heidän arkeaan kuvataan hyvin läheltä unohtamatta yksityiskohtia, jotka saattavat vaikuttaa pikkuasioilta, mutta joiden merkitys paljastuu paljon suuremmaksi.

Rooneyn romaani ei kuitenkaan onnistunut tulemaan minua lukijana (kuuntelijana) yhtä lailla lähelle kuin ETKKM. Keskusteluja ystävien kesken jäi etäiseksi ja viileäksi kokemukseksi, jonka kuuntelin lähinnä velvollisuudesta loppuun. Savonlahden romaanista sen sijaan löytyy useita kohtia, jotka tuntuvat tutuilta ja samaistuttavilta. Ei ehkä juuri tässä hetkessä, mutta elämänkaareni aiemmissa vaiheissa. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa se, kun ETKKM:n päähenkilö ostaa huonekasvin, jotta hänkin liukuisi siihen kategoriaan, joka osaa pitää huonekasvit hyvinvoivina. Myöhemmin todetaan yhdellä lauseella, että päähenkilö heitti huonokuntoisen huonekasvin pois.

Huonekasvi palauttaa mieleeni muistikuvan naisesta, joka kulki kaupungilla punoskori käsivarrella ja koristi pilkisti purjonvarsia. Ajattelin, että siinä menee nainen, joka on hyvä laittamaan ruokaa.  Tunsin, miten rinnassa muljahti. Hänen purjonvartensa manifestoitavat sellaista kodin henkeyttä, johon tiesin olevani siinä elämänvaiheessa toivottoman kykenemätön.

Valtavavasti kuvausvoimaa löytyy ETKKM:stä myös esim. sen tyyppisistä ilmauksista kuin "ne ovat poikaystäväni housut". Kyse ei ole siitä, kenen housut ovat tai housuista ylipäätään, vaan siitä, että päähenkilöllä on poikaystävä, johon hän voi puheessaan viitata ja näin tehdä tiettäväksi, että hän on ihan ok tyyppi, koska hän on onnistunut saamaan itselleen poikaystävän. On helppo kuulla kaikki se ylpeys, joka noihin sanoihin sisältyy. Nyt minullakin on niin kuin muillakin. Hän on valinnut minut.  Olen siis ihan ok tyyppi.

Juu. En ole unohtanut, miten joskus aikanaan tuli ujutettua vasenta nimetöntä enemmän näkyville, jotta läsnäolijat huomaisivat, että minut oli "kelpuutettu." Yhtä lailla muistan senkin, miten juhlalliselta - jos toki myös keinotekoiselta - tuntui sanoa "minun mieheni." Yleensä kyllä käytin hänestä mieluummin etunimeä.

Mitä tulee niihin sipseihin, jotka ETKKM:stä puhuttaessa on niin usein mainittu ei toki ole kyse sipsien syömisestä sinänsä, vaan enemmänkin turvan hakemisesta elämän kaoottisuutta vastaan. Sipsit edustavat ikään kuin kotia ja se tietty valkosipulikastike, jota yhdestä kaupasta saa ja toisesta taas ei on tämän "kodin" jatke. Sipsit lohduttavat, mutta niiden syöminen saa aikaan myös häpeää ja tunteen siitä, että ei pysty kontrolloimaan itseään.

Tässä kohdin voisin kertoa omasta parin vuosikymmenen takaisesta kääretorttukaudestani, mutta antaa olla. Enä myöskään lähde pohdintoihin ruoan ja hyvinvoinnin välisestä korrelaatiosta, vaan totean sen sijaan, että Sisko Savonlahden romaani yllätti minut todella positiivisesti. Savonlahden teksti on jollakin tapaa hirmuisen huolellista, hälystä riisuttua ja pohdittua.  Se valaisee teoksen päähenkilön niin kokonaisvaltaisesti, että kirjan lopussa tuntuu, että kyse ei ole enää romaanihenkilöstä vaan tosielämän tuttavuudesta.



Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Äänikirja
Gummerus (2018)

8 kommenttia:

  1. (ennen vanhaan nuorena aina lainasin poikaystäväni farskut, sain sitten omat synttärilahjaksi... minulla kun sellanen poikakroppa....

    VastaaPoista
  2. Hienosti kiteytetty, allekirjoitan tämän täysin! Ja osuva vertaus Rooneyn kirjaan! Olin muuten myös yllättynyt, että pidin tästä kirjasta :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuohon yllättyneisyyteen omalla kohdallani vaikutti varmasti myös se, että kuulin tästä kirjasta juttuja, jotka omassa luennassani eivät niinkään nousseet esiin. Sekin tietysti hyvän kirjan merkki, että eri lukijat löytävät kirjasta eri juttuja.

      Poista
  3. Aloin kuunnella äänikirjoja juuri tämä teos edellä, mutta huomasin etteivät kaikki kirjat imaisekaan yhtä voimakkaasti kuin tämä. Osansa oli varmasti myös Heikkilän lukutavalla ja äänellä, mutta kirjan kieleen keskityin huomaamattani. Ja samoin tähän oli helppo samaistua, vaikken millään muotoa ole tai edes ollut samassa elämäntilanteessa: jotenkin ne ongelmat ja ajatukset ovat siinä miekessä universaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minunkin mielestäni ihan harvinaisen onnistunut äänikirjakokemus. En usko, että luettuna kirja olisi mulle ainakaan toiminut yhtä hyvin.

      Lopetin vuosi sitten äänikirjapalvelun, kun en millään löytänyt sopivia kuunneltavia kirjoja. Aloitin monia ja lopetin kesken, kun tuntui, että kirja ei ole parhaimmillana kuunneltuna. Nyt olen taas löytänyt äänikirjat uudelleen. Erittäin hyvin kuunneltavaksi sopii esim. Astrid Swanin Viimeinen kirjani, jonka hän itse lukee.

      Poista
  4. Ah, rakastin tätä Savonlahden kirjaa ja Savonlahden tapaa kirjoittaa.

    Moni (myös minä) on todennut tuon saman kuin Ellim tuossa aikaisemmin: kirjaan on helppo samaistua, vaikka ei olisikaan ollut samassa elämäntilanteessa kuin kirjan päähenkilö. Jotakin voimakasta tunnetason samaistumista itse ainakin koin. Ja toisaalta toiset lukijat eivät ole ollenkaan pitäneet kirjasta, eivätkä oletettavasti ole myöskään löytäneet sitä samaistumispintaa. Minusta on ollut erityisen mielenkiintoista lukea muiden kirjoituksia ja ajatuksia tästä kirjasta, kun kokemukset ovat olleet niin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että tykästyit tähän kirjaan. Tämä tosiaan on ollut lukijoidensa suhteen melkoinen vedenjakaja, joka tietenkin on aina kiinnostavaa. MInäkin löysin ihan samaistuttavia juttuja Savonlahden romaanista, vaikka sinänsä en ihan samassa tilanteessa ole ollutkaan. Tässä kuitenkin on sitä oman paikan hakemista maailmasta, jonka kaikki ihmiset jollain tavalla käyvät läpi, vaikka jotkut ehkä sitten enemmän huomaamattaan tai asiaa erityisesti pohtimatta.

      Poista