keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Klassikkohaaste IX - Carson McCullers: The heart is a lonely hunter

Klassikkohaaste osoitti taas käyttökelpoisuutensa, sillä sen myötä onnistuin vihdoin lukemaan Carson McCullersin esikoisromaanin The heart is a lonely hunter (1940), jonka julkaisu teki 23-vuotiaasta kirjailijasta samoin tein kirjallisen sensaation. Nykypäivänä tämä teos luetaan rutiininomaisesti 200 parhaan 1900-luvulla kirjoitetun romaanin joukkoon.

Olen aiemmin lukenut kahdesti McCullersin romaanin Heijastuksia kultaisessa silmässä (suom. 1966, Reflections in a Golden Eye, 1941) ja sen herättämät voimakkaat syvän etelän kuvat olivat vahvasti mielessäni, kun kävin tämän hänen esikoisensa kimppuun. Kuten klassikoiden kohdalla yleensäkin oli seuranani myös pelko, että mitäpä jos en ymmärräkään tämän suuresti kehutun ja rakastetun romaanin hienouksia.

Lukemiseni alkuhetkiä leimasivat  hyvin saman tapaiset tunteet kuin lukiessani Harper Leen romaania To kill a mockingbird. Sen lisäksi, että sekä McCullersin että Leen romaanit ovat arvostettuja yhdysvaltalaisia klassikkoja sijoittuvat ne kumpikin ns. syvään etelään. McCullersin romaani Georgiaan, Leen kuvitteelliseen Maycombin kaupunkiin Alabamaan.

The Heart is a lonely hunter on nimensä mukaisesti sisimmältä tematiikaltaan kuvaus ihmisen perimmäisestä yksinäisyydestä. Teoksen päähenkilö on kuuromykkä John Singer, joka teoksen alussa elää elämäänsä tyytyväisenä niin ikään kuuromykän Spiros Antonapoulosin kanssa. Singerin järkytykseksi käy kuitenkin niin, että hän joutuu eroon rakkaasta ystävästään, kun Antonapoulos toimitetaan psykiatriseen laitokseen.

McCullers luo taiten asetelman, jossa Singer elää eristettynä muista, mutta on samalla romaanin tapahtumien kannalta keskeisin henkilö. Yksi jos toinenkin romaanin muista henkilöistä etsiytyy Singerin vieraaksi tämän vuokrahuoneistoon, sillä sieltä tuntuu löytyvän jotakin sellaista, jota muulla maailmalla ei ole tarjota. Singer on kaikin puolin moitteeton henkilö, eikä hän tee eroa mustien ja valkoisten välillä.

Toinen teoksen olennaisista paikoista on Biff Brannonin pitämä ruokapaikka, jossa romaanihenkilöt vierailevat kukin vuorollaan. Keskeisiä henkilöitä tässä romaanissa ovat lisäksi Mick Kelly,  Jake Blount ja tohtori Copeland. McCullers kutoo romaanin henkilöt verkkoon, jossa he kaikki ovat lähellä toisiaan, mutta siitä huolimatta täysin yksin. Jokainen henkilöistä on kuin kiehuvaa vettä sisältävä kattila, jonka kannen kertoja jättää nostamatta.

Mick Kellyn perhe pitää täysihoitolaa, jossa Singer asuu. Mick rakastaa intohimoisesti musiikkia ja kirjoittaa omia sävellyksiään ylös vihkoon. Hän on poikatyttö, jota ns. tyttöjen asiat eivät kiinnosta ja siksi hän on jatkuvasti tukkanuottasilla sisartensa kanssa. Paljon tiivistyy vaatetukseen.

I don't want to be like either of you. And I won't. That's why I were shorts. I'd rather be a boy any day 

Jake Blount vaikuttaa aluksi pelkästään juopolta, mutta hänestä paljastuu työväestön oikeuksia ajava aktivisti. Tohtori Copeland on Mickyn perheen palvelijan, Portian, isä. Musta mies, ateisti ja lääkäri, joka yltyy kiihkeisiin puheisiin mustien oikeuksien puolesta. Tohtori Copeland on jääräpää, jonka on vaikea ottaa muita ihmisiä huomioon, vaikka hän ammattinsa puolesta huolehtiikin muista päivittäin. Hän elää erillään perheestään ja hänen lapsensa pelkäävät hänen jyrkkiä näkemyksiään. Myöskään mustien parista hän ei löydä paikkaansa, sillä hän on koulutetumpi ja sivistyneempi kuin monet muut mustat. Hänet on ikään kuin tuomittu omaan raivoisaan karjuntaansa ja metafyysiseen yksinäisyyteensä.

Singerin merkitys McCullersin kuvaamalle yhteisölle on valtava. Ihmiset luovat omassa mielessään hänestä sen kaltaisen miehen, jota he tarvitsevat. Singer on unelma ihmisestä, joka vaikuttaa tekevän aina toisen osapuolen toivomalla tavalla, kuuntelee loputtomasti ja ymmärtää sanattomasti. Hän on hänen luonaan vierailevien ihmisten rippituoli.

Each man described the mute as he wished him to be.

Erityisesti Mickylle Singeristä tulee tärkeä hahmo tavalla, jota tyttö itsekään ei oikein ymmärrä. Singer on hänelle kuin lupaus poispääsystä köyhyydestä ja horisontti, jossa elämän merkitys voisi löytyä musiikin kautta. En tunne McCullersin henkilöhistoriaa, mutta voisin kuvitella, että Mickyssä on jotakin hänestä itsestään. Hänen haaveistaan ja toiveistaan kirjailijanelämää edeltäviltä ajoilta.

McCullersin romaanin kerronta etenee näkökulmien kautta. Henkilöt ja erityisesti se paino, jota he mukanaan kantavat, on kuvattu elävästi ja niin läheltä, että heidän tunteensa muuttuvat lukijan tunteiksi. Singerin mukana matkustan junalla katsomaan Antonapoulosia sairaalaan ja ystävysten jälleennäkemisen heidän kasvoilleen nostama hymy kohoaa omille kasvoilleni. Mickyn seurassa ymmärrän, että musiikki (laajemmassa mielessä taide) on kenties ainoa pakotie elämään, joka olisi muutakin kuin pelkkää hengissä pysyttelemistä. Tohtori Copelandin seurassa penään oikeutta rasismista kärsineelle pojalle ja tulen nöyryytetyksi ja arvoni menettäneeksi.

The heart is a lonely hunterin henkilöt ovat kerrosteisia ja kun heitä miettii teoksen lukemisen jälkeen he väreilevät ja heistä löytyy yhä uusia puolia. Kaiken kaikkiaan tämä on juuri sellainen kirja, joka lähemmässä tarkastelussa muuttuu yhä kiinnostavammaksi ja monitahoisemmaksi.

McCullers saa lukijan rakastumaan henkilöhahmoihinsa, eikä jätä käyttämättä hyväkseen tilaisuutta iskeä tikarilla suoraan ja arvaamatta lukijan sydämeen. The heart is a lonely hunter sisältää juonenkäänteitä, joita en haluaisi hyväksyä. Ne tuntuvat vääryydeltä ja sotivat oikeustajuani vastaan.  Se, että tämä teos on klassikko, ei ole ihme. Päinvastainen tilanne sen sijaan hämmästyttäisi kovin.



Carson McCullers: The heart is a lonely hunter

357 sivua

Penguin Classics (2008/1940)






2 kommenttia:

  1. Ei mitään kokemusta tästä kirjailijasta, mutta pidän paljon romaanin hurjasta ja dramaattisesta nimestä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin hyvältä. Syvä etelä oli minunkin maailmani tässä 9. Klassikkohaasteessa. Tässä olisi varmastikin vastauksia moniin niihin kysymyksiin, joita Tuulen viemää herätteli.

    VastaaPoista