Siirry pääsisältöön

Pirkko Soininen: Kipulintu


"Minä piirsin kartan paratiisiin ja eksyin helvettiin."

Pirkko Soinisen Kipulintu on kertoo runoilija Maila Pylkkösestä (1931-1986). Se ei ole elämäkerta, vaan elämäkerrallisia aineksia sisältävä, kuvitelmallinen dramatisointi Pylkkösen elämästä.

Vaikka teoksen takakannessa Pylkköstä kuvaillaan "kulttimaineeseen nousseeksi runoilijaksi" hän ei liene suurelle nyky-yleisölle kovinkaan tuttu. Itsekin olen lukenut Pylkköseltä vain Tarinan tappelusta, josta olen kirjoittanut myös blogissani osana merkittävän suomalaisen kirjallisuuden BAR Finland -sarjaa.

Pylkkösen poetiikalle oli ominaista arkisiin ilmiöihin ja asioihin keskittyminen sekä niiden mahdollisimman aito puhekielinen ja naivismiin kallistuva kuvaaminen. Runoilijana hän oli uudistaja, joka loi omanlaisensa runouskäsityksen.

Pylkkösen yksityiselämästä minulla ei ollut tietoa ennen Pirkko Soinisen Kipulintua ja täytyy myöntää, että innostuin melkoisesti, kun tähän teokseen törmäsin.



Kipulintu etenee kahden eri näkökulman kautta. Toisessa niistä Pylkkönen itse toimii kertojana, joka kuvaa elämäänsä Nikkilän mielisairaalassa, jossa hän kuvittelee turvakseen runoilija L. Onervan. 

Kävelyretkiä, rahisevia hiekkateitä, päiväsaleja, saunomista, makoilua puun alla.

Toista näkökulmaa hallitsee 3. persoonan kertoja, sisäistekijä, joka lähestyy Mailan elämää ulkopuolisena tarkkailijana. Puhaltaa Mailan henkiin sellaisena kuin haluaa hänet esittää. Sellaisena kuin Maila ehkä oli.  

Tämän kertojan suhde Mailaan jää minulle osin arvoitukseksi. Hän ei aina malta pysyä ulkopuolisena, vaan liukuu paikoin myös suoraan osaksi Mailan elämää: "että joskus olin Maila ja nyt olen minä".  Hän istuu Mailan viereen ja ottaa tämän käden omaansa. 

Rajat Mailan ja kertojan välillä ovat huokoisia. Kerronnasta tulee Mailan kasvoille paljastamistarkoituksessa asetettu vedos, joka ei enää irtoakaan, vaan muuttuu osaksi Mailaa. Muuttuu hengittäväksi, verisuoniseksi ja elossa olevaksi.

"Katson itseäni peilistä. Maila katsoo minua takaisin. Minä löysin itseni, Mailan sisältäni, ja nyt meidän on vedettävä yhtä köyttä." 

Soinisen kieltä leimaa kauneuden ja kivun yhteiselo. Lisäulottuvuutta teos saa Pylkkösen runositaateista. 


Annanpa minäkin Mailan itsensä päästä ääneen:


Jos suunnittelen mielessäni kertomuksen, en koneen
eteen istuttuani suinkaan kirjoita sitä, vaan jotakin
ympäriltäni, en kaikkea tai mitä tahansa ympäriltäni,
vaan sellaista mikä on se sama kertomus toisella
kielellä.

(Tarina tappelusta, Otava, 1970)


Maila kammoksuu kritiikkejä. On niiden ilmestymistä odottaessaan juurikin kipulintu. On kauheaa iskua, runoilijuutensa romahtamista pelkäävä.

Kertoja piirtää esiin Mailan elämänkaaren. Maila Pylkkösen nousu ja tuho, voisi sanoa ellei edellinen kuulostaisi niin Fassbinderiltä. 

Mailan tuhosi miehet ja viina. 

Maila antautui miesten ja viinan tuhottavaksi.

Tai ehkä sittenkin rakkaus, Mailan kyky rakastua niin huumaavasti, niin syvästi, niin kaiken muun ohittavasti.


Pysyvintä olivat sanat ja niiden tarve. Sanojen tuoma lohtu ja pelko niiden menetyksestä. Pelko toisten sanoilla alistetuksi tulemisesta.

Soininen kuvaa Mailan elämää sairaalan käytäntöjen armoilla:

"Te rakennatte minusta narratiivia, kuvittelette että sillä on hoidollinen merkitys [...] teillä on valta kirjoittaa minut ja sitä vastaan minä kapinoin, en halua olla teidän sananne, haluan omat sanani, omat sanani takaisin, valta on niillä, joilla on sanat."


Soinisen herkkä kieli onnistuine rytminvaihdoksineen piirtää Mailan niin keveästi ja samaan aikaan vahvasti.  Maila lentää korkealla, Maila makaa syvällä elämän mutaisen ojan pohjalla.

Kipulintu on kokoaan huomattavasti suurempi teos ja vaikka en olekaan biofiktioiden - joiden joukkoon tämä teos voitaneen liittää - suurin ystävä, Kipulintu häikäisee ja tulee lähelle. Se silittää höyhenin, joiden seassa partaterät kimaltavat.




Pirkko Soininen: Kipulintu

181 sivua

WSOY (2023)



Kommentit

  1. Maila Pylkkönen ei ollut minullekaan tuttu.
    On mukavaa, että kirjoitat taas useammin blogiin, ainakin meille, jotka emme ole Instassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen nyt taas palannut juurille eli bloggaamiseen noin kerran viikossa. Lisäksi kerään kaikki instaan kirjoittamani pikkutekstit yhteen ja julkaisen ne blogissa 'Lyhyet'-otsikon alla. Tämä sen tähden, että blogi on aivan ylivertainen alusta, kun haluaa hakea jotain omaa tekstiään ja palautella mieleen, mitä sitä tulikaan sanottua

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän