lauantai 20. huhtikuuta 2019

Siri Hustvedt: Memories of the Future


This book is a portrait of the artist as a young woman.

Nyt on feministinen kirjallisuus ottanut uuden askeleen. Ei mitään osoittelevaa, ei oikeastaan kovin usein edes pinnalta feminististä.

Siis katsokaamme syvemmälle. Menkäämme rivien väleihin ja tekstin eri osien välisille kohtaamispaikoille! Pysähtykäämme ja hengittäkäämme! Ai ai, mitä löytyykään.

Tässä tekstissä on kaksi osaa.

Osa 1 Yleistä kertoo Hustvedtin romaanin ominaispiirteistä.

Osa 2 Feminististä analyysiä menee syvemmälle Hustvedtin teokseen ja siinä käsittelen nimenomaan teoksen feministisiä elementtejä. Varoitus: Osa 2 sisältää teoksen tulkintaa.

Tiedoksi myös, että Memories of the Future ilmestyy suomeksi syksyllä 2019 Otavan kustantamana.


1. Yleistä

En ole erityisemmin Siri Hustvedtin kirjojen fani. Eikun. Vaihdetaanpas aikamuotoa: En ole ollut erityisemmin Siri Hustvedtin kirjojen fani. Olen kyllä lukenut useimmat hänen teoksensa, mutta ne kirjat, joista monet muut ovat olleet ah ja vauh (Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen elegia) ovat olleet minulle enempi ok ja eteenpäin.

Kunnes rävähti ja luin Hustvedtin romaanin The Blazing World (suom. Säihkyvä maailma), joka monelle Hustvedt-fanille oli pettymys, mutta minulle suorastaan täydellinen. Kirjoitin siitä aikanaan pitkähkön blogipostauksen ja se on edelleenkin kirja, joka usein palaa mieleeni.

Tänä vuonna julkaistun Memories of the Futuren kanssa olin aluksi kiikun kaakun. Kiinnosti, mutta oli myös pitkästyttävää. En ole yksityiskohtaisten realististen kuvausten ystävä ja niitä tässä romaanissa on vähän liikaakin. Mutta sitten on se toinen puoli. Se puoli, joka nostaa hymyn kasvoille ja saa sydämen pomppimaan feministipomppua. 

*

The Memories of the Future kertoo naisesta, joka vuonna 1978 muuttaa Minnesotasta New Yorkiin kirjoittamaan romaania, jonka päähenkilö on häneltä kateissa. Hän imeytyy kaupungin pulssiin, graffiteihin ja metrovaunujen kolinaan. Aluksi yksinäisyyttä on paljon, mutta S.H. (kuten kertoja nuorta itseään nimittää) löytää ystävän, Whitneyn, joka alkaa kutsua häntä nimellä Minnesota. Whitneyn kautta S.H. liittyy osaksi "viiden jengiä" - ystäväporukkaa, joka pitää toisiinsa kiinteästi yhteyttä.

Vedähän suitsista. Edellä mainittuja nimikirjaimia ei tule tulkita niin, että kyseessä olisi Siri Hustvedt itse. Niitä ei tule tulkita myöskään niin, että kyseessä ei olisi Siri Hustvedt itse. Helppoja tulkintoja voi vastustaa vaikka sitä kautta, että S.H:n aviomiehen nimi on Walter. Ei siis Paul, kuten kirjailijan itsensä aviomiehen, joka kuulemma myös kirjoittaa kirjoja.

Aviomiehen nimen vaihtaminen riittää todistamaan lukijalle, että emme lue Hustvedtin omasta nuoruudesta. Tosin saatamme siltikin lukea, mutta se on toinen juttu. Tässä välissä on pakko huikata eräälle Geir Gullitsenille. Siis Geir, jos olet kuulolla, niin sinuna miettisin sitä mitä edellä kirjoitin. On ihan ok kirjoittaa omasta elämästä, mutta kun luulee tietävänsä totuuden myös kumppaninsa elämästä ja tunteista ja kirjoittaa niistä kirjassaan - kuten sinä romaanissasi Kertomus eräästä avioliitosta - niin se nyt vaan ei ole kovin fiksua. Suosittelen sinulle myös tätä blogipostaustani

Memories of the future sisältää myös Hustvedtin omia piirustuksia, jotka tuovat tekstiin liikettä ja tiivistävät hänen esittämiään tärkeitä pointteja. Voisi sanoa niinkin, että siinä missä joku toinen käyttäisi lähdeviitteitä, Hustvedt käyttää piirtämiään kuvia. Kun esimerkiksi S.H:n 94-vuotias äiti ihmettelee, miten hänen uutisissa näkemänsä mies voi olla Amerikan presidentti Hustvedt tiivistää tämän ihmetyksen kuvallisesti.

Rakenteellisesti The Memories of the Future etenee kolmella eri tasolla, joista on helppo pysyä kärryillä, sillä Hustvedt käyttää niissä eri fontteja. On S.H:n nuoruuteen sijoittuva päiväkirjataso, joka käsittelee vuosia 1978-1979. On fiktiivisen teoksen taso, joka kuvaa S.H:n työn alla olevan fiktiivisen teoksen etenemistä - käytännössä tosin useimmiten ei-etenemisestä. Lisäksi on nykyaikaan sijoittuva taso, jossa S.H. on 62-vuotias, asuu Brooklynissa ja käy katsomassa äitiään, jonka mentaalinen ote maailmasta on alkanut horjua.

Kokonaisuutena Memories of the Future käsittelee sitä, miten erilaiselta menneisyyden tapahtumat näyttävät, kun niitä katsoo muutaman vuosikymmenen päästä. Päiväkirjasta S.H. löytää useita mainintoja tapahtumista, joita hän ei enää muista. Toisinaan omat muistikuvat ja päiväkirjan muistiinmerkinnät ovat ristiriidassa keskenään.

Päiväkirjoissa S.H. kohtaa nuoren itsensä, joka 1970-luvun lopussa tuntuu hänestä paikoin kovin vieraalta ja on vaikea kuvitella, että kyseessä on se sama ihminen, joka hän on nykyisin. S.H:n eri ikävuodet kulkevat toistensa läpi ja kurottuvat lukijan nykyisyyteen.

[t]he young woman who lifts her eyes when she hears the door open at the Hungarian Pastry Shop in September 1978 becomes the aging woman who sits here now in September 2016 in her study in a house in Brooklyn and types the sentence you are reading in your own present, one I cannot identify.[...]What is memory if my earlier self is still out there somewhere unchanged?

Nuori S.H. jäi usein sanattomaksi, kun taas aikuinen S.H. tietäisi jo, mitä sanoa ja miten toimia. Monet päiväkirjassa kuvatut aikanaan epämiellyttäviä tunteita herättäneet tapahtumat saavat aikuisen näkökulmasta selityksensä ja niitä on mahdollista käsitellä tunnetasolla tavalla, johon nuorena ei vielä ollut mahdollisuuksia. Samalla käy ilmi, miten erilaista nuorempana olisi ollutkaan, jos jo silloin olisi tietänyt saman kuin vanhempana. Tältä osin Hustvedtin romaanissa maistuu Anneli Juutilaisen toimittama teos Kirjeitä nuorelle itselleni (Docendo), joka sisältää tunnettujen suomalaisten kirjeitä heidän teini-ikäiselle minälleen.

Liikkumalla tasolta toiselle Hustvedt näyttää konkreettisesti, miten elämä valuu fiktioon ja miten fiktiiviset teokset vaeltavat toisiin fiktiivisiin teoksiin. Myös niin, että kertomuksista, jotka vaikuttavat aluksi perin erilaisilta, paljastuu yllättäviä yhtymäkohtia.

One story becomes another story, and many stories are somehow the same story.

Kun tarina saa voimaa toisesta tarinasta ei kumpikaan niistä ole enää sama ja kun ne "lasketaan" yhteen ovat ne aina enemmän kuin toistensa summa.

*

Memories of the Future tuli paikoin lähelle äskettäin lukemaani Pirkko Saision romaania Epäröintejä. Samoin kuin Saisio myös Hustvedt kiinnittää huomiota kertojan tapaan liikutella romaanihenkilöitä. Joku heistä otetaan mukaan ja hänen annetaan olla tekstissä läsnä kunnes hän ei enää tekstin kannalta ole tarpeen. Sivuhenkilöstä voi tulla päähenkilö tai toisin päin, ja joskus henkilöhahmot lähtevät omille teilleen kirjailijalta lupaa kysymättä.

Hustvedtin romaanin kertoja muistuttaa, että kirjoittajan sanoissa kaikuvat aina muiden kirjoittajien tekstit, jolloin on aiheellista kysyä, kuka tekstissä itse asiassa puhuu. Kirjoittaminen näyttäytyy Memories of the Futuressa sekä suunnitelmallisena että samanaikaisesti tietoisen minän ulkopuolelta ohjautuvana usein osin selittämättömänä toimintana.

Writing as mourning, writing as illness, writing as exorcism, writing as revenge


2. Feminististä analyysiä

Memories of the Future on feministinen romaani, jonka feministisyyden kannalta kerronnan eri tasot ovat oleellisia.

Perustui teksti Hustvedtin omiin kokemuksiin tai ei, hän joka tapauksessa tekee yksityisestä yleistä, joka tulee merkittävällä tavalla esiin, kun S.H. kertoo päiväkirjassaan, miten hänet melkein raiskattiin ja miten tämä tapahtuma vaikutti hänen tapaansa tulkita ympäristöään pitkään aikaa itse tapahtuman jälkeen.

Läpi Hustvedtin romaanin korostuu esikuvien merkitys. Yksi heistä, saksalainen runoilija, avantgardisti ja dadaisti Elsa von Freytag-Loringhoven (1874-1927), on ylitse muiden. Hustvedt ei tyydy pelkästään nostamaan von Freytag-Loringhovenia esiin, vaan tekee hänestä S.H:n talismaanin, jonka runoteosta tämä jatkuvasti kuljettaa mukanaan ja josta hän saa voimaa.

Keskeinen henkilö Hustvedtin romaanissa on S.H:n naapuri Lucy Brite, joka on kuin modernisoitu versio Jane Eyren Kotiopettajattaren romaanin Bertha Masonista, hullusta naisesta ullakolla. Lucy puhuu paljon itsekseen ja käyttää puhuessaan eri ääniä. Kun S.H. kertoo hänestä "viiden jengilleen" kukin vuorollaan pääsee arvuuttelemaan, mistä Lucyn kohdalla voisi olla kyse. Onko hän hullu vai harjoitteleeko hän näytelmän vuorosanoja vai kuuluko hän kenties johonkin kulttiin?

Lucy on henkilöhahmona itse romaanin kannalta täysin oleellinen, sillä epäsuorasti hänen kauttaan S.H. saa haltuunsa taikasauvan, joka mahdollisesti on kuulunut Lucyn kuolleelle tyttärelle. Taikasauva taas on yksi tärkeimmistä Hustvedtin romaanin feministisistä työkaluista.

Sauva on paitsi fallossymboli, myös lääketieteen symboli. S.H:n sauvan koristelu rinnastuu suoraan hänen oman elämänsä haltuunottoon. Kun hän vielä asettaa sauvan niin, että se osuu siihen kirjahyllyn kohtaan, johon hänen päänsä osui, kun melkein-raiskaaja kävi hänen kimppuunsa tuunattu sauva liittyy osaksi traumaattisesta kokemuksesta parantumisen narratiivia.



Memories of the Future purkaa patriarkaattia tuomalla esiin millainen ihminen suuresti arvostettu "kulttuurimies" ja Yalen yliopiston professori Paul de Man todellisuudessa oli.

[h]e had faked his academic degrees, stolen money, abandoned his children, committed bigamy, and lied his way through countless close calls with the authorities. [... ] [P]aul de Man was a psychopath.

Hustvedt käyttää Paul de Mania hyväksi (sic!) käyttämällä häntä esimerkkinä, jonka avulla hän rapauttaa "suurmiehen" käsitettä. Näin tehdessään hän osoittaa samalla, miten henkilöpalvonta toimii. Oleellista ei ole niinkään se, mitä "suurmies" sanoo, vaan se "kollektiivinen charmi", jonka kuulijat saavat aikaan, kun he "suurmiehessä" löytävät omat tuntemuksensa tavalla, jota he eivät mistään muualta löydä. Kyseessä on tarttuva ilmiö, joka saa kuulijajoukon valtaansa.

Hustvedtin suurmiesanalyysi on erinomainen ja sitä on helppo hyödyntää myös mm. politiikassa ilmenevän henkilökultin aukikirjoittamisessa.

Memories of the Future kertoo miesselittäjistä ja niistä, jotka naisen kanssa keskustellessaan eivät saa katsettaan irti tämän rinnoista. Se nostaa esiin, miten nuori nainen on altis taipumaan miehen vaatimusten edessä, kun taas mies pitää tiukasti kiinni omista katsantokannoistaan ja ajattelutavoistaan.

Hustvedt asettaa kyseenalaiseksi ikonisten miestaiteilijoiden teokset ja osansa saavat niin George Bataillen väkivallan, erotiikan ja kuoleman kolmiossa operoiva Tears of Eros ja sen vastaanotto kuin Marcel Duchampinkin kuuluisa pisuaarikin.

Tutkimus on osoittanut, että pisuaari ei ollut alunperin Duchampin, vaan Elsa von Freytag-Loringhovenin pseudonyyminimellä Richard Mutt valmistama teos. Myös Duchamp itse on vahvistanut asian kirjeessään sisarelleen. Duchamp kirjoitti:

"One of my female friends who had adopted a pseudonym Richard Mutt sent me a porcelain urinal as a sculpture."

Kunnian antaminen pisuaarista von Freytag-Loringhovenille on ottanut patriarkaattia siinä määrin kaaliin, että on esitetty, että se ei voi olla naisen tekemä teos, koska se sisältää ajattelua.

Certainly, Freytag-Loringhoven had created broadly similar scatological works but nothing that held the thinking expressed in Duchamp's piece. (alleviivaus Hustvedtin)

Memories of the Future puhuttelee analyysiminäni intensiteetillä, johon harva teos pystyy. Siinä on valtavasti aineistoa, joka inspiroi tutkimaan paitsi Hustvedtin romaania myös kirjallisia teoksia ja kulttuurisia representaatioita laajemminkin. Se herättää myös kysymyksen siitä, että mistäköhän kaikesta meille onkaan kirjallisuudessa ja taiteessa valehdeltu.

Yhdistämällä feminististä fiktiota ja tosimaailman tapahtumia Husvedt on parhaimmillaan.




Siri Hustvedt: Memories of the Future
318 sivua
Sceptre (2019)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti