tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana




Yö oli kuulas, aavistuksen pakkasella, ja Franzin hengitys höyrysi. Hän tunnusteli asetta taskussaan, siveli sormillaan rungon pintaa samalla kun käveli kohti huoltoasemaa. Hän tunsi olonsa turvalliseksi ja kokonaiseksi, tunsi pelon ja vihan kaikkoavan kun vain puristi pistoolia. Se täytti tyhjyyden hänen kädessään.





Keskusteluissa Elina Hirvosen romaanista 'Kun aika loppuu' olen pannut merkille, että lukijat ovat kaivanneet Hirvoselta selitystä sille, miksi romaanin päähenkilö Aslak päätyi ampumaan ihmisiä. Miksi nuoresta miehestä tulee tappaja? Tähän kysymykseen vastaa Pärttyli Rinne romaanillaan 'Viimeinen sana' ja komeasti vastaakin.

*

 'Viimeisen sanan' Franz on lukion viimeisellä luokalla oleva poika, josta on tuleva suuri ajattelija, joka luo uuden filosofian. Näin hän ainakin itse uskoo. Muissa ihmisissä hänen suuret puheensa eivät herätä kovin suurta innostusta, vaan pikemminkin tekevät hänestä oudon ja ulkopuolisen. Joukkoon kuulumattoman ajatusrakennelmia päässään pyörittelevän kummajaisen, jonka talismaani on hänen taskussaan oleva Nietzschen kirja.

Rinteen romaani on parhaimmillaan dramaturgisesti vahva, voimakaskuvainen ja vakuuttava. Heti teoksen alkajaisiksi Franz menee ystävänsä Kolehmaisen kanssa metsään ampumaan ja Kolehmaisen purkaessa Glock-pistoolia mietin Tsehovin lausetta siitä, että jos näytelmän alussa on seinällä ase, on se myöhemmin laukaistava. Mikäli näin ei tehdä, ase on turha. 

Franz on tehnyt itselleen filosofiasta tukirakennelman, jonka avulla hän torjuu kaiken itseensä kohdistuvan kritiikin sekä epäonnistumiset. Itse luomansa vapauden filosofian kautta hän julistautuu muiden yläpuolella olevaksi yli-ihmiseksi, jonka päämääränä on olla esitys ja seremonia. Nietzchen ajatukset löytävät hänestä hedelmällisen maaperän juurtua ja kasvattaa pavunvartta, jota pitkin voi kiivetä vain yhteen suuntaan.

Kaikki mikä on, on väärin. On alkamassa miehekkäämpi, vapaampi aikakausi. Minun ajatustapani vaatii falsifioivaa mielenlaatua. Olen sotilas. Ja kun puhun, niin jokainen lauseeni kumoaa minkä muun lauseen tahansa.

*

Rinne taustoittaa Franzin mielenmaisemaa viittauksilla häpeään, joita synnyttävät koulukiusaaminen ja yksinäisyys. "Mutta kun niitä kavereita, ei niitä Anttilasta osteta," toteaa Franzin äiti. Häpeään kytkeytyvät myös Franzin yritykset muodostaa seurustelusuhteita. Franzin pakkomielle on Virpi, jonka oikkuja noudattaessaan Franz on valmis luopumaan viimeisistäkin arvokkuuden rippeistään. Yli-ihmisestä tulee rakkauden juoksupoika.

Franzin halu Virpiä kohtaan on bensiininkatkuista tosileikkiä seksuaalivietin arvaamattomissa pyörteissä. Kun Rinne kuvaa Franzin ja Virpin välisiä hetkiä ollaan todella kiinnostavan äärellä. Erityisesti on mainittava kohtaus, jossa Virpi syö lakritsia Franzin katsellessa vierestä. Se tihkuu eroottista dominointia intensiteetillä, joka muistuttaa Nabokovin Lolitasta ja mustavalkoelokuvien tiheistä tunnelmista.

Franzin henkilöhahmo on luotu huolella ja se avaa lukijalle väylän ajatuksiin, jotka johtavat epätoivoiseen tekoon. Jossain määrin jännite kärsii Franzin filosofisista pohdiskeluista, mutta ne ovat toisaalta välttämättömiä hänen ajatusmaailman syventämiseksi ja ymmärrettäväksi tekemiseksi. Erityisesti pidin siitä, että Rinne ei käytä näkökulmatekniikkaa, vaan maailmaa katsotaan tiukasti Franzin silmin. Teoksen loppupuolelta on löydettävissä Hohto-elokuvasta tuttua jacknicholsonmaista todellisuudentajun järkkymistä, joka avaa lukijalle vielä yhden väylän Franzin tietoisuuteen. Kaiken kaikkiaan 'Viimeinen sana' on nuoli, joka ampuu suoraan maalitauluun. 



Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
213 sivua
Kustantaja: Noxboox

Kiitos arvostelukappaleesta!



15 kommenttia:

  1. Hyvä Omppu! Nuoli ampuu maaliin toden totta, ja kiinnostavasti tämä vertautuu Elina Hirvoseen. Siinä missä Kun aika loppuu vetoaa tunnetasolla, Rinne kuvaa lähes kylmästi mutta tosi tehokkaasti ampujan mielenmaisemaa, jota hyvin analysoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli ihan yllätyksenä, miten vahva teos tämä on. Ajattelen lukiessani paljon kuvina ja tämä tarjoaa valtavasti kiinnostavaa materiaalia. Lukiessa mielessä pyöri elokuvasovitus Pirkko Saision romaanista Betoniyö, jossa kuvakieli on aivan loisteliasta ja menee suoraan alitajuntaan.

      Kiitos kommentista ja hyvää juhannusta.

      Poista
  2. Kuten Arja mainitsee, tämä tosiaan vertautuu kiinnostavasti Hirvosen teokseen. Myös Poikani Kevin tuli lukiessa mieleen.
    Virpin hahmo on Franzin ohella hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin lukemaan tätä ilman mitään ennakko-odotuksia ja yllätys oli todella positiivinen. Totta, kuten mainitset, tämä liippaa läheltä Keviniäkin. Itse en Shriverin teosta niinkään tullut ajatelleeksi, koska siinä minusta keskeinen kysymys on se, että voiko olla syntymästään asti paha vai onko pahuus tulosta jostakin. Rinteen teoksessa taas minusta on keskeisintä, että miten tietyt elämänkokemukset muokkaavat ihmisen ja johtavat tiettyihin tekoihin.

      Kiitos kommentista ja hyvää juhannusta!

      Poista
  3. Aivan kuten Poikani Kevin tämän kirjan kohdalla riittää yksi lukukerta. Oli kyllä vaikuttava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hurjan vahva teos. Minulle tämä jää päähän kuvina. Joskus nuorempana haaveilin elokuvaleikkaajan ammatista ja voi pojat ja tytöt, että tämä tarjoaisi mahtavaa materiaalia. Intensiteettiaste on korkea.

      Kiitos kommentista ja hyvää juhannusta!

      Poista
  4. Huh ja vau. Itse olen varovaisen kiinnostunut tästä kirjasta, mietin että ahdistaisiko liikaa, mutta ei ehkä sittenkään. Laitan vakaasti harkintaan, kiitoksia vetävästä tekstistä Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, jos haluat Rinteen kirjan, niin saat sen multa. Minusta Franzin psyyken kuvaus oli hyvin kiinnostavaa ja oma käsitykseni on, että juurikin jotakin vastaavaa on takana, kun nuori mies tekee mitä Franz teki. Sinulle teatterin ystävälle tämä varmasti tarjoaisi dramaattista latautuneisuutta, jota uskoisin sinun arvostavan.

      Kiitos kommentista ja hyvää juhannusta!

      Poista
    2. Kiitos Omppu tarjouksesta, mutta saan kirjan itselleni akappaleena. Toivottavasti kirjalle löytyy seuraava lukija, odotan kiinnostuksella nyt kun olen kouluvuodesta toipunut.

      Poista
  5. Tulin nyt vasta kirjan luettuani kommentoimaan. Olet kirjoittanut tosi tyhjentävästi tästä. Tuo toinen sitaattisi on niin kaamea, varsinkin kun sitä vertaa viime aikoina mediassa esiin nousseiden äärioikeistolaisten liikkeiden sanomaan ja tavoitteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitaatissa on minusta hyvin paljaana oikeastaan ydin siitä, miten tuo ajattelu muodostuu. Kauheaksi sen tekee se, että ihminen, joka ajattelee noin on olemassa juuri tuonlaisen ajattelun kautta. Jotenkin niin, että tuo ajattelu on hänen olemassaolonsa ydin ja miten siitä silloin voisi luopua, koska sitten ei enää kokisi olevansa olemassa. Rinne on tässä teoksessa kylmäävän tarkkanäköinen.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Elina Hirvosen romaani Kun aika loppuu oli helpompi lukea. Tämä on rankka kirja, mutta tarpeellinen luettava. Minusta Rinne tavoittaa tässä jotain olennaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Ulla, että Rinne tavoittaa tässä juurikin jotain olennaista. Minusta Hirvosen kirjassa oli liikaa näkökulmia, josta tarina kärsi.

      Poista