maanantai 1. kesäkuuta 2015

Anu Holopainen: Ihon alaiset ja Jenni Fagan: The Panopticon

Ring ring! Herätys ja huomio! 
Jos mielesi on tehnyt lukea dystopiaa, mutta se on jäänyt pohdiskelun asteelle, tässä on nyt teos, jonka myötä on helppo uida tämän genren liiveihin.

Ihon alaisissa muokataan. Kaikkia niitä osia, joita ihmisessä on. Lisätään, poistetaan ja työstetään. Toisinaan leikataan luutakin. Kauneusklinikoilla syntyy täydellisennäköisiä muovi-ihmisiä, jotka vastaantullessaan julistavat koko olemuksellaan, että on vanhanaikaista olla luomu eli muokkaamaton. Pois tieltä köyhät ja rupsahtaneet, maailma on muokattujen. Tämä on tulevaisuutemme, vaikka joku vielä yrittääkin puhua siitä, miten rypyt ja arvet ovat kauniita, koska ne kertovat eletystä elämästä.

Anu Holopainen iskee neulansa ulkonäkövaatimusten valtimoon ja runttaa ihan kunnolla. Eletään maailmassa, jossa iirismuokkauksia, labioplastioita, kiristyksiä ja pursotuksia ostetaan klinikoilta kuin Ruispaloja lähi-Siwasta. Ruumiista on tullut teatteri. Näyttämö, jonka kautta julistetaan olemassaoloa turkkalaisen horkkanäyttelemisen intensiteetillä. Luomut ovat paariajoukkoa, jolle ei aukene sen enempää työ- kuin opiskelupaikkojenkaan ovet.

Ihon alaiset on nuortenkirja. Tosin sillä ei mielestäni ole juurikaan merkitystä lukemisen kannalta. Mainitsen sen nyt kuitenkin, että asia ei tule kenellekään yllätyksenä. Holopaisen luomassa tulevaisuudenkuvassa luomuista on tullut poikkeus jopa siinä määrin, että Luomuklubista, jossa esiintyvät vain luomut tanssijat, on tullut suuri menestys. Luomusta on tullut sirkusfriikki. Hassu olento, jolla on karvoja. Huvittava otus, jonka vartalo on epätäydellinen ja iho rosoinen.

Holopainen yhdistää romaaniinsa blogikirjoituksia ja nettikeskusteluja, joiden kautta erilaiset mielipiteet pääsevät ääneen. Kuvaamiaan nuoria Holopainen kuljettaa taitavasti ja romaanin kuluessa heidän elämänsä kohtaavat joko ohimennen tai pysyvämmällä tavalla.  On niitä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen itseään muokatuksi. Nuorille tytöille tämä 'mitä tahansa' avaa vaarallisen maailman, pahimmillaan hengenvaarallisen. Teoksen päähenkilö Jara puolestaan edustaa tyypillistä nuorta, jonka halu muokkauksiin on suuri, mutta jolla ei ole riittävästi rahaa. Kolmas joukko ovat luomut, jotka haluavatkin pysyä luomuina. Osa heistä on valmis hyvinkin radikaaleihin tekoihin edistääkseen luomujen asiaa.

C'moon
c'moon
ulkonäkö voittaa "sisänäön" 
mennen tullen 
Valitse leirisi, ole voittaja!
Älä odota, ryhdy toimeen jo tänään.
Mielenosoituksissa on tilaa.

Anu Holopainen: Ihon alaiset (2015)
202 sivua
Kustantaja: Karisto





Jenni Faganin The Panopticon kuuluu niihin teoksiin, joihin päätin tutustua sen nimen vuoksi. Panoptikon, alunperin englantilaisen filosofin Jeremy Benthamin kehittämä vankien valvontajärjestelmä, oli minulle toimintaperiaatteiltaan tuttu Michel Foucault'n teoksesta Tarkkailla ja rangaista (1980, Surveiller et punir 1970), jossa Foucault pohtii panoptikonia ihmisen rankaisemisen ja jatkuvan tarkkailun näkökulmasta. Benthamilla panoptikon tarkoittaa vankilarakennelmaa, jonka arkkitehtuuri mahdollistaa vankien valvonnan mahdollisimman vähällä henkilökunnalla. Se on järjestelmä, jossa ihminen on potentiaalisesti jatkuvasti valvonnan alla. Se on myös yhä enemmän meidän jokaisen todellisuutta, sillä tulemme päivittäin kaupungilla ja julkisissa tiloissa liikkuessamme tallennetuiksi yhä useampiin valvontakameroihin. Laajemmassa merkityksessä panoptikon on yhteiskunnann valvova silmä, joka tarkkailee meitä erilaisin seurauksin sen mukaan, minkälaisiksi se meidät olettaa. 

Faganin romaanissa seurataan Anais Hendricksiä, 15-vuotiasta tyttöä, jolla on niskassaan syytteet 247 eri rikkomuksesta. Teoksen alussa hän istuu käsiraudoissa poliisiautossa matkalla kohti Panopticon-nimistä nuorisolaitosta. Anais kokee olevansa tutkimuskohde, jota poliisi-, sosiaali- ja muut viranomaistahot herkeämättä tarkkailevat.

I'm an experiment. I always have been. It's a given, a liberty, a fact. They watch me. Not just in school or social-work reviews, court or police cells - they watch everywhere. [...] They're there when I fight, and fuck, and wank. [...] They watch me, I know it, and I can't find anywhere, anymore, where the can't see.

The Panopticon on kerrottu ensimmäisessä persoonassa ja elämää katsotaan Anaisin silmin. Tämä on olennaista. Vaikka Anais Panopticonissa asuessaan on jatkuvasti tarkkailun alla, lukijalle hän on myös toimiva subjekti. Näin Fagan välttää kaikenlaiset helpot lukemistavat, joissa Anais asettuisi vain pelkäksi räyhääväksi teiniksi, jonka teot olisi helppo tuomita.

Kieli on teoksessa roisia. Yleisimpiin sanoihin kuuluvat fuck, wank ja cunt. Jos sen tapainen ärsyttää, en suosittele tutustumaan tähän teokseen. The Panopticonin ansioihin kuuluu, että se ei maistu sosiaaliraportilta. Se on ihan harvinaisen rehellisen, ravistavan ja todellisen tuntuinen kuvaus Anaisista, joka seisoo siinä tienhaarassa, jossa yksikin teko vielä vie hänet suljettuun laitokseen aina 18-vuotispäivään asti.

Anais on saalis, jonka yhteiskunta mieluusti siirtäisi pois keskuudestaan. Kun eräs kaupungin poliisiseista pahoinpidelllään ja hän makaa sairaalassa koomassa ja Anaisin vaatteista samanaikaisesti löytyy verta, on selvää, että tämä tarjoaa poliisilaitokselle erinomaisen tilaisuuden poistaa Anais yhteiskunnasta suljettuun laitokseen. Vaikka osoittautuukin, että veri Anaisin vaatteissa ei ole pahoinpidellyn poliisin verta, eikö tässä kohti rikostutkimuksia ole yhteiskunnallisesta näkökulmasta aivan luvallista hieman oikaista ja sälyttää teko Anaisin niskoille? Vaikkapa sitten sillä perusteella, että kyllähän Anais kuitenkin jossakin vaiheessa tulee tekemään henkirikoksen.

Epämiellyttävää vai mitä. The Panopticon herättää valtavan määrän kysymyksiä. Niistä kiperimpiä on kysymys siitä, onko Anaisin elämä jo menetetty vai onko hänen mahdollista löytää elämänsä jostakin muualta kuin vankilasta. Fagan vie lukijan Anaisin viereen, istuttaa hänet samaan pieneen huoneeseen, johon tornissa oleva vartija näkee esteettä.

Teosta puhkoo Anaisin epävarmuus omasta syntymästään. Hän ei ole koskaan nähnyt äitiään, isästä ja muista sukulaisista puhumattakaan ja usein hän miettiikin saaneensa alkunsa koeputkessa. Unelmissaan Anais kulkee Pariisissa ja luo itselleen lähipiirin, jonka kautta hän tulee olemassaolevaksi.

Paris it is. Maybe one sibling? A brother. Gay. Overly protective, smart, funny, ridicuously attractive. And three aunties. One in Florence. One in New York. One in Iceland. Mandatory holidays to each every single yera. It's a total fucking chore.

Anais toteaa lakonisesti, että hänellä ei ole identiteettiongelmaa, koska hänellä ei ole identiteettiä. Anaisin lapsuus voisi olla yksi selitys siihen, miten hän on saanut elämänsä niin sekaisin. Fagan ei kuitenkaan tee Anaisin lapsuudesta yksinkertaistettuja päätelmiä, vaan Anaisin pohdinnat esitetään ennen muuta kaipuuna löytää omaan syntymään liittyvä kertomus, eräänlainen henkilökohtainen syntymämyytti. Juuren palanen, joka kiinnittäisi hänet maailmaan.



Jenni Fagan: The Panopticon (2010)
282 sivua
Kustantaja: Hogarth





10 kommenttia:

  1. Ihon alaiset oli ajankohtainen kirja, sillä noita muokkauksia alkaa olla siinä määrin jopa tv-ohjelmissa, että saa miettiä, että mihin kaikkeen ihminen on valmis, jotta ulkonäkö pysyy kuosissa. Telkkarissa haastateltiin 70v. täyttävää naislaulajaa, jolla ei ollut rypyn ryppyä ja varmaan kaikenlaista oli tehty kasvoille. Vieressä istui 30v. naislaulaja, jonka kasvoilla ei värähtänyt minkäänlainen ryppy eli jo sen ikäiset ovat kierteessä ulkonäkönsä suhteen.
    Ihana katsella vanhempia ohjelmia, kun kaikilla on ryppyjä, hampaat ovat luonnolliset ja kasvoilla on oikein ilmeitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hirveän hyvä bisnes tuo kauneusbisnes, että saapi nähdä, mihin tässä vielä päädytään. Muututaan roboteiksi varmaan.

      Minusta tämä oli erittäin hyvä aihe nuortenkirjaan, sillä kyllä nuoret tytöt (pojatkin, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon vielä toistaiseksi) ovat valtavissa paineissa, kun joka puolelta julistetaan, millainen pitäisi olla.

      Ihastuttavaa vastarintaa edustaa Iiu Susiraja omilla töillään. Kannattaa tutustua.

      Kiitos Mai kommentistasi ja hyvää kesän alkua.

      Poista
  2. Holopaisen kirja on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, ja varmaan tässä kesän mittaan sen viimein saan luettua. Siinä on kiinnostava aihe nuortenkirjaan, ja tuosta teemasta sietäisi ehkä aikuisillekin kirjoittaa. :) Sinänsä jännää, että kehon muokkaus kiinnostaa aina vaan vaikka niitä varoittavia irvikuvaesimerkkejäkin on netissä esillä aika ajoin eli aina ei mene leikkaukset aivan nappiin. :) Mutta jospa tämä on tämmöinen outo välivaihe ihmisen historiassa, jota vaikka 50 vuoden kuluttua katsellaan säälinsekaisin tuntein ja ollaan reilusti luomuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilusti luomuuteen siirrytään varmaankin silloin, kun siitä on saatu tehtyä rahanarvoinen bisness. No, tämä nyt oli aika pessimistinen ajatus. Olihan joskus aika, jolloin rusketus ja laihuus liitettiin köyhyteen, että sikäli mistä sitä tietää minkälaisia käännöksiä on tulossa. :) Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Olisiko Ihon alaiset siis myös se minun askeleeni... Holopainen kirjoittaa kyllä tärkeästä aiheesta. Maailma on ihan hullu. Miten voikin olla niin, että aidolla ei ole arvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös Katja, että ihan erityisesti sinä olit mielessäni, kun tämän bloggauksen alkusanat kirjoitin. En tietenkään usuta, mutta tämä on mielenkiintoinen kurkistus dystopian maailmaan. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Kiitos lukuvinkeistä! Erityisesti Holopainen näistä kiinnostaa, monta kirjailijan teosta on vielä lukematta mutta jo lukemistani olen pitänyt kovasti. Holopainen on minulle ensisijaisesti nuortenkirjailija, sillä luin hänen fantasiateoksiaan teininä. Tästä Faganin kirjasta en ollut kuullut, aiheelta vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten laitan korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Holopainen ja oikein mainio teos olikin tutustua hänen tuotantoonsa. Faganista en ole kuullut kenenkään puhuvan mitään. Poimin tuon teoksen jostain lupaavien nuorten kirjailijoiden listalta ja kun tuo Panopticon-homma kovasti kiinnostaa, niin halusin tämän lukea. Antaa kyllä ajattelemisen aihetta. Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Holopaiseen olen tutustunut aiemmin ja pidin kirjoitustyylistä. Tämän voisikin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihon alaiset on teemaltaan hyvin ajankohtainen ja Holopainen kuljettaa henkilöitään taitavasti. Erinomaista nuortenkirjallisuutta.

      Kiitos kommentista.

      Poista