Kyse on homoseksuaaleista urheilijoista, joka on myös Katarina Wennstamin Petturin aihe. Heti alkuun on todettava, että pidän Wennstamin tyylistä sekoittaa keskenään yhteiskunnallinen pohdinta, feminismi ja jännityskertomus. Pidän myös hänen kiihkottomuudestaan, paasamattomuudestaan ja julistamattomuudestaan. Jos kaipaa hiuksianostattavaa jännitystä, verta, ihmisenpaloja ja myynnin edistämiseksi kirjoitettuja sadistisia seksikuvauksia, ihmiskauppaa, rituaalimurhia ja lasten hyväksikäyttöä, kannattaa pysyä kaukana Wennstamista. Hänellä kun on muutoinkin tapana kirjoittaa aiheistaan niin, että tapahtumat voisivat olla suoraan tosielämästä.
*
Petturi on ensimmäinen osa Wennstamin uuttaa dekkaritrilogiaa. Tarina kytkeytyy vahvasti jalkapalloon ja sen ympärillä esiintyviin lieveilmiöihin.
Englannissa sairaaloiden henkilökunnalle on tuttua, että kun jalkapallomaajoukkue on pelannut huonosti loppuottelussa, vastaanotoille tulee aviomiestensä kurittamia, hakattuja naisia tavanomaista enemmän.
Myös pelaajille lähetetään tappouhkauksia, sillä jalkapallo on monelle paljon enemmän kuin pelkkä peli ja tämän vuoksi se "tarjoaa" lukemattomia tilaisuuksia purkaa aggressioita muihin ihmisiin. Tätä taustaa vasten ei ole kovin yllättävää, että seuraa vaihtanut pelaaja Johannes Lilja löytyy kuolleena asunnostaan. Kun käy ilmi, että Lilja oli homoseksuaali, alkaa ilmassa olla viharikoksen merkkejä.
Petturi on tunnelmaltaan rauhallinen ja tasapainoinen. Kevytfeminismiä rikoskertomukseen upotettuna. Tutkinnanjohtaja Charlotta Lugn ja iranilaistaustainen asianajaja Shirin Sundin ovat teoksen voimakaksikko. Wennstamin romaanissa heidän tehtävänsä ei rajoitu pelkästään rikosselvittelyyn, vaan heidän kauttaan kirjailija tuo esiin niin seksuaali- kuin maahanmuuttopoliittisiakin kysymyksiä. Lugn elää lesbouusioperheessä ja Sundin taas toimii esimerkkinä maahanmuuttajasta, joka on osannut käyttää hyväkseen niitä mahdollisuuksia, joita ruotsalainen yhteiskunta hänelle tarjoaa.
Ruotsissa Shirinin ja hänen veljensä Dariuksen sukupuolet ikään kuin pyyhkiytyvät pois. Menestyminen on kiinni onnesta, kovasta työstä ja uutteruudesta.
Mutta heidän erilaisuudessaan ei nykyisin ole oikeastaan niinkään kysymys sukupuolten välisestä erosta kuin kaikesta muusta. Shirin on pukeutunut moitteettomasti bleiseriin ja kapeisiin farkkuihin, ja hänen polvellaan on kallis käsilaukku, Dariuksella taas on puhkipesty pikeepaita ja hän istuu taksin ratissa. Shirinin ruotsalainen sukunimi on messinkikyltissä vanhankaupungin hienon toimiston ovenpielessä, Dariuksen sukunimi Babakzadeh on väärin kirjoitettu taksin kojelautaan kiinnitettyyn Tukholman taksinkuljettajakorttiin.
Menestyksekkäästä urasta huolimatta Shirinin onnellinen elämä on pitkälti kulissia. Hänen avioliittonsa junnaa paikoillaan ja haluava katse kääntyy aivan toisen miehen kuin aviomiehen puoleen. Joka aamu Shirin luo itsestään asianajajan vähän samaan tapaan kuin Johannes Lilja joka peliä varten loi itsestään heteropelaajan. Menestyksellä on hintansa. Kannattaako se maksaa?
*
Petturissa on mukana tuttuja henkilöitä Wennstamin edellisestä trilogiasta. Asinajaja Jonas Wahl ei ole yhtään kehittynyt ihmisenä, vaan on samanlainen häntäheikki kuin Wennstamin aiemmissakin teoksissa. Mies, joka kärpästelee naisten ympärillä ja luulee olevansa vastustamaton. Tiedämmehän nuo tyypit, jotka koiran sijasta ulkoiluttavat egojaan ja joiden katseet jumittuvat naisten kaula-aukkoihin ja takapuoliin.
Petturissa Wahl toimii murhaepäillyn puolustusasianajajana ja Sundin taas murhatun omaisten oikeusavustajana. Wahl joutu vaikeaan tilanteeseen, koska Sundin on aiemmin pelastanut hänen tyttärensä ja niinpä Wahl luuleekin jo tuntevansa Sundinin. Mutta voi, miten väärässä hän onkaan. Oikeussalissa ei käsitellä pelkästään rikosta, vaan yhtä suuressa määrin kyse on Wahlin ja Sundinin välisestä taistelusta. Ja oi oi oi, miten ihastuttavan lopun Wennstam onkaan lukijalle kirjoittanut ja kun viime metreiltä löytyy vielä cliffhanger, on selvää, että tulen lukemaan Wennstamin seuraavankin teoksen.
Katarina Wennstam: Petturi
413 sivua
ruotsinkielinen alkuteos: Svikaren
Suomentanut Anja Meripirtti
Kustantaja: Otava
Olin jo kahden ensimmäisen kirjoittamasi kappaleen jälkeen päättänyt, että tämä kirja täytyy lukea. Kiitos siis hyvästä arvostelusta! :)
VastaaPoistaWennstam on tosiaan hyvä vaihtoehto, jos haluaa lukea dekkareita, joissa ei ole yltiömäistä väkivaltaa. Yhteiskunnallinen puoli on hänen teoksissaan vahvasti läsnä.
PoistaKiitos kommentista ja hyvää viikonloppua!
Wennstamin nimi on kierrellyt lähelläni jo joitakin vuosia, vaan enpä ole yhtäkään hänen teoksistaan lukenut. Toivottavasti jossain kohtaa on sopiva hetki, kuulostaa kiintoisalta.
VastaaPoistaMuistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Tahrasta, ensimmäisen trilogian ensimmäisestä kirjasta, niin riensin heti ostamaan sen. Yhteiskunnallinen dekkari on lempilajini ja jos vielä on feministisiä painotuksia, kuten Wennstamilla on, niin mikäs sen parempaa.
PoistaKiitos kommentista ja hyvää viikonloppua!
Oi, hankin kirjan e-puodin alesta, joten en uskalla nyt lukea juttuasi. Minulla ei ole tästä mitään ennakokäsitystä, mutta innolla odotan, mitä tuleman pitää!
VastaaPoistaP.S. Pääsen vihdoin aloittamaan Lue sateenkaari-haastetta, eka punainen selkämys tuli vastaan Shishkinin Neidonhiuksena ! <3
Tämä tosiaan on Wennstamin uuden trilogian aloitusosa. Osa jutuista on kytköksissä hänen aiempaan trilogiaansa, joten ei olisi ollenkaan hullumpi ajatus aloittaa ekan trilogian aloittaneesta teoksesta eli Tahrasta. Minullakin on ekan trilogian toinen osa lukematta ja luulen, että Petturin lopussa viitataan asioihin, jotka ovat tapahtuneet juuri tässä toisessa osassa.
PoistaIhan huippua, että osallistut Sateenkaaren lukemiseen. Minulla on seuraavaksi vuorossa Wole Soyinkaa, jolla kuittaan vihreän raidan. Neidonhiusta odottelen kirjastosta. Se tulee olemaan ensimmäinen Shiskinini.
Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.
Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta! Tosin trilogiat ovat aina jotenkin kinkkistä luettavaa. Joku osa tahtoo tuottaa pettymyksen aina.
VastaaPoistaTotta tuo, mitä sanot trilogioista. Wennstamin ekan trilogian päätösosa, Alfauros (josta postasin joku aika sitten) oli aika puuduttava ensimmäisten kymmenien sivujen ajan, koska Wennstam siinä esitteli henkilöitä, jotka olivat tuttuja trilogian aiemmista osista. Tästä johtuen teos pääsi vauhtiin vasta puolivälin jälkeen.
PoistaNoin sinänsä kyllä Wennstamilla on kiinnostavia aiheita ja esimerkiksi tämän kirjan tematiikkaa ei ole tullut juurikaan muualla vastaan.
Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.
Haa! Vaikka en pidä dekkareista, tämän voisin lukea. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaTämä kyllä sopii myös dekkariallergiselle. :) Minulle hyvä dekkari on ennen muuta yhteiskunnallista kirjallisuutta, jolloin murha tai vastaava on pikemminkin mahdollistava kulissi kuin pääasia.
PoistaKiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.
Väkivallattamampi dekkari kiinnostaa ehdottomasti, kiitos paljon vinkistä. Vähän tosin tuntuu, että myös rakoilevat avioliitot ovat nykyään/edelleen trendikkäitä dekkarimaailmassa, mutta kaipa sitä säröä on niihin päähenkilöihin jostain saatava. Jalkapallomaailma vaikuttaa vinkeältä perspektiiviltä. Wennstam menee siis korvan taakse.
VastaaPoistaMinustakin tuo jalkapallohomma oli varsin mielenkiintoinen aihe. Wennstamilla henkilöt seilaavat teoksesta toiseen ja jos oikein haluaisi hifistellä kannattaisi aloittaa hänen ensimmäisen trilogiansa ensimmäisestä teoksesta. Kyllä näitä voi erillisinäkin kirjoina lukea, mutta osa viehätystä tulee siitä, miten henkilöistä ilmenee eri puolia eri teoksissa. Kiitos kommentista.
Poista