lauantai 31. lokakuuta 2015

Kaj Korkea-Aho: Paha kirja

Kaj Korkea-ahon Pahan kirjan takakannessa sanotaan: Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvetiin. Luin siitä huolimatta ja kirjoittelen nyt täältä rajan toiselta puolen.

Joskus kirjaan ei pääse niin sanotusti sisään. Ikään kuin kirjassa ei olisi ovea ollenkaan, josta käydä sen huoneeseen ja maailmaan. Pahan kirjan kanssa tämäntapaisia ongelmia oli aivan harvinaisen vähän. Itse asiassa ei lainkaan. Teos alkaa kuvauksella, jossa Åbo Akademin luentosalissa on meneillään suomenruotsalaista modernismia käsittelevä kurssi. Löydän itseni oitis kirjan opiskelijoiden joukosta, sillä olen ollut vastaavalla kurssilla itsekin. Tämän lisäksi jo sivulla 10 mainitaan Hagar Olsson, tuo minulle kaikkein rakkain suomenruotsalainen kirjailija. Että kyllä vaan, olen alusta lähtien messissä, messityttö suorastaan.

Ikään kuin edellinen ei vielä olisi tarpeeksi, niin muutaman sivun päästä lukija tapaa Callen, joka on junassa matkalla Helsingistä Turkuun, mutta matkanteko keskeytyy, koska joku on hypännyt junan alle. Olen kokenut saman, tosin olin matkalla Turusta Helsinkiin. Tämän vuoksi maininnat ihmisen jäänteiden siivoamisesta junavaunuista saivat aikaan suht hyytäviä väristyksiä. Tässäkään ei vielä ole kaikki, sillä myöhemmin teoksessa mainitaan Harry Martinsonin teos Aniara, joka taas on jäänyt mieleeni erityisesti sen vuoksi, että eräs nuoruudentuttavani sai tuon teoksen johdosta päänsä melko lailla sekaisin. Tiivistäen voisikin sanoa, että minulle Paha kirja aiheutti kauhunväristyksiä ennen muuta juuri sitä kautta, että se zoomasi niin monessa kohtaa omaan elämääni.

*

Paha kirja on iloluontoisesti mysteerinen ja kauhuromantiikan ironiseen laukkaan nostattava romaani. Korkea-aho kuvaa Åbo Akademin opettajia ja opiskelijoita ja kun opiskelijoista on kyse, ei kauhu ole koskaan kaukana. Siitä pitävät huolen paitsi opintosuoritusvaatimukset ja Kela, myös yliopiston tyhjät pimeät käytävät sekä äkilliset hengitysvaikeudet ja käsittämättömät pelon tunteet. Pahimmillaan opiskelija saattaa joutua selittämättömien itsemurha-ajatusten valtaan. Ihmisten välistä romantiikkaa ja sen kääntöpuolta esiintyy niitäkin kirjassa kosolti. Rakastajista rajuin on kuitenkin kirjallisuus.

Pahassa kirjassa kuollaan paljon. Murhaaja sen sijaan on harvinaisempaa sorttia, sillä syypää on Leander Granlundin runoteos Elon murheisesta hämärästä. Se on The Paha kirja, joka potkaisee lukijaansa persuksille ja lähettää hänet kohti helvettiä. Joskus pelastus tulee sattuman kautta, kuten käy Cheekin lailla vahvaleukaiselle ja hyväkroppaiselle, muutoinkin Barbien Keniä muistuttavalle onnen kultapojalle  Riku Baronille, joka pelastuu omalta hirttäytymisyritykseltään vain sen tähden, että hänen kravattinsa menee poikki.  Monet eivät ole yhtä onnekkaita.

Elon murheisesta hämärästä pulpahtaa esiin heti teoksen alussa, kun äärettömyksiin ja sen yli kirjallisuudessa kahlaava Pasi Maars haluaa kirjoittaa siitä esitelmän. Opettaja Mickel Backman yrittää saada hänet muuttamaan mielensä, mutta mikäpä jotakin asiakseen ottaneen nuoren miehen pään kääntäisi. Mickelillä on itsellään huonoja kokemuksia Granlundin teoksesta, eikä hän haluaisi sen pääsevän esiin. Zombin kaltaisena se kuitenkin nousee kirjallisesta haudastaan tekemään vihulaisen töitään.

Korkea-ahon teoksessa pahan poloneesia tanssivat kuolema, seksi ja kirjallisuus. Korkea-aho käsittelee myös vanhenemisesta. Ihmisen ruumiin vähittäistä löystymistä nahan käydessä roikkuvaksi. Vaan ei niin raihnaa miesruumista olekaan, jossa ei himon hiiri hyppisi. Mickelin avioliitto on tullut jamaan, jossa hän kokee olevansa likainen tahra kodissa, jota hänen vaimonsa pitää puhtaana ja järjestyksessä. Puolisoiden välien käydessä yhä piikikkäimmiksi nousee Mickelin mieleen yhä useammin kuvat nuoruuden rakastetusta Elsasta, jonka kohtalokkaan onnettomuuden syypäänä hän itseään pitää.

Yksi teoksen hienoimmista ja samalla puistattavimmista kohtauksia on, kun Mickel päättää mennä katsomaan Elsaa mielisairaalaan, jossa tämä on maannut jo vuosikausia. Luis Buñuelin Andalusialaisen koiran haukkua ei voi olla kuulematta.

Istuessaan nyt siinä Elsa Sinnemäen sängyn vieressä Mickel huomasi, että hänellä seisoi, ja hän siirsi kauhistuneena tuolia jotta kohouma housuissa peittyisi. [...] Sitten  hän otti takkinsa taskusta sakset. Piilotti ne reittään vasten lähelle sykkivää penistään, tunsi sormiensa takertuvan kylmään teräkseen, katseli Elsa Sinnemäen tuijottavaa silmää ja valkoista ihoa.

*

Codex Seraphinianus -paitaan pukeutuvaan Pasi Maarsiin kulminoituu nuoruuden kiilusilmäinen into ja halu pakottaa ihmiset näkemään todellisempi todellisuus. Vaikka Pasi on varsin usein joko alkoholin ja/tai erinäisten kemiallisten vaikutusten alaisena sivaltaa hänen ruoskansa osuvasti vanhemman sukupolven ja elämän pintakerroksissa elävien ihmisten rauhaa.

"Kaikella kunnioituksella ... mutta milloin olet viimeksi lukenut kirjallisuutta ilman että jokin saatanan analyysimalli peittää alleen kaiken olennaisen, kysyy Pasi Mickeliltä ja peräänkuuluttaa "kirjallisuutta jolla on todella merkitystä! Uudenlaista modernismia, moukarilla päähän, runoutta ...  joka herättää ihmiset, panee heidät taas ajattelemaan oikeita asioita."

Paikoin olen kuulevinani kaikuja takavuosina kohua herättäneestä Eskelisen ja Lehtolan teoksesta Jälkisanat - sianhoito-opas, vaikka Korkea-ahon kritiikki on huomattavasti maltillisempaa. Osansa saa myös suomenruotsalaisen kulttuurin sisäänpäinkääntyneisyys, tuo "jäykkäniskainen kuppikuntaisuus"  ja hyvä veli -verkostot.  

Jos oli oikeasti olemassa jokin paha kokoelma vanhoja runoja, se oli suomenruotsalaisuus keskinäisine kultteineen ja aina yhtä ällistyttävine yhteyksineen, hämärine tarkoitusperineen ja rahakkaine ajojahteineen. 

Pahan kirjan ehdoton vahvuus on sen tyylilaji. Loppua kohti tapahtumat tiivistyvät yhä uhkaavammaksi kimpuksi ja lukijan kannattaa olla tarkkana, sillä isokin asia saattaa löytyä varsin ohimennen esitetystä huomiosta. Pahassa kirjassa on vahva pulssi, joka saattaa aiheuttaa lukijassa ennalta arvaamattomia reaktioita.


Kaj Korkea-aho: Paha kirja
317 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Onda boken
Suomentanut Laura Beck
Kustantaja: Otava



20 kommenttia:

  1. Tämä teos on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Täytyy ilmeisesti kuunnella itseään ja tarttua toimeen. Tosin nyt kuuntelen myös sinua ja todellakin luen kirjan! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on niin mainio tyylilaji, että kannattaa lukea ihan jo senkin takia. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tosiaan kirjaan oli helppo päästä sisälle. Itse asuin Turun yo-kylässä ja opiskelin kirjallisuutta yliopistossa (tosin en Åbon puolella) ja jotenkin opiskelijakohtalotkin ovat tuttuja. Paljon Turun-vuosista tuli mieleeni tämän teoksen myötä. Ja vielä kun olen tämän vuoden puolella käynyt kaksi kertaa Turussa, niin nuo menneet vuodet tulivat tosi lähelle. Ai niin, ja kirjakin oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän on niin, että ollaan kuljettu samoja käytäviä. Minä kun olin pari vuotta jatko-opiskelijana Turussa. :) Tämä kirja sopi mainiosti Turkuun ja kuten sanot, Paha kirja on hyvä kirja. :) Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Kylläpä sinä seireeni taas houkuttelet kirjan sivuille! Pakkohan tähän on tarttua! Herkullisen kuuloinen sekoitus kauhua ja kirjallisuutta.

    Suomenruotsalaisten kirjailijoiden tuntemukseni on lopulta melko kapea, joten tämä varmaan auttaa siihenkin asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle ns. sopivaa kauhua. Ihan kauhean jännittäviä kirjoja en uskalla lukea. Tässä sen sijaan oli jatkuvasti myös vähän koominen puoli läsnä ja kyllä tässä oli myös paljon rakkautta kirjallisuutta kohtaan. Sitten tuo ajatus, että kirjallisuuden avulla tavoittaisi jonkun todemman maailman tai toisen maailman ylipäätään, on myös kovin kutkuttava. Ja ihan totta, kyllä tästä saa yhden sulan suomenruotsalaisen kirjallisuuden hattuun! Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Bongasin Instagramista meidän lukevan samaan aikaan samaa kirjaa - mainiota! :D Tämä olikin sinulle tietyllä tapaa melkoinen täsmäkirja! Minä en saanut tästä ehkä aivan sitä mitä lähdin hakemaan, mutta kyllä tämä hyvä kirja on, ehdottomasti.

    Hagar Olsson on minulle ennestään vieras, mutta Pahan kirjan myötä kiinnostuin hänestä kovasti. Ja nyt kun mainitsit hänen olevan sinulle kaikkein rakkain suomenruotsalainen kirjailija, niin kiinnostus pompsahti korkeuksiin. Mitä voisit suositella minun häneltä/hänestä lukevan?

    Jäin vielä pohtimaan kuka olisi vastaavasti minulle kaikkein rakkain suomenruotsalainen kirjailija... Vaihtoehtoja on tasan kaksi, ja he ovat aivan tasavahvoja: Bo Carpelan ja Tove Jansson. Rakastan kumpaakin niin paljon, että valintaa on täysin mahdotonta tehdä. Mutta olipa tätä mukavaa yrittää pohtia.

    ♥ viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kuvan instaan siinä vaiheessa, kun olen postannut. Tai no joskus laitan tietysti myös kuvia kirjahankinnoista yms. Hauskaa, että ollaan luettu tätä samaan aikaan, ehkä sillä on joku hämärän maailman tarkoitus ja kohta tunnemme kohtalon sormen napauttavan olkapäälle.

      Hagar Olssonilta en osaa suositella mitään, koska hän on minulle totaalinen juttu. Niissä tunteissa, joita hän minussa herättää, tiivistyy hurjan paljon asioita. Hän on minulle paljon enemmän kuin kirjansa, mutta hänen romaanistaan Chitambo hullaantuminen sai alkunsa. Kiitos kommenista.

      Poista
  5. Terveiset sinne rajan tuolle puolen :) Onpa tämä ollut sinulle kokemus, aikamoinen zoomaus... Hagar Olssonin muistankin sinulle tärkeäksi - minulla hän on yhä kokonaan kokematta, mutta joskus vielä tahtoisin... Se oma suomenruotsalaislempparinikin häntä kohti vähän houkuttelee.

    Tässä on mielenkiintoista tematiikkaa mutta en tiedä, voi olla minulle liian paha ja jännä... Toisaalta, jos lukisin niin saattaisin tulla sinne missä sinä jo olet, voitaisiin keitellä jonkinlaiset juomat ja istahtaa hetkeksi jutustelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä menee ihan mukavasti. Yksi suloisen myrkynkeittäjän paikka vapautui juuri. Laitahan hakemusta tulemaan.

      En usko, että on sinulle liian jännä, koska ei ollut minullekaan. Kuten varmaan tiedätkin, niin mitään kauhu kauhua en pysty lukemaan. En uskalla. Alan katsella sängyn alle, että onko siellä joku ja kuulostella kummia ääniä. Ei ole juttuni ollenkaan. Tässä kauhu on toisenlaista ja ehkä väärä sana kokonaan. Enemmän on kyse siitä, että kirjallisuus voi mennä ihmisellä veriin melko huomattavassa määrin ja tosiaan omassakin tuttavapiirissä sellaista on tapahtunut, muutoinkin kuin tuon Aniaran kohdalla.

      Jos tulet tänne, niin liemet keitetään ja juonet punotaan. :) Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Paha kirja on jännä tapaus - luin tätä ennen kaikkea nuoruuden kuvauksena, vaikka toki tästä muitakin teemoja löytyy. Voi millä intensiteetillä Pasi Maars heittäytyykään pahan pauloihin... :)

      Poista
    3. Minä taas luin tätä enempi kuvauksena siitä, mitä kirjallisuus saattaa tehdä ihmiselle eräissä hmm... tapauksissa. Tosin myös niin, että nuorena sitä on eri tavalla vaikutuksille altis ja otollisempi saamaan päänsä sekaisin. Suomenruotsalaisuuden kritiikki oli reipasta. Pisteet siitä Korkea-aholle. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  7. Kommenttini sujahti nyt väärään paikkaan, mutta haitanneeko tuo...

    VastaaPoista
  8. Erinomainen bloggaus hyvästä kirjasta! :)

    VastaaPoista
  9. Lukaisin tekstisi nopeasti paniikissa. Luen sen lähipäivinä uudestaan tarkemmin. Eri kirjan olemme tosiaan tainneet lukea, mutta niin kai se on aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään paniikkia ollenkaan. Niinhän se on, että jokainen lukee eri kirjan ja vaikka sama ihminen lukisi saman kirjan toiseen kertaan, on se silloin eri kirja.

      Sun postaus oli oikein raikas. :D

      Poista