torstai 29. lokakuuta 2015

Luokkaretki, sukupuoli ja valkopesty Suomi - messuraportti osa 4

Viimeisenä messupäivänä Katri Vala -lavan valtasi kaksi karismaattista naista, kun Helsingin piispa Irja Askola haastatteli sukupuolentutkija Leena-Maija Rossia tämän uutuuskirjasta Muuttuva sukupuoli (Gaudeamus).

Irja Askolassa on jotakin sellaista suurisydämistä lempeyttä, että hänen edessään ihmiselle tulee hyvä olo. Leena-Maija Rossia taas olen fanittanut siitä lähtien, kun hänen teoksensa Kuvat ja Vastakuvat ilmestyi vuonna 1995. Tästä teoksesta tuli  minulle monellakin tapaa feministisen ajattelun kannalta ikoninen teos. Ja mikä parasta, pääsin edellä mainitun myös Rossille kertomaan.

Se, että juuri nämä kaksi mahtavaa naista kohtasivat messulavalla, oli minulle iso juttu. Olen Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsen ja tämän lisäksi olen myös feministi. Monissa konteksteissa nämä asiat sopivat huonosti yhteen. Olen viime vuosina saanut useaan kertaan kuulla, että uskontoon myönteisesti suhtautuvat ihmiset  ovat muita tyhmempiä, Jos näin sanova ei tiedä, että kuulun kirkkoon, hän yleensä menee hieman noloksi, kun huomautan asiasta tai sitten hän sanoo "no en minä sinua tarkoita." Mielenkiintoinen tilanne. Minulle puhutaan samoin kuin monille vähemmistöjen edustajille. Vähän niinkuin että "emme siedä niitä "joitain toisia", mutta sinun kohdallasi teemme poikkeuksen ja suvaitsemme sinua.

Kun sanon olevani feministi, minulle sanotaan ihan liian usein: "Aha, vihaat siis miehiä." Mitäköhän vuosikymmentä me oikein eletään? Tiedoksi voin kertoa, että en todellakaan. Usein saan myös kuulla, että feminismiä ei enää tarvita tai että tasa-arvo on jo saavutettu. Ok. Siinä maailmassa, jossa minä elän näin ei valitettavasti ole. Siinä maailmassa, jossa meno on niin räikeää, että miehet lähettävät naiskansanedustajille kuvia elimistään ja pyytävät näitä puolestaan lähettämään itselleen käytettyjä sukkahousuja ei kyllä minkään logiikan perusteella vallitse tasa-arvo. Jos sitten tasa-arvo tarkoittaa sitä, että nainen on ja hänen kuuluu olla riistaa, on se todellakin saavutettu.

*

Haastattelun aluksi Askola nosti esiin Rossin teoksesta sellaisia sanapareja kuin tuttuus - toiseus, suomalaisuus - muun maalaisuus sekä heteroseksuaalisuus - homoseksuaalisuus, jotka ovat konstrastoituneet viime aikoina vahvasti niin eduskunnassa, päivä- ja naistenlehdissä kuin somessakin. Askola totesi, että Rossin uutuusteos Muuttuva sukupuoli on juuri nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa mitä ajankohtaisin ja että suomalaiset tarvitsevat tällaista kirjaa. Askola pyysi Rossia nostamaan teoksestaan esiin kolme tekijää, joiden tämä toivoisi jokaisen tavis-lukijan tästä teoksesta oivaltavan ja huomaavan.

1. Intersektionaalisuus ja kulttuurinen kansalaisuus

Intersektionaalisuus on käsite, jonka avulla kuvataan, miten yksilön kohdalla erilaiset tekijät, kuten esimerkiksi sukupuoli, seksuaalisuus, ihonväri, etninen tausta ja yhteiskuntaluokka kietoutuvat yhteen. Rossi avaa tätä käsitettä teoksessaan analysoimalla mm. Mogadishu Avenue ja Gillmoren tytöt -televisiosarjoja. Tässä yhteydessä Rossi korosti myös, että Suomi ei ole koskaan ollut monoliittinen, pelkästään heteroseksuaalinen tai pelkästään valkoinen, eikä se sitä myöskään koskaan tule olemaan.

Askolan mukaan Rossin teos haastaa pohtimaan mm. mitä ovat rituaalit, symbolit ja värit ja miten niillä rakennetaan normatiivisuutta; määritetään, mitä sallitaan ja mitä ei sallita. Askola nosti esiin Rossin käyttämän termin 'kulttuurinen kansalaisuus', jota Rossi käyttää kuvaamaan kansalaiseksi tulemisen vaihtoehtoja. Hänen mukaansa esimerkiksi suomalaiseksi voi tulla paitsi syntymällä Suomessa, myös muuttamalla Suomeen ja rakentamalla elämänsä täällä. Hän lisäsi, että kansalaisuus käsitteenä ei ole kiveenhakattu, vaan se uudistuu jatkuvasti. Rossin mukaan yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi toimia niin, että jotkut ottavat vallan määritellä, kuka saa olla suomalainen ja kuka ei.

Bloggari mietti: Intersektionaalisuus on hyödyllinen käsite myös kirjallisuuden analysoinnissa ja erityisesti teoksissa, joissa on kyse identiteetistä sekä sen rakentumisesta ja luomisesta se on erityisen käyttökelpoinen. Havainnollistan asiaa mustan feministin bell hooksin luokittelun avulla, jossa hän jakaa ihmiset ryhmiin seuraavasti: 1) valkoinen mies 2) valkoinen nainen 3) musta mies ja 4) musta nainen. Olen aiemmin pohtinut hooksin asteikkoa siitä näkökulmasta, että jos itse olen valkoinen nainen, niin samaistunko enemmän ihonvärin vai sukupuolen kautta. Kuulunko enemmän valkoisen miehen vai mustan naisen ryhmään? Lisäämällä hooksin jaotteluun vaikkapa seksuaalisuuden ja yhteiskuntaluokan jaotteluun liittyvät valtasuhteet alkavat joko liikkua tai jumittua ja "oman ryhmän" löytäminen monimutkaistuu edelleen.

2. Luokkaretki

Luokkaretkellä ja siihen kytkeytyvillä sosiaalisilla loikilla Rossi kuvaa yksilön siirtymistä luokasta toiseen, esim. työväenluokasta keskiluokkaan. Omaa paikkaa pyritään ottamaan haltuun ja vahvistamaan symbolisilla teoilla ja valinnoilla, joilla on kytköksensä luokkaan. Viimeaikaisissa tutkimuksissa luokan merkitys on korostunut uudelleen ja sen on havaittu olevan olennainen osa niin identiteettiä yleensä kuin myös sukupuoli-identiteettiä. Myös Suomi on Rossin mukaan luokkayhteiskunta, eivätkä luokat olet missään vaiheessa kadonneet, vaikka niistä välillä on puhuttu vähemmän. Sukupuoli yksinään ei Rossin mukaan enää riitä valtasuhteiden ymmärtämiseksi, vaan avuksi tarvitaan mm. luokkaa. Luokka on tärkeä myös siksi, että se liittyy niin yksilön samaistumiseen muihin kuin yksilön tulemiseen määritellyksi itsensä ulkopuolelta. Erityisen tärkeänä Rossi pitää, että yksilö tunnistaa omaan luokkaan liittyvät etuoikeutetut asemat.

Bloggari jäi pohtimaan omia etuoikeusasemiaan. Olen valkoinen länsimaalainen akateemisesti koulutettu työssäkäyvä nainen. Etuoikeusasemia on "kunnioitettava" määrä. Olisi hullua väittää, että nämä asemat eivät näy lukemisessani ja siksi niiden tiedostaminen ja niihin liittyvien valtasuhteiden näkeminen on tärkeää.

Rossin puhe luokasta jäi kovasti kiinnostamaan ja aion tutkia asiaa lisää Muuttuvasta sukupuolesta. Rossia kuunneltuani ymmärsin myös, että eräässä juuri lukemassani teoksessa luokalla on keskeinen merkitys, mutta en ollut tiedostanut asiaa siinä laajuudessa kuin teen nyt Rossia kuunneltuani.


3. Valkopesty Suomi

New Yorkissa asuva Rossi sanoi panneensa merkille, että suomalainen sosiaalinen media pursuaa äänenpainoja, joilla pyritään vakuuttamaan, että Suomi tulee pitää valkoisena ja että ei-valkoisilla ei ole tänne tulemista. Tämä kertoo hänen mukaansa siitä, että Suomi on itsenäisyyden aikana rakennettu hyvin valkoiseksi ja tämän takia hän käyttääkin termiä valkopesu. Rossin mukaan kertomus yksi kieli - yksi mieli -ajattelusta on fiktiota, jota on ruvettava purkamaan.  Hän on ilolla seurannut rasisminvastaista liikehdintää ja ihmisten halua tehdä vapaaehtoistyötä, joiden hän toivoo olevan merkkejä valkopesun väistymisestä.

Bloggari mietti: Ajatus tietoisesta valkoisuusnormin rakentamisesta on kiinnostava.  Jäin miettimään myös rakennettuihin kertomuksiin/fiktioon liittyvää vallankäyttöä. Kenen ehdoilla ja miksi valkoisuus on rakennettu hegemoniaksi? Lohdullista on, että se mikä on rakennettu, voidaan myös purkaa. Valkopesty on terminä onnistunut ja kuvaava. Yhteiskunnallisessa somekeskustelussa valko- ja kirjopesuun liittyvät äänenpainot ovat ajautuneet viime aikoina siinä määrin törmäyskurssille, että olisi käyttöä pesuohjelmalle, jota kummatkin ääripäät voisivat käyttää kohdatakseen toisensa.
 

Mitä tulee suomalaisen sukupuolentutkimuksen laatuun, Rossi piti sitä hyvänä ja korosti, että sillä on ollut yhteiskunnallista vaikutusta. Kehityksestä huolimatta vastakkainasettelut ovat viime aikoina kärjistyneet. Vaikka Suomessa asiat ovat monessa suhteessa hyvin, on tasa-arvon suhteen vielä paljon tekemistä.

Itsestään Rossi sanoi, että hän on monella tapaa outo ja että hänelle outous on positiivinen asia. Tämä kirjoitus on hyvä lopettaa Rossin johtomottoon: OUTO ON HYVÄ!

Kiitos. Tulin nähdyksi.




16 kommenttia:

  1. Toinen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluva feministi peukuttaa suuresti tätä kirjoitustasi! Huomaan olevani pikakommentoija, mikä ei ole luonteelleni ominaista, mutta nyt arki vie. Tulin kuitenkin edes tämän sanomaan. Olisi ollut ilo päästä seuraamaan Askolan ja Rossin keskustelua, molemmat hyviä puhujia ja kummallakin painavaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä on tuolla messuilla se ikävä puoli, kun kaikkiin mielenkiintoisiin tilaisuuksiin ei millään repeä. Kiitos peukutuksesta. Minusta nyky-Suomi tarvitsisi enemmän juuri tällaista, että periaatteessa eri tahoja edustavat ihmiset keskustelevat ja näin näyttävät, että ei ole olemassa mitään muuria, vaan kulku vapaa suuntaan ja toiseen. Kiitos kun ehdit käväisemään blogissani ja onnea vielä mitalisijasta!

      Poista
  2. Kiitos paljon hyvästä kirjoituksesta! Valkopesu (whitewashing) on tuttu termi, mutta Rossin liittäessä sen nykyhetken keskusteluun ja tilanteeseen, on hyvä. Valkoisen suomalaisen yhteiskunnan tietoinen rakentaminen ja sen liittäminen nykyhetkeen makes really sense! Kiitos yhteenvedosta ja kontekstualisoinnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Anonyymi kommentistasi. Kenties palaan asiaan, kunhan olen lukenut Rossin kirjan. Halusin kuitenkin nyt kirjoittaa muistiin tämän messukeskustelun. Täytyy tässä varmaan alkaa jotain feministisiä kujeita miettiä. :)

      Poista
  3. Onpas paljon ajatuksia herättävä postaus, jossa myös mielenkiintoinen rakenne 'bloggari mietti'-osioineen.
    Kiinnostuin oitis sekä Rossista että Askolasta.
    Outo on hyvä. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Outo-kerhoon, jos koet sen omaksi paikaksesi. Sisäänpääsyvaatimuksia ei ole. :) Mukavaa, että kiinnostuit ja hyviä retkiä näiden hienojen naisten pariin. Kiitos kommentista ja onnittelut cision-sijoituksestasi.

      Poista
  4. Olin myös kuuntelemassa Rossin ja Askolan keskustelua, joka oli erittäin mielenkiintoinen ja sai kaipaamaan niitä aikoja kun opiskeli naistutkimusta ja sai kuunnella feminististä puhetta koko ajan.

    Pelkkä sukupuoli ei tosiaankaan riitä selittämään valtasuhteita. Rodun merkityksestähän on feminismissä puhuttu paljon, mutta luokasta ehkä vähemmän. Mitä enemmän muuttujia keskusteluun tuodaan mukaan sitä parempi. Feminismikin kun voi heikoimmillaan olla aika yksisilmäistä ja yksioikoista - ja silloin menetetään feminismiin (minusta oleellisesti) kuuluva kyseenalaistaminen ja avarakatseisuus. Feminismin pitäisi katsoa sukupuolta mutta myös sen vierelle ja yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa ihan sama juttu. Kaipaan myös naistutkimusaikoja. Ei sitä silloin aikanaan edes niin tiedostanut, miten herkun äärellä oli. Nyt tässä tulikin yksi ajatus, jota pitää vähän kehitellä. Laitan sinulle sähköpostia myöhemmin. Harmittaa, että olen aika pihalla viime aikaisesta feministisestä keskustelusta. Asialle on tehtävä jotain. Kiitos kun kävit kommentoimassa ja onpa harmi, että emme hoksanneet toisiamme tuossa messukeskuksen tilaisuudessa. Vastaisuuden varalle: en paljon koskaan huomaa ketään, kun olen jotenkin niin ajatuksissani, joten tule ihmeessä nykimään hihasta.

      Poista
  5. Omppu, ihailen Irja Sarkolaa! Rossilta en ole lukenut mitään, mutta kaikki mainitsemasi aiheet kiinnostavat minua. Voi olla feministi ja voi silti kuulua kirkkoon, eikä tästä löydy korrelaatiota tyhmyyteen. Kumma että nyt kirjoitat kirkkoon kuulumisestasi, kun olen sitä viime päivinä paljon ajatellut. Kotini oli ihan tavalllinen koti, ei mikään uskovainen, mutta joskus mentiin joulukirkkoon, joskus ei. Kun tuli se naispappiäänestys, sanoin isälle edeltävänä päivänä. että eroan kirkosta, jos naispapeus ei mene läpi. Hän sitten vielä myöhään illalla soitti ja pyysi etten sitä tekisi. No, onneksi se meni läpi. Uskonto on aina ollut minulle privaattiasia, jota en retostele. Muut saavat olla mitä ovat, minä olen tätä ja näin. Tyttäremme on aina ollut kiinostunut uskonnoista. Hän on vuoden päästä toivottavasti teologian maisteri. Pääaineena uskontotieteet ja sivuaineena sosiaalipsykologia. Meillä oli kotona ruokapöytäkeskustelutapa elli viikonloppuisin etenkin istuttiin pöydässä tunteja ja eksusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä häiriöttä. Merillä oli useinkavereita kylässä ja he ihmettelivät, että ei heillä ole tällaista keskustelua, ei näin kivaa, että heitäkin kuultaisiin. Sitä jatkui ja jatkui ja vieläkin, kun tytär on kotona. Meristä ei tule pappia, vaan hän haluaa suuntatua muualle. Minä itse olen ollut erityisen ahdistunut Suomen nykyisestä ilmapiiristä, jossa näen paljon samaa kuin oli Saksassa kansallissosialismin noustessa. Nyt huomaan, että kolme viikkoa poissa oli helpotus, mutta täällä sitä taas ollaan. Ehkä siksi nyt ajattelen enmmän henkisiä asioita, sillä en vain jaksa tätä päivän politiikan paskaa.

    Et sitten lukenut tätä Talvitien kirjaa: http://leenalumi.blogspot.fi/2015/04/eveliina-talvitie-hieno-vai-huono.html Hyvin totta ja vahvisti omia tuntojani. Siis etenkin naisasian suhteen.

    Valkopesu on rasistinen pesuohjelma ja se positettakoon Suomi-koneesta. Kaikki väärät rakenteet on tehty murrettavaksi, kaikki kiellot rikottaviksi. "Ei saa syöttää apinoita, ei saa talloa nurmikoita..."

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän paljon on asioita, joita voi ja hirveän paljon on niitä, joiden mielestä ei voi. Jälkimmäisiä emme tietenkään kuuntele, voivotelkoot poteroissaan. Sanoisin kyllä, että naistutkimus muutti ajatteluani melkoisesti ja myös sellaisella tavalla, että ei ole mahdollista palata aikaan sitä ennen. Ei kyllä ole tarvettakaan, mutta tarkoitan, että oli se sen verran iso muutos.

      Mukava kuulla noista teidän keskusteluista. Meilläkin puhutaan paljon ja huomaan, että tyttäreni (12 v.) pitää joitakin asioita itsestään selvinä, koska hänen maailmassaan ne on aina olleet niin. Siis esim. että hän ei näe mitään kummallista siinä, että nainen käyttää porakonetta tai korjaa tietokoneen. Mainonnasta ollaan puhuttu myös paljon ja siitä, miten naista jatkuvasti määritellään mainoksissa ja luodaan jotain kuvaa, jota todellisuudessa ei voi edes olla olemassa (esim. käsitellyt kuvat, joissa nainen on lankaakin laihempi). Keskustelut käy jatkuvasti mielenkiintoisimmiksi, kun hänelle tulee lisää ikää.

      Se on totta, että on paljon lapsia ja nuoria, joiden kanssa aikuiset eivät puhu. Olen itsekin huomannut tyttäreni kavereista, että joku ei osaa sanoa johonkin asiaan oikein mitään, kun on ihan uusi juttu, että joku voisi olla oikeasti kiinnostunut hänen mielipiteestään. Seuraan sivusta, miten eräästä tytöstä kasvatetaan prinsessaa ja sellaista "apua olen pulassa, tule äkkiä prinssi auttamaan, näetkö miten kauniisti räpsytän ripsiäni" -tyttöä. Ei voi mitään, vaikka pahalta tuntuu.

      En lukenut sitä Talvitien juttua. Muistatkos, kun siinä oli se yksi juttu, miksen sitä lukenut. *wink wink*

      Kiitos kun kävit kommentoimassa.

      Poista
    2. Ach, muistankin nyt ja ymmrrän, sillä minulla on vähän samanlainen esto/este erään kirjailijan kanssa myös....

      12 vuotias voi jo alkaa ottaa kantaa, kun häntä vain kuunnellaan ja sitä se sitten kasvaa, Oikein kaipaan pitkiä pyhiä, jolloin saan muutakin keskusteluseuraa, kuin Lumimiehen, joka toki on haaste, mutta ei Merin veroinen. Anteeksi rakkaani, jos satut lukemaan tämän! Meri tuo aina pöytään jotain uutta ja värisyttävää ja on upeaa sitten alkaa siiitä Suuri Keskustelu taas kerran.

      Tiedätkö en tällä halua nyt sulkaa hattuuni, mutta Sumessa on jotenkin outoa, miten paljon lapsia raahataan harrastuksesta toiseen jopa viikonloppuisin, mutta miten vähän heitä kuunnellaan aidosti. Kävi sitten niin, että eräs herra, kulttuuripersoona ja suuressa äänessä monessa, istui kerran keittiössämme, kun Meri asui vielä kotona. Silloin tytär ei vielä yhtään rajoittanut sanomisiaan ja minä vähän kauhiistelin, mutta en mennyt väliin. Siinä käytiin läpi uskonnot ja naisten asemat ja vaikka mitä. Sitten saimme kutsun mainitun herran häihin (toka kierros). Minä ja Reima siellä sitten kuinniapaikalla ruokapöydässä vihkimisen jälkeen, joka muuten suoritettiin korpikirkossa ja oli vähän vaikea päästä pois, kun siellä oli päässyt sonnilauma irralleen kirkon ympärille just silloin, mutta siis: Istuimme siellä ja sitten vastavihitty herra piti puheen lavalta oikein ja sanoi:" Se on kumma,miten tässä maasa nuoret vaiennetaan eikä heille opeteta keskustelua, ei anneta suunvuoroa, mutta tuo pari tuossa, Leena ja Reima, he ovat anataneet tyttärelleen ÄÄNEN." Olihan se aikamoista ja hävettikin, kun ei me olut mielestämme tehty mitään ihmeellistä, mutta silloin sitä oikein tajusi, miksi niin monet nuroet eivät osaa keskustella aikuisten kanssa, jos omien kavereittensakaan. Olen aina haaveillut keskustlevasta perheestä ruokapöydän ympärillä ja piruvieköön, sen myös sain!

      (Nouri rouva kirjallisuuden tohtori ja herra omistaa erään Suomen harvinaisimmista kirjastoista...)

      Teillä on edessä monta ihanaa, kiinnostavaa hetkeä, hetkituhansia, tyttärenne kanssa <3

      Poista
    3. Kerrassaan ihana tarina Leena.

      Keskusteleminen ei ole asia, jonka automaattisesti osaisi, vaikka toki toisille se on jotenkin luontaisempaa kuin toisille. Ajattelen, että hyvässä keskustelussa osanottajat tulevat jossain määrin toistensa muuttamiksi ja oppivat jotain sellaista, jota eivät itsekseen olisi oppineet tai että se ainakin itsekseen olisi käynyt huomattavasti pitempää reittiä. Tämä on kyllä hurjan mielenkiintoinen aihe. Kiitos !!!

      Poista
  6. Sulla on mielenkiintoiset messuraportoinnit. Kiitän varsinkin tuosta edellisestä kirjoituksesta ja siellä käydystä keskustelusta.

    Mua aina ärsyttää tuo yritys vaimentaa feminismi sanomalla, että meillä Suomessahan kaikki on niin hyvin. Ai on vai? Tottakai meillä on monet asiat hyvin verrattuna joihinkin muihin maihin, mutta ei kai se tarkoita sitä, että mitään ei tarvitse enää tehdä. Ja ikään kuin nyt saavutetut asiat olisivat ikuisia. Täytyisi olla aina skarppina, sillä asiat voi muuttua hitaasti ja huomaamattomasti, myös huonompaan suuntaan. Tässä on näköjään muutkin kokeneet, että meillä Suomessa on naisten asema, tai suhtautuminen naisiin, muuttunut hiljalleen huonommaksi, samaan aikaan kun lukuisat naiset ja miehet hokee, että meillähän asiat on niin hyvin. Ja osa hokee, että nasten aseman on "liiankin hyvä".

    Keskustelu luokista olisi tärkeää ja tarpeellista. Mua muuten ärsyttää myös se, että suurin osa mitä mä olen kuullut tästä aiheesta käydystä keskustelusta on ollut todella mitätöntä, melko lailla lillukanvarsiin keskittynyttä. Tästä sun kirjoituksesta päätellen Rossi näkemykset on laajemalla ja avarammalla kuin lillukoissa.
    Lähetän terveisiä täältä omasta tarkkailuluokastani!:D

    (Kommentoin vähän vielä tuohon Leenan kommentiin: Tietenkin sitä katsoo tarkimmin ja huolestuu eniten oman maansa asioista ja ilmapiiristä, mutta onhan ihan vastaavaa liikehdintää monissa (kaikissa?) Euroopan maissa. Mikä onkin sitten vieläkin huolestuttavampaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Huomaankin nyt, että nämä messuraportit oli enemmän yhteiskunnallisia kuin kirjallisia, joka ei ole ihme, koska minulle kirjallisuus on nimenomaan yhteiskunnallista. Tarkoitan, että joku voi lukea kirjoja kirjoina, mutta itse en osaa enkä oikeastaan koe edes mielekkääksi niin tehdä. Minulle kirjallisuus on yhteiskunnallisen keskustelun osa.

      Tuo on hyvin yleinen tapa kääntää keskustelu toisaalle toteamalla, että jossain muualla on paljon huonommin. Miten ne asiat siellä jossain muualla paranisi sillä, että lakkaisimme puuttumasta oman yhteiskuntamme epäkohtiin? Aika vahvat kierontavat silmälasit tarvitaan, jos tosissaan väittää, että Suomessa tasa-arvo on saavutettu. Rossi on pitkän linjan sukupuolentutkija ja ansioitunut alallaan. Sain hirveästi boostia tuon keskustelun kuuntelemisesta ja tiedän, että se tulee vaikuttamaan myös bloggaamiseni jatkossa. Se, mikä on positiivista on, että osa miehistä (myös cis-miehistä) on löytänyt feminismin.

      PS. Olen myös täällä tarkkailuluokassa, se entinen takapenkin hiljainen, joka juuri vaihtoi paikkaa. Kiitos Sanna.

      Poista
  7. Luokkakysymyksiä ja muita identiteetin rakenneaineita on tullut vuosien mittaan pohdittua, ja oma hupinsa on tosiaan miettiä missä järjestyksessä ne ovat itselle tärkeitä...
    (ja jos tuohon bell hooksin luokitteluun alkaisi lisätä parametrejä niin taitaisin aika nopeasti solahtaa ryhmään "outo")

    Noin muuten valkopesusta, sitä nimellisesti vastustavissakin kuulee huolestuttavan usein asennetta että niitä ei-valkoisia pitää saada tänne että voisimme paremmin pelastaa heidät ei-valkoisesta barbariastaan meidän kunnon ihmisten valkoisille tavoille. Mikä on pohjimmiltaan sama asia...valkoisen miehen taakka painaa monia olkapäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo on hyvä! Mietin noita eri määrittelyjä sitä kautta, että osallani kuulun johonkin ryhmään, osallani johonkin toiseen jne. ja eri ryhmät voivat olla ristiriidassa keskenään. Kuitenkin jokaisella ihmisellä lienee tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, eikä tunnu mukavalta, jos missään kontekstissä ei voi olla läsnä kuin osalla itseään.

      Tuosta valkoisten auttamishalusta ja siihen liittyvästä ymmärtämättömyydestä on tehty hurjan hyvä elokuva, jossa asia todellakin konkretisoituu. Kyse on tanskalaisen Annette Olesenin elokuvasta Lille soldat. Imbd linkki tässä: http://www.imdb.com/title/tt1158889/

      Kiitos hdcanis kommentoinnista.

      Poista