maanantai 26. lokakuuta 2015

Miksi Karo nauroi? Kirjamessuilla, osa 3


Kuten perjantain messuraportissa kirjoitin olin kuuntelemassa paneelikeskustelua Sukupuolittuneesta kulttuurijournalimista. Paneelin puheenjohtajana toimi Nuori Voima -lehden päätoimittaja Maaria Ylikangas ja panelisteina Aleksis Salusjärvi, Karo Hämäläinen ja Maria Säkö.

Vaikka ajattelin aluksi, että en kirjoita tästä tilaisuudesta mitään, koska en tehnyt muistiinpanoja, vaan keskityin pelkästään kuuntelemaan, jäi eräs keskustelussa esiin tullut asia askarruttamaan mieltäni siinä määrin, että päätin kuitenkin ottaa sen esiin bloggaamalla. 

Kysymys kuuluu: Miksi kirjailija ja Parnasson päätoimittaja Karo Hämäläinen nauroi?  

Paneelissa tuli esiin, että kulttuurijournalistit ovat pääasiassa miehiä. Otoksen kohteena olivat seuraavien lehtien satunnaiset numerot: Parnasso, Nuori Voima, Image ja Suomen kuvalehti. Ero naisten ja miesten välillä ei ole mitenkään järkyttävä (suunnilleen luokkaa 40-60 hieman lehdestä riippuen), mutta se on silti vahvasti olemassa. Sekä Karo, Kiiltomadon päätoimittaja Salusjärvi, että Ylikangas kertoivat, että he kiinnittävät huomiota kirjoittajan sukupuoleen valitessaan kirjoittajia lehteensä ja pyrkivät näin vaikuttamaan siihen, että kirjoittajien osalta ei syntyisi sukupuolivääristymää.

Muistelisin Salusjärven maininneen, että hän on feministi ja Karon olleen samoilla linjoilla.

Tilaisuuden tarkoitus lienee ollut suhtautua asiallisesti ja vakavasti tähän tosiasiaan, että naiset ovat kulttuurijournalismissa vähempilukuisia kuin miehet, pohtia mistä tämä johtuu ja mitä tälle asialle voitaisiin tehdä. Erinomaisen avaavia olivat monet teatteri- ja tanssikriitikko Maria Säkön puheenvuorot. On pakko myös mainita Säkön esimerkki opetuksesta teatterikorkeakoulussa, vaikka asia ei tämän bloggauksen fokukseen varsinaisesti kuulukaan. Minulle nimittäin oli aivan uutta, että teatterikorkeakoulussa on ns. raiskausopetusta. Opiskelijoille opetetaan, miten näytellään raiskaajaa ja raiskattavaa. Jokainen kohdallaan voi miettiä, miltä tuntuisi olla opetuksellisessa mielessä "raiskaajana" tai "raiskattavana" kerta toisensa jälkeen. Entä miltä tuntuisi tulla raiskatuksi näyttämöllä ilta illan perään? Jätän nänä kysymykset kieppumaan ilmaan ja palaan kirjoitukseni aiheeseen.

Keskustelu oli erittäin mielenkiintoinen ja ymmärrykseni mukaan keskustelijat halusivat ihan vilpittömästi pohtia niitä seikkoja, jotka sukupuolivinouttavat kulttuurijournalismia. Sitten tuli pommi. Karo totesi Maaria Ylikankaalle: "koska sinä olet niin äijä." Karossa itsessään tämä kommentti sai aikaan paljon naurua, suorastaan hilllitöntä pyrskähtelyä tyyliin olinpa minä nokkela, kun tällaisessa sukupuolivinoutumiin liittyvässä keskustelussa tällaisen vitsin heitin.

Että mitä? Kun mies nimittää naista äijäksi, on se mautonta jo sinänsä, mutta erityisen mautonta se oli juuri tässä keskustelussa ja vielä mauttomampaa oli kuitata asia nauramalla. No mutta hei, sehän oli huumoria. Kuka nyt niin tosikko on, että leikistä suuttuu? Nyt olet kyllä liian herkkä.

On sinänsä ymmärrettävää, että keskustelun tuoksinassa tempautuu mukaan niin, että ei ihan tule ajatelleeksi, mitä sanoo. Yhtä lailla on mahdollista, että samaisessa tuoksinassa tulee paljastaneeksi jotain, jonka on pyrkinyt peittämään, mutta joka tikittää poliittisen korrektiuden alla. Miten tahansa, Karon kommentti sai minut kirjoittamaan tämän kirjoituksen ja ylittämään rajan, jonka toisella puolella en aiemmin ole juurikaan käynyt.

Keskustelussa puhuttiin nimittäin myös siitä, miksi naiset kokevat usein vaikeaksi julkisen tilan haltuunoton omalla nimellään. Miksi naiset miettivät, ovatko heidän kirjoituksensa tarpeeksi hyviä, kun taas monelle mieskirjoittajalle moinen ei tulisi edes mieleen. Minä en enää mieti, vaan painan julkaise-nappulaa. Tosin edelleen Omppuna, mutta se onkin jo ihan toinen aihe.




44 kommenttia:

  1. Hmm, kiinnostavaa olisi kuulla osallistujien jälkipuinti asiaan, niin Hämäläisen kuin Ylikankaan (noin henkilökohtaisesti en yleensäkään pidä termin "äijä" käytöstä, kuvatessa 70-vuotiasta miestä joka on asunut parikymmentä vuotta maakuopassa se on ehkä ihan osuva, lad-kulttuurin suomivastineena vielä ikävämpää kuin lad-kulttuuri itsessään).

    Noin muuten sukupuolijakauman tasapainosta puhuttaessa tapaan yleensä kehoittaa pohtimaan myös kaikenlaisia muita jakaumia ja niiden vinoutumia, jotkut varmasti vaikeammin tunnistettavia kuin sukupuoli. Niin nytkin, tuossa, tehty, puhutaan taas sukupuolista.

    Viimeisen kappaleen tilanteen tunnistan ja myönnän ajoittain ärtyneenikin (sillai hiljaisesti sisäänpäin) naisilla yleisempään "en mä voi..."-asenteeseen. (Tosin samalla tuntuu että kirjabloggaajista naisilla tuntuu olevan yleisempää kirjoittaa omalla nimellään ja miehillä taas salanimen suojissa, ja jälkimmäisistä taitavat myös löytyä kaikkein tiukimmin henkilötietojaan varjelevat...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mies antaa (omasta mielestään kaiketi) tunnustusta naiselle sanomalla että tämä on äijä, niin se tarkoittaa, että nainen on silloin tarpeeksi hyvä kun hän on ikään kuin mies eli äijä ja jos tämä ajatus viedään vielä pidemmälle, niin se tarkoittaa, että naisena nainen ei voi koskaan olla riittävän hyvä. Sitten Karo tämän asiantilan tunnisti ja alkoi nauraa, kun se kumminkin oli hänen mielestään hyvä läppä. Varsin hämmentävää.

      Olen hyvin monenlaisten vinoutumien ja outouden ystävä (kirjoitteilla oleva messuraporttini nro 4 itse asiassa liittyy osin juuri tähän aiheeseen). Sukupuoleen liittyvä problematiikka on kuitenkin asia, joka eroaa muista vinoutumamuodoista siinä, että sukupuoli lävistää nuo kaikki muut vinoutumat ja sillä tapaa siihen liittyvät aspektit ovat aina läsnä.

      Oli kova kynnys kirjoittaa tämä juttu (ja myönnän, että loivensin melkoisesti), mutta päätin voida. :) Ja kun kerran voi, on helpompaa voida toisenkin kerran. Kiitos Reijo. Ymmärrän kyllä hyvin, jos sukupuolesta puhuminen alkaa jo väsyttää, johan siitä on jauhettu vaikka kuinka kauan ja vieläkään ei tämän pidemmällä olla. Junnataan vaan paikallaan ja välillä tuntuu, että mennään jopa taaksepäin.

      Btw, kävin messuilla kuuntelemassa myös keskustelua, jossa pohdittiin vähemmistöjen (esim. homojen, lesbojen ja transsukupuolisten) mahdollisuutta tehdä tutkimusta ja saada apurahaa ja esim. kirjoittaa lastenkirjoja, joissa on läsnä transsukupuolisuustematiikka. Erityisesti jälkimmäinen on monelle varsin marginaalinen aihe, mutta ei ollenkaan ihmisille, joita asia koskettaa.

      Poista
    2. Ja ikä, etnisyys, yhteiskuntaluokka, koulutus, poliitiikka, uskonto...ja tietysti nuo kumuloituvat keskenään (mä rummuttelen aika ajoin omassa blogissani mm. koulutuskysymyksen piirissä koska kulttuurikeskustelu on liian tärkeää jätettäväksi vain humanisteille, hyvä että sinä sitten puhut mm. feminismistä).

      Poista
  2. Onpas tahditonta! Olisi ollut kiinnostavaa olla mukana tuolla. Kävikö yleisössä kohahdus, entä miten Maaria Ylikangas itse suhtautui? Kuulostaa ihan siltä, että mokailija olisi pyrskähdellyt tajuttuaan mokansa ja yrittäesään selvitä siitä jotenkin.

    Minä taas kummastelin Pentti Linkolan haastattelijaa, joka suhtautui haastateltavaansa kuin johonkin lemmikkieläimeen, oli kauhean huvittunut ja myötäelävä. Ilmeisesti kyseessä oli vanhan ihmisen herättämä hämmennys, sellainen vanhainkotityyli "mitenkäs täällä jaksetaan". Ainakoin minä tulkitisn niin. Ilme ja tyyli pysyi koko ajan, vaikka toinen vastaili asiallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, kävikö kohahdus. Itse ainakin taisin hieman tuolle naureskella minäkin, kun se nauramisen paine oli niin vahva, vaikka itse asia ei naurattanutkaan. Häkellyin niin, että en muista tarkasti, mitä Maaria tuohon sanoi, mutta kyllä hän jotakin napakkaa siihen vastasi. Olisitpa Marjatta ollut mukana.

      Poista
    2. En muista mitä sanoin, yritin pysytellä riittävän kohteliaana. En tosin ottanut äijittelyä mitenkään henkilökohtaisesti, pidin sitä ironisena heittona, jonka onnistuneisuus riippuu täysin kontekstista. Mutta keskustelin ihan muiden ihmisten aloitteesta tästä nimenomaisesta asiasta sitten myöhemmin samana iltana. Mutta on kyl totta, että mun kaltaisia vähän kova- ja omapäisiä ihmisiä ja kirjoittajia helposti äijitellään, koska nuo luonteenpiirteet nähdään usein maskuliinisina. Mitä ne eivät tietenkään ole.

      Sukupuoleen liittyvät vinoumat todella ovat syvällä, ja mun mielestä tossa meidän keskustelussa kuitenkin kaikkineen luotiin hyvä ilmapiiri niiden läpikäymiseen. Kun tuli oikein perusteellisesti todettua, että kenelläkään ei vaikuttaisi olevan yhtään mitään tasa-arvon edistämista vastaan. Siksi toivon että keskustelu jatkuu, ja kiitos Ompulle sen jatkamisesta. Laitoin tämän merkinnän jakoon Nuoren Voiman fb-sivun kautta ( https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=883788675039511&id=748829248535455 )

      Huomio queer-kirjailijoista tuossa ylempänä on muuten todella oleellinen! Mä toivon, Nuori Voima pystyy tuomaan esille monenlaisia ääniä kirjallisuuden ja kulttuurin piiristä. Lehden tuore täysin naisavustajien voimin Naistenlehti-numero pyrkii omalta osaltaan tähän.

      Poista
    3. Hei Maaria, kiitos kun tulit kommentoimaan.

      Olen samaa mieltä siitä, että sukupuolivääristymästä keskusteltiin ilahduttavan asiallisesti ja keskustelusta jäi minulle ainakin paljon mietittävää. Jätkä-kommentti pompahti vahvasti esiin ja kuten sanoit, on sen kannalta konteksti oleellisessa merkityksessä. Olisin tietenkin itsekin voinut ajatella niin, että kyse oli ironiasta. Ironinen tulkinta tarkoittaa omasta näkökulmastani käsin, että silloin sinä ja Karo olette ns. samassa veneessä ja äijä-heitot hyvässä hengessä ovat mahdollisia. Tämä asia jäi mietityttämään ja puhuin siitä ennen bloggausta myös parin muun tilaisuudessa läsnä olleen kanssa ja he myös olivat ihmetelleet kyseistä ilmaisua. Kuten tiedetään, ironia on vaikea laji ja välillä on niinkin, että ironiaksi tulkitseminen on lempeä (ja vähän laiskakin) keino suhtautua johonkin asiaan silloin kun ei voi tietää, onko kyse ironiasta vai ei.

      Viimeisimmästä Nuori Voima -lehden kannesta haluan tässä mainita, että se on komein lehtikansi, mitä olen viime aikoina nähnyt. Erinomainen valinta Naistenlehti-numeron kanneksi.

      Poista
    4. Joo, mä ajattelin intention ironiseksi läpäksi, mutta emmäkään pysty nauramaan sen mukana. Jos siis ajatellaan niin, että jaettu ironia vahvistaa yhteisöä, niin mä en kyllä omalla kohdallani pysty ottamaan sitä niin. Sosiaaliset oletukset tulee hirveen läsnäolevaksi tossa. Sukupuoleen liittyvät piirteet ovat niin henkilökohtaisia, ja mä oon niin tottunut tohon jätkittelyyn ja äijittelyyn, jota oon kuullut sekä kunnioittavaksi tarkoitetussa merkityksessä että ihan ilkeilynä. Tämä kysymys on tosi laaja, ja liittyy itse asiassa suoraan naisten toimintaedellytyksiin kentällä.

      Kiitti tosi paljon! Mun mielestä se kansi on myös tosi kaunis, Laura White otti Marja-Sisko Aallosta tosi upeita kuvia. Niitä mielettömiä ilon hetkiä lehden tekemisessä kun näin sen kannen taittovaiheessa. Että vitsi tää meni oikein.

      Poista
    5. Kiitos Maaria, kun vielä selvensit, miten asian koit. Olen itsekin saanut useita kertoja kuulla "miehittelyä" niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä. Erityisesti on jäänyt mieleen eräs tietty jätkäksi nimitetyksi tulemisen kerta, jolloin olin kyllä 100 % varma, että se oli tarkoitettu hyvällä ja kehuksi. Ei se silti tuntunut oikealta ja siinä sitten muodostui jonkinlainen kuilu tuon toisen ihmisen ja itsen välillä, kun ei ollut sellaista yhteistä käsitteistöä, jolla tuosta asiasta olisi voinut puhua. Lopputuloksena sitten oli, että käyttäydyin ikään kuin minulle olisi sanottu kohteliaisuus.

      Ironiassa on paljon voimaa ja olen suuri ironian ystävä, mutta jotta ironia - sanojasi lainatakseni - vahvistaa yhteisöä, niin yhteisön jäsenten pitää aika hyvin tuntea toistensa näkemys siitä asiasta, johon ironia kohdistuu, muutoin väärintulkintojen vaara on suuri.

      Kiitokset vielä hienosta keskustelusta ja kommenteistasi täällä blogissani.

      Poista
    6. Marjatta, "Minä taas kummastelin Pentti Linkolan haastattelijaa, joka suhtautui haastateltavaansa kuin johonkin lemmikkieläimeen". Haastattelijan ja haastateltavan suhteeseen ja kemioihin kiinnitin itsekin huomiota. Yhdessä haastattelussa olin kameramiehen takana ja ihmettelin, miksi hän zoomasi todella paljon miespuoliseen haastattelijaan silloinkin, kun naispuolinen kirjailija puhui. Kameroita oli ilmeisesti useita, mutta kun kotona katsoin Teeman lähetystä, haastattelija näytti olevan pääosassa - katsoin tosin vain lyhyen pätkän. En tähän asiaan olisi osannut kiinnittää huomiota, ellen olisi nähnyt kameraa.

      Tämän menestyneen romaanin kirjoittaja sanoi alkupuheenvuorossa miettineensä kiinnostaako teos ketään ja että näköjään on kiinnostanut. Alistiko nainen siis itse itsensä? Haastattelija kertoi nykyään jättävänsä kirjan lukematta, ellei 50 sivun jälkeen nappaa. Tämä ei ollut napannut, mutta kuului työhön, joten oli jatkettava. Sadan sivun jälkeen ei edelleenkään napannut. Kunnes 150 sivua luettuaan hän yhtäkkiä olikin lumoutunut ja iloinen, että kirja oli pitänyt lukea. Kyynisesti voi edelleen analysoida, oliko tämä viimeinen vain psykologiaa: kun johonkin on uhrannut aikaa, kohteesta tekee väkisin arvokkaan, koska muuten aika olisi mennyt hukkaan. Tiedä häntä. Summa summarum. Ainakin kirja alkoi kiinnostaa, ja kyseessä on oikeasti mainetta niittänyt romaani ja jo aiemmin menestynyt kirjailija.

      Toisessa haastattelussa naispuolinen haastattelija teki tilanteesta juhlan ja osasi nostaa kuivakkaan mieskirjailijan teoksesta yhden kohdan niin hienosti esille, että jo sen vuoksi haastattelu kannatti kuunnella. Ja hän sai myös haastateltavasta parhaan esille niin, että tämä itse päätti haastattelun hienosti ja mieleenpainuvasti. Eikä tässä nyt sukupuolilla ole välttämättä mitään merkitystä. Ne olisi ehkä voinut jättää mainitsemattakin.

      Poista
    7. Irene kirjoitit: "Yhdessä haastattelussa olin kameramiehen takana ja ihmettelin, miksi hän zoomasi todella paljon miespuoliseen haastattelijaan silloinkin, kun naispuolinen kirjailija puhui. Kameroita oli ilmeisesti useita, mutta kun kotona katsoin Teeman lähetystä, haastattelija näytti olevan pääosassa - katsoin tosin vain lyhyen pätkän. En tähän asiaan olisi osannut kiinnittää huomiota, ellen olisi nähnyt kameraa. "

      Onhan tuo ihan selkeä esimerkki siitä, että jostakin syystä miespuoliselle haastattelijalle annettiin enemmän (kuva)tilaa kuin haastateltavalle naiskirjailijalle. En tiedä, mihin haastattelutilanteeseen viittaat, mutta usein tällaiset yksityiskohdat puhuvat omaa (piilo)kieltään.

      Poista
  3. Hienoa, että painoit julkaise-nappulaa! Olet esimerkillinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki bloggarit liittyköön yhteen painamaan julkaise-nappulaa! Se ei kulu! :)

      Poista
  4. Hyvä Omppu! Jaan hämmästyksesi, kuten varmasti moni muukin paikalla ollut. Minäkään en muista tarkasti, miten Ylikangas Karon kommenttiin vastasi, mutta jotenkin napakasti hän kyllä onnistui huomauttamaan, kuinka tympeä koko äijä-heitto oli. Kiitos, että kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Maisku tässä olla oltu jo riittävän kauan hiljaa. :) Jonkin jännän ja mielenkiintoisen prosessin tuo kyseinen keskustelu minussa käynnisti. Ehkä tämä on osa sitä, miten sloganista "Yes we can" tuli oikeasti henkilökohtaista. Kiitos kun kävit blogikylässä.

      Poista
  5. En ollut paikalla, harmillista! Kiitos tästä katsauksesta, onneksi julkaisit. Niin paljon kiinnostavaa jäi kuulematta ja näkemättä, mutta onneksi niistä voi lukea toisten blogeista. Harmillista myös, ettei törmätty messuilla. Olisi ollut mukava tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, mua harmittaa tosi paljon, että ei törmätty. Olin niin odottanut tapaavani sinut. Jos tulet ensi kerralla, niin sovitaan tärskyt etukäteen ja/tai voidaan mennä kuuntelemaan jotain feministikeskusteluja ja tekemään laadunvalvontaa ja jos on huomauttamista, niin eikun julkaisemaan. :) Kiitos kannustuksesta.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen juttu. Muistan olleeni nuorena ihan otettu, jos sanottiin hyväksi jätkäksi. Vasta paljon myöhemmin luikerteli mieleen ihmettely, että miksi tarvitsee olla jätkä ollakseen reilu, hauska, vakavasti otettava tai muuten vaan hyvä tyyppi?
    Aika monenlaisia syitä äijittelyyn nousee mieleen, osa niistä aika masentavia. Mutta hällä väliä, sanat jää sanoiksi vaan kun niiden merkitykset saadaan tällä tavoin auki ja uskalletaan irtautua merkityksistä jotka tuntuu vierailta tai ahdistavilta. Ihan just niin huumorintajuttomasti ja tosikkomaisesti kuin sattuu huvittamaan. Oli kiva tavata Omppu, ja hyvä kun julkaisit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan, että suhtautumiseni tuohon jätkäksi nimittämiseen muuttui kyllä naistutkimusopintojen myötä. Ennen opintoja suhtauduin asiaan paljon myönteisemmin. Tämäkin yksi syy, miksi asioista pitää puhua ja välillä samojakin asioita jauhaa yhä uudestaan. Se voi oikeasti auttaa jotain ihmistä, joka ei ole asiaa miettinyt, näkemään sen uudella tavalla.

      On paljon sukupuoliin liitettyjä ominaisuuksia, joita on alettu pitää totuuksina ja niitä on tärkeää purkaa. Kiitos kun kävit blogikylässä.

      Poista
    2. Pakko vielä änkeä tänne, kun Erjan kommentista tuli mieleeni muutamakin naispuolinen ihminen, joilla on tapana "kerskua", että heillä on lähinnä vain miespuolisia kavereita, koska naiset ovat.... eeeh, eivät koskaan osaa selittää mitä, mutta jutuista huokuu, että on jotenkin ylevämpää (ja älykkäämpää), jos ystävät ovat pääasiassa miehiä. Eli osaavat naisetkin toisaalta tämän oman sukupuolensa "alentamisen" (toki ovat itse poikkeuksia, siis "hyviä jätkiä").

      Poista
    3. Joo, Elegia, tunnistan tyypin. Silloin on iso meriitti jo se, ettei pienenä ole nukkeleikit riitäneet, kun on ollut niin paljon rajumpaa ainesta kuin muut tyttöset. Monillahan tuohon yksinkertaisin selitys lienee kasvaminen veljesjoukon osana, mutta aika rehvakkaasti siitä usein kerrotaan :D

      Poista
    4. Jep. Ei ole vieras minullekaan tuo tilanne, josta Elegia kirjoitat. Tämä on kyllä varsin monimuotoinen ja monella tapaa ilmi tuleva kysymys. Minä esim. olen aika huono monissa ns. perinteisesti naisten alaan kuuluvissa asioissa (kuten vaikka sisustaminen ja kodinhoito, koska ne on puuhia, jotka eivät olet ensisijaisia kiinnostuksen kohteina), mutta en koe, että se tekisi minusta vähempää tai enempää naisen. Tästä sitten päästäänkin ah niin kutkuttaviin naiseuden määrittelemisen kysymyksiin. Kiitoksia siskot.

      Poista
  7. Mäkin pidin keskustelua kiinnostavana - ja kuten usein kun on monta puhujaa ja vaan vajaa tunti aikaa, ei oikein päästy syviin pohjavirtoihin aiheessa. Mulla on aika paljonkin kokemusta naisten ja miesten "laskemisesta" - siis siitä että julkisuus jakautuisi kulttuurijournalismissa yleensäkin jotenkin tasapuolisesti, mutta siinä on aina tapauskohtaiset omat juttunsa, minkä takia suoraviivaisia linjauksia on vaikea vetää. Tulee muuten oltua itsensäkin kanssa ristiriitainen.

    Karon heiton tulkitsin heti ironiaksi, jonka tarkoituksena ei ollut loukata. Keskustelun kontekstissa läppä ei tainnut olla ihan nappiosuma. Parnasson miehisyyttä muuten kuvannee se, että julkaisulla ei ole koskaan ollut naispäätoimittajaa. Nuoressa Voimassakin vain ihan muutama, Tarja Roinila ja Silja Hiidenheimo. Onko muita?

    Tilastojen valossa saat siis Maaria tehdä vielä aika monta naistennumeroa, että puntit tasoittuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roinila ja Hiidenheimo päätoimittivat Nuorta Voimaa 1990-luvulla, edelliset ja heidän lisäkseen ainoat naispäätoimittajat löytyvät 1950-luvulta, Eeva Helleman (Joenpelto) ja Terttu Kiuru-Lehtonen. Mutta aika heikko saldo Nuorella Voimallakin yli sadan vuoden aikana.

      Mä oon itsekin ajatellut, että sais tehdä vuosikausia vain naiserityisiä numeroita, jos aikois tasata puntit historiallisesti. Mut sen mielekkyys on aika kyseenalaista..

      Poista
    2. Mukavaa Aleksis, että tulit piipahtamaan blogissani. Kirjoitit, että "tulkitsit asian heti ironiaksi." Minulla tulkintareitti ei ollut noin suora eikä varsinkaan nopea, vaan jouduin puntaroimaan, oliko se ironiaa vai eikö ollut ja koska asia häiritsi minua, niin se vaikeutti tekemästä ironista tulkintaa. Tähän tietysti liittyy myös, että en tunne Karoa ollenkaan, joten en omaa mitään viitekehystä, jossa asiaa tarkastella.

      Keskustelu oli joka tapauksessa hyvin kiinnostava ja toivon, että vastaavia keskusteluja järjestetään jatkossakin.

      Poista
  8. Mihin tuo äijäkommentti tarkkaan ottaen oli vastaus? En hahmottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ihme, jos et hahmottanut, koska asiaa ei ole kirjoituksessani mainittu johtuen siitä, että en tarkasti muista, mitä juuri tuota ennen oli puhuttu. Sinänsä tässä asiassa minusta ei ole ratkaisevaa, mihin nimenomaiseen asiaan kommentti liittyi tai ainakaan yhtä ratkaisevaa kuin itse tuo kommentti.

      Poista
    2. Muistaakseni se liittyi keskusteluun siitä, että käyttäytyvätkö naiset ja miehet sitten jotenkin eri tavalla esimerkiksi tarjotessaan juttuja, ja puhuimme kaikki kokemuksistamme lähinnä julkaisijoina. Tai jostain tällaisesta - onko jotain sukupuolittunutta arkuutta esimerkiksi kyvyssä ottaa vastaan palautetta julkisesta työstä, mitä toimittajan ja esim. kriitikon työ on. Sanoin sitten omasta puolestani ettei tää puoli oo mulle ollut koskaan erityisen vaikea. Kommentti liittyi tähän - mutta todellakin vain muistaakseni, kai joku korjaa jos se ei mennyt näin.

      Taustaksi sen verran, että me kaikki paneelissa olleet ollaan toimittu kirjallisuuden ja kulttuurijournalismin kentällä jo jonkin aikaa, ja mulla todella on kovan tyypin maine, jos oon oikein ymmärtänyt. Eli liittynee tähän, tämä "äijyys". Mutta keskustelussa kyllä käytiin myös se läpi, että julkinen työ toimii "maskuliinisina" pidetyillä ehdoilla, ja sitä kestää ja siinä pärjää just aktiivisuudella, oma-aloitteisuudella, itsevarmalla puheella, kyvyllä ja halulla kärjistää ja käydä keskustelua (nää on mun omia muotoiluja tähän kohtaan).

      Poista
    3. Muistelen äijä-heiton tulleen reagointina siihen, kun Maaria sanoi, ettei pelkää uhkailuja/pelotteluja/painostusta mitä on saanut osakseen työnsä kautta..."koska on niin äijä" :)

      Poista
    4. Kiitos Sini. Mahtavaa, että löytyy hyvämuistisia ihmisiä. Minulla jää asiat huonosti mieleen, jos vastaanotto on auditiivisessa muodossa.

      Poista
  9. Hyvä sinä!!!!

    Tämä tivistää hyvin: "Että mitä? Kun mies nimittää naista äijäksi, on se mautonta jo sinänsä, mutta erityisen mautonta se oli juuri tässä keskustelussa ja vielä mauttomampaa oli kuitata asia nauramalla. No mutta hei, sehän oli huumoria. Kuka nyt niin tosikko on, että leikistä suuttuu? Nyt olet kyllä liian herkkä." Tätä tapahtuu kaiken aikaa. Vitsin varjolla sanotaan ilkeitä asioita ja sitten ihmetellään toisen huumorintajuttomuutta. Eikös tämä nyt enemmänkin paljastanut juuri sitä mitä liikkuu pinnan alla. Feminismi on muuten nykyään eräänlainen kirosana, Jos joku sanoo olevansa feministi, sitä kauhistellaan. Ei kannattaisi, sillä paljoakaan ei ole edetty naissorron vuosista. Monissa töissä nainen tienaa edelleen samasta työstä vähemmän kuin mies. naisten tarvitsee pelätä yöllä kaduilla, naiselle voidaan lähettää sähköpostiin kuvitelmia, mitä joku tuntematon tekee tälle jokaiseen reikään, jos vain haluaa, naiselle voi faceen jättää törkyisiä viestejä, naiselle voidaan sanoa 'haista vittu!' eikä pyydetä anteeksi, myös monia naisten tekemisiä väheksytään ja mitä kaikkea. Tietty nyt joku mies voisi tähän sanoa kokeneensa samaa, mutta sanoisin, että 'tuskin samaa'...

    Minulle tuli ainakaan Parnasso pariinkin otteeseen, mutta jokin alkoi tökkiä. Ehkä liikaa äijäegoa;)

    Juu, nykyään naisten pitää osata olla kiitollsia, jos heille sanotaan, että 'sä oot hyvä jätkä'. Itsekin viljelen sanontaa: "Siinä jutussa on munaa." Olen siis vahingossa uittanut miesten vehkeet kuin merkiksi jonkin paremmuudelle ja onnistumiselle, kun taas yleisesti naisten sukupuolielimen nimitystä käytetään kirosanana.

    Onneksi kaikki miehet eivät ole samasta lestistä. Ihailen miehiä, jotka kestävät naisen vahvuuden ja älyn ja etenkin sen, jos nuo asiat vielä yhdistyvät mukavaaan ulkonäköön. Heillä on sitä oikeaa munaa ja asennetta tajuta, että täällä ollaan kaikki ihmisiä ja tasaveroisia riippumatta siitä, mitä jalkovälissä on. Se vaatii/edellyttää mieheltä vahvaa itsetuntoa ja älykkyyttä.

    Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka eli ikuisusaiheen äärellä olemme.

    Ai niin, en voi olla edelleen toistamatta tätä:Mieti nyt vähän, miten olisi suhtauduttu naisnkansanedustajaan, joka lähettelisi pimpistään kuvia mieskollegoille eriliasten ehdotusten kera. Jos joku nainen tekisi Hakkaraiset, se olisi potkut hommasta ja sitten vaikka terapiaan ja ikuinen häpeä päälle. Eikö mitä Hakkairainen vain porskuttaa ja esiintyy haastatteluissa. Kankaanniemi toinen, jonka tekstiviestit olivat tosi törkyisiä. Noiden äijien ollessa päättäjäjinä sitten Suomi nousuun! Kun näkis vaan. Naiset vaativat itseltään kaikessa miehiä enemmän. Ja sitten vielä kaikki ulkonäköpaineet! Niasten pitää olla hoikkia ja tyylikkäitä ja hoidettuja, mutta kun katsoo Suomen päättäjä-äijiä, ei tiedä, itkiskö vai nauraisi. Voisi alkaa puhua jo ympäristöhaitasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Leena, nyt on jutussasi sukupuolielintä! Kiitos hulppeasta kommentista. :)

      Tänään on kiertänyt facessa juttu, jossa on muutamia naisille osoitettuja lausahduksia muutettu niin, että naisen tilalle on vaihdettu mies. Miltä kuulostaa esimerkiksi tämä: "Minulla ei ole ongelmaa miesjohtajien kanssa, kunhan he jättävät hormoninsa kotiin" tai "Kaikille miehille, joilla on mielipide, älä pelkää sanoa sitä ääneen." (Linkki juttuun tässä: http://www.mtv.fi/lifestyle/hyvinvointi/artikkeli/on-aivan-okei-olla-mies-jolla-on-mielipide-enta-jos-miehille-puhuttaisiin-kuin-naisille/5502746#.Vi86E4Dom-g.facebook).

      Em. kaltaista kommentointia (siis että naisille puhutaan noin) on vieläkin vuonna 2015 pilvin pimein ja siihen kun menee sohaisemaan, saa juurikin liian usein kuulla olevansa herkkä, puutteessa, lehmä tai mitä muuta "hauskaa" sanoja nyt keksiikään.

      Feminismin muuttuminen kirosanaksi huolestuttaa minua. Siksi käytänkin sitä useammin kuin ennen. Feminismiä sanana ei saa päästää rapautumaan ja antaa käydä niin, että siitä tulee negatiivinen. Toisaalta tuo feminismin leimaaminen kertoo minusta myös siitä, että feminismissä on voimaa. Kuka nyt jonkun joutavan sanan kimppuun viitsisi käydä.

      Miehet voivat törttöillä enemmän, koska miesten keskinäinen verkko puolustaa heitä. Se olisi minusta avain myös naisten kohdalla, mutta naisten välinen solidaarisuus ei ole lajeista helpompia ja juuri tämä asia minua viehätti, kun luin Jenny Pääskysaaren Tyttö sinä olet -kirjan. Toivon, että jos siitä ei nuorelle lukijalle jää muuta mieleen, niin jäisi ainakin tuo tyttöjen /naisten välisen solidaarisuuden tärkeys.

      Kiitos!

      Poista
    2. Omppu, olipa vahva ja hyvä vastaus. Minulla taas näppisvirheitä, sillä kiirus päivä ja päälle vielä suuria tunteita kiitos erään runoilijan...Minä olen ainakin alkanut jälleen nostaa feminismi-sanaa pinnalle. Liehutan sen lippua niin kauan kuin henki pihisee. Juu, ei mitään turhia sanoja noin kavahdeta.

      Kaikille jumalille kiitos, että Suomen asioista päättämässä on myös naisia! Jos tuo törttölauma siellä keskenään teutaroisi, Suomea ei kohta enää olisi.

      Yhdestä olen tosi ylpeä: Kasvatin vahvan tytön, jonka mielestä naiset ovat aina enemmän, mutta joka siltii huomaa riittävän kiinnostavat miehet ja elää nyt yhden kanssa kuumassa huumassa - vahvuuttaan unohtamatta!

      Kiitos <3

      Poista
    3. Feminismin lisäksi olen alkanut elvyttää sanaa patriarkaatti. Jossain välissä jo luulin tai olin haistelevinani, että asiat olivat paremmin, mutta ps:n nousu on ollut isku myös feminismiä vastaan. Tänäänkin luin Iltasanomista, minkälaisia viestejä naiskansanedustajat saa (pyyntöjä käytetyistä sukkahousuista ja pippelikuvalähetyksiä yms. roskaa). Täytyy myöntää, että ymmärrykseni loppuu, kun joku ukko lähettää elimestään kuvan naiselle. Mitä se lähettäjä haluaa? Että nainen vastaa, että kiitos paljon, elimesi on maailmanneks komein, eiköhän tavata heti tänään. Naurattaisi, jos kyseessä ei olisi vakava asia.

      Muistan niiltä ajoilta, kun tyttäreni oli päiväkodissa, niin sieltä kantautui kotiin useamman kerran puheita, että äidit ei voi tehdä jotain ja että jokin ei ole tytöille sopivaa. Kaverit olivat näin sanoneet. Mistäköhän ne kaverit oli tollasia juttuja kuullu?

      Poista
    4. Niin, muistan sen ajan, kun feminisminä saattoi olla tyytyväinen siihen, mihin suuntaan maailma oli menossa ja patriarkaatti alkoi vaikuttaa tarpeettomalta käsitteeltä. 90-luvulla julkaistun Susan Faludin Backlashin ennustukset tämän kehityksen kääntymisestä tuntuivat liian pessimistiseltä, ainakin Suomesta katsottuna. Eivätpä tunnu enää.

      Kiitos blogistasi! Tekstisi ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Kirjablogien kirkasta kärkeä!

      Minna-Kaisa

      Poista
    5. Muistan itsekin suhtautuneeni hieman epäillen Faludin teokseen, koska sen ilmestymisen aikoihin feminismi oli hyvin voimissaan Suomessa (tai ainakin sain sen kuvan, kun 90-luvun puolivälissä opiskelin naistutkimusta ja tuttavapiirissä oli paljon feministejä). Patriarkaatti on kyllä nyt taas nostettava käsitteenä esiin.

      Kiitos paljon kehuista. Hurja, miten mukavalta tuntui kuulla, että arvostat blogiani. :) Olen juuri parhaillaan vähän kriisissä sen suhteen, että mihin suuntaan kirjoittelua veisin, kun blogi täyttää kohta puoliin 2 vuotta. Kiitos!

      Poista
  10. Kiitos Omppu messuterveisistä, näistä kaikista kolmesta messubloggauksesta. Mielenkiintoista vaikuttaa olleen. Ehkä ensi vuonna saan lähdetyksi minäkin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa Kaisa Reetta ollut mukana. Oli mahtavat messut. Minä ainakin sain näistä messuista paljon enemmän irti kuin vuosi sitten olleista. Ens kerralla tulet, jookosta?

      Poista
  11. Saara nauroi, Karo nauroi. Ja ihan niin kuin totesit, joskus se on tahatonta tilannehämmennystä, vaan taustalla voi olla jotain muutakin. Joka tapauksessa liputetaan sille, että sanan sanominen, naurahtelu tai julkaisumahdollisuudet eivät riipu eikä roiku sukupuolesta, iästä tai muusta ihmisiä ulkoisesti erottavasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tuppaa olemaan, että kuulija ei voi tietää sitä puhujan varsinaista intentiota - varsinkaan jos ei tunne puhujaa ja tiedä, mikä on hänelle tyypillistä. Minusta Maaria tuolla edellä hyvin toi esiin, että se, että tulkitsee tuollaisen heiton ironiaksi on eri asia kuin se, että tekisi mieli nauraa mukana.

      Keskustelu oli kyllä varsin nautittava. Harmi, että et ollut paikalla. Onneksi sentään törmättiin muussa yhteydessä.

      Poista
  12. Onpas tänne tullut hyvä keskusteluketju!

    Eiköhän karsita omasta puheesta pois nuo "on munaa" -sanonnat, tai sitten joskus voisi oikein korostaa huomanneensa sanonnan kierouden toteamalla:" Kelpo tyttö. Hänellä on munasarjaa nostaa kissa pöydälle."

    Solidaarisuuden puute oman ryhmän sisällä on ärsyttänyt minua viimeksi, kun luin Hesarista erään äidinkielenopettajan asiallisen kirjoituksen siitä, miten oppilaat ovat muuttuneet veltommiksi ja odottavat opetustuokioilta viihteellisyyttä, ja eihän siinä mennyt kuin yksi päivä, niin siihen kommentoi joku oman hännän nostaja, matemaatiikan opettaja, että se on aina opettajasta kiinni, että toiset ne vaan osaa uusia metodeja ja oppilaan kohtaamista, toiset ei. Hän oletti ilman muuta, että kriittisesti kirjoittanut on joku kääkkä, vaikka tämä totesi vain sen, minkä kaikki pitempään opetustyötä tehneet tietävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepsistä, täällä on käyny hyvät kuhinat. Tuon messuilla käydyn keskustelun ja sitten tämän ketjun myötä olen saanut paljon ajateltavaa ja kyllä nyt on tehtävä entistä tarmokkaampi feministinen ryhtiliike. Kättä päälle Marjatta, luovumme tuosta m-sanonnasta nyt heti. Kyllä tässä yhteiskunnassa sellaista juonta on ilmassa, että feminismi jo sananakin pyritään tekemään sillä tapaa inhottavaksi, että herkimmät ei sitä enää edes käytä.

      On todettava myös, että se kyllä harmittaa, että tässä ketjussa on puhuttu pitkälti nais-mies -akselilla ja se sulkee osan porukasta pois. Yritän tässä parhaillaan hahmottaa, miten puhua niin, että kaikki ihmisryhmät tulisi huomioitua.

      Tuo mitä kirjoitat Hesarin jutusta linkittyy mielestäni nykyisin varsin yleiseen mitäs olet -ajatteluun. Mitäs olet köyhä, mitäs olet sairas ja mitäs et osaa opettaa. Syyttävä sormi käännetään kohti puhujaa. Paitsi typerää ja kurjaa, niin ikävää myös sen vuoksi, että se estää kommunikaation varsin tehokkaasti ja samalla puhuja nostaa itsensä pois koko tilanteesta.

      Kiitos kyläilystä.

      Poista